Loppuhajatelmien aika…

1.
Kiitos matkaseuralaiselle!
Ari on ja on ollut kelpo kumppani taalla-kin.
Joskus murisee mun reittivalinnoille tai mun haslaamiselle, mutta se on silti niin hyvantuulinen ja kannustava.
Muistutan sita, etta mia olen kuitenkin the matkanjohtaja ja se on tilannut taman seikkailumatkan –joskus on han ajatellut aaneen, etta ”niinko tilasin…?” Hmm..
Reipas tallaaja ja vaikka ei puhu tuon stadin lisaksi montaa kielta, niin on parjannyt mainiosti mun ja muiden kanssa 🙂
Kuuluu joukkoon ”hyva ruoka, parempi mieli” , mutta pelkka lupauskin, ”etta 4 kilsan paassa saat hei valipalaa” saa miehen taas iloiseksi!
2.
Kiitos maailman paras tyttareni Krista!
Tayspainen mimmi (vaikka haslaa niinkuin minakin) eli aina tiedan, jos jotain tarttee selvittaa tai hoitaa kotipuolessa, niin homma hoituu.
Ja olet nyt tarvittaessa auttanut mummiakin, kun mina olen taalla!
Kiitti muru!
3.
Iska odottelee uurnassa mereen menoa ja muistotilaisuudet hoidettu…Kiitos veljeni Ossian ja Marja-Liisa.
4.
Ystavat rakkaat –niin toissa kuin muuallakin!
Kiitos kaikista tekstareista, terkuista, latkatulostiedoituksista, tsempeista, osanotoista…
Ja ISO kiitos kun olette lukeneet mun blogia!!!! Ja kommentoineetkin sita!
KIVA!!!!
Ollaan naurettu kommenteille ja tieto siita, etta olette ”mukana” on sekin kannustanut ja ilahduttanut meita molempia!!

_______________________________________________________________________________________________

Aina ei ole ollut alyttoman kivaa eika aina ihan leikkisan helppoa.
Triacastelassakin pappi/padre Augusto kysyi messussaan ihmisilta, etta onko caminolla kaikki ollut helppoa? Katsoi minuun ja kysyi minulta samaa? Vastasin etta ei, ei ole aina ollut helppoa…”no, no siempre facil…” ja sainpas luvan istua ja levata, muiden yha seistessa.

Paallimmaiset tunteet ovat kuitenkin positiivisia.
Kokonaisuus ihan ehdottomasti reilusti plussalla ja enimmakseen kulkuhan on ollut helppoa!

Kaikki ei ole ollut odotettua eika aina mennyt odotetusti, mutta muokkaamalla omia asententakin, ollaan kuitenkin oleskeltu siella kuuluisalla mukavuusalueella. Itsestaanhan kaikki on loppujen lopuksi kiinni, kuinka missakin viihtyy ja parjaa.

Yhtena paivana huomasimme juttelevamme ”etta Camino Norte voisi olla kiva reitti kavella”. Nain se menee. Jossain kohdin vannoimme, etta emme kavele enaa askeltakaan taman jalkeen.
Mutta kun tulen caminolle uudelleen, niin tulen silloinkin ajan kanssa. Se on mun menolle oleellista.
On oltava lepopaiviakin ja tilaa muuttaa suunnitelmia tarvittaesa.
Elakkeella kenties seuraavaksi pidemman kaavan kautta. Ilman mitaan aikatauluja.
En usko alkuunkaan, etta olisin nauttinut matkasta, jos olisin ollut ”sadan kilsan matkaaja”. Liian lyhyt aika.
On taalla mentava ainakin kolmisen viikkoa ja vietettava ehdottomasti albergue elamaakin! Silloin tahan outoon hulluuteen paasee sisalle….

Huomasittehan, etta muutin otsikkoa.
En viitsinyt poistaa alkuperaista otsikkoa, silla sehan oli tavoite, joka muuttui matkalla, kun mukaan astui muutama muuttuva tekija.
Ehka sen pitikin muuttua, jotta tasta tuli juuri meidan ”the camino”.

Kuvia lisailen tanne sitten kotona, mutta nyt Camino de Santiagon uutistoimisto vaikenee.

Adios, hasta luego!

Finisterra – vimppo ilta Santiagossa – Porto (O Porto) Portugal

Torstaina lahdimme klo 9.00 bussilla katsomaan sitten taman paikan, jonne Pyhiinvaelluksen reitti loppuu kun meri tulee vastaan.
Bussimatka kestaa 3 tuntia (kahdelta menopaluu eli ”dos billette de ida y vuelta” maksoi 47 euroa), mutta ajaa suoraan rannikolle ja sitten kiemurtelee merenrantakylien lapi perille.
Taas ollaan rouva-Quebeckin kanssa samassa kyydissa.
Tanne suuntaan ei ole enaa montaa vaeltajaa, mutta ne keita naen iloisina juhlivan meren rannalla sita, etta askelia on oikeasti enaa NOLLA ja meri on vastassa, niin hieman kavi mielessa, etta olisiko pitanyt nyt tannekin kavella…hmmmm….
No..kavelimme kevyessa sateessa tuon 3 kilsaa majakalle. Muovipussissa meilla oli poltettavia vaatteita, mutta kun ei kokko sateessa syttynyt, niin nakkasimme pussukan arkisesti roskiin.
Rivakassa sateessa tallasimme sitten takaisin Finisterraan ja soimme herkullisen sopan pullollaan kaikkia outojakin merenelavia.
Iltapaivalla hyppasimme jo uudelleen bussiin. Sade ei houkuttanut meita jaamaan pidemmaksi aikaan.

Ostimme samalla Alsalta liput seuraavan paivan bussiin Portoon (O Porto) Portugaliin. 62 eurolla matkaa reilu kolmessa tunnissa Santiagosta. Aamulla ei onneksi ole kiire, silla bussi lahtee klo 11.00.

Palasimme Hostelliin ja kun olimme lahdossa ulos, huomasin pitkan miehen tai oikeastaan vain jalat menevan Hostellissa seuraavaan kerrokseen ja hihkaisin testiksi ”Jerry!!” Osui ja upposi.  Uskomatonta, miten me valitaan matkalla tiettyjen kanssa samat alberguet monien joukosta ja sitten viela taallakin!
Jerry oli kaynyt ostamassa vaimolleen korukaupasta kultaisen simpukan ripustettavaksi kaulaketjuun. Juttelimme tovin ja vaihdoimme e-mail osoitteet, jotta voin lahetella fotoja etc!
Lupasin raportoida Porton lomastakin pari sanaa 🙂

Viimeiset viinit ja pienta murua rinnan alle kylilla. Siina tama nyt sitten oli.
Aamulla Jerry tuli viela aamupalalla vimpot heipat sanomaan. Kiittelimme kovasti ”Susolaisia” oivasta majapaikasta.

Perjantaina matkasimme tanne Portoon. Santiagossa nettikahvilassa varasimme taalta hotellin ja valitsimme kahden tahden Peninsular – hotellista huoneen.
Bussiasemalta otimme taksin ja majoituimme…no ehka huippu kukoistuskausi on talla hotellilla jo mennyt ohi, mutta jotain sievaa tassa on. Toisaalta pienet mutkaiset kaytavat ja kerrokset tuovat minulle mieleen ”Hohto” leffan hotellin….Peninsular on Hohto leffan hotellin miniatyyri. ”Jack! Where are you!!”
Palvelu on loistavaa, huone on kulahtanut, mutta tilava ja buffet aamupalakin runsas ja maistuva.
Viisi hieman paivitysta vaativaa kerrosta, mutta mainio hotelli meille nukkumiseen.
Hinta ei huimaa: 38 euroa/yo aamupalalla eli 8 yota yhteensa 304 euroa! On taalla fiinimpiakin huoneita, mutta halvan hinnan huone on halvan hinnan huone:)
Sijainti on loistava! Ravintola-baarikadut korttelin paassa ovesta oikealla.
Shoppailut rinnetta ylos tai metrolla edemmas.
Vieressa vanha rautatieasema ja rinnetta alas ”satamaan” Douro-joen rantaan, joka on tietty kuppiloita pullollaan ja matkalla jo monta upeaa historiallista rakennusta.
Herra Eiffelin siltaa pitkin paasee joen toiselle puolelle, jossa sijaitsee PORT-viini valmistajien kellarit/tehtaat kaikki pienella alueella! AAAAAAAAAAAAH! Voi onnea ja iloa!

Tanaan olemme kayneet jo kahdella valmistajalla maistelemassa eri Portteja: white, ruby ja tawney. Valitsimme sellaiset paikat, joiden viineja emme ole koskaan juoneet eli ilmeisesti ei Suomeen heilta juomia tuoda.
Mehan olemme oikeasti Arin kanssa olleet aina Portin uskollisia ystavia ja meilla on aina sita kotona. Tummaan suklaan kanssa toimii moitteetta!

Niin..taalla nyt olemme ja huomenna lahden ostamaan farkut ja jonkin kivan puseron..jah, jah, jah!!!!! Mulla on niin ikava farkkuja. Olen aikas kyllastynyt naihin ”peregrino kuteisiin” 🙂

Vaikuttaa kivalta kylalta ja ihmiset mukavilta. LOMA!

ps. ei taalla helle ole—odotamme sita yha, luvassa kuulemma on…. aamulla teimme tuolla rantaviivaa pitkin lenkin ja loysimme ihanista paikoista rantabaareja, joihin paistaa aurinko ja atlantin tuuli ei osu!

Santiago de Compostela klo 12.00 messu

Keskiviikkona  menimme ajoissa messuun. Eilen illalla kiersimme rauhassa katedraalin. Illalla ei ole isoja turistijoukkoja, niin saa ihastella rauhassa. Kavelimme toki kapean kaytavan lapikin, jossa itse ”Santiago” = St James = St Jean = St Jacques = Apostoli Jakob / Jaakko makaa prameassa hopeisessa arkussa.
Samalla katsoimme parhaimmat istumapaikat.

Saavuimme siis kirkkoon noin puolelta ja samat paikat olivat mieleen myos Rouva-Quebecille ja 4 tutulle hollantilaiselle. Taas porukka koossa.
Klo 12.00 messu on nimenomaan ns. pyhiinvaeltajien messu. Messuun osallistuu myos monta pappia. Lukumaara riippuu siita, kuinka monta pappismiesta on ollut Caminolla vaeltamassa ja saapunut paikalle. Nyt ”peregrino-pappeja” taisi olla kahdeksan ja sitten on se paikallinen pappi, joka ns. johtaa ”orkesteria”.

Messussa myos luetaan pikavauhtia Santiagoon saapuneiden pyhiinvaeltajien kansalaisuudet ja aloituspaikka.
Mehan kavimme todistukset hakemassa hieman yli 12.00 eilen eli sielta se tuli: ”Dos finlandeses / St Jean”
-jotenkin noin;)

Muuten valokuvaus on kielletty, mutta sitten saa kuvata kun alkaa sen ison pytyn heilutus ja se onkin niin nayttava juttu! Hopeapytysta tulee savua ja sita kuusi miesta keinuttaa korkealla kirkossa edestakaisin.
Istuinkin ihan ”tulilinjalla”. Onneksi koysi kesti!
En nyt osaa kertoa tuonkaan syvinta merkitysta –jotkut vaittavat, etta aikanaan sai alkunsa siita, etta saivat ”savustettua” pahalta haisevien peregrinojen pahimmat hajut tuolla keinolla pois 🙂
Saattaa olla totuuden siemen siinäkin..

Ehtoollinen sujui rivakasti. Nama peregrino-apupapit jakoivat kirkkokansalle oylatit kateen ja jonoja oli siis ainakin kahdeksan.
Huvittavaa -noh..loppujen lopuksi aika kivakin, kun minun pappini oli juuri sen ranskalaisporukan pappi, josta emme sitten helpolla paasseet eroon caminon aikana!

Kaunisaaninen nunna hoiti lauluosuudet. Reilun tunnin taisi tilaisuus kestaa.
Ai niin…lapsikuoro oli Madridista ja tietty hekin lauloivat kauniisti!
Ehdottomasti osallistukaa messuun, jos joskus menette tuonne tallaamaan.

Illalla kylilla, mulla oli posket jo ihan arkoina. Naimme niin paljon tuttuja matkamme varrelta ja nama herrat moiskauttavat aina kunnon pusut molemmille poskille ja hieman on kaikilla tuota parransankea paassyt tulemaan!
Tapasimme tutun jenkkipariskunnankin! Ja aina hymyilevan ja vilkuttavan aussinaisen…
Kuvia otettiin, halailtiin ja pussailtiin..aina vain uudelleen ja uudelleen! E-mail osoitteitakin kirjoittelin ylos, jotta saan meilattua naita katukuvia eteenpain….

Viimeiset: ilta 0 Pedrouzossa ja paivamatka Santiagoon

O Pedrouzo: (kylaa nimitetaan myos nimella Arca, se on ilmeisesti ”vanhempi” kylan osa, jossa on pikku kirkko ja sittemmin ovat kasvaneet yhdeksi ja samaksi…ehka nain..) Kyla koostuu 3-4 pitkasta poikittaisesta kadusta ja siina se sitten on. Paakatu on kuitenkin ilmiselva the paakatu .

Mina etsin palkkapaivan kunniaksi ”cajeron” ja taydensin rahavarastoja. Hauskaa matkalla on ollut sekin, etta vaikka lompakossa on vain 20-40 euroa, niin tuumitaan, etta ok…parjaa pari paivaa mainiosti. Siis yopymiset ja ruokailut 🙂
No…viinittelimme paakadulla ja katu oli tuttuja taynna…kaikilla oli ”viimeisten askelien fiilis” ja viinia ja olutta taisi kulua porottavassa helteessa aika kivasti kaikilla.
Kolmen hollantilaisen seurue –ne keista yhden miehen hattua olemme vahtineet. En tieda haukuinko aiemmin heita saksalaisiksi, mutta holtsuja ovat he. Sitten on yksi mimmi hollannista, joka hengailee naiden mukavien kolmen elakelaisen kanssa iltaisin.
Sabine saksasta. Sabine on hieman yli parikymppinen rauhallinen farmaseutti, joka viime vuonna kaveli caminon yksin ST Jean Pied de Portista Santiagoon ja nyt Lèonista Finesterraan eli tekee asioita, joita voi tehdä ennen kuin alkaa perhetta perustamaan. Mukava mimmi.
Jenkkiperhe: äiti, kaksi poikaansa, jotka ovat kovia syomaan. Toisella pojalla on mukanaan girlfriend. Kerran tama poika soi meidan loput salaatit, joita ei jaksettu syoda lisa-aamiaiseksi. Neljä pikkureppu 100 kilsan irkkunaista. Tuttu kamppiksenne elakkeella oleva espanjalaismies-Luis on loytanyt seurakseen vimpoiksi paiviksi sen mukavan brassimiehen, joka hoiti portugalin osuuden Triacastelissa messussa. Viihtyvat hyvin keskenaan ja nauravat paljon!
Onhan meita!

Kadulla katsoimme kun eilisillasta tuttu naky valtasi kadun…noin 30 nuorta keltaisissa ja punaisissa t-paidoissaan simpukat kaulanauhoissa valtaavat kadun —ja kaartavat alas vasemmalle! Siella ei ole muita albergueita kuin meidan Edreira! Eeiih…
Puolisen tuntia menee ja lahdemme kaymaan alberguessa. Alberguen ystavallinen rouva hoiteli pyykkimme meidan valipala ja viinin lipittely retkemme aikana! ”Muchos gracias” ja ”de nada”…
Painelemme ylos huoneeseemme, johon mahtuisi 12 henkea, mutta meita on siella vain pieni kanukki rouva Quebecista, ranskalainen mies, Sabine ja yksi nuori kundi. Meteli on huima kun paikalle saapuneet lapset majoittuvat. Onneksi lapset ja heidan valvojansa mahtuvat kaikkiin muihin huoneisiin, joten rauha maassa.
Lahdemme metelia karkuun takaisin paakadulle. Syon ihan superhyvan annoksen ”Pulpo à prancha” eli mustekalaa potuilla ja oikein runsaalla valkosipulilla (ajo) ja suolaa (la sal) seassa! NAM! Maksan iloiten 11 euroa tuosta + hyvat valkoviinit.
Quebecin rouva kay kertomassa selvittaneensa reitin, mista se jatkuu meille helpoiten aamulla ja etta, lapset starttaavat klo 8.00 aamulla. Hienoa! Me siis heraamme ajoissa ja pakenemme alta ennen heidan heraamista.
Saavumme takaisin alberguelle ja meluava lapsilauma on muuttunut enkelikuoroksi! Uskomattoman kaunis laulu kaikuu jo tien patkalle…saamme tietaa, etta lapset laulavat Santiago de Compostelan katedraalissa keskiviikkona klo 12 messussa.
Paatamme ettemme kiirehdi messuun seuraavan paivana, vaan osallistumme juuri tuohon messuun. Hyva tieto:)
Jo ennen klo 22 olemme unessa.
Kanada-Quebec ja Ranska heraavat klo 5.30. Suomi klo 6.00 ja Saksa heti peraan. Kun lahdemme alas, niin kundi nurkassa nousee haukotellen, mutta on nopea liikkeellelahtija.
Kaikki olemme matkassa ennen lasten heraamista.

Pilvista, mutta lamminta. Klo 6.50 me lahdemme ja kymmenen minsan kuluttua kaarramme hamaran hyssyssa eucalyptuksen tuoksuun metsatielle.
Niin joo…minulle kevytkenkaisyys kostautui eilen ja sain vasurijalkaan euron kolikon kokoisen mojovan rakkulan. Matkalla hutaisin vain compeeden siihen paalle ja illalla puhkoin rakkulan, desifioin, jotta sain jalan litteana bootseihin. Nyt minulla on taas rinkkakin kannossa ja tunnen itseni taas vaeltajaksi, kun pari paivaa olen loikkinut ihan sunnuntaikavelijana 😉 Alles ok!
Jo reilu parin kilometrin paassa juomme aamukahvit ja syomme paahtoleivat.
Pienten kylien lapi matka taittuu sujuvasti. Yllattavan hiljaista. Lienee vaki lahtenyt aikaisin, jos mielivat jo tanaan klo 12.00 messuun. Koko matka on 19 kilsaa.
Kuljemme Santiagon lentoaseman paadysta. Polkumme erottaa lentokentasta verkkoaita, johon ihmiset ovat taas askarrelleet tikuista ja muista tarveaineista risteja.
Samalla ylitsemme nousee lentokone ja ajattelen, etta ristit siunaavat hyvan lennon. Ari avaa sanaisen arkkunsa ja tuumaa, etta ajatteles mika paikka terroristille singon kanssa…no just niin. Miehen ja naisen ajatusmaailmat ne tassa sitten taas kohtasivat….hui hai…
Reitti muuttuu tylsaksi ja ohitamme leirinta-alueen, jonka kahvioon pysahdymme kahville ja Ari syo burgerin, rouva Quebec liittyy seuraamme. Han on ”tres petit”, mutta omaa ison aanen ja naurun.
8 kilsaa jaljella.
Monet tallaavat Monte de Gozoon, josta on enaa vajaa 5 kilsaa perille ja naet jo kaupunkia ja sitten jaavat siihen yoksi. Minua ei moiseen saisi..en kykenisi ikina tuossa vaiheessa pysahtymaan en sitten millaan! No,nay, never…
Me jatkamme ja saavumme kaupunkiin. Matkalla juomme jo laitakaupungilla pikku baarissa olusen ja viinin saavutuksellemme ja jatkamme simpukoiden ja keltaisten nuolien viitoittamaa tieta kohti katedraalia!


Kaarramme katedraalin ohi Pyhiinvaellustoimistoon hakemaan todistuksemme. Muutaman harhailun jalkeen loydamme toimiston, jonka edessa roikkuu miehia tyrkyttamassa yopaikkamainoksia.
Toimiston piha on epasiisti ja karu. Toisessa kerroksessa odottaa kaksi kundia melko tympaantyneita ja tutkivat pyhiinvaeltaja passejamme. Kylla he oikein katsovat leimat (sello =stamp) ja kysyvat viela tivaten, etta kavelitteko viimeisen 100 kilsaa?
Mua alkaa nyt tympia…hymyilkaa nyt edes…ollaanko me jonkin halvatun gestapon kuulustelussa??!
”Kato kuule jatka ne leimat ja litase se totari nyt mulle ja vahan akaseen!” murahdan suomeksi! Jatka kirjoittaa totarin ja mun nimi on siina miten on…mutisen hanelle nimestani…kun siina lukee jotain outoa. Nimi on kuulemma kirjoitettava latinaksi todistukseen, mutta uskoisko heidan osanneen?? Kiitan lopulta kuitenkin kauniisti ja haivymme loppujen lopuksi hieman huvittuneena.
Siis minuun ei vaan uppoa nama ns. valmiit ohjelmanumerot talla matkalla!
Enhan mina mitaan paperitodistusta tasta suorituksesta tarvitse, kun tama oli minun camino! Ollaan tallattu se niinkuin meille parhaiten sopi ja ollaan siita onnellisia.

Niin…saavuimme katedraalille klo 11.55, mutta emme astuneet täyteen kirkkoon viela vaan menemme sinne huomenna!
Jatkamme toimistolta matkaamme ja huomaamme seisovan Hostel Suson edessa. Taalla yopyivat viime vuonna Kotkalaiset Tiina ja Matti oman caminonsa lopuksi..niin suomalaiset askeleet kulkevat samoja jälkiä. Astumme sisaan ja otamme huoneen –alkuun yhdeksi yoksi, kiitos.
Ravintolakatu kaartuu oikealle. Katedraalille paasee parissa minsassa. Hienoa!
Suihkun jalkeen kiertelemme kylalla, tapaamme ja halailemme tuttujen kanssa. Onnittelemme toisiamme! Syomme ja lopuksi juomme Orujot. Olen juonut tuota yrttipaukkua ennenkin, mutta nyt oli tujakka versio: pohjalla oli sokeria, muutama kahvipapu ja juoma sytytettiin tuleen noin minuutiksi!! Sittenkin se maistui ihan pontikalle ja juotiin siis kuumana! Jessus kun oli pahaa!
Outoa. Saisi valvoa pitempaakin, kun ei ole alberguen ”hiljaisuus” aikataulua, mutta taidettiin nukkua ennen yhtatoista kuitenkin.

Ei montaa askelta Santiagoon…..

Taalla on helle! Jee…jo kahdeksalta aamulla vahennettiin vaatteet. Galiciassa sataa aina! Ei vaan onneksi pida paikkaansa!
20 kilsaa meni helteessa, ihan ok reitin ja eukalyptyspuiden tuoksussa mainiosti!
Kaikki taivalsivat hyvantuulisina… ja hihkuivat toisilleen Buen Caminoa naureskellen.
Yks saksalaiskundi naytti kuinka paljon on laihtunut, mutta outoa…ei me olla!!?????? Jokin vika meilla elimistossa!?
Se on kuulkaas nyt todistettu, etta vaikka tallaat joka paiva 10 kiloa selassa kilometritolkulla, niin se vain ratkaisee, mita suusta alas laitat:) Mutku on niiiin hyvaa ruokaa ja juomaa….mutku…
Nooh…ehka 200 grammaa on sulanut mollemmilta.Heh.
Ihana kelta-vihrea lisko nahtiin tanaan ja kaikki ”peruselukat” ollaan bongattu: lehmat, kissat, koirat, kukot, kanat, lampaat ja hepat.
Matkalla salaatit, viñoa lasillinen ja grande olut…
Saavuimme O Perrouzoon (Arca) hintsusti ennen klo 13.00. Mun olisi ihan hirveesti tehnyt mieli jatkaa matkaa, kun sita on niiiiiiiin vahan jaljella!  Mutta nyt ei hatailla, kun on kerran aikaa. Olen aivan satavarma, etta Jerry on pitkilla jaloillaan jatkanut suoraan Santiagoon. Se ei pysahdy enaa. Ei varmana.
Nyt on suihkuteltu ja Albergue Edreiran tatsa hoitelee vaatteiden pesut ja kuivurinkin. Aah.
IIK! Huomenna vimppa 20 kilsaa ja ollaan Santiagossa!!!!!!!!!!!!!!!!
Uskomatonta…no ei hihkuta kuin perilla! Tiettya haikeuttakin on, mutta enempi iloa..niin se on!
Nautitaan nyt viela joka askeleesta ja iloitaan kaikesta kokemastamme!
Ilolla eteenpain 🙂

Havaintoja, joista en ole muistanut kertoa…

En jaksa etsia oikeaa kohtaa, niin heittelen naita sitten tanne…
Yksi hauska asia taalla on, etta reitin varrella -ihan keskella ei mitaan tai sitten jonkun kylassa olevan talon nurkalla voi olla poyta, jossa on tarjolla esim. pienia appelsiinimehutetroja, omenoita, appelsiineja, kahvia termarissa, kakunpaloja etc.
Sitten siina on purkki, jossa lukee ”donativo” eli otat mukaasi mita tarvitset ja maksat sitten ”lahjoituksen” omantuntosi mukaan.
Toimii ilmeisen hyvin ja kiva juttu!

Triacastelan ja Samoksen seudun vuorilla on villisikoja, susia ja kettuja!
Siella kun kuljimme, niin yritin kokoajan tahystaa naita..olisi kauriskin riittanyt mulle, mutta ei mitaan.
Onneksi on edes haikarat!

Tapasimme toissapaivana taas sen ranskalaisen 10 henkisen porukan! Nain se menee..joistakin ei vain paase eroon… eilenkin olivat samassa yopaikassa Palas de Reissa. Hieman on mimmien hiukset kasvaneet, ei muuta muutosta. Kaaottinen poppoo!

Mitas muuta…uusia ja vanhoja tuttavuuksia…kivaa porukkaa. Saksalaisia on yha liikaa, mutta jenkeista olemme alkaneet jopa tykata! Outoa! Ai niin.. Jerry Minnesotasta kertoi tavanneenssa alkumatkalla reippaat kolme irkkumiesta -ovat kuulemma jo perilla. Pysahtyivat liki aina kuppilan kohdalla lepaamaan eli joivat isot tuopit joka kerta ja taas tallasivat junan lailla matkaan!

Ei muuta…

Palas de Rei – Arzua noin suunnilleen 28 km

Aamulla jogurtit ja matkaan klo 7.30.
Paljon kulkijoita. Ilma kuulas, ei ihan yhta kylma kuin eilen eli enteilee lampimampaa. Pitkat housut, fleece ja sormikkaat paalla.

Mulla on alaston olo!
Eilisen evk-paivan aikana aloin miettia rinkankuljetuksen (mozilla taxi) kayttoa ja illalla sovin Alberguessa asian.
Maksoin 3 euroa  respan kundille ja minun piti osata kertoa seuraava yopaikka. Alberguen pitaja suositteli ”Utreia” nimista paikkaa eli ekaa kertaa matkan aikana buukkasimme punkkapaikat etukateen. Ennen Galiciaa hinta on kuulemma ollut 5 euroa, nyt on ilmeisesti niin paljon kuskattavaa, silla paasaantoisesti ns. sadankilsan kavelijat kayttavat palvelua ja kulkevat pikkureppujen kanssa.
Aamulla pakkasin pikkuiseen Haltin reppuuni arvotavarat, hieman evaita ja varpaidenhoito-arsenaalin.
Ai niin!! Unohdin kehua, etta eilen kiskaisin pikkuvarpaan kynnen irti!! Se on roikkunut siina jonkun paivan ja nyt se on melko hieno. On on!
Jalkaan kevyet taalta ostamani ”umpisandaalit” ja reppuun viela varuiksi paljasjalka-Merrellit.
Rinkkaan lappu mihin se kuljetetaan ja matkaan!
Helppoa…niin helppoa…varovasti hihkun ja hillun —kaikki ei osaakkaan tehda tuota varovasti, etten arsyta Aria, mutta han vain naureskelee, kun pompin vierella iloisena ja kantaa mukisematta painavan rinkkansa!
Aloitamme aamukoleudessa hyvin pukeutuneina, mutta matkan edetessa vaatteet vahenee..
Pidamme hyvin taukoja..olin etukateen kuullut, etta Meliden kirkosta saat hienon ”sello”=stamp=leiman; Jeesus ristilla, sen tietty haimme ja uuden kaupungin puolella syomme salaatit.
Ei ole kovin montaa paikkaa enaa jaljella leimoille…
Ilma lampenee ja matka jatkuu kepeasti.
Reitti on molempien mielesta oikein mukava! Kauniit metsapolut ja eukalyptuspuita ja tuoksua ymparilla.
Aina jossakin kaki kukkuu ja kukko kiekuu! Se on niin totta.
Vimpon kylan jalkeen alkaa pitka nousu ja Ari alkaa olla finaalissa -mutta matkaa on enaa kilsa pari.
Yritan hieman raahustaa itsekin, vaikka askel on vielakin kevea…on niin helppoa! Aijai..
En kylla osaisi kayttaa kuljetusta, jos ilma olisi niin kurja, kuin meilla on matkalla ollut…kun ei lahtiessa osaa yhtaan tietaa, missa kaikissa kuteissa on hyva kulkea, mutta talla saalla, kun pitaa vain riisua, on tama helppoa!

Onneksi Albergueemme on helppo loytaa. Saavumme perille noin klo 15.00 ja saamme hyvat punkat!
Jerry ja muutama muu tuttukin on siella: Madame Quebec, espanjalaismimmit, Irkkunaiset.
Iloitsen kuinka helppo paiva on ollut ja suihkun jalkeen kayn sopimassa pyykinpesun ja uuden mochilla(=reppu/rinkka)taxin huomiseksi! IHANAA! Etta kipitan huomennakin!
Ari pitaa tiukan linjansa ja naureskelee, ettei lankea tuohon, kun on vain 19 kilsan matka tiedossa…
Jerrylle riemuitsen paivan helppoutta ja 4 irlantilaismimmia, jotka aloittivat ”lenkkeilynsa” Sarriasta -eli sen 100 kilsaa eivat kommentoineet mitenkaan, kun vetivat pikkurepuilla ja urheilutamineissa porhalsivat hurjaa vauhtia reitilla. Mochillataxi kuljetti heidan vetolaukkunsa! Just niin..vetolaukut! Nyt he nilkuttavat tuolla ja toivovat, etta huomenna jalat on jo tottuneet tahan.. no, en tajunnut katsoa, keiden kuullen hillun, mutta so what!

Illalla Ari vie mut aitienpaivaruokailulle. Pikku prinsessani laittoi ihanan tekstarin ja ohjeisti niin…
Sanoin Arille, etta voi rahastaa mun osuuden sitten kotona tyttareltani:)
Niin hei..taalla on HELLE!!!!
Kaksi paivaa tallaamista jaljella…kilometreja naurettavan vahan jaljella.
Kaikki on niin hyvin ja maassa rauha ja ilo!