Torstaina lahdimme klo 9.00 bussilla katsomaan sitten taman paikan, jonne Pyhiinvaelluksen reitti loppuu kun meri tulee vastaan.
Bussimatka kestaa 3 tuntia (kahdelta menopaluu eli ”dos billette de ida y vuelta” maksoi 47 euroa), mutta ajaa suoraan rannikolle ja sitten kiemurtelee merenrantakylien lapi perille.
Taas ollaan rouva-Quebeckin kanssa samassa kyydissa.
Tanne suuntaan ei ole enaa montaa vaeltajaa, mutta ne keita naen iloisina juhlivan meren rannalla sita, etta askelia on oikeasti enaa NOLLA ja meri on vastassa, niin hieman kavi mielessa, etta olisiko pitanyt nyt tannekin kavella…hmmmm….
No..kavelimme kevyessa sateessa tuon 3 kilsaa majakalle. Muovipussissa meilla oli poltettavia vaatteita, mutta kun ei kokko sateessa syttynyt, niin nakkasimme pussukan arkisesti roskiin.
Rivakassa sateessa tallasimme sitten takaisin Finisterraan ja soimme herkullisen sopan pullollaan kaikkia outojakin merenelavia.
Iltapaivalla hyppasimme jo uudelleen bussiin. Sade ei houkuttanut meita jaamaan pidemmaksi aikaan.

Ostimme samalla Alsalta liput seuraavan paivan bussiin Portoon (O Porto) Portugaliin. 62 eurolla matkaa reilu kolmessa tunnissa Santiagosta. Aamulla ei onneksi ole kiire, silla bussi lahtee klo 11.00.

Palasimme Hostelliin ja kun olimme lahdossa ulos, huomasin pitkan miehen tai oikeastaan vain jalat menevan Hostellissa seuraavaan kerrokseen ja hihkaisin testiksi ”Jerry!!” Osui ja upposi.  Uskomatonta, miten me valitaan matkalla tiettyjen kanssa samat alberguet monien joukosta ja sitten viela taallakin!
Jerry oli kaynyt ostamassa vaimolleen korukaupasta kultaisen simpukan ripustettavaksi kaulaketjuun. Juttelimme tovin ja vaihdoimme e-mail osoitteet, jotta voin lahetella fotoja etc!
Lupasin raportoida Porton lomastakin pari sanaa 🙂

Viimeiset viinit ja pienta murua rinnan alle kylilla. Siina tama nyt sitten oli.
Aamulla Jerry tuli viela aamupalalla vimpot heipat sanomaan. Kiittelimme kovasti ”Susolaisia” oivasta majapaikasta.

Perjantaina matkasimme tanne Portoon. Santiagossa nettikahvilassa varasimme taalta hotellin ja valitsimme kahden tahden Peninsular – hotellista huoneen.
Bussiasemalta otimme taksin ja majoituimme…no ehka huippu kukoistuskausi on talla hotellilla jo mennyt ohi, mutta jotain sievaa tassa on. Toisaalta pienet mutkaiset kaytavat ja kerrokset tuovat minulle mieleen ”Hohto” leffan hotellin….Peninsular on Hohto leffan hotellin miniatyyri. ”Jack! Where are you!!”
Palvelu on loistavaa, huone on kulahtanut, mutta tilava ja buffet aamupalakin runsas ja maistuva.
Viisi hieman paivitysta vaativaa kerrosta, mutta mainio hotelli meille nukkumiseen.
Hinta ei huimaa: 38 euroa/yo aamupalalla eli 8 yota yhteensa 304 euroa! On taalla fiinimpiakin huoneita, mutta halvan hinnan huone on halvan hinnan huone:)
Sijainti on loistava! Ravintola-baarikadut korttelin paassa ovesta oikealla.
Shoppailut rinnetta ylos tai metrolla edemmas.
Vieressa vanha rautatieasema ja rinnetta alas ”satamaan” Douro-joen rantaan, joka on tietty kuppiloita pullollaan ja matkalla jo monta upeaa historiallista rakennusta.
Herra Eiffelin siltaa pitkin paasee joen toiselle puolelle, jossa sijaitsee PORT-viini valmistajien kellarit/tehtaat kaikki pienella alueella! AAAAAAAAAAAAH! Voi onnea ja iloa!

Tanaan olemme kayneet jo kahdella valmistajalla maistelemassa eri Portteja: white, ruby ja tawney. Valitsimme sellaiset paikat, joiden viineja emme ole koskaan juoneet eli ilmeisesti ei Suomeen heilta juomia tuoda.
Mehan olemme oikeasti Arin kanssa olleet aina Portin uskollisia ystavia ja meilla on aina sita kotona. Tummaan suklaan kanssa toimii moitteetta!

Niin..taalla nyt olemme ja huomenna lahden ostamaan farkut ja jonkin kivan puseron..jah, jah, jah!!!!! Mulla on niin ikava farkkuja. Olen aikas kyllastynyt naihin ”peregrino kuteisiin” 🙂

Vaikuttaa kivalta kylalta ja ihmiset mukavilta. LOMA!

ps. ei taalla helle ole—odotamme sita yha, luvassa kuulemma on…. aamulla teimme tuolla rantaviivaa pitkin lenkin ja loysimme ihanista paikoista rantabaareja, joihin paistaa aurinko ja atlantin tuuli ei osu!

Keskiviikkona  menimme ajoissa messuun. Eilen illalla kiersimme rauhassa katedraalin. Illalla ei ole isoja turistijoukkoja, niin saa ihastella rauhassa. Kavelimme toki kapean kaytavan lapikin, jossa itse ”Santiago” = St James = St Jean = St Jacques = Apostoli Jakob / Jaakko makaa prameassa hopeisessa arkussa.
Samalla katsoimme parhaimmat istumapaikat.

Saavuimme siis kirkkoon noin puolelta ja samat paikat olivat mieleen myos Rouva-Quebecille ja 4 tutulle hollantilaiselle. Taas porukka koossa.
Klo 12.00 messu on nimenomaan ns. pyhiinvaeltajien messu. Messuun osallistuu myos monta pappia. Lukumaara riippuu siita, kuinka monta pappismiesta on ollut Caminolla vaeltamassa ja saapunut paikalle. Nyt ”peregrino-pappeja” taisi olla kahdeksan ja sitten on se paikallinen pappi, joka ns. johtaa ”orkesteria”.

Messussa myos luetaan pikavauhtia Santiagoon saapuneiden pyhiinvaeltajien kansalaisuudet ja aloituspaikka.
Mehan kavimme todistukset hakemassa hieman yli 12.00 eilen eli sielta se tuli: ”Dos finlandeses / St Jean”
-jotenkin noin;)

Muuten valokuvaus on kielletty, mutta sitten saa kuvata kun alkaa sen ison pytyn heilutus ja se onkin niin nayttava juttu! Hopeapytysta tulee savua ja sita kuusi miesta keinuttaa korkealla kirkossa edestakaisin.
Istuinkin ihan ”tulilinjalla”. Onneksi koysi kesti!
En nyt osaa kertoa tuonkaan syvinta merkitysta –jotkut vaittavat, etta aikanaan sai alkunsa siita, etta saivat ”savustettua” pahalta haisevien peregrinojen pahimmat hajut tuolla keinolla pois 🙂
Saattaa olla totuuden siemen siinäkin..

Ehtoollinen sujui rivakasti. Nama peregrino-apupapit jakoivat kirkkokansalle oylatit kateen ja jonoja oli siis ainakin kahdeksan.
Huvittavaa -noh..loppujen lopuksi aika kivakin, kun minun pappini oli juuri sen ranskalaisporukan pappi, josta emme sitten helpolla paasseet eroon caminon aikana!

Kaunisaaninen nunna hoiti lauluosuudet. Reilun tunnin taisi tilaisuus kestaa.
Ai niin…lapsikuoro oli Madridista ja tietty hekin lauloivat kauniisti!
Ehdottomasti osallistukaa messuun, jos joskus menette tuonne tallaamaan.

Illalla kylilla, mulla oli posket jo ihan arkoina. Naimme niin paljon tuttuja matkamme varrelta ja nama herrat moiskauttavat aina kunnon pusut molemmille poskille ja hieman on kaikilla tuota parransankea paassyt tulemaan!
Tapasimme tutun jenkkipariskunnankin! Ja aina hymyilevan ja vilkuttavan aussinaisen…
Kuvia otettiin, halailtiin ja pussailtiin..aina vain uudelleen ja uudelleen! E-mail osoitteitakin kirjoittelin ylos, jotta saan meilattua naita katukuvia eteenpain….

O Pedrouzo: (kylaa nimitetaan myos nimella Arca, se on ilmeisesti ”vanhempi” kylan osa, jossa on pikku kirkko ja sittemmin ovat kasvaneet yhdeksi ja samaksi…ehka nain..) Kyla koostuu 3-4 pitkasta poikittaisesta kadusta ja siina se sitten on. Paakatu on kuitenkin ilmiselva the paakatu .

Mina etsin palkkapaivan kunniaksi ”cajeron” ja taydensin rahavarastoja. Hauskaa matkalla on ollut sekin, etta vaikka lompakossa on vain 20-40 euroa, niin tuumitaan, etta ok…parjaa pari paivaa mainiosti. Siis yopymiset ja ruokailut 🙂
No…viinittelimme paakadulla ja katu oli tuttuja taynna…kaikilla oli ”viimeisten askelien fiilis” ja viinia ja olutta taisi kulua porottavassa helteessa aika kivasti kaikilla.
Kolmen hollantilaisen seurue –ne keista yhden miehen hattua olemme vahtineet. En tieda haukuinko aiemmin heita saksalaisiksi, mutta holtsuja ovat he. Sitten on yksi mimmi hollannista, joka hengailee naiden mukavien kolmen elakelaisen kanssa iltaisin.
Sabine saksasta. Sabine on hieman yli parikymppinen rauhallinen farmaseutti, joka viime vuonna kaveli caminon yksin ST Jean Pied de Portista Santiagoon ja nyt Lèonista Finesterraan eli tekee asioita, joita voi tehdä ennen kuin alkaa perhetta perustamaan. Mukava mimmi.
Jenkkiperhe: äiti, kaksi poikaansa, jotka ovat kovia syomaan. Toisella pojalla on mukanaan girlfriend. Kerran tama poika soi meidan loput salaatit, joita ei jaksettu syoda lisa-aamiaiseksi. Neljä pikkureppu 100 kilsan irkkunaista. Tuttu kamppiksenne elakkeella oleva espanjalaismies-Luis on loytanyt seurakseen vimpoiksi paiviksi sen mukavan brassimiehen, joka hoiti portugalin osuuden Triacastelissa messussa. Viihtyvat hyvin keskenaan ja nauravat paljon!
Onhan meita!

Kadulla katsoimme kun eilisillasta tuttu naky valtasi kadun…noin 30 nuorta keltaisissa ja punaisissa t-paidoissaan simpukat kaulanauhoissa valtaavat kadun —ja kaartavat alas vasemmalle! Siella ei ole muita albergueita kuin meidan Edreira! Eeiih…
Puolisen tuntia menee ja lahdemme kaymaan alberguessa. Alberguen ystavallinen rouva hoiteli pyykkimme meidan valipala ja viinin lipittely retkemme aikana! ”Muchos gracias” ja ”de nada”…
Painelemme ylos huoneeseemme, johon mahtuisi 12 henkea, mutta meita on siella vain pieni kanukki rouva Quebecista, ranskalainen mies, Sabine ja yksi nuori kundi. Meteli on huima kun paikalle saapuneet lapset majoittuvat. Onneksi lapset ja heidan valvojansa mahtuvat kaikkiin muihin huoneisiin, joten rauha maassa.
Lahdemme metelia karkuun takaisin paakadulle. Syon ihan superhyvan annoksen ”Pulpo à prancha” eli mustekalaa potuilla ja oikein runsaalla valkosipulilla (ajo) ja suolaa (la sal) seassa! NAM! Maksan iloiten 11 euroa tuosta + hyvat valkoviinit.
Quebecin rouva kay kertomassa selvittaneensa reitin, mista se jatkuu meille helpoiten aamulla ja etta, lapset starttaavat klo 8.00 aamulla. Hienoa! Me siis heraamme ajoissa ja pakenemme alta ennen heidan heraamista.
Saavumme takaisin alberguelle ja meluava lapsilauma on muuttunut enkelikuoroksi! Uskomattoman kaunis laulu kaikuu jo tien patkalle…saamme tietaa, etta lapset laulavat Santiago de Compostelan katedraalissa keskiviikkona klo 12 messussa.
Paatamme ettemme kiirehdi messuun seuraavan paivana, vaan osallistumme juuri tuohon messuun. Hyva tieto:)
Jo ennen klo 22 olemme unessa.
Kanada-Quebec ja Ranska heraavat klo 5.30. Suomi klo 6.00 ja Saksa heti peraan. Kun lahdemme alas, niin kundi nurkassa nousee haukotellen, mutta on nopea liikkeellelahtija.
Kaikki olemme matkassa ennen lasten heraamista.

Pilvista, mutta lamminta. Klo 6.50 me lahdemme ja kymmenen minsan kuluttua kaarramme hamaran hyssyssa eucalyptuksen tuoksuun metsatielle.
Niin joo…minulle kevytkenkaisyys kostautui eilen ja sain vasurijalkaan euron kolikon kokoisen mojovan rakkulan. Matkalla hutaisin vain compeeden siihen paalle ja illalla puhkoin rakkulan, desifioin, jotta sain jalan litteana bootseihin. Nyt minulla on taas rinkkakin kannossa ja tunnen itseni taas vaeltajaksi, kun pari paivaa olen loikkinut ihan sunnuntaikavelijana 😉 Alles ok!
Jo reilu parin kilometrin paassa juomme aamukahvit ja syomme paahtoleivat.
Pienten kylien lapi matka taittuu sujuvasti. Yllattavan hiljaista. Lienee vaki lahtenyt aikaisin, jos mielivat jo tanaan klo 12.00 messuun. Koko matka on 19 kilsaa.
Kuljemme Santiagon lentoaseman paadysta. Polkumme erottaa lentokentasta verkkoaita, johon ihmiset ovat taas askarrelleet tikuista ja muista tarveaineista risteja.
Samalla ylitsemme nousee lentokone ja ajattelen, etta ristit siunaavat hyvan lennon. Ari avaa sanaisen arkkunsa ja tuumaa, etta ajatteles mika paikka terroristille singon kanssa…no just niin. Miehen ja naisen ajatusmaailmat ne tassa sitten taas kohtasivat….hui hai…
Reitti muuttuu tylsaksi ja ohitamme leirinta-alueen, jonka kahvioon pysahdymme kahville ja Ari syo burgerin, rouva Quebec liittyy seuraamme. Han on ”tres petit”, mutta omaa ison aanen ja naurun.
8 kilsaa jaljella.
Monet tallaavat Monte de Gozoon, josta on enaa vajaa 5 kilsaa perille ja naet jo kaupunkia ja sitten jaavat siihen yoksi. Minua ei moiseen saisi..en kykenisi ikina tuossa vaiheessa pysahtymaan en sitten millaan! No,nay, never…
Me jatkamme ja saavumme kaupunkiin. Matkalla juomme jo laitakaupungilla pikku baarissa olusen ja viinin saavutuksellemme ja jatkamme simpukoiden ja keltaisten nuolien viitoittamaa tieta kohti katedraalia!

Kaarramme katedraalin ohi Pyhiinvaellustoimistoon hakemaan todistuksemme. Muutaman harhailun jalkeen loydamme toimiston, jonka edessa roikkuu miehia tyrkyttamassa yopaikkamainoksia.
Toimiston piha on epasiisti ja karu. Toisessa kerroksessa odottaa kaksi kundia melko tympaantyneita ja tutkivat pyhiinvaeltaja passejamme. Kylla he oikein katsovat leimat (sello =stamp) ja kysyvat viela tivaten, etta kavelitteko viimeisen 100 kilsaa?
Mua alkaa nyt tympia…hymyilkaa nyt edes…ollaanko me jonkin halvatun gestapon kuulustelussa??!
”Kato kuule jatka ne leimat ja litase se totari nyt mulle ja vahan akaseen!” murahdan suomeksi! Jatka kirjoittaa totarin ja mun nimi on siina miten on…mutisen hanelle nimestani…kun siina lukee jotain outoa. Nimi on kuulemma kirjoitettava latinaksi todistukseen, mutta uskoisko heidan osanneen?? Kiitan lopulta kuitenkin kauniisti ja haivymme loppujen lopuksi hieman huvittuneena.
Siis minuun ei vaan uppoa nama ns. valmiit ohjelmanumerot talla matkalla!
Enhan mina mitaan paperitodistusta tasta suorituksesta tarvitse, kun tama oli minun camino! Ollaan tallattu se niinkuin meille parhaiten sopi ja ollaan siita onnellisia.

Niin…saavuimme katedraalille klo 11.55, mutta emme astuneet täyteen kirkkoon viela vaan menemme sinne huomenna!
Jatkamme toimistolta matkaamme ja huomaamme seisovan Hostel Suson edessa. Taalla yopyivat viime vuonna Kotkalaiset Tiina ja Matti oman caminonsa lopuksi..niin suomalaiset askeleet kulkevat samoja jälkiä. Astumme sisaan ja otamme huoneen –alkuun yhdeksi yoksi, kiitos.
Ravintolakatu kaartuu oikealle. Katedraalille paasee parissa minsassa. Hienoa!
Suihkun jalkeen kiertelemme kylalla, tapaamme ja halailemme tuttujen kanssa. Onnittelemme toisiamme! Syomme ja lopuksi juomme Orujot. Olen juonut tuota yrttipaukkua ennenkin, mutta nyt oli tujakka versio: pohjalla oli sokeria, muutama kahvipapu ja juoma sytytettiin tuleen noin minuutiksi!! Sittenkin se maistui ihan pontikalle ja juotiin siis kuumana! Jessus kun oli pahaa!
Outoa. Saisi valvoa pitempaakin, kun ei ole alberguen ”hiljaisuus” aikataulua, mutta taidettiin nukkua ennen yhtatoista kuitenkin.

Taalla on helle! Jee…jo kahdeksalta aamulla vahennettiin vaatteet. Galiciassa sataa aina! Ei vaan onneksi pida paikkaansa!
20 kilsaa meni helteessa, ihan ok reitin ja eukalyptyspuiden tuoksussa mainiosti!
Kaikki taivalsivat hyvantuulisina… ja hihkuivat toisilleen Buen Caminoa naureskellen.
Yks saksalaiskundi naytti kuinka paljon on laihtunut, mutta outoa…ei me olla!!?????? Jokin vika meilla elimistossa!?
Se on kuulkaas nyt todistettu, etta vaikka tallaat joka paiva 10 kiloa selassa kilometritolkulla, niin se vain ratkaisee, mita suusta alas laitat:) Mutku on niiiin hyvaa ruokaa ja juomaa….mutku…
Nooh…ehka 200 grammaa on sulanut mollemmilta.Heh.
Ihana kelta-vihrea lisko nahtiin tanaan ja kaikki ”peruselukat” ollaan bongattu: lehmat, kissat, koirat, kukot, kanat, lampaat ja hepat.
Matkalla salaatit, viñoa lasillinen ja grande olut…
Saavuimme O Perrouzoon (Arca) hintsusti ennen klo 13.00. Mun olisi ihan hirveesti tehnyt mieli jatkaa matkaa, kun sita on niiiiiiiin vahan jaljella!  Mutta nyt ei hatailla, kun on kerran aikaa. Olen aivan satavarma, etta Jerry on pitkilla jaloillaan jatkanut suoraan Santiagoon. Se ei pysahdy enaa. Ei varmana.
Nyt on suihkuteltu ja Albergue Edreiran tatsa hoitelee vaatteiden pesut ja kuivurinkin. Aah.
IIK! Huomenna vimppa 20 kilsaa ja ollaan Santiagossa!!!!!!!!!!!!!!!!
Uskomatonta…no ei hihkuta kuin perilla! Tiettya haikeuttakin on, mutta enempi iloa..niin se on!
Nautitaan nyt viela joka askeleesta ja iloitaan kaikesta kokemastamme!
Ilolla eteenpain 🙂

En jaksa etsia oikeaa kohtaa, niin heittelen naita sitten tanne…
Yksi hauska asia taalla on, etta reitin varrella -ihan keskella ei mitaan tai sitten jonkun kylassa olevan talon nurkalla voi olla poyta, jossa on tarjolla esim. pienia appelsiinimehutetroja, omenoita, appelsiineja, kahvia termarissa, kakunpaloja etc.
Sitten siina on purkki, jossa lukee ”donativo” eli otat mukaasi mita tarvitset ja maksat sitten ”lahjoituksen” omantuntosi mukaan.
Toimii ilmeisen hyvin ja kiva juttu!

Triacastelan ja Samoksen seudun vuorilla on villisikoja, susia ja kettuja!
Siella kun kuljimme, niin yritin kokoajan tahystaa naita..olisi kauriskin riittanyt mulle, mutta ei mitaan.
Onneksi on edes haikarat!

Tapasimme toissapaivana taas sen ranskalaisen 10 henkisen porukan! Nain se menee..joistakin ei vain paase eroon… eilenkin olivat samassa yopaikassa Palas de Reissa. Hieman on mimmien hiukset kasvaneet, ei muuta muutosta. Kaaottinen poppoo!

Mitas muuta…uusia ja vanhoja tuttavuuksia…kivaa porukkaa. Saksalaisia on yha liikaa, mutta jenkeista olemme alkaneet jopa tykata! Outoa! Ai niin.. Jerry Minnesotasta kertoi tavanneenssa alkumatkalla reippaat kolme irkkumiesta -ovat kuulemma jo perilla. Pysahtyivat liki aina kuppilan kohdalla lepaamaan eli joivat isot tuopit joka kerta ja taas tallasivat junan lailla matkaan!

Ei muuta…

Aamulla jogurtit ja matkaan klo 7.30.
Paljon kulkijoita. Ilma kuulas, ei ihan yhta kylma kuin eilen eli enteilee lampimampaa. Pitkat housut, fleece ja sormikkaat paalla.

Mulla on alaston olo!
Eilisen evk-paivan aikana aloin miettia rinkankuljetuksen (mozilla taxi) kayttoa ja illalla sovin Alberguessa asian.
Maksoin 3 euroa  respan kundille ja minun piti osata kertoa seuraava yopaikka. Alberguen pitaja suositteli ”Utreia” nimista paikkaa eli ekaa kertaa matkan aikana buukkasimme punkkapaikat etukateen. Ennen Galiciaa hinta on kuulemma ollut 5 euroa, nyt on ilmeisesti niin paljon kuskattavaa, silla paasaantoisesti ns. sadankilsan kavelijat kayttavat palvelua ja kulkevat pikkureppujen kanssa.
Aamulla pakkasin pikkuiseen Haltin reppuuni arvotavarat, hieman evaita ja varpaidenhoito-arsenaalin.
Ai niin!! Unohdin kehua, etta eilen kiskaisin pikkuvarpaan kynnen irti!! Se on roikkunut siina jonkun paivan ja nyt se on melko hieno. On on!
Jalkaan kevyet taalta ostamani ”umpisandaalit” ja reppuun viela varuiksi paljasjalka-Merrellit.
Rinkkaan lappu mihin se kuljetetaan ja matkaan!
Helppoa…niin helppoa…varovasti hihkun ja hillun —kaikki ei osaakkaan tehda tuota varovasti, etten arsyta Aria, mutta han vain naureskelee, kun pompin vierella iloisena ja kantaa mukisematta painavan rinkkansa!
Aloitamme aamukoleudessa hyvin pukeutuneina, mutta matkan edetessa vaatteet vahenee..
Pidamme hyvin taukoja..olin etukateen kuullut, etta Meliden kirkosta saat hienon ”sello”=stamp=leiman; Jeesus ristilla, sen tietty haimme ja uuden kaupungin puolella syomme salaatit.
Ei ole kovin montaa paikkaa enaa jaljella leimoille…
Ilma lampenee ja matka jatkuu kepeasti.
Reitti on molempien mielesta oikein mukava! Kauniit metsapolut ja eukalyptuspuita ja tuoksua ymparilla.
Aina jossakin kaki kukkuu ja kukko kiekuu! Se on niin totta.
Vimpon kylan jalkeen alkaa pitka nousu ja Ari alkaa olla finaalissa -mutta matkaa on enaa kilsa pari.
Yritan hieman raahustaa itsekin, vaikka askel on vielakin kevea…on niin helppoa! Aijai..
En kylla osaisi kayttaa kuljetusta, jos ilma olisi niin kurja, kuin meilla on matkalla ollut…kun ei lahtiessa osaa yhtaan tietaa, missa kaikissa kuteissa on hyva kulkea, mutta talla saalla, kun pitaa vain riisua, on tama helppoa!

Onneksi Albergueemme on helppo loytaa. Saavumme perille noin klo 15.00 ja saamme hyvat punkat!
Jerry ja muutama muu tuttukin on siella: Madame Quebec, espanjalaismimmit, Irkkunaiset.
Iloitsen kuinka helppo paiva on ollut ja suihkun jalkeen kayn sopimassa pyykinpesun ja uuden mochilla(=reppu/rinkka)taxin huomiseksi! IHANAA! Etta kipitan huomennakin!
Ari pitaa tiukan linjansa ja naureskelee, ettei lankea tuohon, kun on vain 19 kilsan matka tiedossa…
Jerrylle riemuitsen paivan helppoutta ja 4 irlantilaismimmia, jotka aloittivat ”lenkkeilynsa” Sarriasta -eli sen 100 kilsaa eivat kommentoineet mitenkaan, kun vetivat pikkurepuilla ja urheilutamineissa porhalsivat hurjaa vauhtia reitilla. Mochillataxi kuljetti heidan vetolaukkunsa! Just niin..vetolaukut! Nyt he nilkuttavat tuolla ja toivovat, etta huomenna jalat on jo tottuneet tahan.. no, en tajunnut katsoa, keiden kuullen hillun, mutta so what!

Illalla Ari vie mut aitienpaivaruokailulle. Pikku prinsessani laittoi ihanan tekstarin ja ohjeisti niin…
Sanoin Arille, etta voi rahastaa mun osuuden sitten kotona tyttareltani:)
Niin hei..taalla on HELLE!!!!
Kaksi paivaa tallaamista jaljella…kilometreja naurettavan vahan jaljella.
Kaikki on niin hyvin ja maassa rauha ja ilo!

Vertailimme toisten vaeltajien kanssa opaskirjojamme ja mehan olemme mainiosti parjanneet Michelinin ohjekirjalla. Sita on monilla muillakin kaytossa, se on napparan kokoinen ja edullinen. Ihan Akateemisesta ostimme sen. Jotkut ovat matkalla ilman mitaan opaskirjaa, mutta tallaisella melko alkeellisella parjaa hyvin.
Enka edes tykkaa, etta kaikki on etukateen selvitetty, kristallinkirkasta ja varmistettua.
Heratys lauantai aamuun Portomarinissa –jotenkin minua jo arsytti valmiiksi…
Ilma oli kalsea, mutta sateeton. Yolla lampotila ollut nollassa, silla matkalla heinapellot olivat huurussa! Toki ekat auringonsateet osuessaan jaariitteeseen sulattavat sen heti, mutta kuitenkin..
Fleecet paalla ja sormikkaat kadessa.
Matka jatkui kuten heraaminen ounasteli…jalat arsytti, rinkka arsytti, kohta koski selkaakin ja Arikin arsytti. –ei se siis tehnyt mitaan arsyttavaa, mutta arsytti vaan.
Reittikin oli mitaansanomaton. Ei mitaan uutta, eika yllattavaa.
Arille tuhahdin, etta tanaan on EVK paiva.
Kertoi huomanneensa. Hirrween tarkka. Siis ”Eniten Vituttaa Kaikki” paiva.
Saavuimme hyvissa ajoin Palas de Reihin ja ohjasin meidat albergue Buen Caminoon.
Alhaalla nain uusimman jenkkituttumme Jerryn ja han iloisena kysyy”Hi, how are you? Fine?”
Vastasin, etta koko paiva on ollut ihan inhottava, suorastaan paska ja mikaan ei huvittanut. Meidan kanssa jokusen paivan ristiin rastiin kavellyt saksalaismimmi Sabine saapui paikalle ja sanoi hanella olleen ihan samat fiilikset tanaan kuin mulla!
Heti helpotti..ja hymyilytti…otettiin siina porukalla oluset ja viinit. Tuli kummasti parempi olo.

Soitin aidillekin nyt jo aitienpaiva soiton, kun tiesin veljeni olevan siella lastensa kanssa seka tyttareni ja sen boyfriend. Olivat olleet ulkona syomassa ja just siirtymassa mutsille kahville kun soitin…siellakin oli ollut lievaa arsytyspaivaa, mutta hyva ruoka oli perinteisesti saanut mielet muuttumaan! Kiva oli jutella kuulumisia..
Siisti Albergue. Galician hinnat 10 euroa yo/nuppi. Meilla oli kolmen hengen huone ja kolmantena oli espanjalainen mukava elakelaismies Luis. Puhui jopa sujuvasti englantia.

Illalla istuimme Jerryn ja parin italialaismiehen kanssa alberguen keittiossa punaviinin, juustojen ja omenien aarella.
Nyt utelin Jerrylta miksi on lahtenyt matkaan. Jai finanssialalta elakkeelle alkuvuonna ja tahtoi tehda jotain erilaista! Han oli sita mielta, ettei kukaan taalla voi matkata ilman jonkinsorttista hengellisyytta= without spiritual meaning.
Lisaksi han urheilullisena tykkaa kun tassa on urheiluelementti mukana eli jokapaiva saa liikkua.
Vaimo on viela tyoelamassa ja Jerrya harmitti, ettei han ollut mukana. Jatti valiin matkan huonojen jalkojen takia, koska tiedossa ei ollut onnistuuko joskus matkata bussilla tai taksilla eli mainiosti olisi voinut olla vaimokin taalla.
Noh..toisen kerran, tuumasi han…
Yon nukuimme hyvin.

Aamulla soimme Supermerkadosta ostamamme banaanit ja pienet zumo de naranja -pullot ja matkaan lahdimme klo 7.30.
Sadetta ei ole, taivas on sininen, mutta saa viela kolea.
Laulelen aina ilmasta riippuen lauluja—-Arin onneksi en osaa ikina biiseista kovin montaa rivia…
Nyt on Veikko Lavin ”ihmisia on kuin muurahaisia…” Aika hyvin muistan sita kylla…
Auringon paistaessa mun suosikki on ”aurinko suuteli meita, Andreeeeeee”..just niiin venyttaen!
”Katson maalaismaisemaa ja ymmarran…….maalaismaisemaa, en voi unohtaaaaa”!
”Sataa, sataa rropisee, tiritiritom, varpaitani palelee, tiritiritomtom” on sadesaan ykkoshitti.
Nousua alkuun ja matka jatkuu ihan mukavaa reittia pitkin maaseudulla lannan hajussa.
Kylia on tuon tuosta, kaikki hyvin pienia. Taalla tunnelma muuttuu hieman markkinahenkisemmaksi paikoitellen, silla kylillakin tiedetaan, etta ihmismaarat kasvavat.
Nyt ei paase kavelemaan paljoa yksin. Aina nakyy takana tai edessa vaeltaja tai useampi.
Matka taittuu joutuisasti. Yhdessa kylassa aamukahvit ja teet ja sadan kilsan kohdalla juhlistamme tapahtumaa skoolaamalla appelsiinimehuilla ja syomalla chorizopatongit!
Siis nyt matka ei tunnu kuin poronkusemalta!
Enaa ei huoleta varpaat, eika mikaan vaiva, silla tuon matkanhan kavelee vaikka kasillaan! Ja samantien muljautan nilkkani…hih..onneksi en pahasti.
Ihmetellaan matkalla maatalojen pihoilla omituisia pikku varastoja, joista nakee, etta ne ovat vanhoja ja rakennettu maasta korkeammalle..pysaytan vaeltajakundin ja kysyn onko han espanjalainen, on joo..Malagasta. Osaa selittaa meille, etta ne siis vastaavat meidan maakellareita. Rakennettu kaarmeilta ja hiirilta suojaan ylos. Kavelemmekin sitten jonkin aikaa kimpassa ja juttelemme niita naita.
Pari kertaa joudumme jonottamaan kun lehmalaumaa siirretaan paikasta toiseen.
5 kilsaa ennen kohdetta mieleni tekee jatskia ja kohdalle osuukin sopivasti albergue -jota ei ole merkitty meidan oppaaseen. Kundia naurattaa mun ilme, kun kertoo, etta ei silla ole heladoa! Noh…otan korvikkeeksi lasillisen punkkua, joka on oikeasti taalla virkistavaa, kun se tarjoillaan aina kylmana! Saksalainen Sabine on mun perassa jonossa ja nauraa, etta kiva, korvaat jaatelon viinilla. Sanon, etten muuten kesta pettymysta.
Ari syo ”enpanada de atun” piirasta palan eli tonnikalapiirasta -galicialainen piiras ja Arin suosikki, mulle hiukan liian tukusa.

Ari ei usko kun kerron, etta ylitamme Portomariniin saapuessamme isomman latakon…siis jarven…mutta yhtakkia se todentotta siintaa alhaalla laaksossa. Se yltyy kehumaan matkanjohtajaa tietojen paikkansapitavyydesta. Kapeaa kavelysiltaa pitkin saavumme Portomariniin, joka on taas kiva kyla. Kaikki kylat joissa on plaza, tuntuvat olevan mukavia.
Kirjaudumme siistiin pieneen albergue Ultreiaan ja saamme omat privaattihuoneen 15 euroa per nuppi. Yhteisessa huoneessa petipaikka maksaa kympin per nuppi, joten helppo valinta. Galiciassa huoneiden hinta nousi kymppiin. En tieda onko municipal/kunnallisissa paikoissa halvempaa, mutta tama ok.
Pesemme hikiset vaatteet ja saamme ne kuivurin kautta kuuman hoyryavana 4 eurolla.
Aika kiva..
Aurinkoisella plazalla salaatit ja Ari on paivaunilla ja mina tietty koneella…
Tanaan tallattiin 22 kilsaa ja huomenna matkaa olisi 20-25 kilsaa.
Emme aio tehda pidempia keikkoja loppumatkalla..25 km per paiva on nyt maksimi.
Silloin kavely on viela kivaa.
Ja me tykataan pitaa kivaa!
Ai niin…kiitos hyvasta tulospalvelusta koskien latkamatseja! Hitsit kun rehvastelin jenkeille, etta piessaan ne kevyesti ja sitten havittiin….aijaijai…niin nolooooo!!

Eilen aamulla starttasimme klo 7.30 Samokselle. Hostellin ikkunasta nain, etta monet ihmiset kaantyivat oikealle ja mieli teki huutaa heille, etta ”menkaa vasuriin, Samokselle!!”
Samoksen kautta kulkeva reitti on hieman pidempi, mutta uskon sen antavan meille enempi.
Sataa…mutta tama on sita tuhnusadetta pilvien hipoessa paata eli ei tama haittaa.
Matka kaartaa pikku asfalttitielta pienen ihan oikean kylan lapi ihanalle metsapolulle! Sanon oikeaksi kylaksi tata siksi, kun ei ole mitaan ”peregrino-humppaa”. Pikku rupsakoita kivitaloja ja vanhoja ihmisia askareissaan + tietty kukkoja ja kanoja.
Reitti polveilee ylos ja alas laaksossa koko ajan joen reunaa, joka virtaa valilla laaksossa kahta puolen.
Saniaiset ja kasvien vehreys on vertaansa vailla! Mahtavia puita ja hassua pukinparta-naavaa rungoissa.
Mun Canon Ixus roikkuu rintapielessa rinkassa ja kaivan sita tuontuosta matkalla esiin…..toivottavasti edes osa tasta ihanuudesta ja kasvillisuudesta piirtyy kuviin!
Alamaki kaartuu ja yhtakkia edessamme nakyy laaksossa Samoksen luostari. Nama kilsat menivat ihan nauttien.

Paastyamme alas lahdemme kiertamaan sateessa luostaria, joka ei siis ole ihan pieni rakennus. Saavumme avoinaiselle portille, josta muutama italialainen ja ranskalianen ulkonakotuttu eilisesta messusta hihkaisevat meille, etta vauhtia..ostakaa liput akkia! Kierros alkaa ihan nyt just!
Heitan rinkan veke ja kipaisen empimatta ostamaan 2 lippua 7 eurolla. Rinkat tuomme luostarin ovien sisapuolelle ja lahdemme kierrokselle. Espanjankielinen opas, mutta ymmarran hmmm…riittavasti. Nakoaisti on taalla eniten kaytossa.
Kannatti kayda. ”Ora et labora” eli ”rukoilla ja tehda tyota” on taman munkkiluostarin mottoja.
Suosittelen kayntia tuolla, jos oleilette joskus nurkilla!
Kulmabaarissa syomme calicialaiset keitot, lasillinen olutta= ”una caña” Arille ja minulle vaso de viño tinto. Loppumatka ei ole yhta hienoa kuin aamureissu, mutta voi toki johtua osin kovenevasta sateesta ja siita, etta olen jo sen mun paivan kohokohdan nahnyt. Ihan ok.
Sarrian vanhaan kaupunkiin kipuamme pitkin pitkia rappusia ja heitamme itsemme laheiseen albergueen. Koko kaupunki on taynna albergueita, silla taalta on matkaa Santiago de Compostelaan 111 kilometria ja loppu 100 kilsan kavely on minimivaatimus todistuksen saamiseksi. Taalta siis ihmisvirta kasvaa huomattavasti.
Sarria on aika turha kaupunki…tylsan oloinen uusi kaupunki alhaalla, ok, mutta pienen pieni vanha kaupunki ylhaalla. Noh…ei haittaa.
Suihkusta tulee lamminta vetta ja tarjolla on ruokaa! Muy bien!

Illalla kiersimme koko kylan ja tutkimme valmiiksi aamun reitin.
Taalla on oltava huolellinen aamulla kun jatkaa matkaa, silla iso ensimmainen Camino-viitta ohjaa oikealle. Reitti on hieman lyhyempi , mutta kun kaarrat vasemmalle joen suuntaisesti, niin paaset tielle Samokseen, joka on siis meille se oikea tie.
Tahdon nahda Samoksen luostarin ja mieluusti vieraillakin luostarissa.
Mutta hei…takaisin Triacastelaan…kiersimme siis kylan ja pysahdyimme lasilliselle viinia ennen kirkkoon tutustumista.
Kun saavuimme kirkolle, pappi olikin jo valmiustilassa ja messu tuotapikaa alkamassa.
Ari papaili kaytavalla ja hoki mulle, etta hopi-hopi ulos, messu alkaa–ei kai me jaada???!
Pappi ja yks rouva jo huuteli meille, etta ¿Ingles?
Mina ajattelin, etta kysyvat milla kielella haluavat meidan saavan messuohjelman, niin vastasin ”Si, si, ingles”. Ari puolestaan huhuili ”Finlandes, finlandes”.
Kirkossa oli peregrinoja ehka 30 ja messun edetessa saattoi olla jopa 40-50 henkea.
Pappi komensi meidat kaikki eturiveista tayttamaan istuinpaikat ja sanoi hanen messunsa olevan vuorovaikutteinen -”niin Jeesuskin aikanaan kulkaas opetti” vertasi pappi.
Ok, tullaan tullaan. Hymyillen porukat liikkuivat eteenpain.
Nyt pappi kyseli ihmisilta, mita kielta he puhuvat. Brassimies taitaa tietysti portugalin eli hanet, italialaisen naisen, ranskalaisen tyton seka minut han komensi alttarille ymparilleen sivupenkeille istumaan ja jakoi kaikille Luukaksen evankeliumista a4 paperille kirjoitetut sakeet. Minun oli siis englanniksi /ingles.
Brassi joutui myos tulkkamaan espanjan englanniksi kirkkokansalle muutamaan otteeseen, kun pappi ei osannut kuin espanjaa. Miesta nolotti, kun sen englanti oli kehnoa, mutta mina kannustin ja vakuutin sujuvan hyvin ja lupasin auttaa…
En miakaan voinut asioita kertoa, kun espanjan taitoni ei riittanyt ymmartamaan kaikkea papin puhumaa.
Sitten tuli hetki, kun me kaikki luimme samat Luukaksen sakeet jokainen vuorotellen mikrofonin edessa kielet vaihtuen.
Onneksi minulla oli ok lauseet ja osasin ne lausuakin 🙂 Yritin valttaa uutislukija vaikutusta.
Messu jatkui. Luin muiden mukana Isa meidan rukouksen ja Uskontunnustuksen, tietty suomeksi issekseni ja kohta pappi jakoi kaikille meille uudet laput. Lapuissa oli Pyhiinvaeltajan siunaus ja taas ”jokaisen omalla aidinkielella eli ”mi lengua materna es ingles”:).Jep.
Lisaksi pappi alkoi huudella, etta missa se suomalainen on ja tahyili Aria?? Ari sitten hieman ihmetellen nousi ja tuli…heilla oli siunaus siella suomeksikin! Ari luki sen hienosti kirkkokansalle….kolmen kappaleen siunaus ja joka kappaleen jalkeen kaikki lausuivat yhteenaaneen Amen.
Ja sitten pyhiinvaeltajat siunattiin ranskaksi, italiaksi, portugaliksi ja minun lukemana englanniksi ja monien aameneitten kera.
Tata ennen pappi oli puhunut perheistamme: lapsistamme, isista, aideista. Kaikista ketka ovat kaukana meista. Olemassaolevista ja kuolleista ja minua alkoi siina itkettaa jo vallan sujuvasti.
Tartutin itkun ranskalaismimmiinkin, jonka huomasin ja herkistyneen.
Ei mulla ollut nessua taskussa, joten mun Pilgrim-siunaus oli hieman ryystaen luettu, muttei voinut minkaan.
Ehtoollisen jalkeen Padre Augusto halasi joka ikisen kirkossaolijan kunnolla rutistaen!
Voi vitsit!!! Aivan ihana kokemus!
Etta olikin niin onnistunut paiva kaikin puolin….
Arikin oli niin tyytyvainen messuun ja meininkiin!
Ranskalaistyton kanssa juttelin ”misan” jalkeen ja molemmilla meilla jo hymy niin herkassa. Tykattiin!
Lopuksi viela ihanassa ilta-auringossa hyvat ruoat kelpo viinin kera katuravintolassa.  Jotkut kirkossa tulleet tulivat kertomaan kuinka hyvin hoidin oman osuuteni, vaikka ei se ingles sitten se minun ”lengua materna” olekaan:)

Lahdimme aamulla loisto Alberguestamme matkaan ja kulmalla tormasimme ”tuttuun” tanskalaisnaiseen. Mua jo otti pattiin tuo sade, niinku heti alkuun, kun se ei ollut edes tihkua, vaan kunnon lotinaa.
Tanskalainen sanoi, etta menee bussilla alkumatkan ja jatkaa sitten tallaten matkaa. Mina sanoin, ettei taalta kulje arkena busseja? ”Juu juu..sinne menee sellainen pikku pikku paikallisbussi”. Mietittiin 0.05 sekuntia ja kirmattiin rouvan messiin pysakille:)
1.45 euroa per nuppi ja prrrrmmmm 20 kilsaa meni hurauksessa.
Ihan jo minuakin hymyilytti! Bussi olikin taynna muitakin peregrinoja: 2 nuorta espanjalaismimmia, jotka sitten loppumatkan kulkivat melko tasatahtia meidan kanssa Santiagoon saakka. Nelja italiasnaista ja jokunen muu. Kaksi miesta vaihtoi viela taksiin ja silla O Cebreiroon, me muut jatkoimme kavellen.
Tarvoimme noin 10 kilsan nousun (—palauduin pian ennalleni pieneen synkkyyteen sateen takia..inhoan rillipaana, kun en voi pitaa laseja paassa ja sitten en nae mitaan…) hiljaisina…
Ihan ok puuskutus ja kauniit maisemat alas laaksoon.
O Cebreiro: aivan ihana kivikyla!
Painelimme kirkkoon joka on pieni, mutta hmmm..hemaiseva ei ehka ole oikea sana, mutta menettelee nyt. Minuun osui ja upposi tama kirkko!
Leimattiin itse passimme kun ketaan ei ollut paikalla. Jatin 6 euroa koriin, kun ostin ja otin postikortin aitille ja englanninkieliseksi kaannetyn kirjasen: ”Towards a Christian Understanding of the Way of St.James”-kirjasen on kirjoittanut Lugon kirkkoherra. Ymmarrystahan olen kaivannut siihen, miksi ihmiset taalla ovat, josko se vitosella minulle selkiaa…?
Kolmen hengen vaeltaja porukka oli kanssamme kirkossa ja Ari huuteli yhdelle miehista, kun meinasi hattunsa unohtaa.
Ulkona nainkin munkinkaavussa ja lipokkaissa herra papin baarin nurkalla tupakalla. Puhuin toruen mukavakasvoiselle papille kun ei ollut kirkossaan, vaan baarissa —-naurettiin ja kysyin, etta voisko mun mies ottaa kuvan meista kahdesta.
Jostakin syysta kysyin asiaa ranskaksi. Mies vastasi ranskaksi, etta ”ei, ei se kay…ei han saa olla samassa kuvassa naisen kanssa”. Nauroin halle ja sanoin suomeksi, etta hopolopo! Sitten taas naurettin, kuvattiin ja hetki rupateltiin.
Me kierrettiin omituisella tavalla hyvinkin ihastuttava kivikyla lapi ja jetkettiin matkaa. Seuraavaksi jos tulen caminolle, aion yöpyä O Cebreirossa.

Tanne meidan piti jaada yoksi, mutta kun tehtiin osamatkaa bussilla ja sataa, sataa…ei huvita.
Taisimme taalla vuorilla jossain kohdin saapua Caliciaan, siella kuulemma sataa paljon eli emme huomaa eroa:)
Tallattiin muutaman piskuisen kylan lapi.

Hospital´ssa kurkkasimme kirkkoon ja siella istui nuori tytto, joka kirjoitti listaan kaikkien kavijoiden nimet ja kansalaisuudet ja leimasi peregrinopassimme. Kiva kurkkaus.
Kolmen porukka oli tassakin kirkossa samaan aikaan ja taas huutelimme samalle miehelle, kun unohti sen hattunsa! Kehottivat meita menemaan edelta, mutta sanoin, etta me tullaan takana, jotta voimme huolehtia taman yhden herran hatusta:)!
Alto de Pojossa 1330 metrin korkeudessa soimme lampoisen ruoan kolean sadesaan piritykseksi.
Jatkoimme matkaa ja Fonfrian kylassa ehdotin Arille, etta tanne jaadaan. Pikku albergue naytti siistilta.
Olimme tallanneet nyt yli 20 kilsaa ja koska reitti alkoi taas olla alamakea, niin hieman mun varvas lauleli..
Aria inhotti mutainen kyla , jossa oli siis yksi mutainen ”kylaraitti”. Paineltiin kylan viimiseen taloon mietinta viinille, kun aikaisempi mainos lupasi sellaisen loytyvan. Ja loytyi se. ”Dos vasos de viño tinto, por favor”
Hetki mietittiin ja pyydettiin naista soittamaan taksi:)
Oman kylan poika tuli meidat hakemaan ja heitti meidat 9 kilsan paahan Triacastelaan. Mukana oli joku pappa seuramiehena.
Onneksi otettiin kyyti! Reitti oli alamakea ja kulki autotieta pitkin koko sen 9 kilsaa ja mun varpaat ei vaan vielakaan kesta noita pitkia alamakia!
Selitin miehille, etta ”mi pied cantos halluluja!!” Tuntuivat ymmartavan.
Me talla kuviolla oikaistiin yksi paiva. Aamun aloitus bussilla ja lopetus taksilla. Ei me kavellen oltais millaan muotoa voitu nain pitkalle tulla. Itseasiassa maisema on molemmin puolin O Cebreiroa samanlaista eli olen erittain tyytyvainen paivaamme!
Taksikuski suositteli meille Triacastelassa melkein viimeista Hostelia ja suostuin helposti ilahduttamaan Aria…hostel olikin oiva paikka. 40 euroa…maran paivan jalkeen hyva vaihtoehto ja hei…aurinko alkoi paistamaan! Tiedossa kaunis ilta, yes!

Luin tanaan uutisia ja Pyreneilla on 52 vuotias ranskalaisnainen pudonnut vuorelta 300 metria. Ollut ulkoilemassa/vaeltamassa kahden kamunsa kanssa.
Pelastushelikopterin saapuessa paikalle oli naisesta jaljella bootsit, osa vaatteista ja luut.
Hanhikorppikotkat tekivat ilmeisen aggressiivisen nopeasti tyonsa ja alle tunnissa oli ”Menu del dìa” ohi”
Hitto!
Naita me just ihastelimme Pyreneitten ylityksella ja vitsina sanoin, etta kyttaavat heikkoja peregrinoja toivoen harha-askelia!
Itseasiassa noin 7 vuotta sitten olin suht kevyella rotkovaelluksella Kreetalla. Paikallisopas mukana.
Alhaalla laaksossa saapui parvi…kymmenkunta hanhikorppikotkaa kaartelemaan ymparillemme ja lopulta asettuivat kallionreunamille tarkkailemaan meita. meita oli samanverran vaellusporukassa kuin kotkia omassaan.
Paikallisopas oli ihmeissaan ja aivan intona, etta harvoin nain hyvaa tsakaa kay! Wau!
Tipuset ovat siis yli 2 metrisia siipienvaliltaan..
Tuntui aika kammottavalta ja sanoin, etta olen vuoden ollut antibioottikuurilla (=mulla oli helikobakteeri) niin ne haistaa melkein raadon ja kyttaavat mua…
No joo..jatkettiin matkaa, mutta ovat siis melko reippaita kun sopivan uhrin kohtaavat he… Jos yhtaan lohduttaa, niin korppikotkathan eivat (ymmartaakseni) hyokkaa elavan kohteen kimppuun. Istuvat kuolevaa tekevan kohteen ymparilla. Nokkasevat varmistaakseen, ettei uhri liiku ja sitten toimeksi.

Valokuva internetistä lainattu.

Aamulla hyvin nukutun yon jalkeen matkaan.
Sataa tihuttaa…aikas tylsaa reittia. Ekat kylat ovat rumia. Kuin Ponferradan (jossa siis kuitenkin yli 60.000 asukasta eli aikas iso city) lahioita -ei ihka oikeita kylia.
Cacabelos on jo kaunis omanlaisensa pikkukaupunki viiniviljelysten keskella. Heilla on oma hyva valkoviininsa. Sita on muistettava maistaa!
Yritan aina muistaa pyytaa baareissa paikallisisa viineja lasilliseeni.
Olemme Bierzon alueella ja taalla riittaa viineja. On sellaisia rypalelajeja, joista en ole koskaan kuullutkaan.
Baarimikko Ponferradassa sanoi, etta ihmiset saattavat tilata viininsa niin, etta sanovat rypaleen nimen, mita tahtovat. Maistoin baarimikon omaa suosikkia Mencia nimisesta rypaleesta valmistettua viinia -se tuntuu olevan suosiossa taalla. Maistui mainiosti!
Pullot ovat baarissa isossa esim. kupariamparissa jaiden seassa-myos punkku eli sekin juodaan tassa maassa aina kylmana. Siita sitten pullo kateen, korkki irti ja ilman mittoja aina tarkasti kaatavat lasilliset asiakkaille.
Lasilliseen saa aina eurolla. Pulloon nahden toki hintavaa, mutta kiva maistella eri lajeja. Minahan tykkaan niin valko, -puna, kuin roseviinista, joten olen hyvin helppo asiakas:)
Kirjauduimme taalla ranskalaiskylassa viimeisena sijaitsevaan albergueen; albergue de la Piedraan. Nuoripari on pitanyt tata vasta reilu vuoden kultaisen noutajansa kanssa.
Siisti. Otimme kahden hengen huoneen (wc+suihkut yhteisia), aamupalan ja annoimme kundille pestavaksi ja kuivattavaksi KAIKKI muut vaatteemme, paitsi yhdet, mitka ovat paalla. Ihanaa! Saan yokkarinkin lampoisena ja puhtaana paalle!
Koko paketti meilta yhteensa 29 euroa. Ei paha.
Nyt unille ja sitten kylille.
Niin…tietsikan kayttokin on vapaaehtoismaksuun perustuva. Olimme ensimmaiset taman paivan peregrinot yhdessa jenkki-Jerryn kanssa, ketka kirjautuivat de la Piedraan.
Toimituksen jälkihuomautus: Jerry olikin sitten ”kuvioissa” koko loppumatkan Santiago de Compostelaan kanssa eli mitähän tuolta meillä onkaan jäljellä..pari sataa kilsaa.

Mun pitaa tutkia, mista tama ranskalaisuus nailla alueilla pohjautuu…mulla on mennyt tama historiantunneilta ohi korvien;)
Palaillaan…España vaikenee. Toistaiseksi.

NIIN JOO..unohdin sanoa, etta tanaan nahtiin kavellessa yks ”nuorten, kivojen poikien poppoosta”–sellainen karibialaisen nakoinen ihana (=lue komea..jopa kaunis!) gasellimainen kundi!
Se hihkaisi meille jo kaukaa moikat leveasti hymyillen ja ihmettelin, etta on karistanut muut hulttiot pois!? Muilla kundeilla ei ole kuulemma kiire mihinkaan ja ilonpito hidastaa matkantekoa, mutta talla odottaa tyot ja muutenkaan ei jaksa tallustaa niin hitaasti…hymynaamoin ja kevein askelin mokoma jatkoi matkaansa! Aijai..
Mentiin kylille syomaan menuut ja taas tormattiin viimeisimpiin jenkkikamuihin Minnesotasta -ketka yllytettiin eilen jatkamaan matkaa….ne aikoo huomenna painella suoraan O Cebreiroon..tah?? 30 kilsaa ja ylos ylos ihmettelen mina??! Ahaa…he paljastavat, etta heilla on tiedossa vaihtoehtoreitti, joka kiertaa helpomman kautta…noh..me ehka tullaan paiva perasta..katsellaan nyt kun on luvattu tota halvatun sadetta viela pariksi paivaa.
Ai niin.. tama puhelias jenkkimies Minnesotasta kertoi, etta heilla joku LasVegas miljardoori rakennutti kaupunkilaisille hulppean jaakiekkohallin.
Mies selosti niin intona, etta hieman meni ohi, etta mahtuiko sinne vain 15.000-20.000 ihmista, jotta kaikilla on aina huippupaikkaistua…jokainen penkki on nahkaa ja luksusta koko sisutus etc etc. Hulppeaa!
Tama pieni kyla taalla on taynna kirkkoja —ihania kujia ylos ja alas..4000 asukasta…kiva mesta..ranskalaisuutta en jaksa viela selvittaa..jaapa jotain ihmeteltavaa..
Meilla on vielakin taalla kivaa!

Nukuimme tosi huonosti Albergue Monte Iragossa siella Foncebadónissa. Muuten ok paikka baarin,ravintolan ja henkilokunnan puolesta, mutta tama huone oli kellarikerroksessa. 10 heppua nukkui samassa hapettomassa ja kuumassa huoneessa..ihan kamala! Tama on vasta kolmas huono albergue, muut olleet ok.
Klo 6 pompattiin ylos ja laitoimme hissukseen kaytavassa itsemme valmiiksi. Syotiin banaanit ja juotiin mehu ja klo 7.00 matkaan!
Auringonnousu oli vuorilla kaunis, kun taivas oli punainen.

Lehmien ammuntaa ja lintujen laulantaa. Tietysti kukkokin kiekui —aina taalla kukot kiekuvat, olkoon aamu tai ilta:)
Parin kilsan paassa saavutimme ristin, Cruz de Ferron (1504m korkeudessa) ja tanne jatimme kivet.
Aamuaika oli kiva, kun meita oli vain nelja paikalla. Ristin ymparilla oleva paikka on tosin aika rupuinen–sijaitsee ns. levahdyspaikalla eli autollakin sinne paasee.
Minua aina harmittaa roskat,joita ihmiset ovat tuonnekin jattaneet. Muovipullot vaellusreitilla suututtavat myos, kun ne ei maadu. Tyhmaa jattaa niita luontoon, kun tyhja pullo ei edes paina mitaan! Mur!
No mutta! Ajatus kaunis:) Sinne jai taakkaamme ja kevyina jatkoimme matkaa.
Manjarinissa on varmaan reitin kuvatuin kulmaus paikallisen alberguen kohdalla –koko kylassa lienee 2,5 ehjaa taloa, eika tamakaan ihan huippukunnossa ole:)
Kysyin miehilta saiskos aamukahvia? No problema! Kiva..horpin kahvit ja soin 3 pipruakin, juteltiin paikan pitaja papan kanssa kaiken omituisen romppeen keskella! Pappa soitti aina isoa lehmankelloa kun peregrino kaveli tiella ohi -pysyy kasilihakset kunnossa. Maksu oli ”donativo” eli vapaaehtoinen eli pari euroa purkkiin ja matka jatkuu varoituksen sanat mukanamme –pappa kaski olla varuillaan nyt tasta edespain; huonoja ihmisiakin on liikkeella eli kun nukumme, niin arvotavarat oltava hyvin piilossa. Varkaat saattavat iskea yollakin ja nappaa paan vieressa pidetyt pussukat!! Ok.
Minun arvokamat ovat pussukassa silkkipussin sisalla kanssani yoajan.
Vuoren rinnetta alas ja jalat huutaa taas hallelujaa!
Kavelemme ja voihkimme jenkkipariskunnan kanssa lahetysten, jotka olivat Astorgassa kanssamme samassa hotellissa.
Acebon kylassa syomme hyvat munakkaat ja juomme kahvit+teet.
Tuuletan jalkojani ulkona ja rupean juttusille (–olen aika uteliaalla tuulella) kahden elakepariskunnan kanssa ja kysyn hetken paasta mista ovat. Australiasta, vastaavat he. Kysyn hammastyneena, etta niinko…oletteko ihan varmoja? No sitten nauravat ja kertovat, etta ovat asuneet toistakymmentavuotta Ausseissa, mutta ovat alunperin puolalaisia! Heh..ei mua noin vain huijata…kehun heille Suomen vaellusreitteja Lapissa. He aikovat vuokra-auto-lomailla matkan paatteeksi Portugalissa. Aloittivat Caminon Leonista. Naiset kehuvat mun ihoa niin kauniiksi! Hah…siis meikiton ihoni, jossa Españan aurinko sai heti maksalaikat tosi kivasti esille. Noh..kiitos kaunis kumminkin!
Niin..moni voisi iloita kun ei tartte meikata, mutta voi kuulkaa kun olin iloinen kun Astorgan lepopaivina SAIN meikata! Yes! Ihanaa kun saa piirtaa silmat paahan ja ihon oikeesti kauniimmaksi…tykkaan!
Maisemat jatkuvat nyt todella hienoina!
Isot kastanjapuut, paljon kauniita laventelinippuja ja kanerva muuttuu punaisista puskista valkoisiksi!
Ihanaa..
Loppumatkasta alas vuorenrinnetta alkaa satamaan -jenkit siirtyvat kavelemaan tasaista maantieta pitkin.
Saavumme Molinanescan kylaan uupuneina sateessa.
Kylan loppupaassa menemme ravintolaan sisalle ja mietimme jaammeko vai jatkamme.
Paatamme syoda Menu del Dián ja juoda hieman mietintaviinia.
Jenkitkin tulevat. Ottavat kahvit ja kyselevat meilta jatkammeko vai jaamme. Sanon, etta syomme kunnolla ja paatamme sitten.
Kohta mies tulee sanomaan, etta he paattivat tehda kuten me, syoda kunnolla ja sitten paatos.
Yllytamme heidat jalkiruoan aikana jatkamaan kanssamme ja niin viela tarvomme  8 kilsaa Ponferradaan. Siis kulku on kirjaimellisesti tarpomista…tie on tappotylsa –johtunee sateesta, vasymyksesta ja jalkojen kipuilusta, mutta Ponferradaan on ilo saapua ohi Temppeliherrojen valtavankokoisen linnan ohitse! 27 kilsaako me hullut kaveltiin..juu…se on meille liikaa ja se tuntuu jaloissa! Aijai…
En oikein jaksa tajuta missa alberguet ovat ja painumme kysymaan linnan viereisesta Hostelista huonetta: peregrino hinta 40 euroa, muuten 48e. Si, si, señor. Meille kelpaa!
Oi vitsi..paikka on niiin hieno…kuin hotelli ja ihana alakerran baari!
Voi meita onnellisia!
Suihku, pienet ettonet ja kylille.
Mietin jo messuun menoa, mutta kun astuin kirkkoon, niin sain kammottavan yskanpuuskan jostakin makeasta suitsukkeesta ja ryntasin takaisin sateeseen yskimaan!!
Illalla soimme laheisella plazalla. Mina soin lampiman herkullisen sieni-rapusalaatin ja Ari menuun. Musiikkina ihanaa Katie Meluaa:)

Tanne kasaan kokemuksiamme matkasta.
Merkitsen lauseen loppuun jos mielipide on vain jommankumman.
Olemme melkoisen samanmielisia. Onneksi.

PLUSSAA:
– Ilmasto, silloin kun on aurinkoista

– Reitti, silloin kun ollaan ominemme -siis pois autoteilta. Ei liikenteen melua ja maisemat palkitsevat.

– Ihmiset. Ystavalliset, auttavaiset ihmiset. Niin muut vaeltajat kuin paikalliset, jotka omatoimisestikin pysahtyvat auttamaan sinut oikealle tielle, vaikka olisit etsimassa ruokapaikkaa:) Mita sinulta puuttuu, niin joku auttaa sinua…miten se olikaan: ”Camino antaa sinulle kaiken tarvittavan!”

– hyva ja edullinen ruoka

– hyva ja edullinen viini: viño tinto=punkku, viño blanco=valkkari ja viño rosado=rose viini. Ravintolasta pullo ollut halvimmillaan 2.50 euroa => 7 euroon. Pahanmakuista viinia en ole taalla juonut. Arille una cana eli pieni olut, mun tilaamana.

– Albergue = majatalo =refugio: eli yhteismajoitukset, joihin paasee yoksi vain peregrinot=pyhiinvaeltajat nayttamalla ”Credencial del peregrino`n” eli Pyhiinvaelluspassin. Majoitukset maksavat yleensa 5-8 euroa riippuen menetko kunnalliseen (municipal) vai yksityiseen (priv). Joskus salit ovat valtavia. Kivempia on pienemmat salit ja tuskaa joillekin on jos kovia kuorsaajia on paljon. Mua etoo kylmageeli-linimenttien lemu. Meilla on ollut onnekkaasti melko hyvin peseytyvia matkakumppaneita eli muita hajuhaittoja ei kamalasti ole ollut. Luulin, ettei Ari suostu nainkaan usein niissa makaamaan, mutta hyvin on maannut!
Caliciassa hinta nousi 10 euroon, mutta kestettiin sekin:)

– Leimojen keruu (Ari).
Aijai…sen peregrinopassissa on paljon enemman leimoja kuin minulla. Leimoilla todistamme kulkeneemme matkan, joka oikeuttaa meidat saamaan todistuksen kuljetusta matkasta Santiago del Compostelassa ja jotkut jatkavat matkaa Finisterraan viela 80 kilsaa ja saavat prameamman totarin.

– Hauskanpito -istuimme Foncebadonissa illalla baarin ”terassilla” ja naureskeltiin kaiken maailman juttuja..Ari tuumasi ”etta onkohan meilla liian hauskaa ollaksemme pyhiinvaelluksella?”

– PEUKALON KYNNET! Olen ollut kynsien purija pennusta saakka. Kun Krista syntyi noin 20 vuotta sitten, sain kasvatettua muut kynnet, koska kudoin niin paljon nuttuja, paitoja ja mekkoja, mutta purin yha peukun kynnet aina ihan nysiksi. Edes nainenkaan ei pysty nakojaan vaeltamaan vaellussauva kadessa ja puremaan kynsia eli minulla on peukun kynnet ekaan kertaan 40 vuoteen! Siis nyt mulla on kaikki kynnet! YES!

– Varvas: Olin laittamassa sen ekana miinuksiin, mutta nyt kun sain kynnen irrotettua, niin siina on kauniimpi kynsi kuin koskaan…eli siellakin on soma kynsi. Koitteli hieman, mutta mutta….kuka naita laskee!

MIINUS:
– Ilmasto, silloin kun on kylmaa ja tuulista tai sataa vetta tai LUNTA!

– reitti, silloin kun se kulkee motarin vartta ja autoilijat nakevat samat maisemat kuin me. Niiiiiin epareilua, niin epareilua!

——–tassahan naita olikin——

Starttasimme seiskan maissa Astorgasta matkaan!
Lepopaivat tekee taman, etta ajoissa matkaan hus hus…Varpaat tuntuvat nyt taas kestavan. Meita ennen matkaan oli jo startannut Minnesota-USA pariskunta, jotka yopyivat samaisessa hotelissa.

Sovitin eilen Astorgan urheilukaupassa kaikki vaellussandaalit lapi, mutta kaikissa oli leikkaus just niin, etta osui mun pullukkavarpaaseen. Poistokorista nappasin mukaan vitosella mustat Aku Ankka-malliset lipokkaat, jotka natsaa mun jalkaan loistavasti! Ne on varmaan pari numeroa isot mulle, mutta tyhjio jaa karkeen eli just hyvin mun valtaville varpaille:) Nyt voin ainakin iltaisin taapertaa ilmavasti ja kivuitta! Varvaslipokkaat jatin hipin oloiselle myyja miehelle.

Ostin apteekista sellaisen pitkan ns kangastuubin, josta leikataan sopivia palasia varpaisiin. Ulkopuoli on sidemaista ja sisus geelimassaa. Ari puki mun kolme (=tamanhetkinen saldo:)) ongelmavarpasta kunkin omaan ”sukkaansa”, niin katsotaanpa kuinka tyton kay!
Shortseissa lahdimme, aurinkorasva nahassa ja pian riisuimme jo fleecetkin pois! Ihanaa!
Taas kulkee…
Tie kulkee joo maantiella, mutta tama ei arsyta minua, silla tie on pikkutie ja harvakseltaan liikennoity.
Santa Galina de Somozasta tie pienenee yksikaistaiseksi. Hyva!
Jotkut vastaantulevat autoilijat toottaa ja vilkuttaa…poliisitkin. Ollaan niin maalla…
Polku erkanee tiesta kolariauton kohdalla ja nousee koko ajan.
Kivisen polun vieressa on pari sataa metria aitaa, johon ihmiset ovat kiinnittaneet oma tekemiaan risteja risuista ja kanervista.
Kyla nakyy kaukana, mutta sinne on matkaa…
Ihania kirkkaan vihreita perhosia—siipien tyvi on ruskea. Kuin sinisiipemme.
Valtavia, upeita mannynkapyja! Keraan syksyn ja talven aikana kotona kaikki kynttilanjamat talteen ja kevaalla keraan isoja hyvia mannynkapyja ison kasan. Kynttilat sulatan vanhassa retkikattilassa, kiepautan kavyt kynttiläkattilassa ja lopuksi kastan astiaan, jossa on kylmaa vetta. Nain saan aikaiseksi oivia sytykkeita vaelluksille ja mokillekin. Tämä duuni on ehdottomasti ulkohommia!
Siksi mieleni teki kerata noita ihania kapyja…onneksi se on mahdottomuus!
Pikku mannytkin ovat niin kauniita—nain jo sielun silmilla sellaisen koristeltuna joulupuukseni olohuoneeseeni!

Rabanal del Caminossa (populaatio 50 hlöä ja korkeus 1150m) soimme pienet pastat kahvion omistajan koira seuranamme. Kylan lapi kavellessani sapsahdin kadulla, kun penkilla on ketjuun kiinnitettyna iso haukka!
Matka jatkuu kauniina. Pikkupuista laaksoa, lilaa pusikkomaista kanervikkoa ja kivaa keltaista kukkaa, tuulimyllyja kaukana rinteilla ja molemminpuolin lopuksi lumihuippuiset vuoret. Kelpaa meille!
Me ollaan ilmiselvia ylamaki-ihmisia!
–kielioppia en nyt noudata, kun ei oo niita pisteita aan ja oon hatuiksi, niin kirjoitan kuin kuvittelen olevan helpompi lukea!

Lopuksi kiipeamme 1440 metrin korkeudessa sijaitsevaan Foncebadònin piskuiseen rupukylaan ja otamme auberge yon ekasta paikasta. 7 euroa per nuppi.
Respan kundi on italialainen. Kysyn kylan asukaslukua…3-4 henkiloa, muut tulevat passaamaan peregrinoja lahikylista. Siksi siis tienvarressa seisoi useampi auto.
Menin suihkuun ja hain sitten pyykit. Pyykkeja pestessani tama nuori-respan-kundi tuli viereeni ajamaan partaansa –siina samalla turistiin. Yhtakkia kundi riisui vaattensa ja painui samaan suihkuun mista olin hetkea aikaisemmin tullut.
..mun silmat kierteli kieroina ympariinsa, kun yritin olla tirkistelematta…:=) Ari oli kulman takana suihkussa ja VANNOIN etten kauheen kauaa tuijottanut nakua italiaanoa:) Heh…
Porukka hevosien kanssa pysahtyi syomaan.
Istuimme ulkoterassilla viini/olutlasillisella, kun vanha tuttu saksalaispoika saapui kylille. Se joka lahti sielta jostakin pikkukylasta takaisin Burgosiin Newcastle-Adamin kanssa -kundi loytyy illanistujaiskuvista aiemmin.
Olivat menneet junalla Leoniin ja juhlineet siella muutaman paivan. Loytaneet hauskan baarin, jossa oli tosi mukavia tyyppeja -osoittautui homobaariksi. Good for them:)
Adam oli sanonut olevansa liian lihava kavelemaan eli matkaa Sarriaan julkisilla ja kavelee sen vimpon 100 kilsaa. Tama kundi jatkoi jalkaisin matkaa ja toivoo tapaavansa Adamin viela Santiagossa. Kundilla ei ole ollenkaan sadevaatteita mukana. Jos sataa, niin huilaa tai kulkee bussilla.
Kylakauppa taalla on auki seuraavaksi 8.5.2013.
Makuupaikat ovat taas aikas taynna.
Varpaani kestivat hyvin vajaan 26 kilsaa tanaan, mutta matka olikin mukavaa ylamakea. Mun mielesta se pahin varvas on nyt parantumaan pain –voi olla etta kohta kynsi irtoaa mutta se onkin siina pienin ongelma–sakemanni-pojan mielesta varvas on kamala, mutta se ei ole nahnyt pahinta vaihetta….Hyvin menee!

Tasta on huomenna matkaa pari kilsaa Cruz de Ferrolle.
Ristille, johon pyhiinvaeltajat jattavat kotoonta tuoman kiven.
Kivi sympoloi kaikkea kantamaanne taakkaa, jonka tanne vuorille saamme aamulla jattaa.
Siita jatkamme kevyina ja keventyneina matkaamme.

Olemme nahneet paljon haukkoja ja Pyreneilla valtavasti kotkia, mutta nyt seuraamme haikaroiden touhuja mielenkiinnolla.
Etela-suomalaisina moinen iso lintu on ilahduttava katsella.
Kun oli ne kovat tuuliset paivat, niin tallatessamme seurasimme kun haikara ei pystynyt etenemaan…lensi ja lensi, mutta ei edennyt. Lopulta antoi periksi ja meni metsan suojiin alas liitelemaan.
Yllattavan ketterasti kierteli puiden lomissa, ihan pelotti, etta milloin tomahtaa pain puuta! Nayttaako se vain kompelolta?
Pesia on kirkon tornit joskus niinkin taynna, etta yhdessa tornissa oli kuusi pesaa!
Joka nurkassa yksi ja sitten viela kerrostalomaisesti pari ”alakerrassa”. Joka pesassa istui haikara, jos ei molemmatkin pariskunnasta ja ilmeisen hyvassa sovussa koko kolhoosi.
Siella missa se aussimiehen vaimo katosi, oli ison kirkon katolla kaikissa kulmissa asuttu pesa. Koko kirkon ympariinsa. Lentelivat laheiselle kanaalille hakemaan ruokaa alberguemme yli edes takaisin.
Taallakin plazalla istuessa lenteli tuossa kolme haikaraa kirkkaan sinisella pilvettomalla taivaalla.
Hassuja honteloja haikaroita….

Kiva tarkkailla ja osittain helpompaakin jo arvailla kansalaisuuksia.
Sitten kun kysyy kansalaisuutta, niin aina on osattava olla ilahtuneen hammastynyt, etta aah…Kanadasta! Australiasta! Etela-Korea! Usa! Saksa! == yleisimmat maat lienevat edellamainitut.
Korealaiset ovat uskomattomia. Kukaan ei tahdo samaan huoneeseen heidan kanssa alberguessa. Kello herattaa heidat 4.30. Alkaa hurja muurahaispesan kuhina ja otsalamppujen viuhdonta ja klo 5.30 nuo pienet ihmiset pikkuisine reppuineen ovat maantiella matkaamassa seuraavaan paikkaan. Ja aina sama uusiutuu.
Poikkeuksena on toki ollut pankkiriimme Thjong, joka matkaa yksin. Tai oikeastaan iso, reipas puolalaismieshan ”adoptoi” Thjongin jo alkumatkalla eli matkaavat varmaan kaksin. Thjongilla ei liene paljon vaihtoehtoja. Polakilla on kotoonta huima kivi mukana Cruz de Ferrolle. Naytti sen meille. Sellainen kilon kokoinen murikka! Jep jep. Mainio heppu!
Saksalaisia on aivan liikaa….ei sen enempaa heista. Schalke pariskunta ja Sabine + ”köyhät mimmit ” ovat olleet vallan kivoja.
Irkut, britit, holtsut on mukavaa jengia, positiivisimmin yllattaneet ovat jenkit. Kaikki tapaamamme amerikkalaiset ovat olleet huomaavaisia ja suoria -ei mitaan mielistelya tai tyhjan puhumista, vaan sitkeita fiksuja ihmisia ja hyvällä huumorilla varustettuja! Ehkäpä kun astuvat ulos omasta maastaan ja nakevat muutakin, niin ovat tuollaisia.
Katsellaan, kuulostellaan ja arvostellaan.

Jonkin matkaa=paivaa meidan ristina kulki kymmenen hengen ranskalaisporukka.

Hei mutta…hehan siis ovat hengellisin perustein matkalla…ensimmaiset sellaiset: ryhmassa on pappikin vaimonsa kanssa ja aamulla ennen tallaamista rukoilevat tiella ringissa seisten.
Eilen porukasta muutama mimmi ajeli kauniit tummat kiharansa pois ja tana aamuna tapasimme heidat siilitukkaisina –liki kaljuina.

He hyppasivat nyt bussiin ja matkaavat ilmeisesti ainakin Ponferradaan saakka bussilla elleivat pidemmallekin eli kaasuttivat karkuun enka tieda tapaammeko enaa. Olivat aika sahlaavaa poppoota ja jotenkin aina juuri meidan edessa, etta en nyt ikavoi kamalasti…

Heh…yks paiva nain ruotsalaispariskunnan. Miehella on ”sweden” turistihattu ja sweden-paita paalla, etta varmasti tunnistaa. Heja Sverige!