Tämä matka alkoi muotoutua  talven aikana ehdotukseksi muille Citysiskoille, kun mies sai isänpäivälahjaksi Harri Ahosen tekemän kirjan: ”Pohjois-Skandinavian vaellusreitit”. Aikani luin kirjaa ja papailtuani päätin kohdistaa suunnitelmat Ruotsin Lappiin ja aloituspaikaksi Abisko nimisen paikan.

Abiskosta alkaa -tai sinne päättyy Ruotsin Kungsleden reitti, joka lienee suosituin pitempi vaellusreitti naapurimaassamme.  Takaraivossa pompsahteli Hetta-Pallas mieleen, joka on kelpo reitti, mutta ehkä liiaksi väkeä liikkeellä minun mieleeni, joten suunnittelin yhden mutkan tähän Ruotsin matkaan. Ehdotukseni oli siis lento Kiirunaan. Sieltä junalla/bussilla Abiskoon ja kävelemään: Abisko Turiststation -Abiskojaure (14km) -Alesjaure (20km). Täältä jatkaisimme pois ”pääreitiltä” Vistas stuganille (18km)-Vistasista pääsee alueen kauneimmaksi väitettyä laaksoa pitkin Nalloon (9km) ja sama laakso jatkuu takaisin Kungsleden reitille Sälkaan (10km). Sitten Singi (12km)-Kebnekaisen tunturiasema (14km) ja lopuksi Nikkaluokta (19km), josta bussilla takaisin yhdeksi yöksi Kiirunaan. Tallattavaa tulisi siis 117 km.

Toimituksen huomautus: alun perin suunnittelemani reissu päättyi Kebnekaisen tunturiasemalle. Noh, kait nyt asemalle bussit jos junatkin ajelee!? Onneksi tuo kamu huomasi erheeni ja saatiin aikataulutettua kävely Nikkaluoktaankin mukaan. Olisihan vimppo pätkä toki taittunut helikopterillakin.

Linkki STF:n sivuille.

Jotenkin tuntuu luonnolliselta aloittaa kävely alamäkeen eli ylhäältä alas😒 ja nyt ainaskin se oli fiksu valinta, sillä kun tuuli tai satoi, niin meihin ne osuivat aina selkäpuoleen. Vastaantulijat olivat aina enemmän vaatetettuja kylmän pohjoistuulen takia.

Ehdotukseeni suhtauduttiin suopeasti ja mukaan ilmoittautui neljä Citysiskoa. Lähtöajankohta olisi taas heti Meripäivien jälkeen tai elokuun alusta. Kaksi sissoa kuitenkin tipahti alkukesän aikana pois olkapää -ja lonkkavaivojen takia, mutta onneksi jäi jäljelle vielä kaksi, niin pääsemme reissuun! Yes!

Näin kaikki sitten sujui:

PÄIVÄ 1. Maanantai 27.7.2015

Hain Piipen klo. 4.45 ja ajettiin reippaasti Hki – Vantaan lentoasemalle suht´tuoretta E18 pitkin. Auto parkkiin ja asemalle. Rinkat pakattiin lentopusseihin ja lento Arlandan (hieman harhauduimme Arlandassa jo reitiltä, mutta eipä tarttenut odotella jatkolennon lähtöä…) kautta Kiirunaan klo 7.45. Menopaluulento kustansi 235 euroa /hlö. Kiirunaan saavuimme klo. 10.00 ja menimme hihnalle odottamaan rinkkoja.  Minun tulikin, mutta Piipen omaa odotimme…odotimme…ja odotimme. Epäuskoisina  lähdimme selvittämään asiaa ja SAS:n henkilökunnalla olikin jo tieto, että puuttuva rinkka saapuu klo 13.40 lennolla ja kun kuulivat, että aloitamme vaelluksen Abiskosta, niin kertoivat kuriirin tuovan autolla rinkan sinne eli kiire loppui meillä tähän. Helpotus oli, että rinkka tulee samana päivänä, kun pelkäsimme pahempaa viivästymistä  ja suunnitelmien muuttumista isommin. Matkalla kuulimme, että jonkun rinkka oli helikopterilla lennätetty Kebnekaisen tunturiasemalle.

Ujutimme itsemme  kahden miehen taksiin eli yhteiskyydillä Kiirunan keskustaan ja haimme heidän jäätyä bussiasemalle kaasun Claes Ohlssonilta. Kiirunan keskustassa kyselin hyvää lounaspaikkaa ja meidät neuvottiin Spis Mat och Dryck nimiseen paikkaan, jossa oli myös hostelli ja hotelli. Söimme hyvän buffetlounaan, varasimme huoneen hotellista paluupäivällemme ja jätimme pikkureppumme sinne säilytykseen, jossa on puhtaat ns. kaupunkivaatteet ja meikit, jotka lisäävät puhdistaumisnautintoa, joka tapahtuu vaelluksen jälkeen👍.
Jotenkin sairaasti ihanaa on myös vaellukseen kuuluva ihan-sama-miltä-näytän-ja-uih-hitto-mille-tääkin-haisee olotila.

Lähdimme juna-asemalle, ostimme liput automaatista (101 kruunua  per hlö) ja aikamme odoteltuamme pääsemme matkaan kohti Abiskoa. Vettä oli satanut koko päivän ja päätin junassa kiskoa vettäpitävät vaatteet niskaan. Abiskossa Piipen rinkka saapui suht yhtaikaa kuin me, niin saapui aurinkokin ja loppupeleissä riisuin sadevaatteet pois ja lähdimme kävelemään kauniissa auringonpaisteessa ehkä klo. 17 paikkeilla.

Maisemat ovat alusta asti kauniit. Vettä on paljon. Abiskojokikin sitä täynnä. Pitkospuut näyttävät paikoitellen laitureilta, koska ne ikäänkuin päättyvät vuolaasti virtaaviin puroihin👣. Pidämme ekan pähkinätauon teltta-alueen kohdalla. Alkumatkalla vastaantulijoita riittää, koska päiväretkeilijöitä on Abiskon kansallispuistossa liikkeellä. Suht samanaikaisesti meidän kanssa matkaan lähtivät äiti ja tytär Helsingistä. Ohittivat meidät pähkinätauollamme. Vastaan tuli joitakin mönkkärillä kulkevia (poromiehiä varmaan) ja kaikkien kanssa juteltiin hetki  ja ihan suomen kielellä.

Rinkat ei ole koskaan painaneet niin paljon kuin nyt -olivat noin 20 kiloisia. Kumarruin ottamaan pitkospuilla purosta vettä, niin kellahdin rinkan painosta kyljelleni.  En vain voinut sille  mitään! Naureskellen pyysin Piipeä apuun, sillä jos olisin irroittanut rinkan, olisin sen suotta suossa kastellut. ..

Eläinhavainnot: Björn-koira, kaksi kuollutta sopulia🐹, harmaalokki, myyrä, tunturikihu (på svenska fjäll labb) ja kiirunaperhe.

Toimituksen ekstravinkki: kiirunat ja riekot ovat liki identtisiä tipuja ja jos et muista värisääntöjä erottaaksesi ne, niin muista, että kiirunat elelevät tunturilla aakeella ja laakeella. Riekot kaipaavat aina suojakseen jonkinmoista pikku pöpelikköä/puita ja yleensä jähmettyvät pusikossa kun kuulevat ääniä ja askeleita. Ja kun olet kohdalla, niin säntäävät lentoon säikäyttäen kulkijan.

Saavumme Abiskojaure-stugalle joen ylittävän sillan kautta noin klo. 21.30. Kun täällä saavutaan ”stugalle”, niin kyseessä on aina useampia rakennuksia. On varastoa, joskus saunaa ja useampi majoitusmökkikin. No, meidän ohjelma eteni niin, että teltta kasaan ja teimme iltapalan saunan ulkopuolella olevalla pöydällä, koska muut ihmiset taisivat enimmäkseen jo nukkua. Painuimme nukkumaan klo. 00.30. Ei sada ja tiedossa suhteellisen lämmin yö🌄.

PÄIVÄ 2. Tiistai 28.7.15

Nousemme klo. 8.30. Piipe herää pääsääntöisesti aikaiseen, mutta on niin kiltti sekä viisas, että antaa mun huonon aamuihmisen heräillä rauhassa.  Kasaamme teltan ja muut romppeet rauhassa. Katselemme naapureitamme ja samalla arvuuttelemme kenen järisyttävän kovalle kuorsaukselle ennen nukahtamista naureskelimme! ? Syömme aamupuurot telttailijoille  tarkoitetussa pikkutuvassa ja perinteiseen tyyliin lähdemme etapilta liki viimeisinä klo 11.30. Sillan yli matkaan.

Alku matkalla oli Piipen vuoro kellahtaa rinkan painosta. Nyt säikähdin,  koska polku oli kivikkoinen ja pää tupsahti maahan, mutta onneksi ei käynyt pahemmin polvinirhaman lisäksi. Huh. Matka on alkuun aika puuskutusta ylöspäin ja aurinko paistaa. Nuoripari lähti viimeisenä – reipas mimmi kävi aamu uinnilla ja vesi on täällä kylmää!!

Puuskutus palkitaan yltäkylläisesti. Maisemat ovat upeat! Matka jatkuu kumpuilevana. Massiivisia vuorijonoja. ..järviä…sopuleja. ..tunturikihuja. Pysähdymme pikkuisen järven rantaan isolle tauolle ja ruokana maukas tonnikalapasta.

Huilimme rauhassa tuulensuojassa ja kun suunnittelemme lähtöä saapuu paikalle Äiti ja sen Tytär. Jutellaan hetki ja he jäävät ruokikselle saman järven kupeeseen meidän löntystellessä matkaan. Maisemat ei huonone. Järvet seisovat tyyninä vasemmalla ja niiden takana vuoria riittämiin. Nuoripari pitää taukoa upealla paikalla laakean ison kiven päällä laaksossa.

Olemme päättäneet käyttää tänään laivakortin eli 7 km ennen Alesjauren mökkiä on mahdollisuus saada venekyyti järven poikki ja supistaa päivämatka 20 kilsasta 13 kilsaan. Olimme miettineet hieman vaihtoehtoista reittiä koska aiomme Alesjaurelta jatkaa Vistas stuganille eli poikeamme Kungledeniltä pois, mutta veden runsaus ei todellakaan houkutellut ylittämään Alesjaurejärveä eli Alesjavria kahlaten ja menemme kiltisti Alesjaureen.

Saavumme venelaiturille ja nostan lipun salkoon ohjeistuksen mukaisesti. Näin venemies  ei ajele turhaan, vaan tietää kyytiläisten  odottelevan. Team ÄitiTytär saapuvat paikalle.  Kohta saapuu nuoriparikin.  Tyttö on tosi väsynyt, mutta he kertovat venekyydin olevan heille liian kallis ja aikovat kävellä vielä vähän matkaa kohti Alesjaurea ja jäävät sitten telttaan yöksi. Olen jostakin saanut päähäni, että kyydin hinta on 120 kr eli oisko 15 euroa ja siksi ihmettelin kalliutta. .noh. .olkoon niin.

Kuulemme tyttären olevan jo näillä nurkilla kolmatta kertaa.  On ollut talvireissullakin. Tätä emme lakanneet hämmästelemättä matkan edetessä!  Meistä ei kyllä hiihto-teltta-ahkio puuhiin olisi pakkastuiskussa 😊. Eijei! Nyt toi äitinsä tänne kun tiesi majoituksista ja ostivat osan safkastakin mökeistä niin saivat hieman keveämmät ķantamukset.  Fiksut.😉 Tuollahan kulki myös ne kaksi vähemmän fiksua suomalaisakkaa, jotka kantoivat majapaikkansa kuin safkansakin mukana ja alkumatkalla tasapainon ollessa hintsusti kadoksissa raskaiden rinkkojensa kanssa kellahtelivat jokusenkin kerran maaston tasolle ihmettelemään mitä kävi ;).

Venekyyti saapuu klo 19. Poromies puhuu hyvää englantia ja tenttaamme häntä koko matkan. Kesä ei ole tullut tänne(kään), porot viettävät helpompaa elämää 40 km kauempana, järven toisella puolella olevassa saamelaiskylässä asutaan vain yhden kesäkuukauden ajan vuodessa,  mun ja Piipen reitti on hyvä, koska näemme alueen kauneimman laakson, mutta on varmistettava tupaemännältä lumitilanne, koska sitä on ollut niin paljon vielä, että voimmeko varmasti mennä tuon reitin. Häh!!? No ei tullut mieleenpieneen moinen asia!! Team ÄitiTytär  ovat huomaavaisia kun hekin puhuvat poro-venemiehen kanssa englantia, vaikka olen kuullut sujuvan ruotsinkin olevan hallussa. ”Min kunskap på svenska är dåligt,  men om du pratar inte engelska jag kan försöka att förstör svensk ” on minun ehkä-ruotsinkielinen-vakiolause ruotsia puhuvien kanssa.

Saavumme perille ja 7 kilsan venekyyti kustansi 300 kruunua per matkustaja eli 35 euroa! Ymmärränkin oikein hyvin, että kyyti oli liian kallis nuorelleparille.

Alesjaurestugan sijaitsee upealla paikalla!
Teltta pystyyn kauniissa illassa ja lähdemme saunalle pesulle.  Luit oikein. Reitillämme taitaa olla jopa 4 saunaa, kun Suomessa olen moisen kohdannut vain Hetta-Pallas reitillä Hannukurusta.
No joo…eivät osaa tehdä niin fiksuja saunoja kuin meillä ja sauna-ajatkin ovat mielestämme mäntit.  Naisten sauna on ensimmäisenä eli alkaa jo klo 16.30-17.00 ja kestää 1,5 tuntia. Sitten miehet ja vimpoksi mix eli sekasauna. Nyt ehdimme mix saunaan, joka on meille ok. Hannukurussa naiset saunovat parillisilla tunteina ja miehet parittomat.  Niinpä niin hitaat kuin nopeatkin kulkijat pääsevät nauttimaan löylyistä.

Maksettiin 100 kr (n. 13€) per nenä telttapaikasta. Tällä maksulla saa  tehdä saapuessa tuvassa tuvan kaasuilla ruokaa ja vastaavasti aamulla ennen lähtöä, sekä saunoa jos sauna kuuluu paikan  varustukseen. Jos et maksa, niin sekin on ok, mutta silloin sinulla ei ole tuvan käyttöoikeutta eikä saunaan asiaa. Ulkovessaa saat käyttää maksoit tai et. Vessoissa on paperia, mutta istuimen alla on pitkä matka maahan ja vaikuttaa, ettei niitä tyhjennetään koko kesänä!? Haju on sen mukainen…yäk.

Jos makaat tuvassa, jonka varustelu on meidän varaustupia vastaava eli sängyissä patjat ja peitot lakanoineen, niin maksat siitä 350 kruunua/yö eli 40 euroa. Tämä on jäsenhinta STF jäsenille ja Suomen Ladun jäseninä saamme saman edun. Jäsenkortti on oltava mukana. Etukäteen varattuna netistä yön saa 300 kruunulla. Maksaa voit käteisellä tai kortilla ja ottavat tietosikin ylös, jos et ole varautunut maksuihin, niin maksat jälkikäteen kotiin saavuttuasi. Koirastakin joudut maksamaan.
Ruotsi on kallein scandimaa vaeltajille, seuraavana Norja ja me ollaan edullisin. Liki kaikissa Ruotsin mökeissä on ruoka -ja juomamyyntiä, oluttakin ja lisäksi jotakin pientä retkisälää sekä mm. kangasmerkkejä.

Mulla muutens katosi jo eilen alaosa vaellussauvasta saveen ja tänään meni koko keppi rikki.  Ei sureta, sillä en ikinä tähän sauvaan mieltynyt, mutta on minun joku klapi huomenna käteen etsittävä, sillä jos noita vuolaita puroja / jokia riittää yhtäpaljon, niin keppi on niiden ylityksissä iso apu!

Nukkumaan hyvässä säässä. Piipe hieman palelee,  mikä ei sinänsä ole uutinen. Minä en palele.  Ei ole uutinen sekään.

PÄIVÄ 3. Keskiviikko 29.7.2015.

Heräsimme klo.7.30.  Minä kurkkaan kännykästä kellon aamulla, muuten känny on kiinni kun ei ole kenttääkään. Oikeastaan katson kellon sen takia, ettei tule vahingossa noustua jo aamuyöstä. Kun ei tule kuin hämärä. Minä valokuvaan muutoin enimmäkseen, mutta Piipe ottaa – jos satutaan muistamaan, ”kellokuvan”, eli kun katsomme otetun kuvan niin siinä on kellonaika. Heh. Kätevää. Toisaalta on kyllä vapauttavaa olla kellosta tietämättömiä ja lähteä matkaan silloin, kun on siihen valmis ja pysähtyä, kun pysähtymiselle on tarve. Meille täälläkin on oleellista matka. Siksi nautimme ja ihmettelemme asioita rauhassa. Joskus pölötämme enemmän ja joskus vähemmän. Aika paljon tulee hymyiltyä ja naurettua.  Ei mahda inkään😊.

No niin..syömme aamupalan ulkona kauniista aamusta nauttien, maksamme sataset emännälle  ja kysyn saanko jättää risan vaellussauvani tuvan roskiin. Sopii hyvin ja nainen lähtee pyytämättä majan seinustalta valitsemaan minulle koivuista  kaveria. Heiluttaa muutamaa vaellussauvaa  ja voittajaksi valikoituu aika iso keppi. En kehtaa epäillä ääneen, että oisko keppi minulle liian painava jos pitkäkin. Onneksi niin, sillä keppi osoittautui oivalliseksi tehtävässään ja se olisi minulla vieläkin jos suinkin sen olisin kotiin voinut tuoda.

Ai juu, yöllä kuulin rapinaa teltan ulkopuolelta rinkkani luota, täräytin kädellä maahan ja kuulin hiiren kipittävän karkuun. Aamulla totesin unohtaneeni pähkinäpussin rinkan lantiolenkissä olevaan taskuun ja hiiri mokoma söi reiän kulkureitiksi taskuun ja aika paljon se söi mun pähkinä-rusina-suklaa sekoitusta, jonka piti riittää puoleen väliin matkaa. Ravistelin loputkin pähkinät hiirille. Olin nähnyt niiden kipittelevän paskahuussin tuotoksien seassa, joten päätös oli helppo.

Lähdimme ehkäpä klo 10-11 maissa mökiltä sillan yli kohti 1,5 km päässä sijaitsevaa porokylää seuraillen punaiseksi maalattuja kiviä. Kylän nurkilla on joen ylitys, joka vaatii bootsien riisumisen,  mutta on muuten helposti käveltävä. Kävelemme nousujohdanteisesti mukavaa maastoa pitkin isolle järvelle ja jatkamme kohti Vistasia kauniissa laaksossa. Ylitetään vuolas joki siltaa pitkin putouksen vierestä. Tähän suuntaan lähti vain yksi nuorehko pariskunta meidän lisäksi ja alkumatkassa näimme heidät muutaman kerran kauempana edessämme.

Piipe löytää matkalla poronsarvet! Ne tulevat kotiin koristeeksi. Minulla on jo Haltin keikalta omat ja ne riittävät minulle.

Päivämatkamme on tänään 18 km ja noin puolessa välissä matkaa jäämme hyvässä säässä kanjoniin joen rantaan Mexiconpataa tekemään. Olen aamulla lurauttanut vettä kuivatun jauhelihan joukkoon minigrippiin ja jauheliha on nyt tekeytynyt pataan sekoitettavaksi. Ruoka maistui ja ehkä hieman torkahdimmekin. Jokunen vastaantulija silloin tällöin. Samaan suuntaan ei ole menijöitä.

Kasvillisuus lisääntyy, hieman harhaannumme reitiltä ja saamme hyppiä ja ylitellä vetteikössä puroja ja ojia tuon tuosta. Ei täällä eksyä voi, sillä kuljet liki aina vuorijonojen keskellä laaksossa ja jommallakummalla puolella virtaa joki, mutta reitiltä voit joutua helpostikin sivuun. Nyt sataa. Pääsemme takaisin reitille ja nyt kävelemme koivikossa eli maisemat on tylsät. Joki pauhaa oikealla puolella näkymättömissä. Polku on inhottavia kiviä täynnä. Emme pääse kävelemään rauhassa, vaan jalat nuljuaa ja koko ajan on katsottava mihin kintut asettelee. Sade kovenee ja vettä on paljon reitillä. Polku on puro ja kun se on polkumaisempi on se mutainen. Rinkkakin hieman kastuu taivaalta ja puiden oksista valuvasta sadevedestä, eikä veden painoa kaipaa jo ennestään painavaan kantamukseen. Rämmimme eteenpäin.

Ai juu. .mottona on ollut ”Ilolla eteenpäin!” Se on kirjoitettuna mun purukahvipussinkin kylkeenkin heti aamulla luettavaksi, mutta nyt painelemme kyllä sisulla eteenpäin😥.

Jossakin kohtaa huomaamme polun vieressä koivikossa teltan. Se edellämme kulkenut pariskunta on hyytynyt siihen.  Me jatkamme tarpomista sateessa ja mudassa.
Vajaan tunnin päästä tästä näemme polulla viitan: Vistas 0,5 km. Jippii!! Ja yhtäkkiä edessämme on Vistasstugan.
Emäntä tulee ulos sateeseen tervehtimään ja kertoo kellon olevan 21.00. Tuvassa majoittuu kaksi miestä, mutta jollemme ole koirille allergisia,  niin pääsisimme koiraporukoille tarkoitettuun tupaan jossa saisimme näillä näkymin olla ihan itseksemme. Siis jos emme mene telttaan? Juu, kuule…me märät ja mutaiset akat käytämme nyt empimättä niinsanotun hotellikorttimme ja olemme nopsaan tuvassa!
Majoittuminen, pesut ja tulta kamiinaan.  Piipen jalat on umpijäässä ja vaihdatan petipaikkamme päittäin, jotta se saa kinttunsa kamiinan kuumuuteen. Itse korkkaan iltapalan painikkeeksi perinteisen retkipulloni eli puolenlitran Harvey Bristol cherryn ja kivuttomasti kulautan ison mukillisen sitä kurkkuun. Ah kun lämmittää!

Yöllä Piipe nauttii peittojen alla merino-yöasussaan ja sukissaan tuvan lämmöstä. Minun on käytävä ulkona kattolipan alla sateen suojassa viilentymässä. Tulen sisään ja nukun loppu yön hyvin ilman vaatteita ja peittoa.

PÄIVÄ 4. Torstai 30.7.2015

Aamulla hitaasti ylös klo.8.30. Sataa vielä. Aamutoimet, kahvia ja puuroa. Tupaemäntä pyytää meitä ostoksille jos niihin on tarvetta,  sillä eteisessä kaapinovien sisällä sijaitseva mini-kauppapuoti sulkeutuu pian. Ostamme muistoksi Vistasin kangasmerkit ja  minä ostan varuiksi kaksi Snickers patukkaa menetettyjen pähkinöiden tilalle. Maksamme yöstä 250 kruunua per nainen. Emme tiedä miksi tämä oli edullisempi…? Tupaemäntä on tyttärensä ja poikansa (lapset ovat noin 10-13 vuotiaita) kanssa lähdössä kotiin ja tilalle tulee joku/jotkut muut.

Jokaisella tuvalla on tupaisäntä – tai emäntä. He viettävät siellä omaa lomaansa, jolleivät ole jo eläkkeellä. Homma perustuu vapaaehtoisuuteen,  mutta saavat pienen korvauksen, joka on 5000-7000 kruunua kuukaudessa. Siellä ollaan pääsääntöisesti kahdesta viikosta kahteen kuukauteen. Vilkkaimpana aikana Kungsledenillä aika menee kokonaan askareisiin mutta muutoin voi joskus jopa päiväretkeillä eli ihan lomaillakin.

Aamulla tapasimme Vistasissa ekaa kertaa göteborgilaisen pojan, josta tuli mieleemme Nuuskamuikkunen. Tummat kiharaiset hiukset ja uneliaat silmät. Oli kadottanut jo vedenpitävän takkinsa…no.. hänestä myöhemmin lisää.

Sade loppui ja starttasimme vasta klo.12.20 matkaan loivalla nousulla ja erittäin vuolaasti kuohuva joki virtaa vasemmalla puolella niin pullollaan vettä,  että enempää ei mukaan mahtuisi!

Komea putous. Niistäkään ei ole pulaa lumien sulaessa. Tunturikihut leijaavat haukkamaisesti kytätessään sopuleja. Porojen ja peurojen kakkaa,  mutta itse elukoita ei näy. Sataa tihkuttaa ja nopeasti liikkuvat pilvet peittävät Nallu vuoren kuin muidenkin huippuja. Välillä laet kurkkaavat pikaisesti paljaana pilvien välistä.

Muutamat vastaantulijat varoittelevat pahasta joen ylityksestä ja joen veden kovasta virtauksesta ja kehottavat olemaan varovaisia. Emme huolestuneet, korkeintaan ihmettelemme, kun ei reitillä mitään jokea edes pitäisi poikittain olla. Joitakin pikkupuroja vain ja vasta Nallon tuvalle tultaessa on ylitettävä suht leveä joki.

Kohta horisontissa näkyy silmien tasolla ylös pärskähtelevää vettä muodostaen sittenkin virtauksen, joka katkaisee kulkumme.  O-ou. Sulava lumi ja sade olivat tehneet eteemme leveän ja paikoittelen suhteellisen syvänkin joen, jonka vesi liikkui hurjaa vauhtia kohti alhaalla virtaavaa koskea.

Vaihdoimme crocsit jalkaan ja vedimme hihnat niistä niin tiukalle kuin mahdollista ja etsimme liki tunnin ylityskohtaa. Päädyimme alajuoksulle, jossa joki hieman haarautuu. Haarautumisen ansiosta ensin on muutama helposti kahlattava joki ja nyt pahin paikka joesta olisi ehkä enää max 5 metriä leveä. Toivomme veden yltävän korkeintaan reiteen ja lähdemme sivuttain etenemään naamat kohti virtaa ja sauvasta tukea saaden. Piipe menee rohkeasti ekana varmoin ottein, mikä tietty tuo mulle turvallisuuden tunnetta ja jo liki helpotuksen huokauksen.  Nyt on syytä kuitenkin keskittyä,  koska moka voi olla kohtalokas. Hyvin meni, mutta menkööt! Kivan jännää!

Emme viitsi sateessa jäädä kokkaamaan,  vaan pidämme vain jokusen suklaa tauon. Nallon toinen isäntä tuli vastaan ja on matkalla Vistasiin. Loppumatka menee sutjakkaasti ja Nallon tupa siintää kaukana edessä. Mökin edustalla seisoo muutama ihminen, kun saavumme perille. Polku päättyy siis jokeen, joten bootsit pois ja vaikka joki on leveä ja on yleisöäkin, niin pääsemme hienosti perille.

Puhelias ja hyväntuulinen tupaisäntä toivottaa meidät tervetulleeksi lämpimien mehujen kera ja on varma, että suomalaisina kaivamme kohta Koskenkorvan esille ja sujautamme plöröt mehujen sekaan☺. Kello on 18.00. Tuvassa on Nuuskamuikkusen lisäksi kaksi noin kolmekymppistä ruotsalaskundia, yksi alle kolmekymppinen kundi Belgiasta ja mökin toisessa päässä olevassa tuvassa on ruotsalainen perhe,  jolla oli reissussa mukana 10 ja 12 vuotiaat reippaat pojat.

Päätimme jäädä kovan tuulen takia sisälle, niin kuin muutkin.  Tällä alueella tuuli voi äityä mahdottomiin nopeuksiin ja siksi mökeissä ei ole ollenkaan terasseja, sillä tuuli saattaa oikeasti viedä ne mukanaan. Tuulisimmilla paikoilla on rakennuksia  kiinnitetty kettingeillä maahan. Maksettiin 350 kruunua per nainen yöstä ja teimme päiväruokamme vasta nyt. Ruokana oli tonnikalapasta á la Piipe.

Nuuskamuikkunen esittelee meille huuliharppunsa. Ilahdun jo ja sanon uskovani hänen soittavan kuin Bob Dylan, jolloin hän kaivaa A4 kokoisen opetuskirjasen esille ja sanoi suunnitelleen istuvansa laaksoissa, nauttivan maisemista ja soittelevan huuliharppua. Voi toista. Takki kateissa ja kulkee läpimärkänä ja rahattomana,  jalat niin rikki, että lahjoitin hänelle liki kaikki compeed-laastarini, koska tiedän jo, ettei minulla ole niihin tarvetta, mutta poika pääsisi kävelemään kivuttomasti. On se haaveilija!

Kyselimme vinkkejä hyvistä vaellusreiteistä muilta ja kuulemma Alaskan maisemat ovat  samanlaisia kuin täällä eli se on nyt siis koettu. Heh.. Islanti sai kehuja erilaisuudesta ja siellä se-suosituin-reitti-jonka-nimeä-en-nyt-muista. Lienee tutkimisen arvoinen asia.

Me laitamme tupaan läpivedon,  jotta saamme kosteuden pois ja märät vaatteet saavat edes mahdollisuuden kuivua. Kundit eivät edes osaa nostaa pohjallisiaan kengistä kuivumaan. Pidättäydymme kuitenkin ryhtymästä äideiksi, vaikka hieman joudumme pinnistelemään. Saamme oman nukkumissopen,  mutta kymmenen aikaan illalla saamme seuraksemme yläpedeille ruotsalaisen pariskunnan. Nukumme ikkuna auki,  koska tupa oli lämmitetty niin kuumaksi.

PÄIVÄ 5. Perjantai 31.7.2015 – olemme nyt Nallossa eli puolessa välissä matkaamme.

Heräämme sekä nousemme jo klo 7.30, sillä tiedämme seuraavalla tuvalla Sälkalla olevan saunan ja aiomme ehtiä naisten vuoroon. Aamupuurot ja kahvit+teet sekä reipas pakkaaminen ja lähdemme ensimmäisinä etapilta matkaan! Eilen tullessamme Nallolle tipahti rinkasta mun lentopussina+telttaöinä rinkan alustana toimineen iso Finnairin ”jätepussi” toiselle puolelle jokea.  Olin päättänyt käydä sen hakemassa, mutta onneksi tupaisännän tytär lupasi lenkillään koiransa Simban kanssa sen poimia roskiin,  kun mua häiritsi se muovipussi luonnossa ja vielä kun siitä tunnistaa,  että joku ”jävla finne” on sen sinne jättänyt.

Nallolta poistuessakin on ylitettävä sama joki kuin tullessa eli kahlasimme alkumatkan suosiolla ilman bootseja reitille. Matka alkaa nytkin nousujohdanteisena hetken, eikä edes sada! Ylitämme laakeita lumisia rinteitä ja tamppaamme jalat hyvin hankeen, sillä liukastuminen ja pyllymäki veisivät meidät suoraan voimalla virtaavaan koskeen.

Kartta opastaa kävelemään Nallo-Sälka välin laakson vasenta reunaa eli itäpuolitse niin, että Reaiddajärvi on koko ajan oikealla puolellamme. Nyt kuitenkin kävelemme Nallolla saadun vinkityksen mukaisesti toisella puolella, sillä se on kuivempi. Ei siis kuitenkaan kuiva.
Laakso on kyllä kaunis. Reaiddajávri on vieläkin jäässä ja ympärillä on 1400-1900 metriä korkeita vuoria. Pidämme järven keskiosassa kevyen löhöilytauon ja ruotsalaisperhe ohittaa meidät. He kävelevät aina lumen kautta, jos voi valita -he sanovat lumella kävelyn olevan kevyempää. Meidän mielestä tuo on juuri toisinpäin eli jos vain voimme, kierrämme lumen, sillä se alkaa osin olla pettävää sohjoa.

Veden korkeus vaihtelee vuorokaudessakin ällistyttävän paljon, jopa jokusen kymmenensentin verran, esimerkiksi kun kuulemme, että parin päivän päästä on reitillä toistakymmentä senttiä vettä, niin meille sitä ei ollutkaan. Ihmeellistä, mutta todistetusti totta. Ja kun ihmettelin tälle nelihenkiselle ruotsalaisperheelle, että kuinka ihmeessä perheen pojat pääsivät eilen reitillä olleen pahan joen yli, niin kertoivat jääneen siihen yöksi ja aamulla veden ollessa matalimmallaan -eikä silloin ollut sadellutkaan, niin tulivat yli. Olivat siis ylittäneet joen saman päivänä kuitenkin kuin mekin.

Vettä ja kiviä riittää, muutama vastaantulija. Kahden norjalaisnaisen kanssa juteltiin pitkä tovi. Kiva kävellä merkkaamattomalla reitillä, jossa saat hakea ihan itse parhaimman kulkureitin itsellesi. On täällä satunaisesti merkitty reittiä päällekkäin pinotuilla kivillä ja pinosimme mekin jokusen merkin, kun omasta mielestämme löysimme vallan erinomaisen reitin kulkea!

Jäimme lounastauolle kohtaan, josta voisi joen ylittääkin, kun mietimme, että onko meidän käveltävä Sälkaan saakka tätä puolta vai tultava perille ns. normaalia reittiä. Laitoimme Hawaijinpadan pörisemään ja nähtiin Sälkan suunnasta tulevan nuoren pariskunnan. Pompin mättäitä pitkin heitä lähemmäs ja huutelin onko reitti ok Sälkaan saakka tätä puolta kulkien ja sain myöntävän vastauksen. Jatkoimme rauhassa taukoiluamme.

Kohta Sälkan suunnasta lähestyy kaksi tuttua hahmoa:Team ÄitiTytär! Ovat olleet yön Sälkassa ja aikovat olla toisenkin ja nyt lähtivät päiväretkelle järvelle eli saunassa tavataan :).

Kohta paikalle saapuvat Nuuskamuikkunen ja Belgialainen Nallon suunnasta. Kehuvat ihmetellen, kuinka me löydämme aina parhaimmat huilipaikat. Me ei liiemmin tykätty suolattomasta Hawaijinpadasta ja Belgialainen syö tyytyväisenä meidän ”leftoversit”. Göteborgin Nuuskamuikkunen ei tahtonut ruokaa. Päätämme, että oli vimppa kerta kun Hawaijinpata lähtee mukaan. Kundit jatkavat vihdoin matkaa ja pääsemme hoitamaan wessakäynnit ja pikkuhiljaa valmistautumaan matkan jatkamiseen.

Vetistä, mutta kaunista reittiä jatketaan. Kaukana edessä ja alempana olevassa laaksossa näkyy useita joen haaroja ja siitä tiedämme Sälkastuganin olevan siellä. Hetken päästä kaukana siintää tummia rakennuksia, mutta matkaa on vielä. Kävelemme niin kauan alas, kunnes Kungsledenin polku tulee vastaan poikittain. Se johdattaa siltarakennelmille, joita pitkin pääsee Sälkan mökeille kuivin jaloin. Nuuskamuikkunen ja Belgialainen olivat ”oikaisseet”  ja ehtivät siis kastella ittensä.

10 kilometriä on vähän, mutta meille nyt riittävästi. Teltta pystyyn. Väkeä on paljon ja iloitsemme, että pääsemme suoraan klo.17.00 alkavaan naisten saunaan! Saunomme koko sallitun ajan eli klo 18.30 saakka. Saunassa kaikki puhuvat englantia: on pari itävaltalaista, pari saksalaista, ruotsalaisperheen äiti ja kolme suomalaista. Äiti käy vain pesulla, sillä hehän olivat nauttineet saunasta eilenkin. Heitämme löylyä suht reippaasti ja kaikki enimmäkseen nauttivat ! Pessään hieman pyykkiäkin ja saunan jälkeen viemme pyykit kuivumaan narulle navakkaan tuuleen. Käydään maksamassa sataset ja kirjaamassa nimet kirjaan ja sitten tupaan iltapalan tekoon. Nimien kirjaaminen kirjaan on fiksua, sillä jos matkalla sinulle sattuu jotain, niin jää jälki missä olet viimeksi oleskellut. Joka sänky joka tuvassa on täynnä ja telttojakin on ympäriinsä toistakymmentä. Ollaan  ”highwaylla”.

Huomenna on Singiin 12km. Reitti lienee suhteellisen helppo ja meillä on edessä suuri päivä: The Nakkipatapäivä! Piipen vaivalla kuivattamia nakkeja on odotettu hartaasti!

Kello on 21.15. Tänään(kin) oli kiva päivä! Hyvää Yötä.

PÄIVÄ 6. Lauantai 1.8.2015

Kurja yö. Niin kurja. Helvetillinen hermosärky vasemmassa kädessä sormista kyynärpäähän saakka. Ihan itketti ja kipu kyykytti. Jotenkin oudosti käden piti roikkua alempana kroppaa ennen kuin kipu hellitti. Hetkittäin nukahtelin, kunnes kipu käskytti taas pystyyn. Kourallisen Buranaa rouskutin ilman mitään tehoa. Sama kipu oli edellisenä yönä Nallossa, mutta ei näin pahana ja kauan. Nyt on löysättävä rinkan hihnat olkapäiltä ja kainaloista ja kannettava kirjaimellisesti perseellä rinkkaa loppu matkan. Miksen tajunnut tehdä niin jo aamulla!? Tyhmä, niin tyhmä miä!

Ilmeisesti yöllinen vinottain istuminen ja heiluminen sai mun kuluneen alaselän neljännen nikaman päättämään, että voisihan sekin mua härnätä ….pöh.

Aamulla kun heräsimme olikin suurin osa teltoista purettu ja väki kadonnut. Lähdimme aamupuuron tekoon tupaan ja jätimme vielä teltan pystyyn. Yöllä kuulimme sateen ripsahtelevan useammankin kerran ja ajattelimme molemmat pyykkejä narulla, mutta uskomatonta -vaatteet mun paksuja sukkia lukuunottamatta on kuivanneet! Tuuli voitti sateen!

Jumppasin ennen lähtöä kaikki muistamani fysioterapeutin ohjeistamat selkäliikkeet tuvan lattialla ja naureskeltiin, että tämän päivän motto olisi ”Kivulla eteenpäin!” Piipe olisi ottanut multa kantamuksia, mutta kun sen polvet ei ole ihan uudet, niin en suostunut. Heitin rinkan selkään ja rinkan painon ansiosta kävelyhän sujuikin hyvin. Kyykkyhyppelyyn ei tässä kyllä taivu ja jos vesipulloa piti ihan kyykkyasennossa täyttää, niin siinä kaveri sitten auttoi. Aamulla näin Belgialaisen lähdössä jo matkaan ja kysyi nukuinko hyvin. Vastasin totuudenmukaisesti ja sain hänet nauramaan kun kerroin kantavani ”with my ass” rinkkaa loppumatkan, niin hyvin menee.

Helppoa maastoa. Aloimme katsella sopuleja ihan uusin silmin. Jos on soopeliturkki, niin voisiko olla sopuliturkkikin pulleista, kauniinvärisistä sopuleista! Piipe tykkää kaikesta pikkusälästä roikkumassa rinkasta, niin vaellusklapilla henki pois ja sinne vain riippumaan ennen nylkemistä. Nooh…vitsi, vitsi….

Karttaan merkitty hätäsuoja 7 kilsan päästä Sälkasta tuli nopsaan. Noh..kun se kerran on siinä, niin päätettiin pitää pitkähkö ja harras the Nakkipatatauko. Pata on jopa odotettua parempaa! Nakki siivuja on niin runsaasti, että emme kovalla yrittämiselläkään jaksa syödä kaikkea! Muita syöjiä ei ole ja hukkaan ei moista herkkua heitetä eli loppupata minigrippiin ja mukaan;).

Jumppaan uudelleen kaikki selkäliikkeet mitä kykenen pienessä torpassa ja 1.5 tunnin tauon jälkeen jatkamme matkaa löntystellen hyväntuulisina. Sateetonta ja edelleen kaunista helppoa maastoa. Laakso, virtaava joki, vuorijonot..puroja, pikku koskia, isompia koskia….tuon tuosta kannattaa pysähtyä, pyörähtää ympäri ja ihastella maisemat joka puolelta. Kelkkareitin merkit näkyvät lähellä.

Nyt meitä onnistaa! Näemme kun onnistaa tunturikihua! Tuo tiiran oloinen lintu, jolla on iso pääskysen pyrstö ja joka leijailee saalistamassa kuin pieni haukka on kuin onkin saanut saalikseen sopulin! Voi että on pollea kihu!! Retuuttelee saalistaan ja ylpeilee jellenä muille onnistumistaan!

Saamelaiskylän jäädessä oikealle tapaamme tauollansa kolme suomalaiskundia. Ovat aikeissa kulkea saman reitin vastakkaiseen suuntaan kuin me ja kaipaavat tuuletonta taukopaikkaa. Meillä ei ole hyviä uutisia, sillä ainut tuuleton taukopaikka on se noin neljän kilsan päässä oleva hätäsuoja. Kundit ovat tulleet Kebnekaisen tunturiasemalta saakka, joten tauko olisi kyllä paikallaan, mutta kerromme maaston olevan helppoa ja että he voivat vaikka yöpyäkin hätäsuojassa. Hyvä ilma ja nuoria miehiä. Eiköhän jaksaneet ihan hyvin.

Saavumme Singiin ja pystytämme teltan mökkien taakse notkelmaan. Keitämme iltateet, syömme hapankorput teltalla ja lääkitsemme itsemme. Emme siis maksa satasta oleskelusta Singissä.

Täällä Singissä on emäntänä nainen, joka puhuu suomea, sillä hänen äitinsä on kotoisin Yli-Torniosta -kuten minunkin. Emme sentään osoittautuneet sukulaisiksi. Lisäksi tupaemäntinä ovat hänen tyttärensä ja 3-vuotias tyttärentytär.

Sateeton kiva päivä takana. Klo. 22.00 nukkumaan!

PÄIVÄ 7. Sunnuntai 2.8.2015

Kannatti kantaa rinkka perseellä. Nukuttiin molemmat yö hyvin. Mun selkäkin onneksi vain hetken vihoitteli eli kaikki hyvin! Otettiin illalla kertakäyttöiset lämpöpussit käyttöön. Piipe laittoi sen makuupussiin ja minä varmuudeksi sormikkaaseen vasemmalle kädelle. Pidän yöllä ohutta puuvillapipoa päässä ja käsissä Craftin alussormikkaita.

Noustaan ylös 7.30-8.00 hitaasti venytellen. Aamuteet ja-kahvit ym. teltassa. Jumppaan ihan vielä varmuuden vuoksi aamujumpat ulkona nurtsilla ennen lähtöä.

Team ÄitiTytär lähtevät liikkeelle meidän edellä ja Nuuskamuikkunen+Belgialainen ovat saaneet porukoihin jonkun kolmannen kundin ja he lähtevät meidän jälkeen näköetäisyydellä. Kivat maisemat. Pidämme pähkinä-salamitauon. Jonkun matkan päässä näemme ÄitiTyttären olevan lounas tauolla. Suunnittelemme samaa, mutta nyt sataa, joten tallaamme eteenpäin. Reitti muuttuu kivikkoiseksi ja väkeä tulee vastaan. Osa päiväretkeilee Kebnekaisen tunturiasemalta ja osa lähtee Kungsledenille.

Pysähdymme nälkäisinä sateessa yhden pikkusillan juureen, koska kunnon keittotauko ei innosta meitä tässä säässä. Syömme olutsalamit sekä lusikoimme vuorotellen samalla lusikalla eilisen nakkipadan kylmiltään minigrippipussista. Heh! Nakkipata on kylmänäkin hyvää ja ainahan ruokailu piristää! Jatkamme tarpomista rapsakassa sateessa ja vihdoinkin saavumme Kebnekaisen tunturiasemalle. Onpahan iso paikka ja kyllä on väkeäkin!

Belgialainen ja se kolmas kundi odottavat helikopterikyytiä. Matka kestää 20 minsaa ja maksaa noin 85 euroa. Jos jostakin syystä menen tuonne vielä, niin sitten testaan kopterikyydin. Göteborgin Nuuskamuikkunen jää tänne, sillä hän on yhä rahaton.

Kävelemme tunturiaseman ohi ja pystytämme teltan sateessa märkään maahan. Naureskelemme, että osataanpa sitten arvostaa huomista hotelliyötä toooosi paljon. Levitämme märät kamppeet ympäri telttaa kuivamaan, vaihdamme kuivat vaatteet päälle ja laitamme ruoan porisemaan teltan eteiseen.

Syömisen jälkeen lähdemme ihmettelemään väen paljoutta Kebnekaisen tunturiasemalle. Ostamme cokiksetkin. Kaupasta Piipe ostaa uuden buff-liinan ja molemmille ostetaan Smartwool-merinovillasukat. Täytimme vesipullot ihan hanasta ja astelimme sateessa takaisin telttaan. Yöasut päälle ja nukkumaan.

PÄIVÄ 7. Maanantai 3.8.2015

Vimppo vaelluspäivä!  Piipe nukkui huonoimman yönsä. Teltta oli hieman viistossa maastossa, joten minäkin yöllä valuin Piipen puolelle eli olin yksi valvottava tekijä. Aamupala ja kamoja kasaan. Hyvä ilma! Pakkaamme märät kamppeet tiiviisti pois pusseihin, koska niiden kohtalo on olla niin kotiin saakka, jossa pesukone odottaa. Minun on aina vaikea olla maltillinen vimppona päivänä kun tiedän retken olevan retkeilty ja olinkin suht´ nopsaan valmis. Odottelin kunnes Piipekin oli. Olihan se kohta :).Sitten matkaan.

Väkeä on paljon liikkeellä. Alkumatkalla juteltiin suomalaisen miehen ja naisen kanssa ja pyysimme heitä ottamaan meistä yhteiskuvan, kun sellaista ei oltu vielä otettu koko reissun aikana.

Kebnekaiselta on Nikkaluoktaan matkaa 19 kilsaa, mutta noin kuuden kilsan päässä on mahdollisuus käyttää reissun toinen venekuljetuskortti ja niin aioimme tehdä. Harpoin niin reippaasti eteenpäin, että kaveri pyysi hieman hiljentämään vauhtia, ettei lonkat pauku pitkistä askelista :). Lähestymme  laituria ja näemme veneen perän. Kello on 11.00 ja botski lähti klo. 10.45. Teemme rauhassa ruokaa ja klo. 13.00 nousemme veneeseen. Väkeä on paljon kumpaakin suuntaan menossa. Venettä ajaa vanhempi mies ja rouvansa on rahastajana. He puhuvat meille heti suomea. Ilmeisesti poikkeamme ei-Fjällräven asuinemme niin selvästi muista tallaajista, että meidät arvataan heti suomalaisiksi :). Maksoin kyydin euroissa ja se kustansi hulppeat 40 euroa.

Perillä oli kunnon markkinameininkiä. Tarjolla olisi ollut kehuttuja vohveleita ja poropurilaisia, mutta me jatkoimme matkaa, sillä viimeinen bussi Nikkaluoktasta Kiirunaan lähtee klo. 16.30 ja sitä ei saa missata!

Loppumatka on leveää luontopolkua jaa saavumme perille klo. 15.20. Ostamme kortit ja postimerkit äiteillemme, juomme kahvit kakkupalojen kera ja matkaamme mukavasti bussilla 145 kruunulla /henkilö Kiirunaan. Äiti ja Tytär menevät yöksi Winterhotelliin ja me Spiisiin.

Haemme hotellikassit kaapista, suihkuun ja hieman meikkiäkin naamaan. Alas ravintolaan syömään hyvät burgerit ja muutama Westons siideri. Aijai…

Helppo on maata pehmeässä ja paikallaan pysyvässä tasaisessa sängyssä.

PÄIVÄ 8 Tiistai 4.8.2015

Aamupalan jälkeen tutustumme Kiirunan kirkkoon, kierrämme koko kylän ja shoppailemme teltan lainaajalle tuliaisia ja hieman itsellemmekin. Käymme Tyttären suosittelemassa kahvila Safarissa, joka sijaitsee viehättävässä puutalossa juomassa hyvät kahvit ja syömässä hyvin kaloripitoiset kakut.

Ihmettelemme tietenkin myös kaupungin kupeessa sijaitsevaa malmikaivosta, jonka tieltä osa Kiirunan keskustaa siirretään toiseen paikkaan. Malmia riittää ja suoni suuntaa kohti nykyistä keskustaa. Suunnitelmat on tehty, osa jo toteutettu ja tiejärjestelyjä työstetään.

Kello 16.45 bussi noutaa meidät poliisiaseman pysäkiltä ja vie lentokentälle. Vaihto Arlandassa, jossa emme nyt eksyneet reitiltä. Helsingissä klo.22.00 ja siellä hieman harhaillen pääsimme autolle ja kotiin!

Toteamme reissun olleen kaikin puolin hieno!
Seitsemän yötä teltassa, kaksi yötä mökeissä. Kestimme toisiamme hyvin. Varusteet toimivat kuten pitikin, niin mekin enimmäkseen. Ruokaa ja juomaa oli riittävästi. Toista kertaa ei samalle reitille tarvitse lähteä. Se on nyt nähty.

Toki voi uudestaan tulla samale sunnalle, sillä Abiskosta voi suunnata kohti Norjaa tai matkata Kiirunasta junalla Narvikiin ja etsiä sieltä vaellusreitti.
Löytyypä noita polkuja vielä Suomestakin. Paljon on paikkoja mihin mennä. Talven aikana haarukoidaan vaihtoehtoja, niin eiköhän jotakin ensi vuodeksikin järjesty!

Soon moro!