Urho Kekkosen kansallispuisto 30.7.-4.8.2017 ~55 km

Kun tuo mies reilu vuosi sitten vahingossa lausahti, että ”voisihan sitä joskus-ehkä lähteäkin vaellukselle Lappiin”, niin taltioin lipsahduksen oitis muistiin! Varmistuksien jälkeen ilmoitin citysiskoille, että tallaan tämän vuoden pidemmän retken ukon kanssa ja kun en koskaan itse ole Lapin itä puolella kävellyt, niin siinähän sitä uutta ihmeteltävää voisikin olla molemmille.

Ostettiin Partioaitasta alkukeväällä UK puiston kartta jota sitten tutkimme… Muistin, että onhan mulla tuttuja, ketkä harrastavat Urkin puistoa enempikin, niin tietty hyödynsin heitä. Itse haarukoin lähdön Raja-Joosepista, ihan vain siksi kun se on kiva nimi ja hieman loitolla Saariselästä ja Kiilopäästä, niin jos saisi suhteellisen rauhassa kulkea.

Käyn puukässässä harrastamassa ja kevään vimpoilla tunneilla otin retkikartan mukaan ja kysyin reittivinkkejä puukässä-kaveri Tapiolta. Suositus lähtöpaikka oli Aittajärvi ja kirjasin Tapion tarkan, hieman normi reitiltä tuntureille poikkeilevan reittisuosituksen tarkasti ylös. Seuraavaksi kerroin duunikaveri Sakarille Tapion suositukset ja Sakke oli hyvin paljon samoilla poluilla ja lisäsi omat painotukset mukaan hänelle hyvin tutuilla paikoilla ja parit ekstra vinkit. Kun havittelin käveleväni rengasreitin, niin reitti alkoikin selkeytyä. Sitten muistin, että mulla oli jossakin Hannun ja Kallen vaeltama reitti, josta kerran näin upeita kuvia facessa ja jo silloin pyysin Hannulta reittiselostuksen. Kaivoin sen esiin ja uskomatonta, sillä se oli aivan sama reitti mihin päädyin Saken ja Tapion kanssa juteltuani. Hannu ja Kalle kävelivät sen vain just toisinpäin! Tällä siis mennään, koska suositukset ja suosittelijat olivat vakuuttavia ja luotettuja.

Reitti on siis seuraava:

  • Aittajärvi- Sarvioja (vanhalta nimeltään Sorvusojan kämppä) 14 km
  • Sarviojalta Patiisikurun ja Pirunportin kautta Muorravaarakanruoktuun (vanha nimi Ukselmapäänruoktu) noin 13 km
  • Muorravaarakanruoktulta päiväretki pikkurepuilla Anterinmukkaan saunomaan ja takaisin (8km suuntaansa)
  • tai Muorravaarakanruoktu – Jyrkkävaara n. 15 -17 km
  • Jyrkkävaara – Aittajärvi 11 km
    • matkalla katsotaan mitä muuttuvia tekijöitä tulee ja menee….

Tiesin, että veljeni on Saariselällä samaan aikaan kun meidän retki alkaa, joten pidin aloitussuuntana Aittajärvi-Sarvioja, sillä ajattelin ehdottaa heille mukaan lähtöä joko yhdeksi tai kahdeksi yöksi Sarviojalle, niin voisivat hieman haistella vaellusharrastusta.

PÄIVÄ 1 AITTAJÄRVI – SARVIOJA ~ 14 km sunnuntai 30.7.2017

Duunit saatiin lauantaina tehtyä, joten lennolle sunnuntai aamuna klo.6.15 Helsinki-Ivalo. Lennot kustantivat 150,00 euroa per hlö ja hinta sisälsi rinkan hinnan ruumaan. Lentokentältä menimme Ivaloon Kultahippuun aamupalalle ja soittelimme veljelleni Saariselälle aikatauluja, milloin nähdään Aittajärvellä. Heitä tulee Sarviojalle 4 henkeä -ja ovat aina myöhässä, joten meillä ei ole kiirettä. Sovimme taksikuskin kanssa sopimushinnaksi Ivalo-Aittajärvi-Ivalo yhteensä 150,00 euroa ja noudon tilasimme seuraavaksi perjantaiksi 4.8.2017 klo. 15.00 Aittajärvelle. Veljeni porukka saapui tapansa mukaan myöhässä paikalle, mutta matkaan lähdimme ilolla, auringossa, kellon ollessa jo noin 14.00.

Joen ylitys oli mallikas. Hylättyjä ylityskenkiä oli runsaasti tarjolla ja osa porukastamme niitä lainasikin. Kaikki tykkäsi ylityksestä, vaikka virtausta nyt mennessä oli ensikertalaisillekin kivasti. Jatkoimme helteisessä säässä metsäisessä maisemassa. Höttösiä on riittävästi. Emme oikein osanneet nousta tunturille, joten tallasimme tallattua reittiä pitkin. Ari väsyi vauhtiin, sillä 19-vuotias Iitu ja 25-vuotias kummipoikani Miro noppajalkoineen ja pikkurepuilla pitivät kovaa vauhtia yllä. Mulla rinkka painoi lentokentällä 17 kg ja Arilla 19,5 kg, joten saimme tuon tuosta toppuutella vauhdin pitäjiä. Ennen nousua alkoi sataa. Kiskoimme sadeviitat päälle ja tallasimme ohi Sudenpesän kammin, jossa oli porukkaa ja saavuimme Sarviojalle klo.21.00. Meillä oli varauskämpän puolella majoitus. Siellä oli kolme naista entuudestaan. Tulleet samalla lennolla kuin me, mutta lähteneet heti kentältä matkaan ja siksi ehtineet olla jo jonkun aikaa perillä ja tohottaa iltatouhut. Kämppä oli melkoisen ahdas, joten hyvä että touhuiltiin eri rytmissä.

Kävimme joessa puljaamassa iltapesun verran ja laitoimme sisällä kaiken valmiiksi, jotta on helppo pujahtaa maate. Veljeni poppoo huolehti iltapalasta, joten kokoonnuimme nuotiolle makkaran paistoon, lisukkeena tosi hyviä pippuroituja uusia pottuja ja parit hörpyt Jaloviinaa palan painikkeeksi. Puoli tuntia vaille keskiyötä painuimme pehkuihin. Olin jo tiedustellut kämppiksiemme aamusuunnitelmat: heillä on herätys klo. 7.00, joten annamme heidän touhuta aamulla ensin ja laittaa itsensä matkaan ja sitten vasta heräilemme. Öitä.

PÄIVÄ 2  Neljä henkeä palaa Kaarnepään kautta Aittajärvelle ja meillä kahdella edessä Sarvioja-Muorravaarakanruoktu ~13km. On maanantai, heinäkuun vimppo päivä ja tänään aurinko laskee ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin Lapissa

Nuoria ei innostanut jäädä enää erämaahan, joten tiemme eroavat. Teimme vielä runsaan päiväruoan ja sitten Arin kanssa kahlasimme klo.14.00 joen yli matkaan kohti kauneudestaan kehuttua Paratiisikurua. Sää on taas hyvä ja reitti kaunis. Saavumme Paratiisikuruun ja ei sitä turhaan olla kehuttu. Kyllä luonnon kauneus on hämmästyttävää. Hämmästely vaihtuu muutamaan naurahtelevaan huokailuun, kun näemme laakson toisen puolen rinteessä jyrkkää mäkeä kulkemassa Sarviojalla tapaamamme miehen Tyyne-koiransa kanssa. Tunnistamme heidät kaukaa Tyynen punaisista valjaista. Kurussa on meidän lisäksi kaksi pariskuntaa, toinen putouksella, toinen taukoilemassa. Me kuvaamme ja jatkamme matkaa rinnettä ylös pikkuhiljaa puuskuttaen. Ylhäällä Ukselmapäällä pilvet tulevat päälle ja näkyvyys on yht´äkkiä vain muutamia metrejä! Vaihdan hikisen paidan kuivaan, koska auringon kadotessa käykin kylmä viima.

Päätämme kiertää Pirunportin, koska ei siellä mitään näkisi eli Ukselmapäällä kaarretaan hieman oikeaan ja sitten olisi osuttava alas laaksoon joko Lumikurun polulle tai Pirunportilta tulevalle polulle. Ukselmapäällä polku loppuu joten nyt on itse löydettävä reitti eteenpäin. Takanamme tuleva Iisalmelainen nuori pariskunta oli menossa Pirunportin kautta, mutta kun kerroin reittisuunnitelmamme, niin he päätyvät samaan näkyvyyden takia. Luultavimmin kävelimme hieman siksakkia Ukselmapäällä -itselläni oli suunta hetken aivan kateissa, mutta toisilla oli Suunnon ranne gps, Arilla Garminin gps ja mulla kartta ja vahva usko suuntaan (oli mulla kompassi mukana, mutten viitsinyt vielä sitä kaivaa esille). Täytyyhän meidän nyt tekniikkaan luottaa! Lopulta olemme kaikki yhtä mieltä suunnasta ja ennen laskeutumista laaksoon vielä tarkastamme, että suunta on kaikkien mielestä oikea. Alhaalla kuuluu veden lorina. Lupaavaa. Hetken päästä näen jotakin, jonka toivoin olevan polku ja sepä se! Kaikki hyvin. Joen vartta pitkin kolmisen kilsaa hyttysten ympäröimänä ja saavuimme siinä ilta yhdeksältä Muorravaarakanruoktulle. Mökin puolelle oli vielä ”bootsit pois -kahlaus” ja sitten se oli siinä. Autiotuvassa oli vain kaksi mimmiä (”Allut” Tampereen suunnasta-voi olla, että muistan väärin lempparinimet, mutta ehkäpä näin 🙂 ), jotka olivat Sarviojallakin, joten päätimme majoittua sinne.  Tyyne-koirakin oli päässyt hyvin perille omistajansa kanssa.

PÄIVÄ 3 Muorravaarakanruoktu  – Muorravaarakanmutka ~noin 9-10 km 

Olin miettinyt, että jos on hyvä keli, niin tehdään päiväretki pikkurepuilla Anterinmukkaan saunomaan, mutta Arin polvituki oli jo ollut tarpeen ja muutenkin jalat alkuun väsyneet, niin päätin muuttaa matkanteon mukavaksi eli jatketaan matkaa maltillisesti ja nautitaan pitemmistä tauoista ja aikaisemmista majoittumisista, niin molemmilla on mukavaa. Kiirehän meillä ei ole, koska kyyti ei hae meidät kuin vasta perjantaina Aittajärveltä.

Aamulla satoi, joten puimme sadevaatteet päälle. Tampereen Allut lähtivät Jyrkkävaaraan, Iisalmelaiset Lumikurun suuntaan ja Tyyne-koiralla ei ollut vielä actionplan selvillä.  Kiva alue, koska täällä todellakin riittää vaihtoehtoja kulkemiseen. Kun olimme rinkkoja vailla valmiit, niin sade loppui. Jätimme silti vettäpitävät housut jalkaan ja lähdimme matkaan klo.12.30 Jyrkkävaaran suuntaan.

Maisemat ovat kiehtovat. Saarekkeilla menee kaponen polku ja molemmin puolin lampia. Näen metsässä Ari nimisen poron, sillä se pysähtyy tottelevaisesti, kun tökkäsen ukkoani ja sanon ”Ari!” ja osoitan poroa. Hetki tuijotusta ja poron lähtönopeus on porukastamme parhain.

Pysähdymme kahvi- ja teetauolle ensimmäiselle nuotiopaikalle ja saamme hiostavat sadehousut pakattua rinkkaan. Taaskaan ei sada ja ilma vaan lämpenee. Reitti jatkuu joen vartta. Välillä jokisuisto on suoaluetta, missä märkä yltää  polullekin. Kävelemme seuraavalle nuotiopaikalle Muorravaarakanjoen ja Harrijoen yhtymäkohtaan ja päätämmekin jäädä tähän telttaan yöksi. Aurinko paistaa ja leiripaikan maisemia ei voi moittia. Haltin laavu pystyyn ja tarkka valvonta etteivät hyttyset ehdi sisälle. Peseydymme joella ja vaihdamme yövaatteet leirivaatteiksi. Laitan nakkipadan porisemaan. Nakkien kuivatus onnistui hyvin ja niiden kanssa Jalostajan nakkipata  maistuu todella hyvältä. Jo klo 21.30 painumme pehkuihin joen pauhatessa mukavasti vieressä. Vaikka hampaat on pesty, otetaan muutamat yöhörpyt retkijuomiamme. Arilla on Jallua puolenlitran pullo ja mulla perinteinen sininen muovipullo Harveyn cherryä. Yöllä taivaalta tulee paljon vettä. Laavun vesipilarit on muistaakseni vain 2000mm, mutta meillä on ekstrana suojapeite katolla ja pohjan alla joten toimii hyvin ja eristää alhaalta kylmääkin.

PÄIVÄ 4  Muorravaarakanmutka – Jyrkkävaara ~5,5 km 

Elokuu alkoi. Heräämme hyvin nukutun yön jälkeen. Ei edes hyttysen ininää korvissa! Pakkaamme kamat hissukseen, juomme kahvit, teet ja syömme aamupuurot. Jyrkkävaaran suunnasta tulee isä lapsineen (ehkä 14 vuotias tytär ja 12 vuotias poika). Reippaan ja hyväntuulisen oloista porukkaa. Reittiä miettivät ja hetki juteltiin, niin tuntuivat päätyvän alkuperäiseen suunnitelmaansa eli taisi olla sama kuin meillä, mutta vastapäivään. Mies kehui karttaani ja sen helppoa luettavuutta -otan aina kopion kartasta oman reitin osuudesta. Yliviivauskynällä piirrän noin-suunnilleen reitin ja kirjoitan itselleni tarpeelliset merkinnät karttaan ja kontaktoin sen lopuksi. Kestää riittävästi sadetta ja taipuu hyvin rinkan sivutaskuun. Mies otti muutaman valokuvan kartastani ja rientävät reippaasti matkaan.

Kasaamme leirin ja teemme samoin. Alhaalla joen ylitykseen on apuna kolme kapeahkoa puunrunkoa ja alla kapea, mutta vuolaasti virtaava joki. No hemmetti! Olen niin tasapainoton ja kömpelö ihminen, että tipun takuulla jonkkaan, enkä tahdo tallata rinkkaa myöten märkänä! Ari ylittää puita pitkin joen hienosti ja uskaltaa naureskella, kun riisun bootsit ja pitkät pöksyt pois ja nautin reisiä myöten aamuhuljutuksesta kirkkaassa joessa eli kahlaan yli. Jatkamme kuivina matkaa, paitsi hikeä pukkaa, sillä sää on turhankin helteinen. Harhaudumme polulta hieman ja rämmimme ja pompimme suon yli. Öinen sade teki polut aika vetisiksi. Poroaidalla vastaan tulee yli kymmenen partiolaisen ryhmä. Reitti muuttuu kuivemmaksi kääntyessään metsään. Nämä metsät ovatkin outoja. Hienoja, oikeita metsiä. Kelojakaan ei olla nähty koskaan näin paljoa! Jyrkkävaaran tuvalle taiteilemme vetteikön yli puunrunkoja pitkin.

Sää on mitä parhain ja ollaan aika hikisiä. Mietimme kuinka majoitumme. Käyn kurkkaamassa autiotuvan puolen, joka on todella kuuma ja hyttysistä ei ole puutetta! Jostakin syystä tarkastan kaasun – se on jäänyt auki asentoon, niin suljen sen. Katsellaan hyvää telttapaikkoja, mutta koska minulla on varaustupa-avaimet, niin kurkkaan sille puolelle. Tupa on pieni, siisti ja ihanan viileä. Hyttysten ininää ei kuulu. Tosin tänään hyttyset eivät liiemmin ole häirinneet. Avaan kännykän Sakarin vinkit muistaen ja kyllä, löytyy kenttää! Soitan Saariselän palvelupiste Kiehiseen ja koska minä kuulen puhujan äänen, mutta hän ei minua, niin kiipeän kiven päälle puhumaan. Varaan meille paikat varaustupaan ja lupaan maksaa lauantaina kun palautan avaimet. Muita tulijoita varaustupaan ei ollutkaan. Varaustuvat täällä kustantavat 11-12 euroa/hlö.

Käymme lammessa pitkän kaavan mukaan puhdistautumassa. Otamme ämpärin mukaan, niin saadaan hieman saippuoida itseämme ja sopivan matkan päästä lammesta ”käymme suihkussa”, ettei pesuaine pääse pieneen lampeen. Mulla on aina vaelluksilla pikku silikonituubissa sitä Leo Messin mainostamaa shamppoota, jossa on hoitoaine samassa. Sillä sitten pesen kaiken jos huvittaa tai on mahdollisuus eli pyykit ja itseni.

Laitoimme nuotioon tunnelma-ja-itikan-karkotus-tulet ja nautimme auringosta. Kävin tekemässä Mexiconpadan sisällä, mutta syömme ulkona katsellen kahta käki-kuukkelia ja joitakin pikkuruisia tipusia. Olen aivan surkku niin kasvien kuin lintujen tunnistamisesta, mutta saahan noita silti ihastella. Kiva päivä. Ulkona istuttiin kunnes aurinko katosi hetkeksi alemmas noustakseen taas kohta takaisin. Arikin toteaa, että nyt hän hieman jo ymmärtää, miksi teidän naisten porukka tykkää tästä touhusta….

Tuvassa pelataan marjapussit ja tutkitaan huominen reitti sekä juodaan iltateet +-kahvit parin leivänpalan kera. Naapuriin tupsahtaa klo 21 aikoihin nuoripari kun me kohta jo kömmitään nukkumaan.

PÄIVÄ 5   Jyrkkävaara – Snelmanninmaja ~ 7km+4km = 11km

Yöllä satoi taas reippaasti, jotta pääsemme jatkamaan matkaa hyvässä kelissä klo.11.15. Todella paskanmärkä suuntima joelle saakka ja molemmat kenkäni haukkasi kunnolla vettä, joten jalat litisevät tämän päivän vesihieronnassa. Kasvillisuus on melko korkeaa ja koska muita kulkijoita ei ole ollut ravistelemassa sateen jättämiä vesiä pois, niin ollaan pian litimärkiä reisiin saakka. Onneksi sää on lämmin ja pian reitti muuttuu kuivemmaksi ja jokimaisemat ilahduttavat kulkijoita! Mietimme ensin ylitystä jo Lotjanankankaan kohdalta, mutta epäröimme, koska vettä on nyt niin paljon niin Snelmanninmajan kohdalla ylitys voi olla mahdottomuus. Jatkamme matkaa kohti kartan ylityskohtaa, josta pääsemme samalle puolelle kuin seuraavan yön majapaikka.

Aurinko paistaa ja kuivattaa märät pöksyt ja jokivarren maisemat ovat todella hienot! Mieleeni tulee erämaa maisemat Pohjois-Amerikasta. Eilinen lyhyt kävely ja lepoilu Jyrkkävaarassa teki askelluksen molemmilla helpoksi. Näemme kalastajan ja nautiskellen jatkamme tallaamista….kunnes pysähdyn ja havahdun… otan kartan ja totesin Arille, että sori…ollaan tallattu jo reippaasti yli kartan ylityskohdan! No, ei me nyt takaisin samaa reittiä kävellä, joten alamme etsimään ylityspaikkaa. Oltais voitu kävellä Jyrkkävaarasta suoraan Pahaojan vartta eli Raja-Joosepin polkua, sillä olemme vain muutaman sadan metrin päässä polusta. Joen leveimmässä kohdassa on pieni saari. Virta on vuolas, mutta ennen saarta näyttäisi olevan eniten virtausta rauhoittavia kiviä. Riisuimme kalsarisilleen ja lähdemme etenemään. Menen ensimmäisenä pohjaa pitkin kävellen ja kiviä tunnustellen. Muutamassa kohdassa virta on niin voimakas, että on lihakset laitettava tosissaan peliin, mutta vastaranta lähenee ja näen viistoon takanani kivijonon, joka johdattaa loppumetrit helpolla rantaan! Arille hihkuin vinkit mihin suunnata, niin sai saman ilon hänkin. Hyvin meni!  Iloitsemme pienessä adrenaliinihumalassa ylitystä. Jonkin matkaa kuljettuamme saavumme nuotiopaikalle, jossa on pari kalastajaa ja varmistan sijaintimme. Jep, sijainti on hallussa eli neljän kilsan lisälenkki, mutta reitti jatkuu helppona harjun päällä joen virratessa alhaalla vierellä. Näimme toisen fisustajien leirin alhaalla ja kahden kalastajan melovan joella. Muita ei tavattu päivän aikana.

Snelmanninmajalle saavumme ennen viittä iltapäivällä. Jäämme yöksi kämppään joka oli itikaton, koska hirsien isompia välejä on tukittu foliolla. Ari hakee vedet alhaalta ja teen meille makaroni-suppis-jauhelihapataa ja taas on hyvä ruoka ja paras mieli. Kiva istua ilta-auringossa kämpän rappusilla. Kolme mustavalkoista isoa sorsalintu uivat alhaalla, kunnes lentävät ohitsemme pois. Meillä on monta mielestämme hyvää lajiarvausta. Juomme loput jallut ja cherryt. Ari on jo syönyt omat leipänsä ja suklaansa. Nyt saa mun toisesta ja vimposta snickersistä pari pikku haukkua ja jaan tietty leivätkin ettei sen paras mieli katoa. Hienolla paikalla on tupa, mutta todellakin vettä on joessa niin paljon, että vain uimalla oltaisiin päästy tälle puolelle.

PÄIVÄ 6  Snelmanninmaja – Aittajärvi ~ 4 km

Yöllä tuli Snelmanninmajalle 4 tai viisi kalastajaa veneiden kanssa. Yksi uskalsi tulla meidän kanssa tupaan yöksi, muut telttailivat.  Me lähdemme hissukseen, mutta ei hiljaa (aina kun yrittää olla hiljaa, ettei herätä jotakuta muuta, niin tuntuu, että aiheuttaa normaalia enemmän melua…) matkaan klo. 11.15 taas hyvässä kelissä. Kahden kilsan päässä on kolttakylä, jota ihmetellään. Aittajärven ylityspaikalla kohtaamme saman kolmen naisen porukan, jotka tapasimme menomatkalla Sarviojalla. Kerromme heille, että tavattiin jonkun heistä pikkuveli vaimonsa kanssa tällä reissulla! Maailma on vaan pieni! Vaihdetaan kuulumiset ja heidän taksi on tulossa klo. 14.00 ja meillähän noutoaika on klo. 15.00.

Menemme joen rantaan laavulle ja teen viimeisen ateriamme. Juon kahvitkin ja kahlailen rantavedessä etsien muutaman kauniin kiven mukaan kotiin. Taksi tulee onneksi vartin etuajassa ja pääsemme Ivalon lentokentälle.

Vaellus on tehty. Säät suosi. Paikat kesti. Varusteet toimivat, ruokaa ja juotavaa oli riittävästi ja seura oli hyvä. Aluksi olin ihmeissäni runsaasta puustosta ja ajattelin, että onhan meillä etelässäkin mettää… mutta on se vaan niin erilaista metsää täällä ja maisevat ovat aina palkitsevia ja näitä kun et autolla ajellessa näe! Mukavia kanssavaeltajia, mutta riittävän vähän :).

Ivalon lentokentällä soitin Europcarin puhelimesta päivystäjälle ja kundi lupasi tulla etuajassa töihin, jotta saamme auton alle ja pääsimme Saariselälle yöpymään, pesemään pyykit ja saunomaan. Pesin hiukset kolmeen kertaan. Iltaohjelmaan kuului myös pubiruokaa ja yleisurheilun MM-kisoja.

Päivä 7, 8 ja 9 la-su-ma autoilua Saariselkä-Inari-Utsjoki-Nuorgam-Tenon tietä Karigasniemelle-jäämeren rantaan Lakselviin vuonon juurelle pizzalle-Nellim-Ivalo

Aamulla kävimme Kiehisen palvelupisteessä palauttamassa varauskämpän avaimet, maksamassa Jyrkkävaaran yöpymisen ja ostin tietty kangasmerkin rinkkaan. Jatkoimme autolla kohti Inaria ja aika lailla suoraan Utsjoelle, jossa tutkimme kirkon ja kauniin kirkkopihan alueen. Pyörähdimme lounaalla Nuorgamissa ja ajelimme ihastellen Tenon vartta. Niin hieno maisematie ja uskomatonta, että tie on rakennettu vasta 80-luvulla sinne! Jäimme yöksi Karigasniemeen Lomakylä Napaketun rantamökkiin, jossa lämmitimme saunan ja kävimme uimassa Inarijoessa. Täällä Tenojoki on justiinsa vaihtunut Inarijoeksi. Ihana paikka ja mukavat pitäjät!

Kaarsimme Karigasniemeltä Norjan puolelle ja ajoimme vuonon päässä sijaitsevaan Lekselviin. Vesi on jo Jäämerta, vaikka tuntuma ei vuonolla merenrantamainen ole. Juttelimme kylän infossa suomea puhuvan miehen kanssa. Kerroin norjalaisten hyvät teot Kymenlaaksolle, kun toivat aikanaan sahateollisuuden aluettamme vaurastuttamaan ja vaarin vaarini tulleen samalla kyydillä Hans Gutzeitin kanssa Suomeen. Ajoimme takaisin Suomeen ja kun ei huvittanut Ivalossa yöpyminen niin jatkoimme matkaa Nellimin kylään ja sinne erähotelliin yöksi. Kyllä kannatti! Heikki sisään kirjasi meidät ja majoituimme upeaan hirsitaloon. Kävimme syömässä Heikin tekemät burgerit ja joimme pullon punkkua. Uskomattoman hieno paikka ja rohkeita yrittäjiä! Revontulia tullaan tänne katsomaan ympäri maailmaa ja se on heille the sesonki. Pikkumökkejä ikkunakatoilla, jotta voi sisätiloissa ihastella tulia! Illalla saunoimme mökin saunassa ja oli kyllä kaikin puolin luksusta. Aamupalan jälkeen kävimme katsomassa Nellimin kauniin ortodoksisen kirkon. Olen nääs melkoisen ahkera kirkkobongaaja. Sitten ajoimme Ivaloon, jossa kiersimme kyläraitit ristiin rastiin ja menimme kirjastoon kuluttamaan aikaa, kunnes ajoimme lentokentälle palauttamaan auton ja lennolle kotiin.

Hyvä reissu ja onneksi tuli tehtyä!

THE END

 

 

 

.

 

 

 

Advertisement

Kilpisjärvi-Halti-Kilpisjärvi 110 km

Citysiskot nousevat linja-autoon 28.7.2014 maanantaina heti toivuttuaan Kotkan Meripäivistä:
miä klo 7.20 Kotkan linja-autoasemalta ja loput kolme kohta Sutelasta. Viikin pysäkillä odottaa tilataksi, joka kuskaa meidät Vantaan lentokentälle terminaali 2 lennolle kohti Kittilää. Kittilässä klo 14.05.
Taksari Elli-Marja oli lomailemassa Rhodoksella, joten punaista taksipakua ajoi yks tavallinen Pulliainen etunimeltään Martti. Hyvässä kyydissä matkasimme Kilpisjärvelle reilussa kolmessa tunnissa. Sirpan ”puodissa” hyvät kahvit ja munkit edulliseen á 0,50 euroa!

Karesuvannon Nesteeltä kaasuja 2x500gr (yksikin olisi riittänyt tupien kaasujen takia, mutta eip haitannut) ja muutama metwurstipötkö ja Lakrisaliakin.
Noin klo 18.05 starttasimme Kilpisjärven Luontotuvan parkkikselta matkaan 28.7.2014. Taksari Martti oli niiiiin ihana, että otti ”siviilivaate ja meikkipussimme” haltuunsa ja sovittiin, että soittelemme hälle kun palaamme, niin saamme säkin takaisin!
Hyvä keli. Lähdimme iloisin mielin shorteissa/capreissa ja t-paidoissa matkaan pitkin kivikkoista ylämäkeä.
Ilma kylmeni nopeaan ja sumu lisääntyi, kuten vaatetuskin.

Johonkin poroaidan kupeeseen rinteeseen pysähdyimme ja paistoimme makkarat kaasulla kattilassa. Unelmoimme ilta-auringon nuotiota, mutta menihän se näinkin ja maistui.
Ohitsemme meni kepoisin askelin suunnistuspukuinen mies matkalla Saivaaralle.. hoppu oli ja aikoi suorittaa matkan joutuisasti kevyellä kantamuksella ja hyvällä kunnolla.
Me kuljimme urhoollisesti Norjaan saakka! Rajavyöhykemerkki meni ja tarvoimme avaraan laaksoon, josta näkyi laaja laakso ja järvi. Pystytimme teltat täten ulkomaille, peseydyimme ja painelimme hyvin vaatettuina nukkumaan telttoihin kylmähkössä yössä.

Aamulla päätimme syödä aamupalan vasta Saarijärven tuvalla, joten sinne lomps. Tupa näkyikin tuotapikaa, mutta askelia otettiin melkoisesti ja monta, ennen kuin saavutimme tuvan oven. Iso kasa miehiä ollut nukkumassa yötään tuvassa ja nyt pakkailemassa, mutta tilaa oli aamupalan tekoon samantien. Pari ”äijää” Turku-Tampere sektorilta otti meistä ryhmäkuvan. Kertoivat olevansa reissussa 2 viikkoa ja hankkivat elantonsa urhoollisesti myös kalastaen. 🙂

Jatkamme matkaa…kivikkoa…matkalla pariskunta ja heistä nainen oksentaa. TiTe kehtaa kysyä tarttevatko apua..eijei…Tiinat kertovat, että papuja oksensi. Papujen suurena ystävänä, en usko papujen syyksi tuota…epäilimme nestehukkaa tai rinkan painon tuskaa ekana päivänä ennen kuin helpottaa…?! Noh..hyvin he matkasivat koko matkan suunnilleen tasatahtia meidän kanssa: Ykä ja boyfriend. Näin heidät ristimme.

Pidimme evästauon ylämäen loputtua kivikossa. Tite kadotti lusikkansa, jonka noukimme paluumatkalla. Ainut esine mikä mulla oli ekstraa mukana oli muovinen lusikka/haarukka/veitsiyhdistelmä eli kerrankin saatoin auttaa sissoa! Hyvä.. Kuornarjoen hienoa tupaa ihastelimme ja söimme päivän pääruoan. Jatkoimme matkaa vielä noin 4-5 kilsaa kahden joen väliin, johon leiriydyimme klo 20.30.

Tiinat (2 kpl) huolehtivat aikataulusta (hyvä niin!), kun pelkäsivät ettei ehditä Haltia huiputtamaan ollenkaan. Piipelle se on kristallinkirkas tavoite ja toivon minäkin, että se hänelle suodaan. Niin paljon ja kauan kävellään kuin pystymme! Sitten huolehditaan jos on tarvetta moiseen… 🙂
Aamulla matka jatkuu klo 10.20.

Joen ylitykset sujuvat vielä bootsit jalassa pintakivillä kävellen koivunkarahkat apuna.
Toimituksen huomautus: en IKINÄ lähde vaelluksille ilman vaellussauvaa, enkä ilman nilkkateippiä…enkä ilman kompassiakaan –paitsi nyt! Höh. Kertynyt kokemusko tuo samalla outoa huolettomuutta. Noh..kiitos Taivaan Isälle. Pärjäsin mainiosti.

Totesimme, että kivikossa toimi koivukeppi oikeastaan paremmin kuin ”ostokeppi”, jossa olisi ollut liukas metallipää, sillä koivukepistä sai pitävämmän tuen.
Reitti muuttui lopulta mukavaksi ja joutuisaa alamäkeä riitti Meekontuvalle asti.
Menemme sillan yli, koska aiomme jatkaa Meekolta matkaa. Meekonjärven autiokämppä on sillan ja joen ”tälläpuolen”, joten siihen tutustumme vasta paluumatkalla.
Syömme välipalakeitot Meekonjärven varaustuvan rappusilla maltilla.

Jonkinverran tulee porukkaa vastaan Haltin suunnalta. Samansuuntainen liikenne on onneksi hiljaisempaa. Meekonjärven jälkeinen polku on ihan  P A S K A kivikasa!!!! Näen Vuomakasjoen suiston kohdalla, kun kaksi kundia ylittää joen meidän puolelle. Hihkaisen heille, että miksi sieltä tulevat?
Sanovat toisen puolen polun olevan helpompi ja ylityskin oli heidän mielestä ookoo. Alan samantien maanittelemaan ja manipuloimaan siskoja samanlaiseen paluumatkaan saamatta toivomaani vastakaikua. Ei haittaa..me selviämme aina miten ja kuin vain, mutta ainahan voi yrittää!

Loppu reitti onkin kiva…. kallion reunaa, kuohuvana virtaavaa jokea, juomavettä valuu mukavasti purona suoraan pulloon kumartelematta, kalastajakundeja alhaalla joella…monelle aistille riittää positiivista ärsykettä.

Ihan superhieno asia tällaiselle juopolle on, että täällä riittää rinkan kahvassa puolen litran limupullo ja siihen saa kylmää raikasta vettä lukuisista solisevina juoksevista puroista tuon tuosta!

Pihtsusköngäs piristää! Hyvät maisemat ja oliko tuo putous nyt kuitenkin Suomen TOP kymmenen joukossa 16-17 metrisenä…no on se hieno paikka.
Kuvataan, ihastellaan ja samalla salaa huilitaankin.

Pihtsusköngäs on kohta, johon tullaan tai josta lähdetään kaartamaan kohti Norjaa, jos sitä reittiä tulee/menee.
Ohjeistus kuuluu suunnilleen, että järvien reunaa, Rajavartioston tuvalta Urtashotellille ja joen reunaa pitkin Lossujärvelle ja sieltä Norjan puolen tuvalle ja edelleen parkkikselle, johon voit jättää oman autosi ja bussikin kulkee joskus ohi. Jossakin on kivistä tehty nuoli, minkä suuntaa kannattaa uskoa..
Kannattaa ehkä hieman tarkentaa reittiä, ettei ihan mun sepostuksen mukaan lähde eksymään.

Tallaamme nälkäisinä porotuville…wessahätäkin alkaa olla pidättämätön ja ulkohuussi on iloinen asia! Teemme safkat ”hieman” kulahtaneella porokämpällä. Molemmat tuvat ja saunakin on lukitsematta.
Asumisen ja oleilun merkkejä toki on, mutta tissikalentereita ei ole päivitetty sitten vuoden 2009 –vai 2010. Onkohan jokin eu-asetus nekin kieltänyt ?  ☺
Kalsa keli.

Tässä on kuulemma mahdollisuus nähdä heinäkuun puolenvälin jälkeen poroerotus tohinat. Se olisikin melkoista puuhaa etelän ihmisten katseltavaksi.

Lähdemme kohti Pihtsusjärven tupaa…näemme neljän kävelijän ryhmän kulkevan samaan suuntaan ja Tito harppoo reippaasti edellä tuville, kun varmistelee mulle ystävällisesti tupapaikkaa. Mun kurkku ja korva kipuilee hieman ja lievä lämmön tunne ja toivon pääseväni tupaan nukkumaan!
Ja just ennen mökkiä on pikku joen pahanen -ei iso lainkaan, mutta tein perusvirheen ja hyppään kiveltä kivelle ja liukastun ja mulin!! No toinen bootsi kastui sisältäkin ja kuraa siellä sun täällä eli ei pahempaa kuin kevyt ketutus omasta mokasta😒.

Saavumme Pihtsusjärvelle, jossa onkin melko paljon väkeä paikalla ja alkaa satelemaankin suht´ reippaasti. Varaan itselleni paikan yläpediltä kahden Oululaisen pariskunnan välistä.
Miehet nukkuu mun molemmin puolin. Alapunkka on yhtä makaajaa vailla. Siskot laittavat Maapen teltan kasaan ja menevät kolmisin sinne.
Kaksi mimmiä lähtee porokämpälle yöksi.
Muut saapuneet laittavat myös telttansa pystyyn. Ykä ja boyfriend ovat omassa teltassaan, tamperelaispariskunta omassaan. Ulkona istuu parrakas, mukavasti jutteleva rauhallinen mies, joka uskoo kaverinsa jääneen telttaan. Tämä herra heitti makuupussinsa alapunkille ja kohta saapuukin kaverinsa Ekikin märkänä ja mahtuu vielä alapunkkaan. Niin…mun sääennusteen mukaan sateen piti alkaa klo 21.00, mutta alkoikin JO heti kello kahdeksan pintaan! Aijai.

Yöllä molemmat Oulun miehet valuivat mun kylkeen kiinni. Avatessani silmäni, kauhistuin hetkeksi, kun en nähnytkään Tiinan kasvoja! Hetken hämmennys ennen kuin tajusin missä olen. Hyvin lepäsin. Aamulla nuoremman pariskunnan mies väitti mun kuorsanneen! 😴
Ihme valehtelija! 😚

Seuraavana aamuna päätimme lähteä kohti Haltia pikkureput mukana. 12 kilsaa suuntaansa on matkaa.
Ekaa kertaa on hyttysiä hieman kiusaksi saakka.
Lotraamme Piipen hyttysmyrkkyä, koska se on parhaimman tuoksuista ja toimii hyvin.
Ilma on kuulas ja kaunis. Helppoa maastoa 9 kilsaa kivikasan juurelle, jota Haltiksikin kutsutaan.

Nyt voin tunnustaa, että olin jo mökillä päättänyt, että saatan muut yhdeksän kilsan päähän ja palaan takaisin ilman Haltin huiputtamista. Minä en noista niin perusta. On kivaa olla matkalla. Iloitsin mielessäni, että Tiinat lähtivät Piipen kanssa ylös, sillä mun ruumis, sielu ja mieli himoitsi hartaudella suoritettua uintia ja kunnon pesua hiuksia myöten Pihtsusjärvessä ja auringosta naatiskelua! Mimmit lähtivät huiputukselle ja minä vielä kepeämmin askelin takaisin mökille! Mökillä oli kaks savolaiskundia, Veijo ja tuore eläkeläismies Suomussalmelta. Savolaiskundit matkasivat molemmat yksinään, mutta selvisi että ovat ihan samoilta nurkilta kotoisin.
Ilmoitin miesväelle, että rantaan ei ole hetkeen asiaa ja lähdin nauttimaan!
Älyttömän kiva päivä oli! Aamulenkki 18 kilsaa, kunnon puhdistautuminen ja loppupäivä turisten ”ukkojen” kanssa tarinoita kuunnellen ja kahvitellen ! Oppia ikä kaikki.

Alkuillasta saapuivat kaikki Haltin huiputtajat…
Lahden 4 mimmiä ja heidän jälkeen meidän mimmit. Ihana ilta-aurinko helli meitä kaikkia.

Nukuttiin kaikki siskot mökissä savolais-Jukan kanssa. Muut matkaajat osasivat paljastaa että Keijo ja Eki ovatkin suhteellisen legendaarisia Käsivarren kävijöitä. Ovat siellä noin 3 kk vuodessa.  Eki lähtee aina hitaampana ensin matkaan niin kuin nytkin ja Keijo jokusen tunnin kuluttua perään…noh..heistä voisi puhella paljon, mutta mukavia miehiä ovat ja mainiosti tultiin juttuun. Koko matka kuljettiin sitten limittäin lomittain heidän kanssa. Aamulla startattiin mekin paluumatkalle.

Tallaan etummaisena ja lähellä Vuornasjokea alan puhelemaan ääneen, että nyt ollaan paikassa, jossa ei olla ennen oltu. Naureskellaan hetki, sillä paikat tuntuvat aina enimmäkseen vierailta, vaikka skeptisenä pelättiin edestakaisin matkan olevan tylsä:). Noh..nyt ollaan oikeasti uudessa paikassa, sillä kuljettiin suoraan, eikä käännytty joen ylittävälle sillalle ja joki jatkuu oikealla puolella, kun meidän siis tulisi kävellä just siellä tois puol jokkee.
Nyt saan maaniteltua ihan iisisti muut jatkamaan matkaa joen tätä puolta ja polku on todellakin helpompaa, niin kuin joen ylittäneet kundit kertoivat menomatkalla. Hiphei! Sammaleella lepää kaunis valkoinen poronsarvi, jonka nappaan mukaan!

Saavumme suunnilleen kohtaan, josta uskomme olevan helpoin ylittää joki. Huutelemme kahdelle kalakundille onko suosituksia. On. Pari kolmekin, joten valitsemme omamme. Bootsit veke ja crocksit jalkaan. Piipe menee paljain jaloin. Koivukeppi kolmantena jalkana lähdemme heiluvia kiviä tunnustellen kävelemään joen pohjaa. Joki koostuu tavallaan kolmesta ”virtauksesta”. Vettä on max polviin eikä ole pelottava. Kaatumisesta ei olisi pahempaa kuin armoton ketutus seurauksena… Tito kulkee ensimmäisenä ja manaa minua ylityksessä ja väittää ettei tykkää tuosta yhtään… 😦 Kun ollaan kaikki toisella puolella jo hyvän tuulisina, niin kaikki voi jo myöntää ylityksen olleen hauskaa!

Loppumatka kuitenkin Meekolle sitä kakkamaista kivikkoa. Vilkutellaan kalastajille joiden epäilemme olevan alkumatkalla Saarijärvellä tavatut ”äijät”. Meekon tupa on siisti. Eki ja Keijo ovat paikalla ja Eki herkuttelee Keijon paistamalla letulla! Kävelevät aina iltasella, ettei ole liian kuuma.
Yksi teltta pystyyn, sillä miä ilmoitan heti makaavani mukavassa siistissä mökissä. Ilta sujuu mukavasti. Pyykkään liki kaikki vaatteeni joessa ja laitan aurinkoon kuivumaan. Joku on nyysinyt pyykkinarun, mutta Titolla oli onneksi narua mukana. Iltasella Keijo starttaa Ekin perään.

Menen maate yksin, mutta noin 4.5 minuuttia siitä, kun muut painelivat telttaan Tito juoksee mökkiin kylmää pakoon, joten maataan sitten taas tutusti kahdestaan;). Aamulla ei pidetä kiirettä koska matkaa ei ole mittavasti. Sää on taas täydellinen tallailulle ja tuntuu lämpenevän. Meekolta ohi Saivaaran ylämäkeä ja sitten tasoittuu. Pari iisiä joen ylitystä, jotka kyllä Haltille päin mentäessä tuntuivat haastellisimmilta. Outoa.

Minä manaan poroja. Manaan siksi kun niitä ei ole näkynyt! Haltin likellä näin kivikossa kaksi ja siinä ne on olleet. Jäämme tauolle ja väitän muille, että kohta näemme 200 päisen porotokan. Muut nauravat, että onhan se uskottava, kun mun sääennusteetkin on oikeaan osuneet. Hetki menee ja siristelen silmiäni ja alan hahmottamaan poroja siellä täällä!!

Jatkamme matkaa ja kohta näkyy Kuonjarjoen kämppä ja porot!  Ennusteeni meni pieleen, sillä poroja on paljon enemmän kuin parisataa ja ne ovat ilonamme jokilaaksossa ja mökin ympärillä koko illan ja seuraavana päivänäkin! YES! Nukutaan kaikki mökissä Keijon kanssa. Eki jatkoi illalla matkaa.

Aamulla hitaasti matkaan. Porukkaa menee nyt enempi Haltin suuntaan kuin meidän kanssa Kilpisjärvelle.

Lahden mimmeillä olikin mainio idea, sillä yksi heistä oli virkannut kauniita pannulappuja ja niinpä jättivät pannulapun joka tuvalle! Fiksusti ajateltu ja tästähän saa ottaa mallia ja kehittää omia versioita. Ehkäpä joskus teen puiset paistinlastat jonkin reissun tupiin!

Olimme aikoneet yöpyä vimpan yön Saarijärvellä, mutta päätämmekin kävellä lähemmäs Kilpisjärveä, jotta aamulla pääsemme ajoissa perille. Yhdellä tauolla Keijo oli ohittanut meidät ja meistä kukaan ei huomannut!! Ihmettelimme nääs mistä oli oikaissut kun oli jo meitä ennen ehtinyt Saarijärvelle?! Olimme kuulemma kälättäneet niin, ettei hänen moikkaukset häirinnyt meitä ollenkaan! Hahhaa!

Saarijärvellä tutun turvalliset kuviot, sillä Keijo sekä Eki olivat vastassa. Väkeä valuu Haltin suuntaan.
Lepäsimme ja söimme Saarijärvellä ja sitten kävelimme Cahkaljärven kupeeseen yöksi. Minä olisin tahtonut järven rantaan, mutta totta on, että juokseva vesi leirin vieressä on hyödyllisempi kuin seisova, sillä sitten saa juomavedenkin helpommin. Kävin kuitenkin iltauinnilla järvessä. Iltapalaa sai syödä nyt miettimättä määrää, kun huomenna ollaan perillä. Juteltiin pitkään teltoissamme ja  yölläkin kulki ihmisiä ohitsemme kohti Haltia. Yö oli lämmin.

Aamulla kävelimme mun uintipaikan kautta ja löysinkin polulle pudonneet alkkarini. Heh. Kaikki on aina niiin tallella! Jätimme sillan kupeeseen sovitusti Veijolle ja Ekille meidän loppukaasun, vaikka kuultiinkin sittemmin, että Eki oli yöllä tallannut jo Kilpisjärvelle, että ehtii seuraavaan postibussiin ja matkaan kohti Helsinkiä. Vaimon luokse.

Meillä olikin vain poronkuseman verran matkaa ja kohta ollaankin perillä luontotuvan nurkilla. Soitimme Martille, ja saimme hänelle jätetyt tavarat. Varasimme saunallisen mökin Haltinmaalta. Sauna päälle naks ja kauppaan ostamaan ruokaa ja saunajuomaa. Illalla hyville puolukoilla höystetyille pizzoille tien toiselle puolelle.

Aamulla bussille ja Veijokin oli päässyt ihmisten ilmoille ja tuli vilkuttamaan meidät matkaan. Hellettä 29 astetta. Näin siis matkaan kohti Kittilää ja ennen puolta yötä oltiin jo kotona!

Loistoreissu, mutta tulipahan tehtyä!

Repovesi, kansallispuisto kotinurkilla.

Repoveden kansallispuisto ja siihen liittyvä Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualue  on metsien ja kymmenien järvien muodostama upean karu alue. Alue sijaitsee Kymenlaaksossa Valkealassa.

Käymme alueella vuosittain vähintään muutamaan kertaan päiväretkillä eri kokoonpanoilla, joskus harvakseltaan yöpyenkin. Vuonna 2012 kaikki alueen kodat+kämpät muutettiin varauskämpiksi mikä ei ollut minun mieleiseni muutos.  Kotaan mahtuisi kymmenkunta ihmistä yöpymään, mutta nyt pari ihmistä voi varata torpan itselleen ja muilla ei ole asiaa edes pihamaalle. Ilkivallan takia kenties näin, mutta mutta…

Jokatapauksessa alue on hieno ja siellä kannattaa vierailla. Korkeuseroja on paljon ja valmiiksimerkityillä poluilla ei ole pakko kulkea, sillä etäisyydet ”ydinalueella” eivät ole mahdottomia ja maastossa pääsee kulkemaan suht kivuttomasti kunhan hieman karttaa tutkii.

Alueen nähtävyyksiä ovat mm. Olhavanvuori, jonka liki 50 metriä pystysuoran kallioseinämän olen joskus narussa kiinnitettynä tullut alas. Lasku päättyy Olhavanlampessa olevalle pienelle saarekkeelle ja paikalla on soutuvene, jotta kulku saarekkeelle onnistuu.
Mustalamminvuorelle kannattaa myös puuskuttaa, sillä siellä sijaitsevasta näkötornista näet kuulaalla säällä koko puiston upeat maisemat.

Lapinsalmen riippusilta on 50 metriä pitkä 10 metrin korkeudella oleva huojuva elämys, jota pitkin saa kulkea vain yksi ihminen kerrallaan. Sillan ylitettyä voit jatkaa reittiä jalkaisin tai suunnitella reitin käyttäen ensin ”alhaalla” sijaitsevaa vetolauttaa.

Kuutinlahti/Kuutinkanava on aina kiva taukopaikka uittorakenteineen, uimapaikkoineen ja katoksineen etc.

Kesäisin voi kulkea vesilläkin, alueella on retkienjärjestäjiä ja kanootteja on tarjolla vuokralle. Puistoon pääset muutamasta eri paikasta ja geokätköjäkin löytyy alueelta usein eri vaikeusastein.

Menkää ihan itse ihmettelemään!

Riisitunturi ~30 km, Posio

Parinpäivän eli yhden yöpymisen reittinä mukava pätkä. Näitä suosimme kun ukon kanssa kahdestaan mennään, niin ei paisu kannettavat kilot selässä ihan mahdottomiksi! Kuitenkin pääsee tallaamisen makuun ja ehtii mainiosti löytää sen rauhan, kun ajatukset katoaa päästä –ainakin turhat otsaa rypyttävät aatokset:) Se on syy, miksi suosin edes hieman pidempiä tallaamisia, koska siitä irtoaa se lunkki olemisen harmonia:) Tulipa outo lause. Jääköön.

Hiljaista, ei ole tungosta ei.  Riekot vain säikyttelivät minua tuon tuosta. Nehän pysähtyvät maastoon sulautuvalla värityksellään paikoilleen meidät kuullessaan ja kun olet astellut liki kohdille, niin pyrähtävät räväkästi liikkeelle. Meidän takana ”yhden etapin päässä meistä” tallasi kaksi naista -tiesimme sen vain siitä, että ihan loppumatkasta toisen naisen mies tuli vastaan. Naisilla oli vedet vähissä ja huolehtivainen mies lähti tarkistamaan, että kaikki on ok. Kerroimme Ahmatuvalta saavan juotavaa vettä eli ei suurempaa hätää.

Porotkin olivat tuolla siirtyneet maanteille pois metsästä ja ilmeisesti houkutelleet hyttyset mukaan, kun ei niitä ollut meidän kiusanakaan! Siksi ei viitsitty pystyttää telttaakaan, vaan yövyttiin liki taivasalla eli Koljatinlaella laavussa. Ihan luksusta! Tuuleton aurinkoinen ilta ja valo pysyy!

Alkumatkan kunnostettujen jokusen kilsan rengasreittien Riisin Rietaksen ja Riisin Rääpäsyn ansiosta Riisitunturi valittiin vuoden retkeilykohteeksi 2010. Me jätettiin auto lähtöpaikalle parkkiin. Yövyimme Tolvassa mökkimajoituksessa ennen vaellusta ja reilu Teemu-isäntämme ajoi hakemaan meidät bensarahapalkalla seuraavana päivänä reitin toisesta päästä Kirintövaarasta  -arvioitu saapumisaika tielle osui ihan nappiin. Näin pääsimme hakemaan automme ja jatkamaan Suomi-turneetamme autoillen. Bussit ei kulkeneet ennen koulujen alkamista tuolla päin maailmaa, mutta onneksi löytyy avuliaita ihmisiä ja asioillahan on tapana järjestyä.

Talvella olisi varmaan upea maasto hiihdellä ja ihastella tykkylumen taakasta taipuvia puita…

Hetta-Pallas v.2009 ~55 km

Tänne lähdimme kuuden Citysiskon voimin. Junamatka Kotkasta Kolariin. Sieltä olimme tilanneet taksin juna-asemalle ja rempseän Riitta-taksarimme kyydissä matkasimme Hetan kirkonkylälle. Matkalla heitimme pussukkamme hotelliimme yhteen varastohuoneeseen odottelemaan paluuta eli puhtaat kuteet, meikit etc.

Reitin voi vaeltaa kumminpäin tahansa, mutta tietysti kuljimme pohjoisesta etelään eli ylhäältä alas. Onhan sen oltava helpompaa.

Hetan kirkonkylältä matka alkaa Ounasjärven ylityksellä. Uida ei tarttee, vaan venekyydin saa muutamalla eurolla. Seuraavasta välimatkataulukosta pääsee rakentamaan itselleen sopivat päivämatkat:

  • Hetta – Pyhäkero 6,7 km
  • Pyhäkero – Sioskuru 8 km
  • Sioskuru – Pahakuru – Hannukuru 13.6
  • Pahakuru – Hannukuru 1,5 km
  • Hannukuru-Montelli – Nammalakuru 13.7 km
  • Nammalakuru – Pallas 13 km

Ikävä kyllä meille sää oli enimmäkseen sumuinen ja sateinen ja sehän tuppaa syömään maisemia -mutta ei se toki naista syö eli ei meillä tylsää ollut.

Puolet meistä yöpyi aina teltassa ja toinen puoli autiotuvissa, kun kerta sattui sen verran aina punkkapaikkaa löytymään. Varauskämppiähän matkalla on, mutta niitä ei oltu varailtu etukäteen eli kaksi telttaa kulki mukana anyway.

Ah niin ihanaa tässä reissussa on Hannukurun sauna, josta liuskekivipolkua pitkin pääsee uimaan kirkkaaseen järveen. Naiset saunovat parillisin tunnein, miehet parittomilla -tai toisin päin, mutta kuitenkin….:) Täällä äidyin niin nautiskelemaan, että tarjosin mun perinteisestä 500 ml muovisesta cherry-vaelluspullosta hörppyjä sissoillekin ja kaikki meni!!! Moinen herkistely ei tule toistumaan tulevaisuudessa!

Nammalakurun autiokämpässä aikuinen poika soitti isälleen -oli huolissaan kun vanhemmista ei ollut kuullut mitään muutamaan päivään… Kännykkä pirisi pimeässä täydessä tuvassa, jossa suurin osa väestä oli jo unten mailla. Vaimo sihisi miehelleen komentaen etsimään luuria nopeammin ja luuriin vastatessaan poika ilmiselvästi kysyi kuulumisia, kun isänsä kommentoi luuriin että ”Juu, hyvin on mennyt. Tästä edespäin en tiedä, kun herätettiin autiotuvallinen nukkuvia naisia”. Ilmoille herahti unisia naurahduksia….:)

Miinusta on reitin suuri suosio eli väkeä on paljon. Rippileiriläisiäkin -joita toisaalta oli hauskakin seurata. Polutkin tuntuvat vain laajenevan koko ajan, mikä ihmetytti meitä!? Kaikkihan kulkee gore-tex kengissä, niin miks ihmeessä rinteitä pitkin valuvia vesinoroja täytyy väistellä ja näin tallata polkuja leveämmäksi??! Ryhtiä luontoa säästävään tallaamiseen hyvät ihmiset!!

Pallakselta soitimme taksari-Riitalle ja matkaamme mukavasti Kolariin hotelliin, jossa pääsimme saunomaan ja pizzaa haukkaamaan.  Aamusella kierrettiin kylä ja sen kirpparit, kunnes koitti lähtö junalle kohti kotia, jotta kerkeämme vielä muutaman päivän juhlia Kotkan Meripäiviäkin :).

Näillä Hetta-Pallaksen seuduilla myös Juha Mieto on hankkinut aktiiviuransa aikana voimia ja valmistautunut koitoksiinsa Jerisjärven rannoilla. Urbaanilegenda väittää Miedon harpponeen tämän 55 kilsan reitin päivässä läpi!? Onhan Mietaa Goljatin kokoinen ja ottaa askeleen siinä missä minä sipsutan vähintään viisi, mutta mutta…nooh..hmm..niin…voihan se olla totta. Voihan?

Hetta-Pallas on hyvä reitti myös vaellusharrastusta aloittelevalle. Halutessaan ei tartte kantaa telttaa, vaan voi hyödyntää varaustuvat. Myös se, että ihmisiä on hyvin liikkeellä, saattaa tuoda vihreälle vaeltajalle turvaa. Reitti on suhteellisen helppo tallata ja säiden ollessa kuulaat ovat maisemat hulppeat ja katseeseen mahtuu kerralla monen monta tunturia.

Pallasta lähestyttäessä on syytä muistaa hieno historiallinen seikka ja kaartaa vaikkapa vihoviimeiselle evästauolle Taivaskeron rinteeseen.  Siinä näkkileivän reunaa puraistaessa voi kuvitella kuinka liekki leimahti ja Taivaskeron laelta lähti olympiatuli kulkemaan kohti Helsinkiä, jossa Paavo Nurmi sen viimeisenä vastaanotti ja sytytti tulen stadionilla vuonna 1952!

Tällaisiin tunnelmiin….

Herajärven kierros ~40km /Kolin kansallispuisto

Herajärven kierros Kolin kauniissa kansallismaisemissa on myös kiva yhden yöpymisen reitti, noin 40 km. Yön voit viettää  Herajärven eteläpäässä aittamajoituksessa kohtuuhinnalla ja ystävällinen isäntäväki tarjoaa löylytkin! Vettä varaudu kesän helteillä kantamaan, sillä lähteiden vesi ei houkuta ja vaatisi ainakin keittämisen.

Lapselliselle, niin kuin minulle, on vetolautalla kulkeminen ilahduttava kokemus!  Ja perinnetila lampolan kanssa on plussaa.

Maisemat ovat upeat! Tuolla ymmärtää miksi maisemat ovat olleet pyhiä Järnefeltille, Juhani Aholle, Venny Soldanille ja Sibeliukselle ym. Kolilla hotellissa saimme normi huoneen hinnalla Aho-Soldanin sviitin ihan kevyellä kerjäämisellä kiltiltä respan mimmiltä 🙂

Tällä vaelluksella opin näkemään luonnon niittyjen kauneuden ja Kontiolahti sekä sen ystävälliset ”alkuasukkaat” jäivät toki myös sydämiimme; Aili, Raija ja meiän Maire:). Upea reissu!

Kevon luonnonpuisto 63 km v.2007..tästä kaikki alkoi…

Elokuun ensimmäinen viikko vuonna 2007 ja elämäni ensimmäinen oikea vaellukseni. Lainarinkka on Haltin 75 l Green ja kun teen ekstraa urheilukaupan myyjänä, niin vetimet on toki vähintään riittävän priimaa.

Mukana 7 rohkeaa ja iloista Citysiskoa -aiemman nimemme ”Ehtoopuolen ruusun” vei Suonenjokelainen rouva Ruktajärvellä ja rouvan mies nimesi ryhmämme uudelleen. Rinkkamme painot oli 14-19kg eli ruokaa ym tavaraa oli riittämiin, kun joukossa oli meitä ensikertalaisia:)

Lento Ivaloon, Askon taksilla Kaamasen tietä pitkin Junnua laulaen Sulaojalle ja sieltä jalkaisin sitten reilut 60 kilsaa Kenesjärvelle. Perillä asfalttitien varrella taksi nouti meidät Utsjoelle vuokramökkiimme, kevyt baari-ilta Utsjoella saunan jälkeen ja aamulla klo 8.00 Ossi Guttormin taksi-bussilla Ivaloon. Lento Hesaan ja bussilla kotiin Kotkaan ja klo 18.00 perillä. Monta päivää kävellään ja silti Suomen poikki ehditään kulkea vajaassa päivässä!

Matkalla: hurja yöllinen myrsky, hyvin vaihteleva koskematon luonto, ylös alas menoa, aurinkoa, tuulta, tunturia, sadetta, ”villihamstereita” eli sopuleita, jokunen poro, ihania jokien ylityksiä, Fiellun upea putous, mulahduksia, 60-luvulla tunturimittarien syömät koivutasangot, hyttysiä ,lintukirpun puremia, mikroilmasto-metsä, farkku-Markkuja, vilkkusilmiä, kortinpeluuta ja hyviä nauruja.

Ihmisiä ei näkynyt päivällä, mutta etapeilla kyllä eli sitten kun yöpymään ruvettiin. Me olimme yleensä alkuillan ekat saapujat ja aamun vikat lähtijät. Täällä on oltava omat teltat mukana kun sisämajoitusta ei vaan ole tarjolla. Juomakelpoista vettä riittää juotavaksi ja taukopaikat on siistit.

Kevo on mulle kaikista upein kotimainen vaellusreitti!  Eipä ole sen voittanutta. Vielä.