Muistotilaisuudessa Astorgassa

Aamu aurinkoinen.
ASTORGA
Kaunis kaupunki eli”Que bonito ciudad!” Kehuin tuolla lailla puistossa istuvalle papalle ja han hymyili ja kertoili kaupungin historiaa…hymyilin leveasti ja kehuin lisaa ja kiittelin tarinoinnista eli en tietenkaan likimainkaan kaikkea sanomaansa ymmartanytkaan 🙂

Vanha kaupunki sijaitsee kokonaan muurien sisapuolella. Kiva paussipaikka peregrinoille, silla kaikki on lahella eli saa oikeasti huilia!
Suurkaupungissahan tallaat huomaamatta kilometreja jalat kipeiksi eli siksi jatkoimme matkaa Leonista pikaisesti ja tulimme tanne.

Taalla on paljon pyoratuoliporukkaa, mutta sitten tajusimmekin, etta koko vanhakaupunki on portaaton! Sileaa laattaa ilman kavalia kynnyksia…
Taalla on myös uskomattoman suuri ja kaunis katedraali, jonka kiersimme aamulla. Gaudikin on jattanyt tanne jalkensa ja tunnistettavat muodot loytyvat katedraalin viereisesta palatsista. Eika siihen komeat rakennukset lopu..
Otimme 3 tahden hotellista huoneen kahdeksi yoksi. Pyhiinvaeltajille hinta olikin vain 60 euroa/yo ja meille vaeltajille minibaarin juomatkin ilmaisia. Myos hotellin ravintolassa on tarjolla ”menu peregrino”, joka on euron halvempi koyhille peregrinoille (pobre peregrinos) kuin normaali ”Menu del dia”. Me saamme hotellin asukkaina siitakin viela euron alennusta. Respan loistavaa englantia puhuva mimmi ohjeisti ottamaan pyhiinvaelluspassin mukaan, jotta saamme alennuksen—maksaessamme sanoin tarjoilijalle, etta odota, niin naytan passin. Tytto elehti, etta ”ei hei tarvitse, han kylla nakee, etta olette peregrinoja! MITAAH???  Kummastelin!!?? Kysyin, etta mitenka pystyisin todistamaan, etta olenkin tavallinen turisti, enka peregrino??
”Ei noilla vaatteilla onnistu..ehei!” Haukuin torkeaksi, mutta meni nauruksi:=) Haloo!!!

Ruhtinaallinen aamupalakin kuuluu meille ja tanaan meni huoneemme lukko rikki, niin jouduimme muuttamaan toiseen huoneeseen.
Emme pyyda hyvitysta, vaan kestamme. Uusi huone on valtava…hierovat suihkut ja parveke Plaza Mayorille. Jihuu!
Kysyimme sivukadun Hostellista huonetta, niin 50 euroa yo. Ilman aamupalaa..hah..me nautimme plazan tunnelmasta ja kulmabaarin loistavista tapaksista –maukasta mustekalaakin!

ps. vain muutama espanjalainen taalla on puhunut sujuvaa englantia matkan varrella. Astorga on melkoinen poikkeus taman suhteen. Enemmisto ei vaan puhu sanaakaan muuta kuin castellanoa eli kylla kannattaa panostaa ja opiskella ainakin ne noin sata sanaa, niin kuin mina laiskimus, niin sujuu asiat jouhevasti. Tai siis edes jotenkin. Verbit ovat kylla karanneet minun muistista!!

ISKAN MUISTOTILAISUUS klo 14.00:
Kavin jo eilen testaamassa Skypen laheisesta InternetCafesta -tassa hotellin koneella Skypeä ei ole. Kuulokkeiden vaihdon jalkeen homma toimi hyvin.
Kaupan kautta hain ”nessuja” ja sitten kahvilaan. Mikrofoni ei toiminut eli porukat eivat kuulleet minua, mutta kamerayhteys toimi moitteetta ja me kuulimme täällä kaikki puheet ja kommentit!
Ihmeellista tama tekniikka.
Kauniit olivat puheet -kait niita oli enempikin kuin mita kuulin, mutta tarkeimmat kuulin.  Veljeni itketti mua jo edellisiltana puhelimessa, kun luki mulle Raittilan Jaakon kirjoittaman runon iskasta. Erittain hyvin ja osuvasti luonnehdittu eli tunnistettavissa oli runon kohde.
Netticafeessa keskityin tilaisuuteen. Itkin ja nauroin. Elehdin ja peukutin ja lentopussailin, kun tyttareni kierratti minua eli mun naamaa vieraiden keskella –kun mun puhettahan ei kukaan kuullut! Sain toki viesteja tekstailtua Skypen kautta. Aika hupaisaakin.
Osallistuinpa ”Kotkan poikia ilman siipia” lauluun -kiitos Aatu! Nooh..en laulanut taysin palkein kuitenkaan. Nettikahvilassa oli viereisessa kopissa mies, joka ei kaantanyt paataan, mutta silmat kiersi ja kaarsi, kun tarkkaili ihmeissaan mun tekemisia. Mina en asiaa huomioinut, mutta Ari toimi tarkkailijana mun vieressa.

Sitten tuli muistotilaisuudessa lampiman ruoan vuoro ja se sitten vei voiton eli rakas tyttareni hihkui, et soitellaan mami, mut meen nyt syomaan!! No nettikahvilassakin siesta-sulkemisaika oli hilkulla, joten ihan ok.
Onneksi paasin mukaan…

Riisitunturi ~30 km, Posio

Parinpäivän eli yhden yöpymisen reittinä mukava pätkä. Näitä suosimme kun ukon kanssa kahdestaan mennään, niin ei paisu kannettavat kilot selässä ihan mahdottomiksi! Kuitenkin pääsee tallaamisen makuun ja ehtii mainiosti löytää sen rauhan, kun ajatukset katoaa päästä –ainakin turhat otsaa rypyttävät aatokset:) Se on syy, miksi suosin edes hieman pidempiä tallaamisia, koska siitä irtoaa se lunkki olemisen harmonia:) Tulipa outo lause. Jääköön.

Hiljaista, ei ole tungosta ei.  Riekot vain säikyttelivät minua tuon tuosta. Nehän pysähtyvät maastoon sulautuvalla värityksellään paikoilleen meidät kuullessaan ja kun olet astellut liki kohdille, niin pyrähtävät räväkästi liikkeelle. Meidän takana ”yhden etapin päässä meistä” tallasi kaksi naista -tiesimme sen vain siitä, että ihan loppumatkasta toisen naisen mies tuli vastaan. Naisilla oli vedet vähissä ja huolehtivainen mies lähti tarkistamaan, että kaikki on ok. Kerroimme Ahmatuvalta saavan juotavaa vettä eli ei suurempaa hätää.

Porotkin olivat tuolla siirtyneet maanteille pois metsästä ja ilmeisesti houkutelleet hyttyset mukaan, kun ei niitä ollut meidän kiusanakaan! Siksi ei viitsitty pystyttää telttaakaan, vaan yövyttiin liki taivasalla eli Koljatinlaella laavussa. Ihan luksusta! Tuuleton aurinkoinen ilta ja valo pysyy!

Alkumatkan kunnostettujen jokusen kilsan rengasreittien Riisin Rietaksen ja Riisin Rääpäsyn ansiosta Riisitunturi valittiin vuoden retkeilykohteeksi 2010. Me jätettiin auto lähtöpaikalle parkkiin. Yövyimme Tolvassa mökkimajoituksessa ennen vaellusta ja reilu Teemu-isäntämme ajoi hakemaan meidät bensarahapalkalla seuraavana päivänä reitin toisesta päästä Kirintövaarasta  -arvioitu saapumisaika tielle osui ihan nappiin. Näin pääsimme hakemaan automme ja jatkamaan Suomi-turneetamme autoillen. Bussit ei kulkeneet ennen koulujen alkamista tuolla päin maailmaa, mutta onneksi löytyy avuliaita ihmisiä ja asioillahan on tapana järjestyä.

Talvella olisi varmaan upea maasto hiihdellä ja ihastella tykkylumen taakasta taipuvia puita…

Herajärven kierros ~40km /Kolin kansallispuisto

Herajärven kierros Kolin kauniissa kansallismaisemissa on myös kiva yhden yöpymisen reitti, noin 40 km. Yön voit viettää  Herajärven eteläpäässä aittamajoituksessa kohtuuhinnalla ja ystävällinen isäntäväki tarjoaa löylytkin! Vettä varaudu kesän helteillä kantamaan, sillä lähteiden vesi ei houkuta ja vaatisi ainakin keittämisen.

Lapselliselle, niin kuin minulle, on vetolautalla kulkeminen ilahduttava kokemus!  Ja perinnetila lampolan kanssa on plussaa.

Maisemat ovat upeat! Tuolla ymmärtää miksi maisemat ovat olleet pyhiä Järnefeltille, Juhani Aholle, Venny Soldanille ja Sibeliukselle ym. Kolilla hotellissa saimme normi huoneen hinnalla Aho-Soldanin sviitin ihan kevyellä kerjäämisellä kiltiltä respan mimmiltä 🙂

Tällä vaelluksella opin näkemään luonnon niittyjen kauneuden ja Kontiolahti sekä sen ystävälliset ”alkuasukkaat” jäivät toki myös sydämiimme; Aili, Raija ja meiän Maire:). Upea reissu!

Kevon luonnonpuisto 63 km v.2007..tästä kaikki alkoi…

Elokuun ensimmäinen viikko vuonna 2007 ja elämäni ensimmäinen oikea vaellukseni. Lainarinkka on Haltin 75 l Green ja kun teen ekstraa urheilukaupan myyjänä, niin vetimet on toki vähintään riittävän priimaa.

Mukana 7 rohkeaa ja iloista Citysiskoa -aiemman nimemme ”Ehtoopuolen ruusun” vei Suonenjokelainen rouva Ruktajärvellä ja rouvan mies nimesi ryhmämme uudelleen. Rinkkamme painot oli 14-19kg eli ruokaa ym tavaraa oli riittämiin, kun joukossa oli meitä ensikertalaisia:)

Lento Ivaloon, Askon taksilla Kaamasen tietä pitkin Junnua laulaen Sulaojalle ja sieltä jalkaisin sitten reilut 60 kilsaa Kenesjärvelle. Perillä asfalttitien varrella taksi nouti meidät Utsjoelle vuokramökkiimme, kevyt baari-ilta Utsjoella saunan jälkeen ja aamulla klo 8.00 Ossi Guttormin taksi-bussilla Ivaloon. Lento Hesaan ja bussilla kotiin Kotkaan ja klo 18.00 perillä. Monta päivää kävellään ja silti Suomen poikki ehditään kulkea vajaassa päivässä!

Matkalla: hurja yöllinen myrsky, hyvin vaihteleva koskematon luonto, ylös alas menoa, aurinkoa, tuulta, tunturia, sadetta, ”villihamstereita” eli sopuleita, jokunen poro, ihania jokien ylityksiä, Fiellun upea putous, mulahduksia, 60-luvulla tunturimittarien syömät koivutasangot, hyttysiä ,lintukirpun puremia, mikroilmasto-metsä, farkku-Markkuja, vilkkusilmiä, kortinpeluuta ja hyviä nauruja.

Ihmisiä ei näkynyt päivällä, mutta etapeilla kyllä eli sitten kun yöpymään ruvettiin. Me olimme yleensä alkuillan ekat saapujat ja aamun vikat lähtijät. Täällä on oltava omat teltat mukana kun sisämajoitusta ei vaan ole tarjolla. Juomakelpoista vettä riittää juotavaksi ja taukopaikat on siistit.

Kevo on mulle kaikista upein kotimainen vaellusreitti!  Eipä ole sen voittanutta. Vielä.