Laugavegur heinäkuu 2016, Islanti, noin 55 km

PÄIVÄ 1. KOTKA-HELSINKI-REYKJAVIK-LANDMANNALAUGAR-HRAFNTINNUSKER

Maanantai 18.7.2016 klo.04.00 Kotka. Matkaan. Reissuun lähtee neljä vanhaa citysiskoa: minä Marjo, siskokset Marjo ja Piipe sekä Tiina. Neitsytmatkalaisina mukaan saamme Ullan Kotkasta ja Tiinan siskon Anun, joka nykyisin asuu Helsingissä.

Suunnitelma on seuraava: neljä meistä aikoo kävellä Laugavegur reitin Skogariin asti. Tiina ja Anu aikovat tutustua Reykjavikiin ja poistuvat reitiltä Borsmörkissä. Ulla lähtee samalla lennolla Anun ja Tiinan kanssa sunnuntaina illalla, mutta tulisi Skogarista aika lailla suoraan Kevlavikin kentälle. Me kolme ”jälkeenjäänyttä” vuokraamme vielä auton ja tutustumme Länsi-vuonojen maisemiin ja Reykjavikiin kolmen-neljän lisäpäivän ajan.

Lento sujuu hyvin, kolmen tunnin aikaero Islannissa, joten muutama tunti katoaa jonnekin.

Kevlavikista bussilla Reykjavikin bussiterminaaliin (BSI), jonne jätämme kaupunkireppumme säilytykseen vaelluksen ajaksi 500 Islannin kruunulla/pvä. Bussiliput ostimme netistä jo Suomessa muistaakseni ~63,00 euroa /hlö.

Klo.13.00 starttaa linja-auto matkaan ja meillä käy säkä, sillä päätie loppumatkasta on rempassa ja kierrämme purkautumisella pelottelevaa Heklaa aikas huimissa maisemissa! Hiekka pöllyää välillä kuin sankka savu, jokien ylityksiä bussi rajusti keikkuen, maisemat täynnä ihmeellisiä värejä ja meillä tyrät rytkyy ! Liki 5 tunnin kuluttua saavumme vilkkaasti kansoitettuun Landmannalaugariin, josta vaelluksemme alkaa.

Vallitsevan sään mukaan viimeistelemme pukeutumisemme, pulloihin vettä ja infosta käyn varmistamassa reittimme aloituskohdan. Poika puolestaan varmistelee, että meillä kaikilla on vettäpitävät bootsit, sillä ylhäällä on vielä lunta. Kerron meidän olevan suomalaisia. Se riittää hymyilevälle pojalle vastaukseksi.

LANDMANNALAUGAR-HRAFNTINNUSKER 12 km eli 4-5 tuntia

Klo 17.30 paikallista aikaa starttaamme matkaan kelpo säässä. Kuten tavallista, reissu alkaa nousulla. Rikinhajua ja kuumia lähteitä, hiekkaa, lumikenttien kutsua…Yhden puuskutuksen jälkeen istahdamme huilimaan. Ihmettelen kun soijaa pukkaa, kunnes tajuan ”tuolini” eli kiveni olevan todella lämmin. Alla kulkee tulikuuma vesi 🙂

Yritän muistutella meidän vauhdikasta etujoukkoa, että ”ollaan lomilla…”, ”meillä ei ole kiire”, ”kivointa on olla matkalla, kun ei niillä etapeilla kummempaa ihmettelemistä yleensä ole..” Ulla on kovakuntoinen ja itsekin tunnustaa olevansa hieman suorittaja. Loikkii hetkessä rinteet ylös ja hymyilee ylhäällä malttamattomana meitä odotellen. Nyt pelkään, että tympääntyy meidän hitaiden nautiskelijoiden kanssa matkaamiseen. Nooh…aika näyttää.

Vallan riittävästi ylös-alas menoja, mutta kiva reitti. Hienot maisemat palkitsevat ja sää suosii. Iso laavakenttä olisi ollutkin turhan helppo tallata ilman lunta, mutta aurinko hoiteli kilometrit meille sohjokävelyksi. Kentällä on nuoren israelilaiskundin muistomerkki. Oli lähtenyt heppoisin varustein matkaan ja joutunut kylmyyden ja myräkän yllättämäksi ja sen pituinen se.

Saavumme vihdoin perille paikallista aikaa klo. 22.00. Kylmä! Kasaamme teltat lumettomille länteille ja siirrymme tuvan terassille ruokailemaan. Maksamme telttamaksua 1.800 ISK per nainen ja opastamme kahta jenkkikundia ”from Philly” retkikeittimen käytössä. Täällä ei ole telttailijoille tarjolla liiemmin sisätiloja, missä tehdä ruokaa ja kokoontua. Joko ollaan teltoilla tai kattamattomilla terasseilla. Kahden telttakunnan porukalle kuin toki muillekin olisi mukavaa paremmat oltavat yhdessäoloon. Telttailijoille on omat vessat ja tuvassa olijoille omat. Jos suihku on tarjolla, niin siitä maksetaan erikseen. Joko kolikkokone suihkukopissa tai respasta ostetulla poletilla suihkutat sen viisi minsaa.

Meidän neitsymatkalainen Anu huolehti iltapalasta: pastaa, pinjansiemeniä, parmankinkkua, pestoa, parmesania….tjäääh!!?? Mitä käsittämätöntä luksusta!! Joimme vielä teet, suoritimme iltapesut ja menimme maate puolenyön maissa. Pitkä, hieno päivä takana eli Suomessa kello jo 03.00 🙂 . Öitä.

PÄIVÄ 2    (ti 19.7.2016) HRAFNTINNUSKER-ÁLFTAVATN-HVANNGIL  17 km eli 6-7 tuntia

Meidän telttaväki heräili jo klo. 6.00…naapuriteltan väki hieman epäuskoisena huhuili, et ”ette kait aio  vielä herätä!?” Mutta ei me oikein pystytty väkisin makaamaan, joten pikku hiljaa aamu toimiin…

Klo 10.15 kuuden naisen porukkamme starttaa matkaan sumussa ja pienen pienessä tihkussa kohti lumista rinnettä ja tietysti ensin ylöspäin. Sumussa on oltava tarkkana, ettei reitti katoa silmistä. Reitti kulkee ylös ja alas ja taas ylös ja alas… Täällä on P A L J O N ihmisiä liikkeellä! Ehkä eniten jenkkejä… tuskin lainkaan Islantilaisia (?!), sveitsiläisiä, tsekkejä (yksi mies jo neljättä kertaa reitillä), espanjalaisia. Yksi suomalainen pariskunta tuli meidän kanssa samaa matkaa ja kulkevat saman reitin kuin me.

Pysähdymme hienoisessa tihkussa ruokatauolle. Ulla on tänään ruokavastaava. Minulla lukee sikuripata menussa, mutta todellisuudessa syömme maistuvaa soija-red curry-riisinuudeli sötkötystä. Käymme yleisövessassa -emme hokanneet, että vessaamme näkyi suoraan ylärinteelle, jossa käveli perässä tallaajia.

Matka jatkuu joen ylityksellä, jossa bootsit on riisuttava. Vesi on riittävän kylmää. Toinen ensikertalaisemme Ulla saa vaellusnimensä: Eka  Vekara. Avaruudestahan Eka tuli, taskuissa kaikenlaista, tällä hyvää energiaa ja sitä on paljon!

Upeat maisemat ihastuttaa meitä silloin kun tuuli puhaltaa kiltisti pilvet pois. Ei tee sitä usein. Muutaman siskon polvet laulavat hallelujaata pitkissä alamäkiosuuksissa. Saavumme Áltnavatniin viiden pintaan. Tupaemäntä kertoo, että huomenna sataa rankasti. Very heavy raining! Emännän yllytyksestä päätämme kävellä telttapaikalle / mökille 5 kilometrin päähän. Olisiko ollut nimeltään Hvanngil –en ole ihan varma, mutta nyt saa olla näin. Tarkoitus on siis kävellä niin tänään kuin huomenna rankkasateen edellä. Juomme ensin kahvit, syömme hieman eväitä ja matkaan lomps.

Yksi joenylitys ilman bootseja, muuten helppoa kumpuilevaa kävelyä ja 1,5 tunnin kuluttua olemme perillä. Siisti alue, mukava tupaemäntä, teltat suojaisan ”kivikehikon” sisällä. Kiva paikka. Anu ja Tiina villiintyvät ja oikein käyvät suihkussakin, muut yhä Savet-linjalla. Meidän telttalaisille riitti iltapalaksi juomat, minulle cherryä, Maapelle sekä Piipelle muutama hörppy salmiakkikossua.

Lämmin yö tulossa. Hyvää yötä.

PÄIVÄ 3.   (ke 20.7.2016)  HVANNGIL-EMSTRUR  vain 10 km eli 4 tuntia

Ripeästi matkaan klo. 9.00. Aika pian saavumme joelle, jossa riisumme niin bootsit kuin pökätkin pois ja ylitys sujuu mukavan viileässä vedessä alkkareissa. Juttelemme tanskalaisporukan kanssa mm. muumimukeista, joita yksi tanskalaismimmi keräilee.

Kaunis näköalareitti, hetken matkaa tylsää tietä, paljon laavakenttiä. Pysähdymme Maapen suppilovahvero-jauheliha-Mexiconpadalle joen rantaan kaislamättäälle -no siltä se hieman vaikutti, vaikka ”meri” olikin laavahiekkaa :). Upeat vuorijonot reunustavat maisemia ja näemme jopa yhden linnun. Olemme ihmetelleet, kun eläimiä emme vain näe, vaikka kuinka niitä katseella ja korvilla etsimme. Karua on, mutta on vihreääkin ja vettä, joten ei mahdotonta elinympäristöä eläimille… meidän mielestä.

Pitkät alamäet paukuttavat Tiinan polvia ja loppulaskeutuminen on hitaan kivuliasta. Pehmoinen laavahiekka sallii onneksi välillä kulkemisen alamäessä tasa-askelin.

Perille saavumme klo. 15.00. Väkeä on paljon. Iso ryhmä on ”ostetulla vaelluksella” eli matkaavat pikkurepuin. Matkanjärjestäjät ajavat etapit jeepeillä, kuskaavat isot vetolaukut perille, pystyttävät isot ruokailuteltat ja muutkin teltat odottamaan retkeilijöitään. Osa porukoista on mökeissä ja osa teltoissa. Annamme aamuisin näiden laumojen lähteä ensin, jotta eivät häiritse meidän lompsimista :). Hämmästelen väkimäärää Emstrurin tupaemännälle ja hän kertoo, etteivät koskaan ole nähneet Laugaveguria kävelevän niin paljoa ihmisiä kuin tänä vuonna! Eikä asiaan voi hänenkään mielestä vielä vaikuttaa Islannin joukkueen ja islantilaisten suosio fudiksen juuri pelatuissa 2016 EM-kisoissa.

Pystytämme sateessa teltat. Piipe ja Ulla lähtevät vielä kävelemään upealle Markarfljótsgljufur kanjonille, jossa ovat mahallaan maanneet rotkon reunalla ja kurkkineet kauas rotkoon. Ovat ihan liekeissä ja adrenaalihumalassa kun tulevat takaisin! Hönöt 😉

Me Marjot sen sijaan lähdemme rauhallisesti suihkujonoon. Kierrämme rakennusta ja arvuuttelemme jonoissa olevien sukupuolen ja ulkonäön perusteella, mikä jono etenisi nopeiten. Tulos on, ettei mikään jono etene nopsaan, joten ryhdymme kärsivällisiksi. Suihku tekee hyvää. Puhtaus piristää.

Tiinan polvi ei toimi. Onneksi hänelle järjestyy jeeppikyyti aamuksi. Lämmin ilta ja yö. Sataa.

PÄIVÄ 4.   (to 21.7.2016)   EMSTRUR-ÞÒRSMÖRK  15 km = 6-7 tuntia

Sateisen yön jälkeen aurinko paistaa! Pikaisten aamutoimien jälkeen lähdemme matkaan. (Ulla saattaa olla eri mieltä pikaisuudesta….). Heipat Tiinalle, joka lähti tietty harmistuneena autokyydillä meitä vastaan Þórsmörkiin [Thorsmörk], mutta onnekseen sai kyydin, sillä tämänkin päivän alamäet olisivat olleet tekemätön paikka polvelle.

On lämmintä! Aurinkoa! Kuljetaan ylös ja alas melko jyrkästikin. Välillä laava autiomaita ja haastavia joen ylityksiä. Ihastelemme kaukana siintävää hauskan mallista vuorta; on kuin viikinkikypärä, jossa laen molemmilla puolilla on sarvet.

Nautimme Tiinan chorizopataa auringossa ns. poterossa ja alhaalla, mutta nyt meitä lähellä joki virtaa uomassaan. Taukomme on nyt kiireetön: syömme, tutkimme luontoa, Eka Vekara viihdyttää meitä tehden poron sarvia itselleen käppyräisistä oksista ja aikaa kuluu laiskotteluun kuin huomaamatta 2 tuntia.

Jatkamme kuitenkin lopulta matkaa. Lämmin keli tekee tepposet ja meiltä loppuu juomavedet! Täällä kun joet tuppaavat olemaan syvissä kanjonirotkoissa, niin ei sitä sieltä ihan tuosta vain pääse pullottamaan. Ennen jyrkähköä nousua jäämme tauolle haastavan ”syvä joen” päälle. Anu jää vahtimaan rinkkoja. Minä Anua. Ulla-Eka-Vekara ja Maape  ( hieman muka Piipekin, joka itse asiassa jääkin kakalle rinteeseen :=)) pelastavat janoiset matkaajat laskeutuen liki pystysuoraa seinämää alas rotkoon vesipullojen kanssa ja toki joutuvat sen kapuamaan ylöskin pullojemme kanssa! Sankarimme! Ja nyt, neljäntenä päivänä sanoo loputtamattoman energian ja ylivoimaisen kunnon omaava Ulla jotakin sen suuntaista, että nyt hän hokaa, kuinka kivaa on olla matkalla! Että ollaan siis lomalla! Ei huono havainto tai sitten sanoo vain noin meidän mieliksemme–äh—kyllä se sanoo sen tosissaan!

Tauko jää lyhyeksi, sillä sadepilvet saapuivat salakavalasti näköpiiriin. Ohitamme luonnon amfiteatterin, tarkkailemme yhä viikingin kypärän mallista vuorta sarvineen, jota nyt ohitamme hissukseen, näemme talonkin ja Ulla, Piipe ja Maape keräävät talteen kauniit esihistorialliset kivet… Kuljemme aavikolla helteessä, vesi loppuu taas ja näimme hallusinaatioita, jotka aina osoittautuvat laavakiviksi…hmm…uskoitteko!?

Olen jo tunnin pari miettinyt, että minua ei enää huvita kävely Skogariin asti, mutta porukalla kun ollaan matkassa, niin ei voi puhua hätiköidysti, ettei saa muiden mieltä alakuloiseksi tai peräti vihamieliseksi. Vimppo pätkä Þórsmörkistä Skogariin on ensin päivä pelkkää ylämäkeä, sitten mahdollinen yöpyminen kahden jäätikön välillä ja toinen päivä noin-suunnilleen alamäkeä. Nyt avaan suuni ja kerron syvimmät tunteeni Maape-Ulla-Piipe porukalle. Kerron kuitenkin päättäneeni, että jos joku tahtoo reitin sovitusti kävellä ja jäisi yksin, niin sitten venyn ja lähden mukaan, mutta muuten menen Anun ja Tiinan kanssa Reykjavikiin yhtä matkaa. Vuokraisin sitten auton jolla hakisin muut kolme tallaajaa Skogarista. Tämä onkin seikka, joka saa muut jo ilostumaan poisjäännistäni :).  Jatkamme matkaa ja noin tunnin kuluttua yhden jyrkemmän alamäen liki loppuessa tuumaa Maape, että ei hänkään lähde kävelemään Skogariin. Ei polvet kestä loppu alastuloa millään.

Sade saa meidät kiinni. Ylitämme viisi haaraisen todella leveän, mutta matalahkon joen. Joen ylitys sujuu puntit kiskottuna ylös ja crocsit jalassa. Minähän tykkään kovasti joen ylityksistä ja täällä ne ovat olleetkin kivan helppoja kulkea. Aplodeerasimme venäläiselle nuorelle herrasmiehelle, joka kantoi vaimonsa joen yli ja tietysti molempien rinkatkin. Venäläiset olivat kolmen sukupolven porukassa eli mukana oli kolme pariskuntaa, yksi vanhemman ikäluokan pari ja heidän kaksi lastaan puolisoineen ja näiden ehkäpä noin 11-13 vuotiaat pojat.

Nyt sitten tuli se ”heavy rain” eli näin kauan pystyimme kulkemaan sen edellä. Matkalla näemme ”elf” luolia ja muut uskovat matkan vaan jatkuessa, että ollaan väärällä polulla. Minä ja Piipe emme moiseen usko ja pystymme lukemaan karttaa vakuuttavasti:) . Osa Þórsmörkiin menijöistä kurvaa viitoituksen mukaan jo ”ensimmäiselle” leiripaikalle, mutta me tallataan vielä jokunen kilsa eteenpäin, sillä onhan meidän mentävä sinne, minne Tiinakin on viety eli vielä hieman ylös ja alas…

Tässä vaiheessa tajuamme ja tiedämme, että nyt ei sade ihan helpolla lakkaa satamasta, jolloin tuumaa Eka Vekarakin, että kun kerran lomilla ollaan, niin eihän hänkään lähde sateen syödessä maisematkin kävelemään loppupätkää Skogariin. Vielä puntaroivat Piipen kanssa, jos menisivät pikkurepuilla yhden päivän aikana koko loppumatkan Skogariin. Saamme lisäinfoa, että jäätiköiden välillä ylhäällä on sulat telttapaikat varattu ”paketti-valmismatkalaisille” ja voi olla, että telttapaikkoja ei muille edes ole ellei pysty lumeen/jäähän telttaa kasaamaan ja kiinnittämään. Pystyimme helposti kuvittelemaan kylmän mikä puskisi kupeisiin teltan pohjasta…

Vihdoinkin saavumme perille Þórsmörkiin. Tiina on meitä vettävaluvia tallaajia hymyilevänä vastassa.

Täällä on joskus kulkenut leveä joki, mutta se on peittynyt laavan alle ja on nyt leveä laavakenttä. Tämä oli myös koko reitin ainut paikka, jossa oli tupa telttailijoille ja saimme viettää kivan illan kerrankin kimpassa! Lisäksi seuranamme oli mukavat venäläiset, joille kerromme, että seuraavalle reissulle me otamme suhteellisen söpönkin eukonkantajan mukaan guliksi. Tuvassa aukesi kioski, josta ostimme olutta ja sidukkaa! Hauska, hyväntuulinen vimppo vaellusilta…

PÄIVÄ 5. (22.7.2016 pe) ÞÒRSMÖRK-REYKJAVIK

Aamuherätys klo. 5.30 harmaassa maisemat syövässä sateessa eli nyt viimeistään on varmaa, että kukaan meistä ei jatka Skogariin. Kamat kasaan, tupaan aamupalalle ja hakemaan melkein kuivat romppeet päälle tai rinkkaan. Klo. 7.30 linja-auto saapuu hitaasti keikkuen paikalle ja porukat kyytiin. Jäimme maisemapaikoille eteen, vaikka lasit ovatkin pääsääntöisesti melko huurussa. Bussin ylittäessä jokia on matkustajilla jännää auton kallistellessa reippaasti ees taas. Perillä Reykjavikin bussiasemalla olemme klo.11.30.

Suunnitelmien muuttuessa varaan meille Booking.comista yhdeksi yöksi majoituksen: kolmen hengen huone Guesthouse Aurorasta ihan ytimestä. Seuraava yö meillä olikin etukäteen varattu Airbnb:n kautta, kun meidänhän muka piti olla vielä vaelluksella. Majatalo olikin oiva paikka, sillä hintaan sisältyy aamupalat ja pyykinpesu! Huone on siisti ja riittävän tilava ja hinta on meiltä kolmelta yhteensä 166.50 euroa.

Illalla menemme porukalla kylille: Islannin Alkot ovat avoinna noin klo. 14-19. Ostan paikallista kallista giniä pienen pullon tuliaiseksi itelleni. Käymme pubissa, kiertelemme katuja ja poikkeamme Fish & Shipseille ennen kuin palaamme kirkon kautta urkumusiikin saattelemana majapaikkaan maate. Nukkumaan klo.21.30.

PÄIVÄ 6. (la 23.7.2016) REYKJAVIK

Aamupala ja samalla saamme pestyt pyykit mukaan, joten puhtaat kamat kasaan ja muutto uuteen majapaikkaan. Airbnb majoitus on siisti iso huone kolmelle ja sijaintikin ok. Asunnossa on yhteinen keittiö ja kylppäri. Vieraita kolmeen huoneen verran. Yhtä huonetta asustaa Islannissa töissä oleva hollantilainen mies, toista huonetta asustaa pari yötä naapurikylän tyttö Haminasta jenkkikaverinsa kanssa. Ovat kävelleet saman lenkin kuin me ja treffanneet täällä ”puolessamatkassa” toisensa. Sveinnin tarjoama majapaikka oli halpa. Hinta 90,00 euroa yöltä yhteensä meiltä kolmelta.

Noukimme Ullan mukaan kävelyretkelle matkan varrelta majapaikkansa edustalta, sillä Reykjavikin ydinkeskustan kadut on kyllä päivässä tallattu tarkkaan ja lähdemme nyt kohti Botanical Gardenia. Satelee. Ei ihan osu kohdistus kohdalleen. Kävelemme niin harhaan, että päätämme käydä kuivattelemassa Kringlan ostoskeskuksessa. Tsekataan ”Suomi kauppakin” ja on siellä Iittalankin myymälä. Syödään hyvät välipalat ja reippaasti matka jatkuu. Suunnistustaidot ei nytkään ole kohdillaan, mutta vihdoin olemme kohteessa. Iso kaunis puisto, jossa myös lapsiperheille kotieläinpuistoa. Meidän porukassa väki tunnistaa hyvin kasveja. Paitsi minä. Nättejä olivat tunnistamattakin.

Takaisin ytimeen palaamme nyt oikeasti lyhyintä reittiä eli Saebraut rantakadun kautta. Kauniita tuulen ja veden muokkaamia kiviä on tarjolla niin paljon, että nopsaan emme etene. Minä päädyn keskittymään linnun munan näköisiin erivärisiin kiviin, jotka päätyvät olohuoneen ikkunalaudalle muiden kivien joukkoon. Kivienkin kauneus on katsojien silmissä. Kaikki saavat hienot saaliit! Saattelemme Ullan kämpille ja hyvästelemme, sillä muillahan on iltalento tänään. Tiina ja Anu menivät Blue Lagooniin loppurentoutukselle ja menevät sieltä suoraan kentälle.

Me kolme käymme selvittämässä auton vuokrausta, ostamme iltapalaa ja painelemme kämpille syömään. Niin on pehmoinen sänky ja uni maittaa hyvin.

PÄIVÄT 7. -10 (su 24.7.- to 28.7.2016) REYKJAVIK- LÄNSI VUONOT -REYKJAVIK – KEVLAVIK

Kävelemme aamulla rantaa pitkin ”satama-alueelle”, jossa kuulemma on autovuokraamoita. Löydämme Sixt -vuokraamon ja otamme valkoisen Opel Astran alle. Minä lupaudun mieluusti kuskiksi. Käymme kaupassa ja noukimme kämpiltä rinkat paksiin ja matkaan! Meille suositeltiin, että varatkaa etukäteen majapaikkoja, koska jäljelle jää vain kalliit, mutta ei uskota. Luotamme tuuriin.

Pian ajamme meren ali vievää tunnelia ja maksamme ainoan matkalle osuvan tiemaksun 1000 isk. Olimme arponeet reittejä moneen kertaan ja vaihtaneet suunnitelmia monesti. Nyt suuntaamme päättäväisesti kohti länsivuonoja (www.westfjords.fi) ja siellä meillä on vimppona kohteena Látravik kärjessä, jossa näkisimme ihania pikkuisia pullukka-lunni-lintuja (puffin).

Tiet ovat yllättävän hyvässä kunnossa ja karu, puuton luonto kaunista katsella. Korkeita vuoria ja laavaa, laavakiveä, laavahiekkaa.  Piipe saa hienoja kuvia repsikanpaikalta. Tässä maassa ”trolli ja elf ” tarinat eivät lopu kesken. Länsivuonoja on nääs kolme jättiläismaista Trollia yrittäneet moukaroida irti pääsaaresta. Tästä vuonot ovat saaneet nykyiset muotonsa. Auringonnousut tekivät sen, ettei työtä saatu koskaan valmiiksi, sillä ensimmäiset auringon säteet muuttavat Trollit kiveksi. Näemme huono-onnisia trolleja paljon, että oli niitä kait enempi kuin nuo kolme. Isoja, keskikokoisia ja pieniäkin. Matkalla kurvaamme paikkaan, tieltä vasemmalle ja pari kilsaa kohteeseen. Nimeä en muista ja kartassa on just ryppyinen taitekohta nimen kohdalla. Siellä on pieni allaskin, paljon merkittyjä kävelyreittejä, telttapaikkoja ja hotelli. Syömme vaellukselta jääneen nakkipadan ja on hyvää!

Päätämme jäädä Brjánslaekuriin, josta on laivayhteyskin Flateyn saarelle, vai onko yöpaikkamme sen vierellä olevassa Seftjöm, ehkäpä se on Seftjöm. Tankkaamme auton valmiiksi -täällä kannattaa aina tankata kun on mahdollisuus. Ihmisiä ja asutusta on niin vähän, ettei ei kannata kyllä-tällä-vielä-satakilsaa-ajaa leikkiä leikkiä.

Hotelli näyttää rupuselta motellilta ja on hintavakin, joten maksamme telttapaikasta – olikohan noin 14 euroa per nuppi ja ajamme mäkeä ylös valitsemaan mahdollisimman tuulettoman paikan teltalle. Tuuletonta paikkaa ei ole, mutta saamme teltan kasaan ja lähdemme tallaamaan 400 metrin päässä sijaitsevalle ulkoaltaalle. Näitä kannattaa ehdottomasti bongata pitkin Islantia ja testata jos suinkin mahdollista!

Olemme ainoat altaalla! Yes! Kallion suojassa on siis pyöreä allas. On varmaan pääosin luonnon muovaama, mutta on siinä ihmiskäsikin ollut auttavalla asialla.  Mereen on matkaa noin 30 metriä. Uijui kun on lämmintä ja uijui mitkä maisemat! Paikalle saapuu nuorehko pariskunta, jotka saapuivat kasaamaan telttaa meidän viereen kun lähdimme tänne. He ovat Kölnistä kotoisin. Me lähdemme Maapen johdolla pulahtamaan mereen. Kylmästä merestä paluu altaaseen saa altaan veden tuntumaan todella kuumalta. Saksalaiskundia polttelee ihan älyttömästi tehdä samat kuin me teimme. Yllytämme ruumiinrakenteeltaan kukkakeppimäistä kundia menemään mereen ja isosti hymyillen ja hytisten sen tekeekin! Tyttö ei suostu mukaan. Me käymme vielä kerran -käviköhän Maape kolmastikin ja kundikin menee mereen uudelleen. Reipas. Epäilee meitä paikallisiksi, mutta valistamme häntä totuudella. Nyt tulee lisää porukkaa ja me ollaan kylvetty riittävästi, joten sanomme heipat naapuripariskunnalle. Kuivaamme itsemme ja puemme jo yöasut rannalla valmiiksi päälle. Täällä ei pikku nakuilu haittaa. Ainakaan meitä.

PÄIVÄ 8.

Aamulla teltalla aamupalat ja kamat kasaan hyvässä ilmassa. Ei ole muuten satanut eilen eikä tänään! Outoa. Jatketaan eteenpäin. Maisemat kelvollisia, mutta eivät kamalasti poikkea eilisestä. Hiekkarantojakin. Yksi rahtilaiva jököttää hiekassa rannalla ja on jököttänyt siinä vuodesta 1981. En muista syytä, mutta googleta jos kiinnostaa.

Saavumme Látravikiin ja siellä sijaitsee kaunis Látrabjarg, joka on Islannin läntisin paikka ja samalla Euroopan suurin lintukallio.  Ei olla ainoita täällä. Lähdemme kävelemään polkua pitkin pystysuoraa kallionreunaa seuraillen. Minusta paikka on toisinto Irlannin Moherin kallioista. Paitsi että lunnit ovat kallion yläreunalla ilonamme heti lähellä parkkipaikkaa eli paremmin koulutettuja kuin Irlannissa, jossa ovat alhaalla nippa nappa silmin havaittavissa. Ja paitsi että täällä ei ole mitään markkinahumppaa, ei kahviota, ravintolaa, ei edes vessaa. Kun ei näistä Islannin kolmestasadastatuhannesta asukkaasta vaan riitä joka paikkaan! Lokkeja ja korppejakin on riittävästi. Itseasiassa kaikkein helpoimmin kuvattavat lunnit ovat heti ekana. Kuin nauttisivat saamastaan huomiosta. On ne hauskoja pieniä surumielisen näköisiä pullukoita! Otin ainakin sata valokuvaa niistä. Alhaalla kaukana meressä oli jokunen hylje ja niiden lapsetkin leikkivät siellä reippaasti.

Ajelimme alaspäin pois Látrabjargista hiekkatien loppuun ja pysähdymme läheiselle leirintäalueelle, jonka ulkohuussit ovat suositut ja siksi hyvin epäsiistit. Meillehän jäi vaellukselta hieman evästä, niin ei muuta kuin välipalalle.

Joka kylässä on kirkko. Olkoon isompi kylä tai vaikkapa vain kahden talon kylä, niin kirkko on. Talot kaikkialla ovat pellillä katettuja ja pellit on sitten maalattu mieleisiksi, kun se tuntuu olevan ainut pintamateriaali, joka kestää vaateriin tulevat sateet ja tuulet. Kurvaamme kahville Hotelli (tai hostelli)  Breiðavikiin, jossa kahvi on ilmaista. Ällistyttävää. Tapaamme siellä todellisen suomi-fanin, miehen, joka on myös nauttimassa ilmaista kahvia. Paikka on toiminut aikanaan ongelmanuorien, lähinnä poikien poikakotina ja myöhemmin paljastui, etteivät paikan aikuisetkaan olleet ongelmattomia vaan pojat olivat hyväksikäytön ja väkivallan kohteita. Nyt paikka on muuttunut viihtyisäksi.

Meitä ei huvittaisi enää telttailla. Päätämme, että se olkoon vihoviimeinen vaihtoehto, mutta ei kiukutella, jos siihen on päädyttävä. Majoituksia ei liiemmin ole tarjolla. Tienvarsihotellista kipaisen kysymässä huonetta. Pari naista Kaliforniasta  juttelee respassa henkilökunnan kanssa. Kokki on Teneriffalta tullut tänne…?! Hei haloo kokki! Eikö oikeasti ollut muuta vaihtoehtoa! 🙂  Yö maksaa liki 300 euroa, joten heippa.

Kurvaamme erääseen laaksoon kysymään majoitusta, kun liikennemerkissä tienristeyksessä on kuvat lohesta siiman jatkeena ja mökistä. Nuoret miehet hevosen selästä kehottavat meitä ajamaan seuraavaan laaksoon kysymyksinemme. Teemme niin ja 10 kilsan päässä kaarramme suureen laaksoon vuorien väliin. Meri on selkämme takana ja laaksossa on joitakin vaaleita rakennuksia, hieman sivummalla latomainen rakennus.

Nainen, joka tulee talosta ulos kertoo, että hänellä olisi meille huone, mutta huoneessa on vain kaksi sänkyä. Extra patja löytyy eli jos yhdelle kelpaa lattiapaikka, niin sitten saamme huoneen. Huone sijaitsee siinä latomaisessa rakennuksessa ja meitähän ei haittaa lattialla makaaminen, vaan jostakin syystä miltei taistelemme lattiapaikasta -Piipe sinne sitten menee. Nainen omistaa koko laakson, on aikanaan käynyt Suomessa ostamassa Valtran traktorin teiden ylläpitoon. Kaikki rakennukset ja vedet lämpenevät vuorelta valuvasta lähteestä, jonka vesi on 70 asteista. Meidän huone siinä latomaisessa talossa on siisti pikkukeittiöineen. Toisessa päässä rakennusta on suihkut ja uima-allas sekä ulkona palju. Naapurit saavat käyttää näitä 500 kruunulla. Meillä ne kuuluvat yön hintaan, joka on hintsusti yli 10 euroa per pää.  ”Uimalaan” tulevat ne edellisen laakson nuoret miehetkin, muutama mimmi, yksi pariskunta ja me. Meille paljuvedet ja allasvesi ovat jopa liian lämpimiä, joten emme lotraa pitkään.

 

PÄIVÄ 9.

Aamulla matkaan taas loistokelissä. Laskeudumme alemmas eli nyt aiomme kiertää ”alemman länsivuonon”.  Ajelemme suht´ rannikolla ja ohitamme tienhaaran, josta pääsisi haimuseoon. Emme mene. Stykkishólmur siintää oikealla puolella isompana ”kylänä”, se on sitten toinen pää mistä kulkee laiva Flateyn saarelle. Ajelemme Snaefellenesin kansallispuiston alueella ja Snaefellsjökull-tulivuori komeilee pitkään näköpiirissä. Kaikille teille ei Opel Astralla ole asiaa, sillä joillekin on luvallista mennä vain nelivedolla ja siksi ns. monsterirenkailla varustetut maastoautot ja jeepit eivät ole harvinaisuuksia tällä saarella. Laavakiveä ja -hiekkaa riittää ja ihailemme niin valkoista kuin mustaa hiekkarantaa ja välillä jäätikköäkin. Pidämme  pitkän kahvitauon kauniissa Arnarstapin kylässä ja huomioimme, että täällä kulkee rinkkamatkaajia liftatenkin pitkin Islantia. Minulle porkkanakakkua, Maapelle suklaakakkua ja Piipe ottaa palan Happy Marriage kakkua, joka on Islannin oma erikoisuus eli jonkinmoinen mustikka+mustikkahillo+kaurakakku. Palat on kaikilla isot,  kakut hyviä. Teemme kävelylenkin rannalle Bárður Snaefellsásin jättiläismäisten jalkojen välistä. Heppu on kuulemma yksi Islantia asuttanut viikinki, iskä oli trolli ja tästäkin voi tarinan googlettaa tai lukea sen valokuvastani …mutta Bárður on yhä alueen suojelija ja siksi on saanut kokoisensa, ehkäpä näköisensäkin kivipatsaan tänne. Käymme vielä kylän kirpparilla ja sitten taas matkaan.

Tänään iltasella kurvaamme hevostilalle kinuamaan yöpaikkaa. Teinityttö tulee ovelle ja sanoo paikan olevan täynnä. Telttapaikkoja on. Yritän vielä ja sanon, että meille kelpaisi ihan vaatimatonkin majoitus, kun telttailu ei nyt houkuttele. Tyttö käy juttelemassa äipällensä ja pääsemmekin hallin ”ylisille” missä on jokaiselle 120 cm leveä sänky ja oma wc.  Muita ei siellä yövy. Tila on avointa tilaa alakerran kanssa, jossa telttailijat tekevät itselleen ruokaa. Taas vain 10 euroa per lätty yö … Islantiko muka kallis maa??!

PÄIVÄ 10.

Aamulla lähdemme matkaan kohteenamme Húsafell ja Barnafossin putoukset. Ajoreitti vie meidät Bórgarnes nimisen kaupungin läpi ja matkalla käymme ”middle of nowhere” ihmettelemässä paikkaa nimeltä Surtshellir. Siellä olisimme päässeet Islannin suurimpaan luolaverkostoon. Rosvoluoliksikin niitä kutsutaan, sillä mm. lammasvarkaat piiloutuivat aikanaan niihin. Emme lähde luoliin. Ketään ei kiinnosta. Laitamme hyllyltä kypärät päähän ja otamme kuvat toisistamme, jotta meillä on mahdollisuus tehdä somehuijauksia ;).

Kun olemme kaiken tahtomamme nähneet, niin tajuan siinä ajellessamme, että unohdin puhelimen hevostilalle. Ärg! Teemme tunnin ekstra kierroksen mokoman luurin takia!

Takaisin tullessa nautimme lounaan Bórgarnes kaupungissa, joka osoittautuu kivaksi kyläksi sekin. Postitamme äideillemme kortit sieltä ja ostarilla näemme hassun näkymän; miesparturi värjää nuoren mimmin hiuksia ja miehellä on remppareiskan työvaatteet päällä. Kuin piilokamerasta. Huomattavasti koomisempi nähtynä, kuin tässä kirjoitettuna.

Ajamme takaisin Reykjavikiin. Käymme heittämässä rinkat bussiasemalle ja  ajamme vastakkaiselle  puolelle Reykjavikia palauttamaan auton. Sixt oli juuri mennyt kiinni, joten jätämme auton avaimen postilaatikkoon. Täällä on erilaisia autovuokraamoja näiden normifirmojen lisäksi, mm. Happy Campers vuokraamo ja vastaavanlaisia, joilla on tarjolla eritasoisia pakettiautoja. Autoissa voi muutama henkilö nukkua ja autossa saattaa olla keittolevytkin. Autoon saa vuokrata lisävarusteita: vaikkapa frisbeen, grillin tai kitaran. Näin saattaa säästää majoitusmaksuissa, kun petipaikat ovat mukana. Näitä pippupakuja näimmekin paljon.  Nämä autot ovat kuitenkin suhteellisen kalliita eli nyt kun majoituimme autoreissumme yöt todella edullisesti, niin meidän kuvio tuli edullisemmaksi.  Sitten on olemassa ”Sad Cars” vuokraamo Reykjavikin bussiaseman toisella puolella jonkin matkaa. Se vuokraa vanhoja, paljon kilometrejä nähneitä, kuitenkin huollettuja autoja edullisempaan hintaan. Muutama eurooppalainen perhe on tullut omilla autoillaan Tanskasta lautalla tänne, mutta ovat selkeä vähemmistö.

Kello on 18.3o ja lähdemme vimpolle Reykjavik kävelylle muutaman kaupan kautta hissukseen lönkytellen. Bussiasemalta klo 22.oo lentokentälle ja kone starttaa klo 1.00. Aamulla 7.00 ollaan Helsingissä. Saavumme kotiin torstaina ja samana päivänä alkavat Kotkan Meripäivät eli illalla pääsemme humpalle!

Hyvä reissu ja erittäin mielenkiintoinen maa. Ei siltikään jäänyt poltetta, että on pakko uudestaan saarelle päästävä, mutta voi olla, että menen sinne vielä ihan vapaaehtoisesti. Ei voi tietää. Maailma on täynnä houkutuksia ja reittejä käveltäväksi.

The end.

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s