Vuoden 2018 tallailuja… kun ehdin niin kirjoittelen…

Vuosi tuntuu menevän lyhyemmin…. kuuma kesä verotti haluja lähteä reissuun. Kreikassa jaksoi tehdä pienen rotkokävelyn kilien kanssa Ano Zakros-Kato Zakros. Kukuljärvellä käydään joka vuosi, mutta tänä vuonna en ole Repovedelle ehtinyt.
Tänään lähden yöjunaan ja reissu on Lofooteilta Luostolle.
Päiväretkiä, mutta teltta on pakattu mukaan ja varuiksi on kuivattu ruokaakin mukaan eli ei olla kaupasta riippuvaisia ja retkiä tehdään.
Palaan asiaan!

Laugavegur heinäkuu 2016, Islanti, noin 55 km

PÄIVÄ 1. KOTKA-HELSINKI-REYKJAVIK-LANDMANNALAUGAR-HRAFNTINNUSKER

Maanantai 18.7.2016 klo.04.00 Kotka. Matkaan. Reissuun lähtee neljä vanhaa citysiskoa: minä Marjo, siskokset Marjo ja Piipe sekä Tiina. Neitsytmatkalaisina mukaan saamme Ullan Kotkasta ja Tiinan siskon Anun, joka nykyisin asuu Helsingissä.

Suunnitelma on seuraava: neljä meistä aikoo kävellä Laugavegur reitin Skogariin asti. Tiina ja Anu aikovat tutustua Reykjavikiin ja poistuvat reitiltä Borsmörkissä. Ulla lähtee samalla lennolla Anun ja Tiinan kanssa sunnuntaina illalla, mutta tulisi Skogarista aika lailla suoraan Kevlavikin kentälle. Me kolme ”jälkeenjäänyttä” vuokraamme vielä auton ja tutustumme Länsi-vuonojen maisemiin ja Reykjavikiin kolmen-neljän lisäpäivän ajan.

Lento sujuu hyvin, kolmen tunnin aikaero Islannissa, joten muutama tunti katoaa jonnekin.

Kevlavikista bussilla Reykjavikin bussiterminaaliin (BSI), jonne jätämme kaupunkireppumme säilytykseen vaelluksen ajaksi 500 Islannin kruunulla/pvä. Bussiliput ostimme netistä jo Suomessa muistaakseni ~63,00 euroa /hlö.

Klo.13.00 starttaa linja-auto matkaan ja meillä käy säkä, sillä päätie loppumatkasta on rempassa ja kierrämme purkautumisella pelottelevaa Heklaa aikas huimissa maisemissa! Hiekka pöllyää välillä kuin sankka savu, jokien ylityksiä bussi rajusti keikkuen, maisemat täynnä ihmeellisiä värejä ja meillä tyrät rytkyy ! Liki 5 tunnin kuluttua saavumme vilkkaasti kansoitettuun Landmannalaugariin, josta vaelluksemme alkaa.

Vallitsevan sään mukaan viimeistelemme pukeutumisemme, pulloihin vettä ja infosta käyn varmistamassa reittimme aloituskohdan. Poika puolestaan varmistelee, että meillä kaikilla on vettäpitävät bootsit, sillä ylhäällä on vielä lunta. Kerron meidän olevan suomalaisia. Se riittää hymyilevälle pojalle vastaukseksi.

LANDMANNALAUGAR-HRAFNTINNUSKER 12 km eli 4-5 tuntia

Klo 17.30 paikallista aikaa starttaamme matkaan kelpo säässä. Kuten tavallista, reissu alkaa nousulla. Rikinhajua ja kuumia lähteitä, hiekkaa, lumikenttien kutsua…Yhden puuskutuksen jälkeen istahdamme huilimaan. Ihmettelen kun soijaa pukkaa, kunnes tajuan ”tuolini” eli kiveni olevan todella lämmin. Alla kulkee tulikuuma vesi 🙂

Yritän muistutella meidän vauhdikasta etujoukkoa, että ”ollaan lomilla…”, ”meillä ei ole kiire”, ”kivointa on olla matkalla, kun ei niillä etapeilla kummempaa ihmettelemistä yleensä ole..” Ulla on kovakuntoinen ja itsekin tunnustaa olevansa hieman suorittaja. Loikkii hetkessä rinteet ylös ja hymyilee ylhäällä malttamattomana meitä odotellen. Nyt pelkään, että tympääntyy meidän hitaiden nautiskelijoiden kanssa matkaamiseen. Nooh…aika näyttää.

Vallan riittävästi ylös-alas menoja, mutta kiva reitti. Hienot maisemat palkitsevat ja sää suosii. Iso laavakenttä olisi ollutkin turhan helppo tallata ilman lunta, mutta aurinko hoiteli kilometrit meille sohjokävelyksi. Kentällä on nuoren israelilaiskundin muistomerkki. Oli lähtenyt heppoisin varustein matkaan ja joutunut kylmyyden ja myräkän yllättämäksi ja sen pituinen se.

Saavumme vihdoin perille paikallista aikaa klo. 22.00. Kylmä! Kasaamme teltat lumettomille länteille ja siirrymme tuvan terassille ruokailemaan. Maksamme telttamaksua 1.800 ISK per nainen ja opastamme kahta jenkkikundia ”from Philly” retkikeittimen käytössä. Täällä ei ole telttailijoille tarjolla liiemmin sisätiloja, missä tehdä ruokaa ja kokoontua. Joko ollaan teltoilla tai kattamattomilla terasseilla. Kahden telttakunnan porukalle kuin toki muillekin olisi mukavaa paremmat oltavat yhdessäoloon. Telttailijoille on omat vessat ja tuvassa olijoille omat. Jos suihku on tarjolla, niin siitä maksetaan erikseen. Joko kolikkokone suihkukopissa tai respasta ostetulla poletilla suihkutat sen viisi minsaa.

Meidän neitsymatkalainen Anu huolehti iltapalasta: pastaa, pinjansiemeniä, parmankinkkua, pestoa, parmesania….tjäääh!!?? Mitä käsittämätöntä luksusta!! Joimme vielä teet, suoritimme iltapesut ja menimme maate puolenyön maissa. Pitkä, hieno päivä takana eli Suomessa kello jo 03.00 🙂 . Öitä.

PÄIVÄ 2    (ti 19.7.2016) HRAFNTINNUSKER-ÁLFTAVATN-HVANNGIL  17 km eli 6-7 tuntia

Meidän telttaväki heräili jo klo. 6.00…naapuriteltan väki hieman epäuskoisena huhuili, et ”ette kait aio  vielä herätä!?” Mutta ei me oikein pystytty väkisin makaamaan, joten pikku hiljaa aamu toimiin…

Klo 10.15 kuuden naisen porukkamme starttaa matkaan sumussa ja pienen pienessä tihkussa kohti lumista rinnettä ja tietysti ensin ylöspäin. Sumussa on oltava tarkkana, ettei reitti katoa silmistä. Reitti kulkee ylös ja alas ja taas ylös ja alas… Täällä on P A L J O N ihmisiä liikkeellä! Ehkä eniten jenkkejä… tuskin lainkaan Islantilaisia (?!), sveitsiläisiä, tsekkejä (yksi mies jo neljättä kertaa reitillä), espanjalaisia. Yksi suomalainen pariskunta tuli meidän kanssa samaa matkaa ja kulkevat saman reitin kuin me.

Pysähdymme hienoisessa tihkussa ruokatauolle. Ulla on tänään ruokavastaava. Minulla lukee sikuripata menussa, mutta todellisuudessa syömme maistuvaa soija-red curry-riisinuudeli sötkötystä. Käymme yleisövessassa -emme hokanneet, että vessaamme näkyi suoraan ylärinteelle, jossa käveli perässä tallaajia.

Matka jatkuu joen ylityksellä, jossa bootsit on riisuttava. Vesi on riittävän kylmää. Toinen ensikertalaisemme Ulla saa vaellusnimensä: Eka  Vekara. Avaruudestahan Eka tuli, taskuissa kaikenlaista, tällä hyvää energiaa ja sitä on paljon!

Upeat maisemat ihastuttaa meitä silloin kun tuuli puhaltaa kiltisti pilvet pois. Ei tee sitä usein. Muutaman siskon polvet laulavat hallelujaata pitkissä alamäkiosuuksissa. Saavumme Áltnavatniin viiden pintaan. Tupaemäntä kertoo, että huomenna sataa rankasti. Very heavy raining! Emännän yllytyksestä päätämme kävellä telttapaikalle / mökille 5 kilometrin päähän. Olisiko ollut nimeltään Hvanngil –en ole ihan varma, mutta nyt saa olla näin. Tarkoitus on siis kävellä niin tänään kuin huomenna rankkasateen edellä. Juomme ensin kahvit, syömme hieman eväitä ja matkaan lomps.

Yksi joenylitys ilman bootseja, muuten helppoa kumpuilevaa kävelyä ja 1,5 tunnin kuluttua olemme perillä. Siisti alue, mukava tupaemäntä, teltat suojaisan ”kivikehikon” sisällä. Kiva paikka. Anu ja Tiina villiintyvät ja oikein käyvät suihkussakin, muut yhä Savet-linjalla. Meidän telttalaisille riitti iltapalaksi juomat, minulle cherryä, Maapelle sekä Piipelle muutama hörppy salmiakkikossua.

Lämmin yö tulossa. Hyvää yötä.

PÄIVÄ 3.   (ke 20.7.2016)  HVANNGIL-EMSTRUR  vain 10 km eli 4 tuntia

Ripeästi matkaan klo. 9.00. Aika pian saavumme joelle, jossa riisumme niin bootsit kuin pökätkin pois ja ylitys sujuu mukavan viileässä vedessä alkkareissa. Juttelemme tanskalaisporukan kanssa mm. muumimukeista, joita yksi tanskalaismimmi keräilee.

Kaunis näköalareitti, hetken matkaa tylsää tietä, paljon laavakenttiä. Pysähdymme Maapen suppilovahvero-jauheliha-Mexiconpadalle joen rantaan kaislamättäälle -no siltä se hieman vaikutti, vaikka ”meri” olikin laavahiekkaa :). Upeat vuorijonot reunustavat maisemia ja näemme jopa yhden linnun. Olemme ihmetelleet, kun eläimiä emme vain näe, vaikka kuinka niitä katseella ja korvilla etsimme. Karua on, mutta on vihreääkin ja vettä, joten ei mahdotonta elinympäristöä eläimille… meidän mielestä.

Pitkät alamäet paukuttavat Tiinan polvia ja loppulaskeutuminen on hitaan kivuliasta. Pehmoinen laavahiekka sallii onneksi välillä kulkemisen alamäessä tasa-askelin.

Perille saavumme klo. 15.00. Väkeä on paljon. Iso ryhmä on ”ostetulla vaelluksella” eli matkaavat pikkurepuin. Matkanjärjestäjät ajavat etapit jeepeillä, kuskaavat isot vetolaukut perille, pystyttävät isot ruokailuteltat ja muutkin teltat odottamaan retkeilijöitään. Osa porukoista on mökeissä ja osa teltoissa. Annamme aamuisin näiden laumojen lähteä ensin, jotta eivät häiritse meidän lompsimista :). Hämmästelen väkimäärää Emstrurin tupaemännälle ja hän kertoo, etteivät koskaan ole nähneet Laugaveguria kävelevän niin paljoa ihmisiä kuin tänä vuonna! Eikä asiaan voi hänenkään mielestä vielä vaikuttaa Islannin joukkueen ja islantilaisten suosio fudiksen juuri pelatuissa 2016 EM-kisoissa.

Pystytämme sateessa teltat. Piipe ja Ulla lähtevät vielä kävelemään upealle Markarfljótsgljufur kanjonille, jossa ovat mahallaan maanneet rotkon reunalla ja kurkkineet kauas rotkoon. Ovat ihan liekeissä ja adrenaalihumalassa kun tulevat takaisin! Hönöt 😉

Me Marjot sen sijaan lähdemme rauhallisesti suihkujonoon. Kierrämme rakennusta ja arvuuttelemme jonoissa olevien sukupuolen ja ulkonäön perusteella, mikä jono etenisi nopeiten. Tulos on, ettei mikään jono etene nopsaan, joten ryhdymme kärsivällisiksi. Suihku tekee hyvää. Puhtaus piristää.

Tiinan polvi ei toimi. Onneksi hänelle järjestyy jeeppikyyti aamuksi. Lämmin ilta ja yö. Sataa.

PÄIVÄ 4.   (to 21.7.2016)   EMSTRUR-ÞÒRSMÖRK  15 km = 6-7 tuntia

Sateisen yön jälkeen aurinko paistaa! Pikaisten aamutoimien jälkeen lähdemme matkaan. (Ulla saattaa olla eri mieltä pikaisuudesta….). Heipat Tiinalle, joka lähti tietty harmistuneena autokyydillä meitä vastaan Þórsmörkiin [Thorsmörk], mutta onnekseen sai kyydin, sillä tämänkin päivän alamäet olisivat olleet tekemätön paikka polvelle.

On lämmintä! Aurinkoa! Kuljetaan ylös ja alas melko jyrkästikin. Välillä laava autiomaita ja haastavia joen ylityksiä. Ihastelemme kaukana siintävää hauskan mallista vuorta; on kuin viikinkikypärä, jossa laen molemmilla puolilla on sarvet.

Nautimme Tiinan chorizopataa auringossa ns. poterossa ja alhaalla, mutta nyt meitä lähellä joki virtaa uomassaan. Taukomme on nyt kiireetön: syömme, tutkimme luontoa, Eka Vekara viihdyttää meitä tehden poron sarvia itselleen käppyräisistä oksista ja aikaa kuluu laiskotteluun kuin huomaamatta 2 tuntia.

Jatkamme kuitenkin lopulta matkaa. Lämmin keli tekee tepposet ja meiltä loppuu juomavedet! Täällä kun joet tuppaavat olemaan syvissä kanjonirotkoissa, niin ei sitä sieltä ihan tuosta vain pääse pullottamaan. Ennen jyrkähköä nousua jäämme tauolle haastavan ”syvä joen” päälle. Anu jää vahtimaan rinkkoja. Minä Anua. Ulla-Eka-Vekara ja Maape  ( hieman muka Piipekin, joka itse asiassa jääkin kakalle rinteeseen :=)) pelastavat janoiset matkaajat laskeutuen liki pystysuoraa seinämää alas rotkoon vesipullojen kanssa ja toki joutuvat sen kapuamaan ylöskin pullojemme kanssa! Sankarimme! Ja nyt, neljäntenä päivänä sanoo loputtamattoman energian ja ylivoimaisen kunnon omaava Ulla jotakin sen suuntaista, että nyt hän hokaa, kuinka kivaa on olla matkalla! Että ollaan siis lomalla! Ei huono havainto tai sitten sanoo vain noin meidän mieliksemme–äh—kyllä se sanoo sen tosissaan!

Tauko jää lyhyeksi, sillä sadepilvet saapuivat salakavalasti näköpiiriin. Ohitamme luonnon amfiteatterin, tarkkailemme yhä viikingin kypärän mallista vuorta sarvineen, jota nyt ohitamme hissukseen, näemme talonkin ja Ulla, Piipe ja Maape keräävät talteen kauniit esihistorialliset kivet… Kuljemme aavikolla helteessä, vesi loppuu taas ja näimme hallusinaatioita, jotka aina osoittautuvat laavakiviksi…hmm…uskoitteko!?

Olen jo tunnin pari miettinyt, että minua ei enää huvita kävely Skogariin asti, mutta porukalla kun ollaan matkassa, niin ei voi puhua hätiköidysti, ettei saa muiden mieltä alakuloiseksi tai peräti vihamieliseksi. Vimppo pätkä Þórsmörkistä Skogariin on ensin päivä pelkkää ylämäkeä, sitten mahdollinen yöpyminen kahden jäätikön välillä ja toinen päivä noin-suunnilleen alamäkeä. Nyt avaan suuni ja kerron syvimmät tunteeni Maape-Ulla-Piipe porukalle. Kerron kuitenkin päättäneeni, että jos joku tahtoo reitin sovitusti kävellä ja jäisi yksin, niin sitten venyn ja lähden mukaan, mutta muuten menen Anun ja Tiinan kanssa Reykjavikiin yhtä matkaa. Vuokraisin sitten auton jolla hakisin muut kolme tallaajaa Skogarista. Tämä onkin seikka, joka saa muut jo ilostumaan poisjäännistäni :).  Jatkamme matkaa ja noin tunnin kuluttua yhden jyrkemmän alamäen liki loppuessa tuumaa Maape, että ei hänkään lähde kävelemään Skogariin. Ei polvet kestä loppu alastuloa millään.

Sade saa meidät kiinni. Ylitämme viisi haaraisen todella leveän, mutta matalahkon joen. Joen ylitys sujuu puntit kiskottuna ylös ja crocsit jalassa. Minähän tykkään kovasti joen ylityksistä ja täällä ne ovat olleetkin kivan helppoja kulkea. Aplodeerasimme venäläiselle nuorelle herrasmiehelle, joka kantoi vaimonsa joen yli ja tietysti molempien rinkatkin. Venäläiset olivat kolmen sukupolven porukassa eli mukana oli kolme pariskuntaa, yksi vanhemman ikäluokan pari ja heidän kaksi lastaan puolisoineen ja näiden ehkäpä noin 11-13 vuotiaat pojat.

Nyt sitten tuli se ”heavy rain” eli näin kauan pystyimme kulkemaan sen edellä. Matkalla näemme ”elf” luolia ja muut uskovat matkan vaan jatkuessa, että ollaan väärällä polulla. Minä ja Piipe emme moiseen usko ja pystymme lukemaan karttaa vakuuttavasti:) . Osa Þórsmörkiin menijöistä kurvaa viitoituksen mukaan jo ”ensimmäiselle” leiripaikalle, mutta me tallataan vielä jokunen kilsa eteenpäin, sillä onhan meidän mentävä sinne, minne Tiinakin on viety eli vielä hieman ylös ja alas…

Tässä vaiheessa tajuamme ja tiedämme, että nyt ei sade ihan helpolla lakkaa satamasta, jolloin tuumaa Eka Vekarakin, että kun kerran lomilla ollaan, niin eihän hänkään lähde sateen syödessä maisematkin kävelemään loppupätkää Skogariin. Vielä puntaroivat Piipen kanssa, jos menisivät pikkurepuilla yhden päivän aikana koko loppumatkan Skogariin. Saamme lisäinfoa, että jäätiköiden välillä ylhäällä on sulat telttapaikat varattu ”paketti-valmismatkalaisille” ja voi olla, että telttapaikkoja ei muille edes ole ellei pysty lumeen/jäähän telttaa kasaamaan ja kiinnittämään. Pystyimme helposti kuvittelemaan kylmän mikä puskisi kupeisiin teltan pohjasta…

Vihdoinkin saavumme perille Þórsmörkiin. Tiina on meitä vettävaluvia tallaajia hymyilevänä vastassa.

Täällä on joskus kulkenut leveä joki, mutta se on peittynyt laavan alle ja on nyt leveä laavakenttä. Tämä oli myös koko reitin ainut paikka, jossa oli tupa telttailijoille ja saimme viettää kivan illan kerrankin kimpassa! Lisäksi seuranamme oli mukavat venäläiset, joille kerromme, että seuraavalle reissulle me otamme suhteellisen söpönkin eukonkantajan mukaan guliksi. Tuvassa aukesi kioski, josta ostimme olutta ja sidukkaa! Hauska, hyväntuulinen vimppo vaellusilta…

PÄIVÄ 5. (22.7.2016 pe) ÞÒRSMÖRK-REYKJAVIK

Aamuherätys klo. 5.30 harmaassa maisemat syövässä sateessa eli nyt viimeistään on varmaa, että kukaan meistä ei jatka Skogariin. Kamat kasaan, tupaan aamupalalle ja hakemaan melkein kuivat romppeet päälle tai rinkkaan. Klo. 7.30 linja-auto saapuu hitaasti keikkuen paikalle ja porukat kyytiin. Jäimme maisemapaikoille eteen, vaikka lasit ovatkin pääsääntöisesti melko huurussa. Bussin ylittäessä jokia on matkustajilla jännää auton kallistellessa reippaasti ees taas. Perillä Reykjavikin bussiasemalla olemme klo.11.30.

Suunnitelmien muuttuessa varaan meille Booking.comista yhdeksi yöksi majoituksen: kolmen hengen huone Guesthouse Aurorasta ihan ytimestä. Seuraava yö meillä olikin etukäteen varattu Airbnb:n kautta, kun meidänhän muka piti olla vielä vaelluksella. Majatalo olikin oiva paikka, sillä hintaan sisältyy aamupalat ja pyykinpesu! Huone on siisti ja riittävän tilava ja hinta on meiltä kolmelta yhteensä 166.50 euroa.

Illalla menemme porukalla kylille: Islannin Alkot ovat avoinna noin klo. 14-19. Ostan paikallista kallista giniä pienen pullon tuliaiseksi itelleni. Käymme pubissa, kiertelemme katuja ja poikkeamme Fish & Shipseille ennen kuin palaamme kirkon kautta urkumusiikin saattelemana majapaikkaan maate. Nukkumaan klo.21.30.

PÄIVÄ 6. (la 23.7.2016) REYKJAVIK

Aamupala ja samalla saamme pestyt pyykit mukaan, joten puhtaat kamat kasaan ja muutto uuteen majapaikkaan. Airbnb majoitus on siisti iso huone kolmelle ja sijaintikin ok. Asunnossa on yhteinen keittiö ja kylppäri. Vieraita kolmeen huoneen verran. Yhtä huonetta asustaa Islannissa töissä oleva hollantilainen mies, toista huonetta asustaa pari yötä naapurikylän tyttö Haminasta jenkkikaverinsa kanssa. Ovat kävelleet saman lenkin kuin me ja treffanneet täällä ”puolessamatkassa” toisensa. Sveinnin tarjoama majapaikka oli halpa. Hinta 90,00 euroa yöltä yhteensä meiltä kolmelta.

Noukimme Ullan mukaan kävelyretkelle matkan varrelta majapaikkansa edustalta, sillä Reykjavikin ydinkeskustan kadut on kyllä päivässä tallattu tarkkaan ja lähdemme nyt kohti Botanical Gardenia. Satelee. Ei ihan osu kohdistus kohdalleen. Kävelemme niin harhaan, että päätämme käydä kuivattelemassa Kringlan ostoskeskuksessa. Tsekataan ”Suomi kauppakin” ja on siellä Iittalankin myymälä. Syödään hyvät välipalat ja reippaasti matka jatkuu. Suunnistustaidot ei nytkään ole kohdillaan, mutta vihdoin olemme kohteessa. Iso kaunis puisto, jossa myös lapsiperheille kotieläinpuistoa. Meidän porukassa väki tunnistaa hyvin kasveja. Paitsi minä. Nättejä olivat tunnistamattakin.

Takaisin ytimeen palaamme nyt oikeasti lyhyintä reittiä eli Saebraut rantakadun kautta. Kauniita tuulen ja veden muokkaamia kiviä on tarjolla niin paljon, että nopsaan emme etene. Minä päädyn keskittymään linnun munan näköisiin erivärisiin kiviin, jotka päätyvät olohuoneen ikkunalaudalle muiden kivien joukkoon. Kivienkin kauneus on katsojien silmissä. Kaikki saavat hienot saaliit! Saattelemme Ullan kämpille ja hyvästelemme, sillä muillahan on iltalento tänään. Tiina ja Anu menivät Blue Lagooniin loppurentoutukselle ja menevät sieltä suoraan kentälle.

Me kolme käymme selvittämässä auton vuokrausta, ostamme iltapalaa ja painelemme kämpille syömään. Niin on pehmoinen sänky ja uni maittaa hyvin.

PÄIVÄT 7. -10 (su 24.7.- to 28.7.2016) REYKJAVIK- LÄNSI VUONOT -REYKJAVIK – KEVLAVIK

Kävelemme aamulla rantaa pitkin ”satama-alueelle”, jossa kuulemma on autovuokraamoita. Löydämme Sixt -vuokraamon ja otamme valkoisen Opel Astran alle. Minä lupaudun mieluusti kuskiksi. Käymme kaupassa ja noukimme kämpiltä rinkat paksiin ja matkaan! Meille suositeltiin, että varatkaa etukäteen majapaikkoja, koska jäljelle jää vain kalliit, mutta ei uskota. Luotamme tuuriin.

Pian ajamme meren ali vievää tunnelia ja maksamme ainoan matkalle osuvan tiemaksun 1000 isk. Olimme arponeet reittejä moneen kertaan ja vaihtaneet suunnitelmia monesti. Nyt suuntaamme päättäväisesti kohti länsivuonoja (www.westfjords.fi) ja siellä meillä on vimppona kohteena Látravik kärjessä, jossa näkisimme ihania pikkuisia pullukka-lunni-lintuja (puffin).

Tiet ovat yllättävän hyvässä kunnossa ja karu, puuton luonto kaunista katsella. Korkeita vuoria ja laavaa, laavakiveä, laavahiekkaa.  Piipe saa hienoja kuvia repsikanpaikalta. Tässä maassa ”trolli ja elf ” tarinat eivät lopu kesken. Länsivuonoja on nääs kolme jättiläismaista Trollia yrittäneet moukaroida irti pääsaaresta. Tästä vuonot ovat saaneet nykyiset muotonsa. Auringonnousut tekivät sen, ettei työtä saatu koskaan valmiiksi, sillä ensimmäiset auringon säteet muuttavat Trollit kiveksi. Näemme huono-onnisia trolleja paljon, että oli niitä kait enempi kuin nuo kolme. Isoja, keskikokoisia ja pieniäkin. Matkalla kurvaamme paikkaan, tieltä vasemmalle ja pari kilsaa kohteeseen. Nimeä en muista ja kartassa on just ryppyinen taitekohta nimen kohdalla. Siellä on pieni allaskin, paljon merkittyjä kävelyreittejä, telttapaikkoja ja hotelli. Syömme vaellukselta jääneen nakkipadan ja on hyvää!

Päätämme jäädä Brjánslaekuriin, josta on laivayhteyskin Flateyn saarelle, vai onko yöpaikkamme sen vierellä olevassa Seftjöm, ehkäpä se on Seftjöm. Tankkaamme auton valmiiksi -täällä kannattaa aina tankata kun on mahdollisuus. Ihmisiä ja asutusta on niin vähän, ettei ei kannata kyllä-tällä-vielä-satakilsaa-ajaa leikkiä leikkiä.

Hotelli näyttää rupuselta motellilta ja on hintavakin, joten maksamme telttapaikasta – olikohan noin 14 euroa per nuppi ja ajamme mäkeä ylös valitsemaan mahdollisimman tuulettoman paikan teltalle. Tuuletonta paikkaa ei ole, mutta saamme teltan kasaan ja lähdemme tallaamaan 400 metrin päässä sijaitsevalle ulkoaltaalle. Näitä kannattaa ehdottomasti bongata pitkin Islantia ja testata jos suinkin mahdollista!

Olemme ainoat altaalla! Yes! Kallion suojassa on siis pyöreä allas. On varmaan pääosin luonnon muovaama, mutta on siinä ihmiskäsikin ollut auttavalla asialla.  Mereen on matkaa noin 30 metriä. Uijui kun on lämmintä ja uijui mitkä maisemat! Paikalle saapuu nuorehko pariskunta, jotka saapuivat kasaamaan telttaa meidän viereen kun lähdimme tänne. He ovat Kölnistä kotoisin. Me lähdemme Maapen johdolla pulahtamaan mereen. Kylmästä merestä paluu altaaseen saa altaan veden tuntumaan todella kuumalta. Saksalaiskundia polttelee ihan älyttömästi tehdä samat kuin me teimme. Yllytämme ruumiinrakenteeltaan kukkakeppimäistä kundia menemään mereen ja isosti hymyillen ja hytisten sen tekeekin! Tyttö ei suostu mukaan. Me käymme vielä kerran -käviköhän Maape kolmastikin ja kundikin menee mereen uudelleen. Reipas. Epäilee meitä paikallisiksi, mutta valistamme häntä totuudella. Nyt tulee lisää porukkaa ja me ollaan kylvetty riittävästi, joten sanomme heipat naapuripariskunnalle. Kuivaamme itsemme ja puemme jo yöasut rannalla valmiiksi päälle. Täällä ei pikku nakuilu haittaa. Ainakaan meitä.

PÄIVÄ 8.

Aamulla teltalla aamupalat ja kamat kasaan hyvässä ilmassa. Ei ole muuten satanut eilen eikä tänään! Outoa. Jatketaan eteenpäin. Maisemat kelvollisia, mutta eivät kamalasti poikkea eilisestä. Hiekkarantojakin. Yksi rahtilaiva jököttää hiekassa rannalla ja on jököttänyt siinä vuodesta 1981. En muista syytä, mutta googleta jos kiinnostaa.

Saavumme Látravikiin ja siellä sijaitsee kaunis Látrabjarg, joka on Islannin läntisin paikka ja samalla Euroopan suurin lintukallio.  Ei olla ainoita täällä. Lähdemme kävelemään polkua pitkin pystysuoraa kallionreunaa seuraillen. Minusta paikka on toisinto Irlannin Moherin kallioista. Paitsi että lunnit ovat kallion yläreunalla ilonamme heti lähellä parkkipaikkaa eli paremmin koulutettuja kuin Irlannissa, jossa ovat alhaalla nippa nappa silmin havaittavissa. Ja paitsi että täällä ei ole mitään markkinahumppaa, ei kahviota, ravintolaa, ei edes vessaa. Kun ei näistä Islannin kolmestasadastatuhannesta asukkaasta vaan riitä joka paikkaan! Lokkeja ja korppejakin on riittävästi. Itseasiassa kaikkein helpoimmin kuvattavat lunnit ovat heti ekana. Kuin nauttisivat saamastaan huomiosta. On ne hauskoja pieniä surumielisen näköisiä pullukoita! Otin ainakin sata valokuvaa niistä. Alhaalla kaukana meressä oli jokunen hylje ja niiden lapsetkin leikkivät siellä reippaasti.

Ajelimme alaspäin pois Látrabjargista hiekkatien loppuun ja pysähdymme läheiselle leirintäalueelle, jonka ulkohuussit ovat suositut ja siksi hyvin epäsiistit. Meillehän jäi vaellukselta hieman evästä, niin ei muuta kuin välipalalle.

Joka kylässä on kirkko. Olkoon isompi kylä tai vaikkapa vain kahden talon kylä, niin kirkko on. Talot kaikkialla ovat pellillä katettuja ja pellit on sitten maalattu mieleisiksi, kun se tuntuu olevan ainut pintamateriaali, joka kestää vaateriin tulevat sateet ja tuulet. Kurvaamme kahville Hotelli (tai hostelli)  Breiðavikiin, jossa kahvi on ilmaista. Ällistyttävää. Tapaamme siellä todellisen suomi-fanin, miehen, joka on myös nauttimassa ilmaista kahvia. Paikka on toiminut aikanaan ongelmanuorien, lähinnä poikien poikakotina ja myöhemmin paljastui, etteivät paikan aikuisetkaan olleet ongelmattomia vaan pojat olivat hyväksikäytön ja väkivallan kohteita. Nyt paikka on muuttunut viihtyisäksi.

Meitä ei huvittaisi enää telttailla. Päätämme, että se olkoon vihoviimeinen vaihtoehto, mutta ei kiukutella, jos siihen on päädyttävä. Majoituksia ei liiemmin ole tarjolla. Tienvarsihotellista kipaisen kysymässä huonetta. Pari naista Kaliforniasta  juttelee respassa henkilökunnan kanssa. Kokki on Teneriffalta tullut tänne…?! Hei haloo kokki! Eikö oikeasti ollut muuta vaihtoehtoa! 🙂  Yö maksaa liki 300 euroa, joten heippa.

Kurvaamme erääseen laaksoon kysymään majoitusta, kun liikennemerkissä tienristeyksessä on kuvat lohesta siiman jatkeena ja mökistä. Nuoret miehet hevosen selästä kehottavat meitä ajamaan seuraavaan laaksoon kysymyksinemme. Teemme niin ja 10 kilsan päässä kaarramme suureen laaksoon vuorien väliin. Meri on selkämme takana ja laaksossa on joitakin vaaleita rakennuksia, hieman sivummalla latomainen rakennus.

Nainen, joka tulee talosta ulos kertoo, että hänellä olisi meille huone, mutta huoneessa on vain kaksi sänkyä. Extra patja löytyy eli jos yhdelle kelpaa lattiapaikka, niin sitten saamme huoneen. Huone sijaitsee siinä latomaisessa rakennuksessa ja meitähän ei haittaa lattialla makaaminen, vaan jostakin syystä miltei taistelemme lattiapaikasta -Piipe sinne sitten menee. Nainen omistaa koko laakson, on aikanaan käynyt Suomessa ostamassa Valtran traktorin teiden ylläpitoon. Kaikki rakennukset ja vedet lämpenevät vuorelta valuvasta lähteestä, jonka vesi on 70 asteista. Meidän huone siinä latomaisessa talossa on siisti pikkukeittiöineen. Toisessa päässä rakennusta on suihkut ja uima-allas sekä ulkona palju. Naapurit saavat käyttää näitä 500 kruunulla. Meillä ne kuuluvat yön hintaan, joka on hintsusti yli 10 euroa per pää.  ”Uimalaan” tulevat ne edellisen laakson nuoret miehetkin, muutama mimmi, yksi pariskunta ja me. Meille paljuvedet ja allasvesi ovat jopa liian lämpimiä, joten emme lotraa pitkään.

 

PÄIVÄ 9.

Aamulla matkaan taas loistokelissä. Laskeudumme alemmas eli nyt aiomme kiertää ”alemman länsivuonon”.  Ajelemme suht´ rannikolla ja ohitamme tienhaaran, josta pääsisi haimuseoon. Emme mene. Stykkishólmur siintää oikealla puolella isompana ”kylänä”, se on sitten toinen pää mistä kulkee laiva Flateyn saarelle. Ajelemme Snaefellenesin kansallispuiston alueella ja Snaefellsjökull-tulivuori komeilee pitkään näköpiirissä. Kaikille teille ei Opel Astralla ole asiaa, sillä joillekin on luvallista mennä vain nelivedolla ja siksi ns. monsterirenkailla varustetut maastoautot ja jeepit eivät ole harvinaisuuksia tällä saarella. Laavakiveä ja -hiekkaa riittää ja ihailemme niin valkoista kuin mustaa hiekkarantaa ja välillä jäätikköäkin. Pidämme  pitkän kahvitauon kauniissa Arnarstapin kylässä ja huomioimme, että täällä kulkee rinkkamatkaajia liftatenkin pitkin Islantia. Minulle porkkanakakkua, Maapelle suklaakakkua ja Piipe ottaa palan Happy Marriage kakkua, joka on Islannin oma erikoisuus eli jonkinmoinen mustikka+mustikkahillo+kaurakakku. Palat on kaikilla isot,  kakut hyviä. Teemme kävelylenkin rannalle Bárður Snaefellsásin jättiläismäisten jalkojen välistä. Heppu on kuulemma yksi Islantia asuttanut viikinki, iskä oli trolli ja tästäkin voi tarinan googlettaa tai lukea sen valokuvastani …mutta Bárður on yhä alueen suojelija ja siksi on saanut kokoisensa, ehkäpä näköisensäkin kivipatsaan tänne. Käymme vielä kylän kirpparilla ja sitten taas matkaan.

Tänään iltasella kurvaamme hevostilalle kinuamaan yöpaikkaa. Teinityttö tulee ovelle ja sanoo paikan olevan täynnä. Telttapaikkoja on. Yritän vielä ja sanon, että meille kelpaisi ihan vaatimatonkin majoitus, kun telttailu ei nyt houkuttele. Tyttö käy juttelemassa äipällensä ja pääsemmekin hallin ”ylisille” missä on jokaiselle 120 cm leveä sänky ja oma wc.  Muita ei siellä yövy. Tila on avointa tilaa alakerran kanssa, jossa telttailijat tekevät itselleen ruokaa. Taas vain 10 euroa per lätty yö … Islantiko muka kallis maa??!

PÄIVÄ 10.

Aamulla lähdemme matkaan kohteenamme Húsafell ja Barnafossin putoukset. Ajoreitti vie meidät Bórgarnes nimisen kaupungin läpi ja matkalla käymme ”middle of nowhere” ihmettelemässä paikkaa nimeltä Surtshellir. Siellä olisimme päässeet Islannin suurimpaan luolaverkostoon. Rosvoluoliksikin niitä kutsutaan, sillä mm. lammasvarkaat piiloutuivat aikanaan niihin. Emme lähde luoliin. Ketään ei kiinnosta. Laitamme hyllyltä kypärät päähän ja otamme kuvat toisistamme, jotta meillä on mahdollisuus tehdä somehuijauksia ;).

Kun olemme kaiken tahtomamme nähneet, niin tajuan siinä ajellessamme, että unohdin puhelimen hevostilalle. Ärg! Teemme tunnin ekstra kierroksen mokoman luurin takia!

Takaisin tullessa nautimme lounaan Bórgarnes kaupungissa, joka osoittautuu kivaksi kyläksi sekin. Postitamme äideillemme kortit sieltä ja ostarilla näemme hassun näkymän; miesparturi värjää nuoren mimmin hiuksia ja miehellä on remppareiskan työvaatteet päällä. Kuin piilokamerasta. Huomattavasti koomisempi nähtynä, kuin tässä kirjoitettuna.

Ajamme takaisin Reykjavikiin. Käymme heittämässä rinkat bussiasemalle ja  ajamme vastakkaiselle  puolelle Reykjavikia palauttamaan auton. Sixt oli juuri mennyt kiinni, joten jätämme auton avaimen postilaatikkoon. Täällä on erilaisia autovuokraamoja näiden normifirmojen lisäksi, mm. Happy Campers vuokraamo ja vastaavanlaisia, joilla on tarjolla eritasoisia pakettiautoja. Autoissa voi muutama henkilö nukkua ja autossa saattaa olla keittolevytkin. Autoon saa vuokrata lisävarusteita: vaikkapa frisbeen, grillin tai kitaran. Näin saattaa säästää majoitusmaksuissa, kun petipaikat ovat mukana. Näitä pippupakuja näimmekin paljon.  Nämä autot ovat kuitenkin suhteellisen kalliita eli nyt kun majoituimme autoreissumme yöt todella edullisesti, niin meidän kuvio tuli edullisemmaksi.  Sitten on olemassa ”Sad Cars” vuokraamo Reykjavikin bussiaseman toisella puolella jonkin matkaa. Se vuokraa vanhoja, paljon kilometrejä nähneitä, kuitenkin huollettuja autoja edullisempaan hintaan. Muutama eurooppalainen perhe on tullut omilla autoillaan Tanskasta lautalla tänne, mutta ovat selkeä vähemmistö.

Kello on 18.3o ja lähdemme vimpolle Reykjavik kävelylle muutaman kaupan kautta hissukseen lönkytellen. Bussiasemalta klo 22.oo lentokentälle ja kone starttaa klo 1.00. Aamulla 7.00 ollaan Helsingissä. Saavumme kotiin torstaina ja samana päivänä alkavat Kotkan Meripäivät eli illalla pääsemme humpalle!

Hyvä reissu ja erittäin mielenkiintoinen maa. Ei siltikään jäänyt poltetta, että on pakko uudestaan saarelle päästävä, mutta voi olla, että menen sinne vielä ihan vapaaehtoisesti. Ei voi tietää. Maailma on täynnä houkutuksia ja reittejä käveltäväksi.

The end.

 

 

 

 

 

 

 

Abisko-Nikkaluokta v.2015 ~103 km

Tämä matka alkoi muotoutua  talven aikana ehdotukseksi muille Citysiskoille, kun mies sai isänpäivälahjaksi Harri Ahosen tekemän kirjan: ”Pohjois-Skandinavian vaellusreitit”. Aikani luin kirjaa ja papailtuani päätin kohdistaa suunnitelmat Ruotsin Lappiin ja aloituspaikaksi Abisko nimisen paikan.

Harri Ahosen mainio kirja pohjoisen reiteistä!

Harri Ahosen mainio kirja pohjoisen reiteistä!

Abiskosta alkaa -tai sinne päättyy Ruotsin Kungsleden reitti, joka lienee suosituin pitempi vaellusreitti naapurimaassamme.  Takaraivossa pompsahteli Hetta-Pallas mieleen, joka on kelpo reitti, mutta ehkä liiaksi väkeä liikkeellä minun mieleeni, joten suunnittelin yhden mutkan tähän Ruotsin matkaan. Ehdotukseni oli siis lento Kiirunaan. Sieltä junalla/bussilla Abiskoon ja kävelemään: Abisko Turiststation -Abiskojaure (14km) -Alesjaure (20km). Täältä jatkaisimme pois ”pääreitiltä” Vistas stuganille (18km)-Vistasista pääsee alueen kauneimmaksi väitettyä laaksoa pitkin Nalloon (9km) ja sama laakso jatkuu takaisin Kungsleden reitille Sälkaan (10km). Sitten Singi (12km)-Kebnekaisen tunturiasema (14km) ja lopuksi Nikkaluokta (19km), josta bussilla takaisin yhdeksi yöksi Kiirunaan. Tallattavaa tulisi siis 117 km.

Toimituksen huomautus: alun perin suunnittelemani reissu päättyi Kebnekaisen tunturiasemalle. Noh, kait nyt asemalle bussit jos junatkin ajelee!? Onneksi tuo kamu huomasi erheeni ja saatiin aikataulutettua kävely Nikkaluoktaankin mukaan. Olisihan vimppo pätkä toki taittunut helikopterillakin.

Linkki STF:n sivuille.

Jotenkin tuntuu luonnolliselta aloittaa kävely alamäkeen eli ylhäältä alas😒 ja nyt ainaskin se oli fiksu valinta, sillä kun tuuli tai satoi, niin meihin ne osuivat aina selkäpuoleen. Vastaantulijat olivat aina enemmän vaatetettuja kylmän pohjoistuulen takia.

Ehdotukseeni suhtauduttiin suopeasti ja mukaan ilmoittautui neljä Citysiskoa. Lähtöajankohta olisi taas heti Meripäivien jälkeen tai elokuun alusta. Kaksi sissoa kuitenkin tipahti alkukesän aikana pois olkapää -ja lonkkavaivojen takia, mutta onneksi jäi jäljelle vielä kaksi, niin pääsemme reissuun! Yes!

Näin kaikki sitten sujui:

PÄIVÄ 1. Maanantai 27.7.2015

Hain Piipen klo. 4.45 ja ajettiin reippaasti Hki – Vantaan lentoasemalle suht´tuoretta E18 pitkin. Auto parkkiin ja asemalle. Rinkat pakattiin lentopusseihin ja lento Arlandan (hieman harhauduimme Arlandassa jo reitiltä, mutta eipä tarttenut odotella jatkolennon lähtöä…) kautta Kiirunaan klo 7.45. Menopaluulento kustansi 235 euroa /hlö. Kiirunaan saavuimme klo. 10.00 ja menimme hihnalle odottamaan rinkkoja.  Minun tulikin, mutta Piipen omaa odotimme…odotimme…ja odotimme. Epäuskoisina  lähdimme selvittämään asiaa ja SAS:n henkilökunnalla olikin jo tieto, että puuttuva rinkka saapuu klo 13.40 lennolla ja kun kuulivat, että aloitamme vaelluksen Abiskosta, niin kertoivat kuriirin tuovan autolla rinkan sinne eli kiire loppui meillä tähän. Helpotus oli, että rinkka tulee samana päivänä, kun pelkäsimme pahempaa viivästymistä  ja suunnitelmien muuttumista isommin. Matkalla kuulimme, että jonkun rinkka oli helikopterilla lennätetty Kebnekaisen tunturiasemalle.

Ujutimme itsemme  kahden miehen taksiin eli yhteiskyydillä Kiirunan keskustaan ja haimme heidän jäätyä bussiasemalle kaasun Claes Ohlssonilta. Kiirunan keskustassa kyselin hyvää lounaspaikkaa ja meidät neuvottiin Spis Mat och Dryck nimiseen paikkaan, jossa oli myös hostelli ja hotelli. Söimme hyvän buffetlounaan, varasimme huoneen hotellista paluupäivällemme ja jätimme pikkureppumme sinne säilytykseen, jossa on puhtaat ns. kaupunkivaatteet ja meikit, jotka lisäävät puhdistaumisnautintoa, joka tapahtuu vaelluksen jälkeen👍.
Jotenkin sairaasti ihanaa on myös vaellukseen kuuluva ihan-sama-miltä-näytän-ja-uih-hitto-mille-tääkin-haisee olotila.

Lähdimme juna-asemalle, ostimme liput automaatista (101 kruunua  per hlö) ja aikamme odoteltuamme pääsemme matkaan kohti Abiskoa. Vettä oli satanut koko päivän ja päätin junassa kiskoa vettäpitävät vaatteet niskaan. Abiskossa Piipen rinkka saapui suht yhtaikaa kuin me, niin saapui aurinkokin ja loppupeleissä riisuin sadevaatteet pois ja lähdimme kävelemään kauniissa auringonpaisteessa ehkä klo. 17 paikkeilla.

Maisemat ovat alusta asti kauniit. Vettä on paljon. Abiskojokikin sitä täynnä. Pitkospuut näyttävät paikoitellen laitureilta, koska ne ikäänkuin päättyvät vuolaasti virtaaviin puroihin👣. Pidämme ekan pähkinätauon teltta-alueen kohdalla. Alkumatkalla vastaantulijoita riittää, koska päiväretkeilijöitä on Abiskon kansallispuistossa liikkeellä. Suht samanaikaisesti meidän kanssa matkaan lähtivät äiti ja tytär Helsingistä. Ohittivat meidät pähkinätauollamme. Vastaan tuli joitakin mönkkärillä kulkevia (poromiehiä varmaan) ja kaikkien kanssa juteltiin hetki  ja ihan suomen kielellä.

Rinkat ei ole koskaan painaneet niin paljon kuin nyt -olivat noin 20 kiloisia. Kumarruin ottamaan pitkospuilla purosta vettä, niin kellahdin rinkan painosta kyljelleni.  En vain voinut sille  mitään! Naureskellen pyysin Piipeä apuun, sillä jos olisin irroittanut rinkan, olisin sen suotta suossa kastellut. ..

Eläinhavainnot: Björn-koira, kaksi kuollutta sopulia🐹, harmaalokki, myyrä, tunturikihu (på svenska fjäll labb) ja kiirunaperhe.

Toimituksen ekstravinkki: kiirunat ja riekot ovat liki identtisiä tipuja ja jos et muista värisääntöjä erottaaksesi ne, niin muista, että kiirunat elelevät tunturilla aakeella ja laakeella. Riekot kaipaavat aina suojakseen jonkinmoista pikku pöpelikköä/puita ja yleensä jähmettyvät pusikossa kun kuulevat ääniä ja askeleita. Ja kun olet kohdalla, niin säntäävät lentoon säikäyttäen kulkijan.

Saavumme Abiskojaure-stugalle joen ylittävän sillan kautta noin klo. 21.30. Kun täällä saavutaan ”stugalle”, niin kyseessä on aina useampia rakennuksia. On varastoa, joskus saunaa ja useampi majoitusmökkikin. No, meidän ohjelma eteni niin, että teltta kasaan ja teimme iltapalan saunan ulkopuolella olevalla pöydällä, koska muut ihmiset taisivat enimmäkseen jo nukkua. Painuimme nukkumaan klo. 00.30. Ei sada ja tiedossa suhteellisen lämmin yö🌄.

PÄIVÄ 2. Tiistai 28.7.15

Nousemme klo. 8.30. Piipe herää pääsääntöisesti aikaiseen, mutta on niin kiltti sekä viisas, että antaa mun huonon aamuihmisen heräillä rauhassa.  Kasaamme teltan ja muut romppeet rauhassa. Katselemme naapureitamme ja samalla arvuuttelemme kenen järisyttävän kovalle kuorsaukselle ennen nukahtamista naureskelimme! ? Syömme aamupuurot telttailijoille  tarkoitetussa pikkutuvassa ja perinteiseen tyyliin lähdemme etapilta liki viimeisinä klo 11.30. Sillan yli matkaan.

Alku matkalla oli Piipen vuoro kellahtaa rinkan painosta. Nyt säikähdin,  koska polku oli kivikkoinen ja pää tupsahti maahan, mutta onneksi ei käynyt pahemmin polvinirhaman lisäksi. Huh. Matka on alkuun aika puuskutusta ylöspäin ja aurinko paistaa. Nuoripari lähti viimeisenä – reipas mimmi kävi aamu uinnilla ja vesi on täällä kylmää!!

Puuskutus palkitaan yltäkylläisesti. Maisemat ovat upeat! Matka jatkuu kumpuilevana. Massiivisia vuorijonoja. ..järviä…sopuleja. ..tunturikihuja. Pysähdymme pikkuisen järven rantaan isolle tauolle ja ruokana maukas tonnikalapasta.

Huilimme rauhassa tuulensuojassa ja kun suunnittelemme lähtöä saapuu paikalle Äiti ja sen Tytär. Jutellaan hetki ja he jäävät ruokikselle saman järven kupeeseen meidän löntystellessä matkaan. Maisemat ei huonone. Järvet seisovat tyyninä vasemmalla ja niiden takana vuoria riittämiin. Nuoripari pitää taukoa upealla paikalla laakean ison kiven päällä laaksossa.

Olemme päättäneet käyttää tänään laivakortin eli 7 km ennen Alesjauren mökkiä on mahdollisuus saada venekyyti järven poikki ja supistaa päivämatka 20 kilsasta 13 kilsaan. Olimme miettineet hieman vaihtoehtoista reittiä koska aiomme Alesjaurelta jatkaa Vistas stuganille eli poikeamme Kungledeniltä pois, mutta veden runsaus ei todellakaan houkutellut ylittämään Alesjaurejärveä eli Alesjavria kahlaten ja menemme kiltisti Alesjaureen.

Saavumme venelaiturille ja nostan lipun salkoon ohjeistuksen mukaisesti. Näin venemies  ei ajele turhaan, vaan tietää kyytiläisten  odottelevan. Team ÄitiTytär saapuvat paikalle.  Kohta saapuu nuoriparikin.  Tyttö on tosi väsynyt, mutta he kertovat venekyydin olevan heille liian kallis ja aikovat kävellä vielä vähän matkaa kohti Alesjaurea ja jäävät sitten telttaan yöksi. Olen jostakin saanut päähäni, että kyydin hinta on 120 kr eli oisko 15 euroa ja siksi ihmettelin kalliutta. .noh. .olkoon niin.

Kuulemme tyttären olevan jo näillä nurkilla kolmatta kertaa.  On ollut talvireissullakin. Tätä emme lakanneet hämmästelemättä matkan edetessä!  Meistä ei kyllä hiihto-teltta-ahkio puuhiin olisi pakkastuiskussa 😊. Eijei! Nyt toi äitinsä tänne kun tiesi majoituksista ja ostivat osan safkastakin mökeistä niin saivat hieman keveämmät ķantamukset.  Fiksut.😉 Tuollahan kulki myös ne kaksi vähemmän fiksua suomalaisakkaa, jotka kantoivat majapaikkansa kuin safkansakin mukana ja alkumatkalla tasapainon ollessa hintsusti kadoksissa raskaiden rinkkojensa kanssa kellahtelivat jokusenkin kerran maaston tasolle ihmettelemään mitä kävi ;).

Venekyyti saapuu klo 19. Poromies puhuu hyvää englantia ja tenttaamme häntä koko matkan. Kesä ei ole tullut tänne(kään), porot viettävät helpompaa elämää 40 km kauempana, järven toisella puolella olevassa saamelaiskylässä asutaan vain yhden kesäkuukauden ajan vuodessa,  mun ja Piipen reitti on hyvä, koska näemme alueen kauneimman laakson, mutta on varmistettava tupaemännältä lumitilanne, koska sitä on ollut niin paljon vielä, että voimmeko varmasti mennä tuon reitin. Häh!!? No ei tullut mieleenpieneen moinen asia!! Team ÄitiTytär  ovat huomaavaisia kun hekin puhuvat poro-venemiehen kanssa englantia, vaikka olen kuullut sujuvan ruotsinkin olevan hallussa. ”Min kunskap på svenska är dåligt,  men om du pratar inte engelska jag kan försöka att förstör svensk ” on minun ehkä-ruotsinkielinen-vakiolause ruotsia puhuvien kanssa.

Saavumme perille ja 7 kilsan venekyyti kustansi 300 kruunua per matkustaja eli 35 euroa! Ymmärränkin oikein hyvin, että kyyti oli liian kallis nuorelleparille.

Alesjaurestugan sijaitsee upealla paikalla!
Teltta pystyyn kauniissa illassa ja lähdemme saunalle pesulle.  Luit oikein. Reitillämme taitaa olla jopa 4 saunaa, kun Suomessa olen moisen kohdannut vain Hetta-Pallas reitillä Hannukurusta.
No joo…eivät osaa tehdä niin fiksuja saunoja kuin meillä ja sauna-ajatkin ovat mielestämme mäntit.  Naisten sauna on ensimmäisenä eli alkaa jo klo 16.30-17.00 ja kestää 1,5 tuntia. Sitten miehet ja vimpoksi mix eli sekasauna. Nyt ehdimme mix saunaan, joka on meille ok. Hannukurussa naiset saunovat parillisilla tunteina ja miehet parittomat.  Niinpä niin hitaat kuin nopeatkin kulkijat pääsevät nauttimaan löylyistä.

Maksettiin 100 kr (n. 13€) per nenä telttapaikasta. Tällä maksulla saa  tehdä saapuessa tuvassa tuvan kaasuilla ruokaa ja vastaavasti aamulla ennen lähtöä, sekä saunoa jos sauna kuuluu paikan  varustukseen. Jos et maksa, niin sekin on ok, mutta silloin sinulla ei ole tuvan käyttöoikeutta eikä saunaan asiaa. Ulkovessaa saat käyttää maksoit tai et. Vessoissa on paperia, mutta istuimen alla on pitkä matka maahan ja vaikuttaa, ettei niitä tyhjennetään koko kesänä!? Haju on sen mukainen…yäk.

Jos makaat tuvassa, jonka varustelu on meidän varaustupia vastaava eli sängyissä patjat ja peitot lakanoineen, niin maksat siitä 350 kruunua/yö eli 40 euroa. Tämä on jäsenhinta STF jäsenille ja Suomen Ladun jäseninä saamme saman edun. Jäsenkortti on oltava mukana. Etukäteen varattuna netistä yön saa 300 kruunulla. Maksaa voit käteisellä tai kortilla ja ottavat tietosikin ylös, jos et ole varautunut maksuihin, niin maksat jälkikäteen kotiin saavuttuasi. Koirastakin joudut maksamaan.
Ruotsi on kallein scandimaa vaeltajille, seuraavana Norja ja me ollaan edullisin. Liki kaikissa Ruotsin mökeissä on ruoka -ja juomamyyntiä, oluttakin ja lisäksi jotakin pientä retkisälää sekä mm. kangasmerkkejä.

Mulla muutens katosi jo eilen alaosa vaellussauvasta saveen ja tänään meni koko keppi rikki.  Ei sureta, sillä en ikinä tähän sauvaan mieltynyt, mutta on minun joku klapi huomenna käteen etsittävä, sillä jos noita vuolaita puroja / jokia riittää yhtäpaljon, niin keppi on niiden ylityksissä iso apu!

Nukkumaan hyvässä säässä. Piipe hieman palelee,  mikä ei sinänsä ole uutinen. Minä en palele.  Ei ole uutinen sekään.

PÄIVÄ 3. Keskiviikko 29.7.2015.

Heräsimme klo.7.30.  Minä kurkkaan kännykästä kellon aamulla, muuten känny on kiinni kun ei ole kenttääkään. Oikeastaan katson kellon sen takia, ettei tule vahingossa noustua jo aamuyöstä. Kun ei tule kuin hämärä. Minä valokuvaan muutoin enimmäkseen, mutta Piipe ottaa – jos satutaan muistamaan, ”kellokuvan”, eli kun katsomme otetun kuvan niin siinä on kellonaika. Heh. Kätevää. Toisaalta on kyllä vapauttavaa olla kellosta tietämättömiä ja lähteä matkaan silloin, kun on siihen valmis ja pysähtyä, kun pysähtymiselle on tarve. Meille täälläkin on oleellista matka. Siksi nautimme ja ihmettelemme asioita rauhassa. Joskus pölötämme enemmän ja joskus vähemmän. Aika paljon tulee hymyiltyä ja naurettua.  Ei mahda inkään😊.

No niin..syömme aamupalan ulkona kauniista aamusta nauttien, maksamme sataset emännälle  ja kysyn saanko jättää risan vaellussauvani tuvan roskiin. Sopii hyvin ja nainen lähtee pyytämättä majan seinustalta valitsemaan minulle koivuista  kaveria. Heiluttaa muutamaa vaellussauvaa  ja voittajaksi valikoituu aika iso keppi. En kehtaa epäillä ääneen, että oisko keppi minulle liian painava jos pitkäkin. Onneksi niin, sillä keppi osoittautui oivalliseksi tehtävässään ja se olisi minulla vieläkin jos suinkin sen olisin kotiin voinut tuoda.

Ai juu, yöllä kuulin rapinaa teltan ulkopuolelta rinkkani luota, täräytin kädellä maahan ja kuulin hiiren kipittävän karkuun. Aamulla totesin unohtaneeni pähkinäpussin rinkan lantiolenkissä olevaan taskuun ja hiiri mokoma söi reiän kulkureitiksi taskuun ja aika paljon se söi mun pähkinä-rusina-suklaa sekoitusta, jonka piti riittää puoleen väliin matkaa. Ravistelin loputkin pähkinät hiirille. Olin nähnyt niiden kipittelevän paskahuussin tuotoksien seassa, joten päätös oli helppo.

Lähdimme ehkäpä klo 10-11 maissa mökiltä sillan yli kohti 1,5 km päässä sijaitsevaa porokylää seuraillen punaiseksi maalattuja kiviä. Kylän nurkilla on joen ylitys, joka vaatii bootsien riisumisen,  mutta on muuten helposti käveltävä. Kävelemme nousujohdanteisesti mukavaa maastoa pitkin isolle järvelle ja jatkamme kohti Vistasia kauniissa laaksossa. Ylitetään vuolas joki siltaa pitkin putouksen vierestä. Tähän suuntaan lähti vain yksi nuorehko pariskunta meidän lisäksi ja alkumatkassa näimme heidät muutaman kerran kauempana edessämme.

Piipe löytää matkalla poronsarvet! Ne tulevat kotiin koristeeksi. Minulla on jo Haltin keikalta omat ja ne riittävät minulle.

Päivämatkamme on tänään 18 km ja noin puolessa välissä matkaa jäämme hyvässä säässä kanjoniin joen rantaan Mexiconpataa tekemään. Olen aamulla lurauttanut vettä kuivatun jauhelihan joukkoon minigrippiin ja jauheliha on nyt tekeytynyt pataan sekoitettavaksi. Ruoka maistui ja ehkä hieman torkahdimmekin. Jokunen vastaantulija silloin tällöin. Samaan suuntaan ei ole menijöitä.

Kasvillisuus lisääntyy, hieman harhaannumme reitiltä ja saamme hyppiä ja ylitellä vetteikössä puroja ja ojia tuon tuosta. Ei täällä eksyä voi, sillä kuljet liki aina vuorijonojen keskellä laaksossa ja jommallakummalla puolella virtaa joki, mutta reitiltä voit joutua helpostikin sivuun. Nyt sataa. Pääsemme takaisin reitille ja nyt kävelemme koivikossa eli maisemat on tylsät. Joki pauhaa oikealla puolella näkymättömissä. Polku on inhottavia kiviä täynnä. Emme pääse kävelemään rauhassa, vaan jalat nuljuaa ja koko ajan on katsottava mihin kintut asettelee. Sade kovenee ja vettä on paljon reitillä. Polku on puro ja kun se on polkumaisempi on se mutainen. Rinkkakin hieman kastuu taivaalta ja puiden oksista valuvasta sadevedestä, eikä veden painoa kaipaa jo ennestään painavaan kantamukseen. Rämmimme eteenpäin.

Ai juu. .mottona on ollut ”Ilolla eteenpäin!” Se on kirjoitettuna mun purukahvipussinkin kylkeenkin heti aamulla luettavaksi, mutta nyt painelemme kyllä sisulla eteenpäin😥.

Jossakin kohtaa huomaamme polun vieressä koivikossa teltan. Se edellämme kulkenut pariskunta on hyytynyt siihen.  Me jatkamme tarpomista sateessa ja mudassa.
Vajaan tunnin päästä tästä näemme polulla viitan: Vistas 0,5 km. Jippii!! Ja yhtäkkiä edessämme on Vistasstugan.
Emäntä tulee ulos sateeseen tervehtimään ja kertoo kellon olevan 21.00. Tuvassa majoittuu kaksi miestä, mutta jollemme ole koirille allergisia,  niin pääsisimme koiraporukoille tarkoitettuun tupaan jossa saisimme näillä näkymin olla ihan itseksemme. Siis jos emme mene telttaan? Juu, kuule…me märät ja mutaiset akat käytämme nyt empimättä niinsanotun hotellikorttimme ja olemme nopsaan tuvassa!
Majoittuminen, pesut ja tulta kamiinaan.  Piipen jalat on umpijäässä ja vaihdatan petipaikkamme päittäin, jotta se saa kinttunsa kamiinan kuumuuteen. Itse korkkaan iltapalan painikkeeksi perinteisen retkipulloni eli puolenlitran Harvey Bristol cherryn ja kivuttomasti kulautan ison mukillisen sitä kurkkuun. Ah kun lämmittää!

Yöllä Piipe nauttii peittojen alla merino-yöasussaan ja sukissaan tuvan lämmöstä. Minun on käytävä ulkona kattolipan alla sateen suojassa viilentymässä. Tulen sisään ja nukun loppu yön hyvin ilman vaatteita ja peittoa.

PÄIVÄ 4. Torstai 30.7.2015

Aamulla hitaasti ylös klo.8.30. Sataa vielä. Aamutoimet, kahvia ja puuroa. Tupaemäntä pyytää meitä ostoksille jos niihin on tarvetta,  sillä eteisessä kaapinovien sisällä sijaitseva mini-kauppapuoti sulkeutuu pian. Ostamme muistoksi Vistasin kangasmerkit ja  minä ostan varuiksi kaksi Snickers patukkaa menetettyjen pähkinöiden tilalle. Maksamme yöstä 250 kruunua per nainen. Emme tiedä miksi tämä oli edullisempi…? Tupaemäntä on tyttärensä ja poikansa (lapset ovat noin 10-13 vuotiaita) kanssa lähdössä kotiin ja tilalle tulee joku/jotkut muut.

Jokaisella tuvalla on tupaisäntä – tai emäntä. He viettävät siellä omaa lomaansa, jolleivät ole jo eläkkeellä. Homma perustuu vapaaehtoisuuteen,  mutta saavat pienen korvauksen, joka on 5000-7000 kruunua kuukaudessa. Siellä ollaan pääsääntöisesti kahdesta viikosta kahteen kuukauteen. Vilkkaimpana aikana Kungsledenillä aika menee kokonaan askareisiin mutta muutoin voi joskus jopa päiväretkeillä eli ihan lomaillakin.

Aamulla tapasimme Vistasissa ekaa kertaa göteborgilaisen pojan, josta tuli mieleemme Nuuskamuikkunen. Tummat kiharaiset hiukset ja uneliaat silmät. Oli kadottanut jo vedenpitävän takkinsa…no.. hänestä myöhemmin lisää.

Sade loppui ja starttasimme vasta klo.12.20 matkaan loivalla nousulla ja erittäin vuolaasti kuohuva joki virtaa vasemmalla puolella niin pullollaan vettä,  että enempää ei mukaan mahtuisi!

Komea putous. Niistäkään ei ole pulaa lumien sulaessa. Tunturikihut leijaavat haukkamaisesti kytätessään sopuleja. Porojen ja peurojen kakkaa,  mutta itse elukoita ei näy. Sataa tihkuttaa ja nopeasti liikkuvat pilvet peittävät Nallu vuoren kuin muidenkin huippuja. Välillä laet kurkkaavat pikaisesti paljaana pilvien välistä.

Muutamat vastaantulijat varoittelevat pahasta joen ylityksestä ja joen veden kovasta virtauksesta ja kehottavat olemaan varovaisia. Emme huolestuneet, korkeintaan ihmettelemme, kun ei reitillä mitään jokea edes pitäisi poikittain olla. Joitakin pikkupuroja vain ja vasta Nallon tuvalle tultaessa on ylitettävä suht leveä joki.

Kohta horisontissa näkyy silmien tasolla ylös pärskähtelevää vettä muodostaen sittenkin virtauksen, joka katkaisee kulkumme.  O-ou. Sulava lumi ja sade olivat tehneet eteemme leveän ja paikoittelen suhteellisen syvänkin joen, jonka vesi liikkui hurjaa vauhtia kohti alhaalla virtaavaa koskea.

Vaihdoimme crocsit jalkaan ja vedimme hihnat niistä niin tiukalle kuin mahdollista ja etsimme liki tunnin ylityskohtaa. Päädyimme alajuoksulle, jossa joki hieman haarautuu. Haarautumisen ansiosta ensin on muutama helposti kahlattava joki ja nyt pahin paikka joesta olisi ehkä enää max 5 metriä leveä. Toivomme veden yltävän korkeintaan reiteen ja lähdemme sivuttain etenemään naamat kohti virtaa ja sauvasta tukea saaden. Piipe menee rohkeasti ekana varmoin ottein, mikä tietty tuo mulle turvallisuuden tunnetta ja jo liki helpotuksen huokauksen.  Nyt on syytä kuitenkin keskittyä,  koska moka voi olla kohtalokas. Hyvin meni, mutta menkööt! Kivan jännää!

Emme viitsi sateessa jäädä kokkaamaan,  vaan pidämme vain jokusen suklaa tauon. Nallon toinen isäntä tuli vastaan ja on matkalla Vistasiin. Loppumatka menee sutjakkaasti ja Nallon tupa siintää kaukana edessä. Mökin edustalla seisoo muutama ihminen, kun saavumme perille. Polku päättyy siis jokeen, joten bootsit pois ja vaikka joki on leveä ja on yleisöäkin, niin pääsemme hienosti perille.

Puhelias ja hyväntuulinen tupaisäntä toivottaa meidät tervetulleeksi lämpimien mehujen kera ja on varma, että suomalaisina kaivamme kohta Koskenkorvan esille ja sujautamme plöröt mehujen sekaan☺. Kello on 18.00. Tuvassa on Nuuskamuikkusen lisäksi kaksi noin kolmekymppistä ruotsalaskundia, yksi alle kolmekymppinen kundi Belgiasta ja mökin toisessa päässä olevassa tuvassa on ruotsalainen perhe,  jolla oli reissussa mukana 10 ja 12 vuotiaat reippaat pojat.

Päätimme jäädä kovan tuulen takia sisälle, niin kuin muutkin.  Tällä alueella tuuli voi äityä mahdottomiin nopeuksiin ja siksi mökeissä ei ole ollenkaan terasseja, sillä tuuli saattaa oikeasti viedä ne mukanaan. Tuulisimmilla paikoilla on rakennuksia  kiinnitetty kettingeillä maahan. Maksettiin 350 kruunua per nainen yöstä ja teimme päiväruokamme vasta nyt. Ruokana oli tonnikalapasta á la Piipe.

Nuuskamuikkunen esittelee meille huuliharppunsa. Ilahdun jo ja sanon uskovani hänen soittavan kuin Bob Dylan, jolloin hän kaivaa A4 kokoisen opetuskirjasen esille ja sanoi suunnitelleen istuvansa laaksoissa, nauttivan maisemista ja soittelevan huuliharppua. Voi toista. Takki kateissa ja kulkee läpimärkänä ja rahattomana,  jalat niin rikki, että lahjoitin hänelle liki kaikki compeed-laastarini, koska tiedän jo, ettei minulla ole niihin tarvetta, mutta poika pääsisi kävelemään kivuttomasti. On se haaveilija!

Kyselimme vinkkejä hyvistä vaellusreiteistä muilta ja kuulemma Alaskan maisemat ovat  samanlaisia kuin täällä eli se on nyt siis koettu. Heh.. Islanti sai kehuja erilaisuudesta ja siellä se-suosituin-reitti-jonka-nimeä-en-nyt-muista. Lienee tutkimisen arvoinen asia.

Me laitamme tupaan läpivedon,  jotta saamme kosteuden pois ja märät vaatteet saavat edes mahdollisuuden kuivua. Kundit eivät edes osaa nostaa pohjallisiaan kengistä kuivumaan. Pidättäydymme kuitenkin ryhtymästä äideiksi, vaikka hieman joudumme pinnistelemään. Saamme oman nukkumissopen,  mutta kymmenen aikaan illalla saamme seuraksemme yläpedeille ruotsalaisen pariskunnan. Nukumme ikkuna auki,  koska tupa oli lämmitetty niin kuumaksi.

PÄIVÄ 5. Perjantai 31.7.2015 – olemme nyt Nallossa eli puolessa välissä matkaamme.

Heräämme sekä nousemme jo klo 7.30, sillä tiedämme seuraavalla tuvalla Sälkalla olevan saunan ja aiomme ehtiä naisten vuoroon. Aamupuurot ja kahvit+teet sekä reipas pakkaaminen ja lähdemme ensimmäisinä etapilta matkaan! Eilen tullessamme Nallolle tipahti rinkasta mun lentopussina+telttaöinä rinkan alustana toimineen iso Finnairin ”jätepussi” toiselle puolelle jokea.  Olin päättänyt käydä sen hakemassa, mutta onneksi tupaisännän tytär lupasi lenkillään koiransa Simban kanssa sen poimia roskiin,  kun mua häiritsi se muovipussi luonnossa ja vielä kun siitä tunnistaa,  että joku ”jävla finne” on sen sinne jättänyt.

Nallolta poistuessakin on ylitettävä sama joki kuin tullessa eli kahlasimme alkumatkan suosiolla ilman bootseja reitille. Matka alkaa nytkin nousujohdanteisena hetken, eikä edes sada! Ylitämme laakeita lumisia rinteitä ja tamppaamme jalat hyvin hankeen, sillä liukastuminen ja pyllymäki veisivät meidät suoraan voimalla virtaavaan koskeen.

Kartta opastaa kävelemään Nallo-Sälka välin laakson vasenta reunaa eli itäpuolitse niin, että Reaiddajärvi on koko ajan oikealla puolellamme. Nyt kuitenkin kävelemme Nallolla saadun vinkityksen mukaisesti toisella puolella, sillä se on kuivempi. Ei siis kuitenkaan kuiva.
Laakso on kyllä kaunis. Reaiddajávri on vieläkin jäässä ja ympärillä on 1400-1900 metriä korkeita vuoria. Pidämme järven keskiosassa kevyen löhöilytauon ja ruotsalaisperhe ohittaa meidät. He kävelevät aina lumen kautta, jos voi valita -he sanovat lumella kävelyn olevan kevyempää. Meidän mielestä tuo on juuri toisinpäin eli jos vain voimme, kierrämme lumen, sillä se alkaa osin olla pettävää sohjoa.

Veden korkeus vaihtelee vuorokaudessakin ällistyttävän paljon, jopa jokusen kymmenensentin verran, esimerkiksi kun kuulemme, että parin päivän päästä on reitillä toistakymmentä senttiä vettä, niin meille sitä ei ollutkaan. Ihmeellistä, mutta todistetusti totta. Ja kun ihmettelin tälle nelihenkiselle ruotsalaisperheelle, että kuinka ihmeessä perheen pojat pääsivät eilen reitillä olleen pahan joen yli, niin kertoivat jääneen siihen yöksi ja aamulla veden ollessa matalimmallaan -eikä silloin ollut sadellutkaan, niin tulivat yli. Olivat siis ylittäneet joen saman päivänä kuitenkin kuin mekin.

Vettä ja kiviä riittää, muutama vastaantulija. Kahden norjalaisnaisen kanssa juteltiin pitkä tovi. Kiva kävellä merkkaamattomalla reitillä, jossa saat hakea ihan itse parhaimman kulkureitin itsellesi. On täällä satunaisesti merkitty reittiä päällekkäin pinotuilla kivillä ja pinosimme mekin jokusen merkin, kun omasta mielestämme löysimme vallan erinomaisen reitin kulkea!

Jäimme lounastauolle kohtaan, josta voisi joen ylittääkin, kun mietimme, että onko meidän käveltävä Sälkaan saakka tätä puolta vai tultava perille ns. normaalia reittiä. Laitoimme Hawaijinpadan pörisemään ja nähtiin Sälkan suunnasta tulevan nuoren pariskunnan. Pompin mättäitä pitkin heitä lähemmäs ja huutelin onko reitti ok Sälkaan saakka tätä puolta kulkien ja sain myöntävän vastauksen. Jatkoimme rauhassa taukoiluamme.

Kohta Sälkan suunnasta lähestyy kaksi tuttua hahmoa:Team ÄitiTytär! Ovat olleet yön Sälkassa ja aikovat olla toisenkin ja nyt lähtivät päiväretkelle järvelle eli saunassa tavataan :).

Kohta paikalle saapuvat Nuuskamuikkunen ja Belgialainen Nallon suunnasta. Kehuvat ihmetellen, kuinka me löydämme aina parhaimmat huilipaikat. Me ei liiemmin tykätty suolattomasta Hawaijinpadasta ja Belgialainen syö tyytyväisenä meidän ”leftoversit”. Göteborgin Nuuskamuikkunen ei tahtonut ruokaa. Päätämme, että oli vimppa kerta kun Hawaijinpata lähtee mukaan. Kundit jatkavat vihdoin matkaa ja pääsemme hoitamaan wessakäynnit ja pikkuhiljaa valmistautumaan matkan jatkamiseen.

Vetistä, mutta kaunista reittiä jatketaan. Kaukana edessä ja alempana olevassa laaksossa näkyy useita joen haaroja ja siitä tiedämme Sälkastuganin olevan siellä. Hetken päästä kaukana siintää tummia rakennuksia, mutta matkaa on vielä. Kävelemme niin kauan alas, kunnes Kungsledenin polku tulee vastaan poikittain. Se johdattaa siltarakennelmille, joita pitkin pääsee Sälkan mökeille kuivin jaloin. Nuuskamuikkunen ja Belgialainen olivat ”oikaisseet”  ja ehtivät siis kastella ittensä.

10 kilometriä on vähän, mutta meille nyt riittävästi. Teltta pystyyn. Väkeä on paljon ja iloitsemme, että pääsemme suoraan klo.17.00 alkavaan naisten saunaan! Saunomme koko sallitun ajan eli klo 18.30 saakka. Saunassa kaikki puhuvat englantia: on pari itävaltalaista, pari saksalaista, ruotsalaisperheen äiti ja kolme suomalaista. Äiti käy vain pesulla, sillä hehän olivat nauttineet saunasta eilenkin. Heitämme löylyä suht reippaasti ja kaikki enimmäkseen nauttivat ! Pessään hieman pyykkiäkin ja saunan jälkeen viemme pyykit kuivumaan narulle navakkaan tuuleen. Käydään maksamassa sataset ja kirjaamassa nimet kirjaan ja sitten tupaan iltapalan tekoon. Nimien kirjaaminen kirjaan on fiksua, sillä jos matkalla sinulle sattuu jotain, niin jää jälki missä olet viimeksi oleskellut. Joka sänky joka tuvassa on täynnä ja telttojakin on ympäriinsä toistakymmentä. Ollaan  ”highwaylla”.

Huomenna on Singiin 12km. Reitti lienee suhteellisen helppo ja meillä on edessä suuri päivä: The Nakkipatapäivä! Piipen vaivalla kuivattamia nakkeja on odotettu hartaasti!

Kello on 21.15. Tänään(kin) oli kiva päivä! Hyvää Yötä.

PÄIVÄ 6. Lauantai 1.8.2015

Kurja yö. Niin kurja. Helvetillinen hermosärky vasemmassa kädessä sormista kyynärpäähän saakka. Ihan itketti ja kipu kyykytti. Jotenkin oudosti käden piti roikkua alempana kroppaa ennen kuin kipu hellitti. Hetkittäin nukahtelin, kunnes kipu käskytti taas pystyyn. Kourallisen Buranaa rouskutin ilman mitään tehoa. Sama kipu oli edellisenä yönä Nallossa, mutta ei näin pahana ja kauan. Nyt on löysättävä rinkan hihnat olkapäiltä ja kainaloista ja kannettava kirjaimellisesti perseellä rinkkaa loppu matkan. Miksen tajunnut tehdä niin jo aamulla!? Tyhmä, niin tyhmä miä!

Ilmeisesti yöllinen vinottain istuminen ja heiluminen sai mun kuluneen alaselän neljännen nikaman päättämään, että voisihan sekin mua härnätä ….pöh.

Aamulla kun heräsimme olikin suurin osa teltoista purettu ja väki kadonnut. Lähdimme aamupuuron tekoon tupaan ja jätimme vielä teltan pystyyn. Yöllä kuulimme sateen ripsahtelevan useammankin kerran ja ajattelimme molemmat pyykkejä narulla, mutta uskomatonta -vaatteet mun paksuja sukkia lukuunottamatta on kuivanneet! Tuuli voitti sateen!

Jumppasin ennen lähtöä kaikki muistamani fysioterapeutin ohjeistamat selkäliikkeet tuvan lattialla ja naureskeltiin, että tämän päivän motto olisi ”Kivulla eteenpäin!” Piipe olisi ottanut multa kantamuksia, mutta kun sen polvet ei ole ihan uudet, niin en suostunut. Heitin rinkan selkään ja rinkan painon ansiosta kävelyhän sujuikin hyvin. Kyykkyhyppelyyn ei tässä kyllä taivu ja jos vesipulloa piti ihan kyykkyasennossa täyttää, niin siinä kaveri sitten auttoi. Aamulla näin Belgialaisen lähdössä jo matkaan ja kysyi nukuinko hyvin. Vastasin totuudenmukaisesti ja sain hänet nauramaan kun kerroin kantavani ”with my ass” rinkkaa loppumatkan, niin hyvin menee.

Helppoa maastoa. Aloimme katsella sopuleja ihan uusin silmin. Jos on soopeliturkki, niin voisiko olla sopuliturkkikin pulleista, kauniinvärisistä sopuleista! Piipe tykkää kaikesta pikkusälästä roikkumassa rinkasta, niin vaellusklapilla henki pois ja sinne vain riippumaan ennen nylkemistä. Nooh…vitsi, vitsi….

Karttaan merkitty hätäsuoja 7 kilsan päästä Sälkasta tuli nopsaan. Noh..kun se kerran on siinä, niin päätettiin pitää pitkähkö ja harras the Nakkipatatauko. Pata on jopa odotettua parempaa! Nakki siivuja on niin runsaasti, että emme kovalla yrittämiselläkään jaksa syödä kaikkea! Muita syöjiä ei ole ja hukkaan ei moista herkkua heitetä eli loppupata minigrippiin ja mukaan;).

Jumppaan uudelleen kaikki selkäliikkeet mitä kykenen pienessä torpassa ja 1.5 tunnin tauon jälkeen jatkamme matkaa löntystellen hyväntuulisina. Sateetonta ja edelleen kaunista helppoa maastoa. Laakso, virtaava joki, vuorijonot..puroja, pikku koskia, isompia koskia….tuon tuosta kannattaa pysähtyä, pyörähtää ympäri ja ihastella maisemat joka puolelta. Kelkkareitin merkit näkyvät lähellä.

Nyt meitä onnistaa! Näemme kun onnistaa tunturikihua! Tuo tiiran oloinen lintu, jolla on iso pääskysen pyrstö ja joka leijailee saalistamassa kuin pieni haukka on kuin onkin saanut saalikseen sopulin! Voi että on pollea kihu!! Retuuttelee saalistaan ja ylpeilee jellenä muille onnistumistaan!

tunturikihu

Tunturikihu. Kuva lainattu netistä. Palautetaan tarvittaessa.

Saamelaiskylän jäädessä oikealle tapaamme tauollansa kolme suomalaiskundia. Ovat aikeissa kulkea saman reitin vastakkaiseen suuntaan kuin me ja kaipaavat tuuletonta taukopaikkaa. Meillä ei ole hyviä uutisia, sillä ainut tuuleton taukopaikka on se noin neljän kilsan päässä oleva hätäsuoja. Kundit ovat tulleet Kebnekaisen tunturiasemalta saakka, joten tauko olisi kyllä paikallaan, mutta kerromme maaston olevan helppoa ja että he voivat vaikka yöpyäkin hätäsuojassa. Hyvä ilma ja nuoria miehiä. Eiköhän jaksaneet ihan hyvin.

Saavumme Singiin ja pystytämme teltan mökkien taakse notkelmaan. Keitämme iltateet, syömme hapankorput teltalla ja lääkitsemme itsemme. Emme siis maksa satasta oleskelusta Singissä.

Täällä Singissä on emäntänä nainen, joka puhuu suomea, sillä hänen äitinsä on kotoisin Yli-Torniosta -kuten minunkin. Emme sentään osoittautuneet sukulaisiksi. Lisäksi tupaemäntinä ovat hänen tyttärensä ja 3-vuotias tyttärentytär.

Sateeton kiva päivä takana. Klo. 22.00 nukkumaan!

PÄIVÄ 7. Sunnuntai 2.8.2015

Kannatti kantaa rinkka perseellä. Nukuttiin molemmat yö hyvin. Mun selkäkin onneksi vain hetken vihoitteli eli kaikki hyvin! Otettiin illalla kertakäyttöiset lämpöpussit käyttöön. Piipe laittoi sen makuupussiin ja minä varmuudeksi sormikkaaseen vasemmalle kädelle. Pidän yöllä ohutta puuvillapipoa päässä ja käsissä Craftin alussormikkaita.

Noustaan ylös 7.30-8.00 hitaasti venytellen. Aamuteet ja-kahvit ym. teltassa. Jumppaan ihan vielä varmuuden vuoksi aamujumpat ulkona nurtsilla ennen lähtöä.

Team ÄitiTytär lähtevät liikkeelle meidän edellä ja Nuuskamuikkunen+Belgialainen ovat saaneet porukoihin jonkun kolmannen kundin ja he lähtevät meidän jälkeen näköetäisyydellä. Kivat maisemat. Pidämme pähkinä-salamitauon. Jonkun matkan päässä näemme ÄitiTyttären olevan lounas tauolla. Suunnittelemme samaa, mutta nyt sataa, joten tallaamme eteenpäin. Reitti muuttuu kivikkoiseksi ja väkeä tulee vastaan. Osa päiväretkeilee Kebnekaisen tunturiasemalta ja osa lähtee Kungsledenille.

Pysähdymme nälkäisinä sateessa yhden pikkusillan juureen, koska kunnon keittotauko ei innosta meitä tässä säässä. Syömme olutsalamit sekä lusikoimme vuorotellen samalla lusikalla eilisen nakkipadan kylmiltään minigrippipussista. Heh! Nakkipata on kylmänäkin hyvää ja ainahan ruokailu piristää! Jatkamme tarpomista rapsakassa sateessa ja vihdoinkin saavumme Kebnekaisen tunturiasemalle. Onpahan iso paikka ja kyllä on väkeäkin!

Belgialainen ja se kolmas kundi odottavat helikopterikyytiä. Matka kestää 20 minsaa ja maksaa noin 85 euroa. Jos jostakin syystä menen tuonne vielä, niin sitten testaan kopterikyydin. Göteborgin Nuuskamuikkunen jää tänne, sillä hän on yhä rahaton.

Kävelemme tunturiaseman ohi ja pystytämme teltan sateessa märkään maahan. Naureskelemme, että osataanpa sitten arvostaa huomista hotelliyötä toooosi paljon. Levitämme märät kamppeet ympäri telttaa kuivamaan, vaihdamme kuivat vaatteet päälle ja laitamme ruoan porisemaan teltan eteiseen.

Syömisen jälkeen lähdemme ihmettelemään väen paljoutta Kebnekaisen tunturiasemalle. Ostamme cokiksetkin. Kaupasta Piipe ostaa uuden buff-liinan ja molemmille ostetaan Smartwool-merinovillasukat. Täytimme vesipullot ihan hanasta ja astelimme sateessa takaisin telttaan. Yöasut päälle ja nukkumaan.

PÄIVÄ 7. Maanantai 3.8.2015

Vimppo vaelluspäivä!  Piipe nukkui huonoimman yönsä. Teltta oli hieman viistossa maastossa, joten minäkin yöllä valuin Piipen puolelle eli olin yksi valvottava tekijä. Aamupala ja kamoja kasaan. Hyvä ilma! Pakkaamme märät kamppeet tiiviisti pois pusseihin, koska niiden kohtalo on olla niin kotiin saakka, jossa pesukone odottaa. Minun on aina vaikea olla maltillinen vimppona päivänä kun tiedän retken olevan retkeilty ja olinkin suht´ nopsaan valmis. Odottelin kunnes Piipekin oli. Olihan se kohta :).Sitten matkaan.

Väkeä on paljon liikkeellä. Alkumatkalla juteltiin suomalaisen miehen ja naisen kanssa ja pyysimme heitä ottamaan meistä yhteiskuvan, kun sellaista ei oltu vielä otettu koko reissun aikana.

Kebnekaiselta on Nikkaluoktaan matkaa 19 kilsaa, mutta noin kuuden kilsan päässä on mahdollisuus käyttää reissun toinen venekuljetuskortti ja niin aioimme tehdä. Harpoin niin reippaasti eteenpäin, että kaveri pyysi hieman hiljentämään vauhtia, ettei lonkat pauku pitkistä askelista :). Lähestymme  laituria ja näemme veneen perän. Kello on 11.00 ja botski lähti klo. 10.45. Teemme rauhassa ruokaa ja klo. 13.00 nousemme veneeseen. Väkeä on paljon kumpaakin suuntaan menossa. Venettä ajaa vanhempi mies ja rouvansa on rahastajana. He puhuvat meille heti suomea. Ilmeisesti poikkeamme ei-Fjällräven asuinemme niin selvästi muista tallaajista, että meidät arvataan heti suomalaisiksi :). Maksoin kyydin euroissa ja se kustansi hulppeat 40 euroa.

Perillä oli kunnon markkinameininkiä. Tarjolla olisi ollut kehuttuja vohveleita ja poropurilaisia, mutta me jatkoimme matkaa, sillä viimeinen bussi Nikkaluoktasta Kiirunaan lähtee klo. 16.30 ja sitä ei saa missata!

Loppumatka on leveää luontopolkua jaa saavumme perille klo. 15.20. Ostamme kortit ja postimerkit äiteillemme, juomme kahvit kakkupalojen kera ja matkaamme mukavasti bussilla 145 kruunulla /henkilö Kiirunaan. Äiti ja Tytär menevät yöksi Winterhotelliin ja me Spiisiin.

Haemme hotellikassit kaapista, suihkuun ja hieman meikkiäkin naamaan. Alas ravintolaan syömään hyvät burgerit ja muutama Westons siideri. Aijai…

Helppo on maata pehmeässä ja paikallaan pysyvässä tasaisessa sängyssä.

PÄIVÄ 8 Tiistai 4.8.2015

Aamupalan jälkeen tutustumme Kiirunan kirkkoon, kierrämme koko kylän ja shoppailemme teltan lainaajalle tuliaisia ja hieman itsellemmekin. Käymme Tyttären suosittelemassa kahvila Safarissa, joka sijaitsee viehättävässä puutalossa juomassa hyvät kahvit ja syömässä hyvin kaloripitoiset kakut.

Ihmettelemme tietenkin myös kaupungin kupeessa sijaitsevaa malmikaivosta, jonka tieltä osa Kiirunan keskustaa siirretään toiseen paikkaan. Malmia riittää ja suoni suuntaa kohti nykyistä keskustaa. Suunnitelmat on tehty, osa jo toteutettu ja tiejärjestelyjä työstetään.

Kello 16.45 bussi noutaa meidät poliisiaseman pysäkiltä ja vie lentokentälle. Vaihto Arlandassa, jossa emme nyt eksyneet reitiltä. Helsingissä klo.22.00 ja siellä hieman harhaillen pääsimme autolle ja kotiin!

Toteamme reissun olleen kaikin puolin hieno!
Seitsemän yötä teltassa, kaksi yötä mökeissä. Kestimme toisiamme hyvin. Varusteet toimivat kuten pitikin, niin mekin enimmäkseen. Ruokaa ja juomaa oli riittävästi. Toista kertaa ei samalle reitille tarvitse lähteä. Se on nyt nähty.

Toki voi uudestaan tulla samale sunnalle, sillä Abiskosta voi suunnata kohti Norjaa tai matkata Kiirunasta junalla Narvikiin ja etsiä sieltä vaellusreitti.
Löytyypä noita polkuja vielä Suomestakin. Paljon on paikkoja mihin mennä. Talven aikana haarukoidaan vaihtoehtoja, niin eiköhän jotakin ensi vuodeksikin järjesty!

Soon moro!

Loppuhajatelmien aika…

1.
Kiitos matkaseuralaiselle!
Ari on ja on ollut kelpo kumppani taalla-kin.
Joskus murisee mun reittivalinnoille tai mun haslaamiselle, mutta se on silti niin hyvantuulinen ja kannustava.
Muistutan sita, etta mia olen kuitenkin the matkanjohtaja ja se on tilannut taman seikkailumatkan –joskus on han ajatellut aaneen, etta ”niinko tilasin…?” Hmm..
Reipas tallaaja ja vaikka ei puhu tuon stadin lisaksi montaa kielta, niin on parjannyt mainiosti mun ja muiden kanssa 🙂
Kuuluu joukkoon ”hyva ruoka, parempi mieli” , mutta pelkka lupauskin, ”etta 4 kilsan paassa saat hei valipalaa” saa miehen taas iloiseksi!
2.
Kiitos maailman paras tyttareni Krista!
Tayspainen mimmi (vaikka haslaa niinkuin minakin) eli aina tiedan, jos jotain tarttee selvittaa tai hoitaa kotipuolessa, niin homma hoituu.
Ja olet nyt tarvittaessa auttanut mummiakin, kun mina olen taalla!
Kiitti muru!
3.
Iska odottelee uurnassa mereen menoa ja muistotilaisuudet hoidettu…Kiitos veljeni Ossian ja Marja-Liisa.
4.
Ystavat rakkaat –niin toissa kuin muuallakin!
Kiitos kaikista tekstareista, terkuista, latkatulostiedoituksista, tsempeista, osanotoista…
Ja ISO kiitos kun olette lukeneet mun blogia!!!! Ja kommentoineetkin sita!
KIVA!!!!
Ollaan naurettu kommenteille ja tieto siita, etta olette ”mukana” on sekin kannustanut ja ilahduttanut meita molempia!!

_______________________________________________________________________________________________

Aina ei ole ollut alyttoman kivaa eika aina ihan leikkisan helppoa.
Triacastelassakin pappi/padre Augusto kysyi messussaan ihmisilta, etta onko caminolla kaikki ollut helppoa? Katsoi minuun ja kysyi minulta samaa? Vastasin etta ei, ei ole aina ollut helppoa…”no, no siempre facil…” ja sainpas luvan istua ja levata, muiden yha seistessa.

Paallimmaiset tunteet ovat kuitenkin positiivisia.
Kokonaisuus ihan ehdottomasti reilusti plussalla ja enimmakseen kulkuhan on ollut helppoa!

Kaikki ei ole ollut odotettua eika aina mennyt odotetusti, mutta muokkaamalla omia asententakin, ollaan kuitenkin oleskeltu siella kuuluisalla mukavuusalueella. Itsestaanhan kaikki on loppujen lopuksi kiinni, kuinka missakin viihtyy ja parjaa.

Yhtena paivana huomasimme juttelevamme ”etta Camino Norte voisi olla kiva reitti kavella”. Nain se menee. Jossain kohdin vannoimme, etta emme kavele enaa askeltakaan taman jalkeen.
Mutta kun tulen caminolle uudelleen, niin tulen silloinkin ajan kanssa. Se on mun menolle oleellista.
On oltava lepopaiviakin ja tilaa muuttaa suunnitelmia tarvittaesa.
Elakkeella kenties seuraavaksi pidemman kaavan kautta. Ilman mitaan aikatauluja.
En usko alkuunkaan, etta olisin nauttinut matkasta, jos olisin ollut ”sadan kilsan matkaaja”. Liian lyhyt aika.
On taalla mentava ainakin kolmisen viikkoa ja vietettava ehdottomasti albergue elamaakin! Silloin tahan outoon hulluuteen paasee sisalle….

Huomasittehan, etta muutin otsikkoa.
En viitsinyt poistaa alkuperaista otsikkoa, silla sehan oli tavoite, joka muuttui matkalla, kun mukaan astui muutama muuttuva tekija.
Ehka sen pitikin muuttua, jotta tasta tuli juuri meidan ”the camino”.

Kuvia lisailen tanne sitten kotona, mutta nyt Camino de Santiagon uutistoimisto vaikenee.

Adios, hasta luego!

Finisterra – vimppo ilta Santiagossa – Porto (O Porto) Portugal

Torstaina lahdimme klo 9.00 bussilla katsomaan sitten taman paikan, jonne Pyhiinvaelluksen reitti loppuu kun meri tulee vastaan.
Bussimatka kestaa 3 tuntia (kahdelta menopaluu eli ”dos billette de ida y vuelta” maksoi 47 euroa), mutta ajaa suoraan rannikolle ja sitten kiemurtelee merenrantakylien lapi perille.
Taas ollaan rouva-Quebeckin kanssa samassa kyydissa.
Tanne suuntaan ei ole enaa montaa vaeltajaa, mutta ne keita naen iloisina juhlivan meren rannalla sita, etta askelia on oikeasti enaa NOLLA ja meri on vastassa, niin hieman kavi mielessa, etta olisiko pitanyt nyt tannekin kavella…hmmmm….
No..kavelimme kevyessa sateessa tuon 3 kilsaa majakalle. Muovipussissa meilla oli poltettavia vaatteita, mutta kun ei kokko sateessa syttynyt, niin nakkasimme pussukan arkisesti roskiin.
Rivakassa sateessa tallasimme sitten takaisin Finisterraan ja soimme herkullisen sopan pullollaan kaikkia outojakin merenelavia.
Iltapaivalla hyppasimme jo uudelleen bussiin. Sade ei houkuttanut meita jaamaan pidemmaksi aikaan.

Ostimme samalla Alsalta liput seuraavan paivan bussiin Portoon (O Porto) Portugaliin. 62 eurolla matkaa reilu kolmessa tunnissa Santiagosta. Aamulla ei onneksi ole kiire, silla bussi lahtee klo 11.00.

Palasimme Hostelliin ja kun olimme lahdossa ulos, huomasin pitkan miehen tai oikeastaan vain jalat menevan Hostellissa seuraavaan kerrokseen ja hihkaisin testiksi ”Jerry!!” Osui ja upposi.  Uskomatonta, miten me valitaan matkalla tiettyjen kanssa samat alberguet monien joukosta ja sitten viela taallakin!
Jerry oli kaynyt ostamassa vaimolleen korukaupasta kultaisen simpukan ripustettavaksi kaulaketjuun. Juttelimme tovin ja vaihdoimme e-mail osoitteet, jotta voin lahetella fotoja etc!
Lupasin raportoida Porton lomastakin pari sanaa 🙂

Viimeiset viinit ja pienta murua rinnan alle kylilla. Siina tama nyt sitten oli.
Aamulla Jerry tuli viela aamupalalla vimpot heipat sanomaan. Kiittelimme kovasti ”Susolaisia” oivasta majapaikasta.

Perjantaina matkasimme tanne Portoon. Santiagossa nettikahvilassa varasimme taalta hotellin ja valitsimme kahden tahden Peninsular – hotellista huoneen.
Bussiasemalta otimme taksin ja majoituimme…no ehka huippu kukoistuskausi on talla hotellilla jo mennyt ohi, mutta jotain sievaa tassa on. Toisaalta pienet mutkaiset kaytavat ja kerrokset tuovat minulle mieleen ”Hohto” leffan hotellin….Peninsular on Hohto leffan hotellin miniatyyri. ”Jack! Where are you!!”
Palvelu on loistavaa, huone on kulahtanut, mutta tilava ja buffet aamupalakin runsas ja maistuva.
Viisi hieman paivitysta vaativaa kerrosta, mutta mainio hotelli meille nukkumiseen.
Hinta ei huimaa: 38 euroa/yo aamupalalla eli 8 yota yhteensa 304 euroa! On taalla fiinimpiakin huoneita, mutta halvan hinnan huone on halvan hinnan huone:)
Sijainti on loistava! Ravintola-baarikadut korttelin paassa ovesta oikealla.
Shoppailut rinnetta ylos tai metrolla edemmas.
Vieressa vanha rautatieasema ja rinnetta alas ”satamaan” Douro-joen rantaan, joka on tietty kuppiloita pullollaan ja matkalla jo monta upeaa historiallista rakennusta.
Herra Eiffelin siltaa pitkin paasee joen toiselle puolelle, jossa sijaitsee PORT-viini valmistajien kellarit/tehtaat kaikki pienella alueella! AAAAAAAAAAAAH! Voi onnea ja iloa!

Tanaan olemme kayneet jo kahdella valmistajalla maistelemassa eri Portteja: white, ruby ja tawney. Valitsimme sellaiset paikat, joiden viineja emme ole koskaan juoneet eli ilmeisesti ei Suomeen heilta juomia tuoda.
Mehan olemme oikeasti Arin kanssa olleet aina Portin uskollisia ystavia ja meilla on aina sita kotona. Tummaan suklaan kanssa toimii moitteetta!

Niin..taalla nyt olemme ja huomenna lahden ostamaan farkut ja jonkin kivan puseron..jah, jah, jah!!!!! Mulla on niin ikava farkkuja. Olen aikas kyllastynyt naihin ”peregrino kuteisiin” 🙂

Vaikuttaa kivalta kylalta ja ihmiset mukavilta. LOMA!

ps. ei taalla helle ole—odotamme sita yha, luvassa kuulemma on…. aamulla teimme tuolla rantaviivaa pitkin lenkin ja loysimme ihanista paikoista rantabaareja, joihin paistaa aurinko ja atlantin tuuli ei osu!

Santiago de Compostela klo 12.00 messu

Keskiviikkona  menimme ajoissa messuun. Eilen illalla kiersimme rauhassa katedraalin. Illalla ei ole isoja turistijoukkoja, niin saa ihastella rauhassa. Kavelimme toki kapean kaytavan lapikin, jossa itse ”Santiago” = St James = St Jean = St Jacques = Apostoli Jakob / Jaakko makaa prameassa hopeisessa arkussa.
Samalla katsoimme parhaimmat istumapaikat.

Saavuimme siis kirkkoon noin puolelta ja samat paikat olivat mieleen myos Rouva-Quebecille ja 4 tutulle hollantilaiselle. Taas porukka koossa.
Klo 12.00 messu on nimenomaan ns. pyhiinvaeltajien messu. Messuun osallistuu myos monta pappia. Lukumaara riippuu siita, kuinka monta pappismiesta on ollut Caminolla vaeltamassa ja saapunut paikalle. Nyt ”peregrino-pappeja” taisi olla kahdeksan ja sitten on se paikallinen pappi, joka ns. johtaa ”orkesteria”.

Messussa myos luetaan pikavauhtia Santiagoon saapuneiden pyhiinvaeltajien kansalaisuudet ja aloituspaikka.
Mehan kavimme todistukset hakemassa hieman yli 12.00 eilen eli sielta se tuli: ”Dos finlandeses / St Jean”
-jotenkin noin;)

Muuten valokuvaus on kielletty, mutta sitten saa kuvata kun alkaa sen ison pytyn heilutus ja se onkin niin nayttava juttu! Hopeapytysta tulee savua ja sita kuusi miesta keinuttaa korkealla kirkossa edestakaisin.
Istuinkin ihan ”tulilinjalla”. Onneksi koysi kesti!
En nyt osaa kertoa tuonkaan syvinta merkitysta –jotkut vaittavat, etta aikanaan sai alkunsa siita, etta saivat ”savustettua” pahalta haisevien peregrinojen pahimmat hajut tuolla keinolla pois 🙂
Saattaa olla totuuden siemen siinäkin..

Ehtoollinen sujui rivakasti. Nama peregrino-apupapit jakoivat kirkkokansalle oylatit kateen ja jonoja oli siis ainakin kahdeksan.
Huvittavaa -noh..loppujen lopuksi aika kivakin, kun minun pappini oli juuri sen ranskalaisporukan pappi, josta emme sitten helpolla paasseet eroon caminon aikana!

Kaunisaaninen nunna hoiti lauluosuudet. Reilun tunnin taisi tilaisuus kestaa.
Ai niin…lapsikuoro oli Madridista ja tietty hekin lauloivat kauniisti!
Ehdottomasti osallistukaa messuun, jos joskus menette tuonne tallaamaan.

Illalla kylilla, mulla oli posket jo ihan arkoina. Naimme niin paljon tuttuja matkamme varrelta ja nama herrat moiskauttavat aina kunnon pusut molemmille poskille ja hieman on kaikilla tuota parransankea paassyt tulemaan!
Tapasimme tutun jenkkipariskunnankin! Ja aina hymyilevan ja vilkuttavan aussinaisen…
Kuvia otettiin, halailtiin ja pussailtiin..aina vain uudelleen ja uudelleen! E-mail osoitteitakin kirjoittelin ylos, jotta saan meilattua naita katukuvia eteenpain….

Viimeiset: ilta 0 Pedrouzossa ja paivamatka Santiagoon

O Pedrouzo: (kylaa nimitetaan myos nimella Arca, se on ilmeisesti ”vanhempi” kylan osa, jossa on pikku kirkko ja sittemmin ovat kasvaneet yhdeksi ja samaksi…ehka nain..) Kyla koostuu 3-4 pitkasta poikittaisesta kadusta ja siina se sitten on. Paakatu on kuitenkin ilmiselva the paakatu .

Mina etsin palkkapaivan kunniaksi ”cajeron” ja taydensin rahavarastoja. Hauskaa matkalla on ollut sekin, etta vaikka lompakossa on vain 20-40 euroa, niin tuumitaan, etta ok…parjaa pari paivaa mainiosti. Siis yopymiset ja ruokailut 🙂
No…viinittelimme paakadulla ja katu oli tuttuja taynna…kaikilla oli ”viimeisten askelien fiilis” ja viinia ja olutta taisi kulua porottavassa helteessa aika kivasti kaikilla.
Kolmen hollantilaisen seurue –ne keista yhden miehen hattua olemme vahtineet. En tieda haukuinko aiemmin heita saksalaisiksi, mutta holtsuja ovat he. Sitten on yksi mimmi hollannista, joka hengailee naiden mukavien kolmen elakelaisen kanssa iltaisin.
Sabine saksasta. Sabine on hieman yli parikymppinen rauhallinen farmaseutti, joka viime vuonna kaveli caminon yksin ST Jean Pied de Portista Santiagoon ja nyt Lèonista Finesterraan eli tekee asioita, joita voi tehdä ennen kuin alkaa perhetta perustamaan. Mukava mimmi.
Jenkkiperhe: äiti, kaksi poikaansa, jotka ovat kovia syomaan. Toisella pojalla on mukanaan girlfriend. Kerran tama poika soi meidan loput salaatit, joita ei jaksettu syoda lisa-aamiaiseksi. Neljä pikkureppu 100 kilsan irkkunaista. Tuttu kamppiksenne elakkeella oleva espanjalaismies-Luis on loytanyt seurakseen vimpoiksi paiviksi sen mukavan brassimiehen, joka hoiti portugalin osuuden Triacastelissa messussa. Viihtyvat hyvin keskenaan ja nauravat paljon!
Onhan meita!

Kadulla katsoimme kun eilisillasta tuttu naky valtasi kadun…noin 30 nuorta keltaisissa ja punaisissa t-paidoissaan simpukat kaulanauhoissa valtaavat kadun —ja kaartavat alas vasemmalle! Siella ei ole muita albergueita kuin meidan Edreira! Eeiih…
Puolisen tuntia menee ja lahdemme kaymaan alberguessa. Alberguen ystavallinen rouva hoiteli pyykkimme meidan valipala ja viinin lipittely retkemme aikana! ”Muchos gracias” ja ”de nada”…
Painelemme ylos huoneeseemme, johon mahtuisi 12 henkea, mutta meita on siella vain pieni kanukki rouva Quebecista, ranskalainen mies, Sabine ja yksi nuori kundi. Meteli on huima kun paikalle saapuneet lapset majoittuvat. Onneksi lapset ja heidan valvojansa mahtuvat kaikkiin muihin huoneisiin, joten rauha maassa.
Lahdemme metelia karkuun takaisin paakadulle. Syon ihan superhyvan annoksen ”Pulpo à prancha” eli mustekalaa potuilla ja oikein runsaalla valkosipulilla (ajo) ja suolaa (la sal) seassa! NAM! Maksan iloiten 11 euroa tuosta + hyvat valkoviinit.
Quebecin rouva kay kertomassa selvittaneensa reitin, mista se jatkuu meille helpoiten aamulla ja etta, lapset starttaavat klo 8.00 aamulla. Hienoa! Me siis heraamme ajoissa ja pakenemme alta ennen heidan heraamista.
Saavumme takaisin alberguelle ja meluava lapsilauma on muuttunut enkelikuoroksi! Uskomattoman kaunis laulu kaikuu jo tien patkalle…saamme tietaa, etta lapset laulavat Santiago de Compostelan katedraalissa keskiviikkona klo 12 messussa.
Paatamme ettemme kiirehdi messuun seuraavan paivana, vaan osallistumme juuri tuohon messuun. Hyva tieto:)
Jo ennen klo 22 olemme unessa.
Kanada-Quebec ja Ranska heraavat klo 5.30. Suomi klo 6.00 ja Saksa heti peraan. Kun lahdemme alas, niin kundi nurkassa nousee haukotellen, mutta on nopea liikkeellelahtija.
Kaikki olemme matkassa ennen lasten heraamista.

Pilvista, mutta lamminta. Klo 6.50 me lahdemme ja kymmenen minsan kuluttua kaarramme hamaran hyssyssa eucalyptuksen tuoksuun metsatielle.
Niin joo…minulle kevytkenkaisyys kostautui eilen ja sain vasurijalkaan euron kolikon kokoisen mojovan rakkulan. Matkalla hutaisin vain compeeden siihen paalle ja illalla puhkoin rakkulan, desifioin, jotta sain jalan litteana bootseihin. Nyt minulla on taas rinkkakin kannossa ja tunnen itseni taas vaeltajaksi, kun pari paivaa olen loikkinut ihan sunnuntaikavelijana 😉 Alles ok!
Jo reilu parin kilometrin paassa juomme aamukahvit ja syomme paahtoleivat.
Pienten kylien lapi matka taittuu sujuvasti. Yllattavan hiljaista. Lienee vaki lahtenyt aikaisin, jos mielivat jo tanaan klo 12.00 messuun. Koko matka on 19 kilsaa.
Kuljemme Santiagon lentoaseman paadysta. Polkumme erottaa lentokentasta verkkoaita, johon ihmiset ovat taas askarrelleet tikuista ja muista tarveaineista risteja.
Samalla ylitsemme nousee lentokone ja ajattelen, etta ristit siunaavat hyvan lennon. Ari avaa sanaisen arkkunsa ja tuumaa, etta ajatteles mika paikka terroristille singon kanssa…no just niin. Miehen ja naisen ajatusmaailmat ne tassa sitten taas kohtasivat….hui hai…
Reitti muuttuu tylsaksi ja ohitamme leirinta-alueen, jonka kahvioon pysahdymme kahville ja Ari syo burgerin, rouva Quebec liittyy seuraamme. Han on ”tres petit”, mutta omaa ison aanen ja naurun.
8 kilsaa jaljella.
Monet tallaavat Monte de Gozoon, josta on enaa vajaa 5 kilsaa perille ja naet jo kaupunkia ja sitten jaavat siihen yoksi. Minua ei moiseen saisi..en kykenisi ikina tuossa vaiheessa pysahtymaan en sitten millaan! No,nay, never…
Me jatkamme ja saavumme kaupunkiin. Matkalla juomme jo laitakaupungilla pikku baarissa olusen ja viinin saavutuksellemme ja jatkamme simpukoiden ja keltaisten nuolien viitoittamaa tieta kohti katedraalia!


Kaarramme katedraalin ohi Pyhiinvaellustoimistoon hakemaan todistuksemme. Muutaman harhailun jalkeen loydamme toimiston, jonka edessa roikkuu miehia tyrkyttamassa yopaikkamainoksia.
Toimiston piha on epasiisti ja karu. Toisessa kerroksessa odottaa kaksi kundia melko tympaantyneita ja tutkivat pyhiinvaeltaja passejamme. Kylla he oikein katsovat leimat (sello =stamp) ja kysyvat viela tivaten, etta kavelitteko viimeisen 100 kilsaa?
Mua alkaa nyt tympia…hymyilkaa nyt edes…ollaanko me jonkin halvatun gestapon kuulustelussa??!
”Kato kuule jatka ne leimat ja litase se totari nyt mulle ja vahan akaseen!” murahdan suomeksi! Jatka kirjoittaa totarin ja mun nimi on siina miten on…mutisen hanelle nimestani…kun siina lukee jotain outoa. Nimi on kuulemma kirjoitettava latinaksi todistukseen, mutta uskoisko heidan osanneen?? Kiitan lopulta kuitenkin kauniisti ja haivymme loppujen lopuksi hieman huvittuneena.
Siis minuun ei vaan uppoa nama ns. valmiit ohjelmanumerot talla matkalla!
Enhan mina mitaan paperitodistusta tasta suorituksesta tarvitse, kun tama oli minun camino! Ollaan tallattu se niinkuin meille parhaiten sopi ja ollaan siita onnellisia.

Niin…saavuimme katedraalille klo 11.55, mutta emme astuneet täyteen kirkkoon viela vaan menemme sinne huomenna!
Jatkamme toimistolta matkaamme ja huomaamme seisovan Hostel Suson edessa. Taalla yopyivat viime vuonna Kotkalaiset Tiina ja Matti oman caminonsa lopuksi..niin suomalaiset askeleet kulkevat samoja jälkiä. Astumme sisaan ja otamme huoneen –alkuun yhdeksi yoksi, kiitos.
Ravintolakatu kaartuu oikealle. Katedraalille paasee parissa minsassa. Hienoa!
Suihkun jalkeen kiertelemme kylalla, tapaamme ja halailemme tuttujen kanssa. Onnittelemme toisiamme! Syomme ja lopuksi juomme Orujot. Olen juonut tuota yrttipaukkua ennenkin, mutta nyt oli tujakka versio: pohjalla oli sokeria, muutama kahvipapu ja juoma sytytettiin tuleen noin minuutiksi!! Sittenkin se maistui ihan pontikalle ja juotiin siis kuumana! Jessus kun oli pahaa!
Outoa. Saisi valvoa pitempaakin, kun ei ole alberguen ”hiljaisuus” aikataulua, mutta taidettiin nukkua ennen yhtatoista kuitenkin.

Ei montaa askelta Santiagoon…..

Taalla on helle! Jee…jo kahdeksalta aamulla vahennettiin vaatteet. Galiciassa sataa aina! Ei vaan onneksi pida paikkaansa!
20 kilsaa meni helteessa, ihan ok reitin ja eukalyptyspuiden tuoksussa mainiosti!
Kaikki taivalsivat hyvantuulisina… ja hihkuivat toisilleen Buen Caminoa naureskellen.
Yks saksalaiskundi naytti kuinka paljon on laihtunut, mutta outoa…ei me olla!!?????? Jokin vika meilla elimistossa!?
Se on kuulkaas nyt todistettu, etta vaikka tallaat joka paiva 10 kiloa selassa kilometritolkulla, niin se vain ratkaisee, mita suusta alas laitat:) Mutku on niiiin hyvaa ruokaa ja juomaa….mutku…
Nooh…ehka 200 grammaa on sulanut mollemmilta.Heh.
Ihana kelta-vihrea lisko nahtiin tanaan ja kaikki ”peruselukat” ollaan bongattu: lehmat, kissat, koirat, kukot, kanat, lampaat ja hepat.
Matkalla salaatit, viñoa lasillinen ja grande olut…
Saavuimme O Perrouzoon (Arca) hintsusti ennen klo 13.00. Mun olisi ihan hirveesti tehnyt mieli jatkaa matkaa, kun sita on niiiiiiiin vahan jaljella!  Mutta nyt ei hatailla, kun on kerran aikaa. Olen aivan satavarma, etta Jerry on pitkilla jaloillaan jatkanut suoraan Santiagoon. Se ei pysahdy enaa. Ei varmana.
Nyt on suihkuteltu ja Albergue Edreiran tatsa hoitelee vaatteiden pesut ja kuivurinkin. Aah.
IIK! Huomenna vimppa 20 kilsaa ja ollaan Santiagossa!!!!!!!!!!!!!!!!
Uskomatonta…no ei hihkuta kuin perilla! Tiettya haikeuttakin on, mutta enempi iloa..niin se on!
Nautitaan nyt viela joka askeleesta ja iloitaan kaikesta kokemastamme!
Ilolla eteenpain 🙂

Havaintoja, joista en ole muistanut kertoa…

En jaksa etsia oikeaa kohtaa, niin heittelen naita sitten tanne…
Yksi hauska asia taalla on, etta reitin varrella -ihan keskella ei mitaan tai sitten jonkun kylassa olevan talon nurkalla voi olla poyta, jossa on tarjolla esim. pienia appelsiinimehutetroja, omenoita, appelsiineja, kahvia termarissa, kakunpaloja etc.
Sitten siina on purkki, jossa lukee ”donativo” eli otat mukaasi mita tarvitset ja maksat sitten ”lahjoituksen” omantuntosi mukaan.
Toimii ilmeisen hyvin ja kiva juttu!

Triacastelan ja Samoksen seudun vuorilla on villisikoja, susia ja kettuja!
Siella kun kuljimme, niin yritin kokoajan tahystaa naita..olisi kauriskin riittanyt mulle, mutta ei mitaan.
Onneksi on edes haikarat!

Tapasimme toissapaivana taas sen ranskalaisen 10 henkisen porukan! Nain se menee..joistakin ei vain paase eroon… eilenkin olivat samassa yopaikassa Palas de Reissa. Hieman on mimmien hiukset kasvaneet, ei muuta muutosta. Kaaottinen poppoo!

Mitas muuta…uusia ja vanhoja tuttavuuksia…kivaa porukkaa. Saksalaisia on yha liikaa, mutta jenkeista olemme alkaneet jopa tykata! Outoa! Ai niin.. Jerry Minnesotasta kertoi tavanneenssa alkumatkalla reippaat kolme irkkumiesta -ovat kuulemma jo perilla. Pysahtyivat liki aina kuppilan kohdalla lepaamaan eli joivat isot tuopit joka kerta ja taas tallasivat junan lailla matkaan!

Ei muuta…

Palas de Rei – Arzua noin suunnilleen 28 km

Aamulla jogurtit ja matkaan klo 7.30.
Paljon kulkijoita. Ilma kuulas, ei ihan yhta kylma kuin eilen eli enteilee lampimampaa. Pitkat housut, fleece ja sormikkaat paalla.

Mulla on alaston olo!
Eilisen evk-paivan aikana aloin miettia rinkankuljetuksen (mozilla taxi) kayttoa ja illalla sovin Alberguessa asian.
Maksoin 3 euroa  respan kundille ja minun piti osata kertoa seuraava yopaikka. Alberguen pitaja suositteli ”Utreia” nimista paikkaa eli ekaa kertaa matkan aikana buukkasimme punkkapaikat etukateen. Ennen Galiciaa hinta on kuulemma ollut 5 euroa, nyt on ilmeisesti niin paljon kuskattavaa, silla paasaantoisesti ns. sadankilsan kavelijat kayttavat palvelua ja kulkevat pikkureppujen kanssa.
Aamulla pakkasin pikkuiseen Haltin reppuuni arvotavarat, hieman evaita ja varpaidenhoito-arsenaalin.
Ai niin!! Unohdin kehua, etta eilen kiskaisin pikkuvarpaan kynnen irti!! Se on roikkunut siina jonkun paivan ja nyt se on melko hieno. On on!
Jalkaan kevyet taalta ostamani ”umpisandaalit” ja reppuun viela varuiksi paljasjalka-Merrellit.
Rinkkaan lappu mihin se kuljetetaan ja matkaan!
Helppoa…niin helppoa…varovasti hihkun ja hillun —kaikki ei osaakkaan tehda tuota varovasti, etten arsyta Aria, mutta han vain naureskelee, kun pompin vierella iloisena ja kantaa mukisematta painavan rinkkansa!
Aloitamme aamukoleudessa hyvin pukeutuneina, mutta matkan edetessa vaatteet vahenee..
Pidamme hyvin taukoja..olin etukateen kuullut, etta Meliden kirkosta saat hienon ”sello”=stamp=leiman; Jeesus ristilla, sen tietty haimme ja uuden kaupungin puolella syomme salaatit.
Ei ole kovin montaa paikkaa enaa jaljella leimoille…
Ilma lampenee ja matka jatkuu kepeasti.
Reitti on molempien mielesta oikein mukava! Kauniit metsapolut ja eukalyptuspuita ja tuoksua ymparilla.
Aina jossakin kaki kukkuu ja kukko kiekuu! Se on niin totta.
Vimpon kylan jalkeen alkaa pitka nousu ja Ari alkaa olla finaalissa -mutta matkaa on enaa kilsa pari.
Yritan hieman raahustaa itsekin, vaikka askel on vielakin kevea…on niin helppoa! Aijai..
En kylla osaisi kayttaa kuljetusta, jos ilma olisi niin kurja, kuin meilla on matkalla ollut…kun ei lahtiessa osaa yhtaan tietaa, missa kaikissa kuteissa on hyva kulkea, mutta talla saalla, kun pitaa vain riisua, on tama helppoa!

Onneksi Albergueemme on helppo loytaa. Saavumme perille noin klo 15.00 ja saamme hyvat punkat!
Jerry ja muutama muu tuttukin on siella: Madame Quebec, espanjalaismimmit, Irkkunaiset.
Iloitsen kuinka helppo paiva on ollut ja suihkun jalkeen kayn sopimassa pyykinpesun ja uuden mochilla(=reppu/rinkka)taxin huomiseksi! IHANAA! Etta kipitan huomennakin!
Ari pitaa tiukan linjansa ja naureskelee, ettei lankea tuohon, kun on vain 19 kilsan matka tiedossa…
Jerrylle riemuitsen paivan helppoutta ja 4 irlantilaismimmia, jotka aloittivat ”lenkkeilynsa” Sarriasta -eli sen 100 kilsaa eivat kommentoineet mitenkaan, kun vetivat pikkurepuilla ja urheilutamineissa porhalsivat hurjaa vauhtia reitilla. Mochillataxi kuljetti heidan vetolaukkunsa! Just niin..vetolaukut! Nyt he nilkuttavat tuolla ja toivovat, etta huomenna jalat on jo tottuneet tahan.. no, en tajunnut katsoa, keiden kuullen hillun, mutta so what!

Illalla Ari vie mut aitienpaivaruokailulle. Pikku prinsessani laittoi ihanan tekstarin ja ohjeisti niin…
Sanoin Arille, etta voi rahastaa mun osuuden sitten kotona tyttareltani:)
Niin hei..taalla on HELLE!!!!
Kaksi paivaa tallaamista jaljella…kilometreja naurettavan vahan jaljella.
Kaikki on niin hyvin ja maassa rauha ja ilo!

Portomarin-Palas de Rei – n 22-25 km

Vertailimme toisten vaeltajien kanssa opaskirjojamme ja mehan olemme mainiosti parjanneet Michelinin ohjekirjalla. Sita on monilla muillakin kaytossa, se on napparan kokoinen ja edullinen. Ihan Akateemisesta ostimme sen. Jotkut ovat matkalla ilman mitaan opaskirjaa, mutta tallaisella melko alkeellisella parjaa hyvin.
Enka edes tykkaa, etta kaikki on etukateen selvitetty, kristallinkirkasta ja varmistettua.
Heratys lauantai aamuun Portomarinissa –jotenkin minua jo arsytti valmiiksi…
Ilma oli kalsea, mutta sateeton. Yolla lampotila ollut nollassa, silla matkalla heinapellot olivat huurussa! Toki ekat auringonsateet osuessaan jaariitteeseen sulattavat sen heti, mutta kuitenkin..
Fleecet paalla ja sormikkaat kadessa.
Matka jatkui kuten heraaminen ounasteli…jalat arsytti, rinkka arsytti, kohta koski selkaakin ja Arikin arsytti. –ei se siis tehnyt mitaan arsyttavaa, mutta arsytti vaan.
Reittikin oli mitaansanomaton. Ei mitaan uutta, eika yllattavaa.
Arille tuhahdin, etta tanaan on EVK paiva.
Kertoi huomanneensa. Hirrween tarkka. Siis ”Eniten Vituttaa Kaikki” paiva.
Saavuimme hyvissa ajoin Palas de Reihin ja ohjasin meidat albergue Buen Caminoon.
Alhaalla nain uusimman jenkkituttumme Jerryn ja han iloisena kysyy”Hi, how are you? Fine?”
Vastasin, etta koko paiva on ollut ihan inhottava, suorastaan paska ja mikaan ei huvittanut. Meidan kanssa jokusen paivan ristiin rastiin kavellyt saksalaismimmi Sabine saapui paikalle ja sanoi hanella olleen ihan samat fiilikset tanaan kuin mulla!
Heti helpotti..ja hymyilytti…otettiin siina porukalla oluset ja viinit. Tuli kummasti parempi olo.

Soitin aidillekin nyt jo aitienpaiva soiton, kun tiesin veljeni olevan siella lastensa kanssa seka tyttareni ja sen boyfriend. Olivat olleet ulkona syomassa ja just siirtymassa mutsille kahville kun soitin…siellakin oli ollut lievaa arsytyspaivaa, mutta hyva ruoka oli perinteisesti saanut mielet muuttumaan! Kiva oli jutella kuulumisia..
Siisti Albergue. Galician hinnat 10 euroa yo/nuppi. Meilla oli kolmen hengen huone ja kolmantena oli espanjalainen mukava elakelaismies Luis. Puhui jopa sujuvasti englantia.

Illalla istuimme Jerryn ja parin italialaismiehen kanssa alberguen keittiossa punaviinin, juustojen ja omenien aarella.
Nyt utelin Jerrylta miksi on lahtenyt matkaan. Jai finanssialalta elakkeelle alkuvuonna ja tahtoi tehda jotain erilaista! Han oli sita mielta, ettei kukaan taalla voi matkata ilman jonkinsorttista hengellisyytta= without spiritual meaning.
Lisaksi han urheilullisena tykkaa kun tassa on urheiluelementti mukana eli jokapaiva saa liikkua.
Vaimo on viela tyoelamassa ja Jerrya harmitti, ettei han ollut mukana. Jatti valiin matkan huonojen jalkojen takia, koska tiedossa ei ollut onnistuuko joskus matkata bussilla tai taksilla eli mainiosti olisi voinut olla vaimokin taalla.
Noh..toisen kerran, tuumasi han…
Yon nukuimme hyvin.

Vimppo satanen alkaa….ja ihmisia on kuin muurahaisia…

Aamulla soimme Supermerkadosta ostamamme banaanit ja pienet zumo de naranja -pullot ja matkaan lahdimme klo 7.30.
Sadetta ei ole, taivas on sininen, mutta saa viela kolea.
Laulelen aina ilmasta riippuen lauluja—-Arin onneksi en osaa ikina biiseista kovin montaa rivia…
Nyt on Veikko Lavin ”ihmisia on kuin muurahaisia…” Aika hyvin muistan sita kylla…
Auringon paistaessa mun suosikki on ”aurinko suuteli meita, Andreeeeeee”..just niiin venyttaen!
”Katson maalaismaisemaa ja ymmarran…….maalaismaisemaa, en voi unohtaaaaa”!
”Sataa, sataa rropisee, tiritiritom, varpaitani palelee, tiritiritomtom” on sadesaan ykkoshitti.
Nousua alkuun ja matka jatkuu ihan mukavaa reittia pitkin maaseudulla lannan hajussa.
Kylia on tuon tuosta, kaikki hyvin pienia. Taalla tunnelma muuttuu hieman markkinahenkisemmaksi paikoitellen, silla kylillakin tiedetaan, etta ihmismaarat kasvavat.
Nyt ei paase kavelemaan paljoa yksin. Aina nakyy takana tai edessa vaeltaja tai useampi.
Matka taittuu joutuisasti. Yhdessa kylassa aamukahvit ja teet ja sadan kilsan kohdalla juhlistamme tapahtumaa skoolaamalla appelsiinimehuilla ja syomalla chorizopatongit!
Siis nyt matka ei tunnu kuin poronkusemalta!
Enaa ei huoleta varpaat, eika mikaan vaiva, silla tuon matkanhan kavelee vaikka kasillaan! Ja samantien muljautan nilkkani…hih..onneksi en pahasti.
Ihmetellaan matkalla maatalojen pihoilla omituisia pikku varastoja, joista nakee, etta ne ovat vanhoja ja rakennettu maasta korkeammalle..pysaytan vaeltajakundin ja kysyn onko han espanjalainen, on joo..Malagasta. Osaa selittaa meille, etta ne siis vastaavat meidan maakellareita. Rakennettu kaarmeilta ja hiirilta suojaan ylos. Kavelemmekin sitten jonkin aikaa kimpassa ja juttelemme niita naita.
Pari kertaa joudumme jonottamaan kun lehmalaumaa siirretaan paikasta toiseen.
5 kilsaa ennen kohdetta mieleni tekee jatskia ja kohdalle osuukin sopivasti albergue -jota ei ole merkitty meidan oppaaseen. Kundia naurattaa mun ilme, kun kertoo, etta ei silla ole heladoa! Noh…otan korvikkeeksi lasillisen punkkua, joka on oikeasti taalla virkistavaa, kun se tarjoillaan aina kylmana! Saksalainen Sabine on mun perassa jonossa ja nauraa, etta kiva, korvaat jaatelon viinilla. Sanon, etten muuten kesta pettymysta.
Ari syo ”enpanada de atun” piirasta palan eli tonnikalapiirasta -galicialainen piiras ja Arin suosikki, mulle hiukan liian tukusa.

Ari ei usko kun kerron, etta ylitamme Portomariniin saapuessamme isomman latakon…siis jarven…mutta yhtakkia se todentotta siintaa alhaalla laaksossa. Se yltyy kehumaan matkanjohtajaa tietojen paikkansapitavyydesta. Kapeaa kavelysiltaa pitkin saavumme Portomariniin, joka on taas kiva kyla. Kaikki kylat joissa on plaza, tuntuvat olevan mukavia.
Kirjaudumme siistiin pieneen albergue Ultreiaan ja saamme omat privaattihuoneen 15 euroa per nuppi. Yhteisessa huoneessa petipaikka maksaa kympin per nuppi, joten helppo valinta. Galiciassa huoneiden hinta nousi kymppiin. En tieda onko municipal/kunnallisissa paikoissa halvempaa, mutta tama ok.
Pesemme hikiset vaatteet ja saamme ne kuivurin kautta kuuman hoyryavana 4 eurolla.
Aika kiva..
Aurinkoisella plazalla salaatit ja Ari on paivaunilla ja mina tietty koneella…
Tanaan tallattiin 22 kilsaa ja huomenna matkaa olisi 20-25 kilsaa.
Emme aio tehda pidempia keikkoja loppumatkalla..25 km per paiva on nyt maksimi.
Silloin kavely on viela kivaa.
Ja me tykataan pitaa kivaa!
Ai niin…kiitos hyvasta tulospalvelusta koskien latkamatseja! Hitsit kun rehvastelin jenkeille, etta piessaan ne kevyesti ja sitten havittiin….aijaijai…niin nolooooo!!

Kauniiden maisemien kautta Samokselle…vierailu kauniissa luostarissa ja Sarriaan.

Eilen aamulla starttasimme klo 7.30 Samokselle. Hostellin ikkunasta nain, etta monet ihmiset kaantyivat oikealle ja mieli teki huutaa heille, etta ”menkaa vasuriin, Samokselle!!”
Samoksen kautta kulkeva reitti on hieman pidempi, mutta uskon sen antavan meille enempi.
Sataa…mutta tama on sita tuhnusadetta pilvien hipoessa paata eli ei tama haittaa.
Matka kaartaa pikku asfalttitielta pienen ihan oikean kylan lapi ihanalle metsapolulle! Sanon oikeaksi kylaksi tata siksi, kun ei ole mitaan ”peregrino-humppaa”. Pikku rupsakoita kivitaloja ja vanhoja ihmisia askareissaan + tietty kukkoja ja kanoja.
Reitti polveilee ylos ja alas laaksossa koko ajan joen reunaa, joka virtaa valilla laaksossa kahta puolen.
Saniaiset ja kasvien vehreys on vertaansa vailla! Mahtavia puita ja hassua pukinparta-naavaa rungoissa.
Mun Canon Ixus roikkuu rintapielessa rinkassa ja kaivan sita tuontuosta matkalla esiin…..toivottavasti edes osa tasta ihanuudesta ja kasvillisuudesta piirtyy kuviin!
Alamaki kaartuu ja yhtakkia edessamme nakyy laaksossa Samoksen luostari. Nama kilsat menivat ihan nauttien.


Paastyamme alas lahdemme kiertamaan sateessa luostaria, joka ei siis ole ihan pieni rakennus. Saavumme avoinaiselle portille, josta muutama italialainen ja ranskalianen ulkonakotuttu eilisesta messusta hihkaisevat meille, etta vauhtia..ostakaa liput akkia! Kierros alkaa ihan nyt just!
Heitan rinkan veke ja kipaisen empimatta ostamaan 2 lippua 7 eurolla. Rinkat tuomme luostarin ovien sisapuolelle ja lahdemme kierrokselle. Espanjankielinen opas, mutta ymmarran hmmm…riittavasti. Nakoaisti on taalla eniten kaytossa.
Kannatti kayda. ”Ora et labora” eli ”rukoilla ja tehda tyota” on taman munkkiluostarin mottoja.
Suosittelen kayntia tuolla, jos oleilette joskus nurkilla!
Kulmabaarissa syomme calicialaiset keitot, lasillinen olutta= ”una caña” Arille ja minulle vaso de viño tinto. Loppumatka ei ole yhta hienoa kuin aamureissu, mutta voi toki johtua osin kovenevasta sateesta ja siita, etta olen jo sen mun paivan kohokohdan nahnyt. Ihan ok.
Sarrian vanhaan kaupunkiin kipuamme pitkin pitkia rappusia ja heitamme itsemme laheiseen albergueen. Koko kaupunki on taynna albergueita, silla taalta on matkaa Santiago de Compostelaan 111 kilometria ja loppu 100 kilsan kavely on minimivaatimus todistuksen saamiseksi. Taalta siis ihmisvirta kasvaa huomattavasti.
Sarria on aika turha kaupunki…tylsan oloinen uusi kaupunki alhaalla, ok, mutta pienen pieni vanha kaupunki ylhaalla. Noh…ei haittaa.
Suihkusta tulee lamminta vetta ja tarjolla on ruokaa! Muy bien!

Triacastelassa padre Auguston messussa klo 18 (8.5.2013 ke)

Illalla kiersimme koko kylan ja tutkimme valmiiksi aamun reitin.
Taalla on oltava huolellinen aamulla kun jatkaa matkaa, silla iso ensimmainen Camino-viitta ohjaa oikealle. Reitti on hieman lyhyempi , mutta kun kaarrat vasemmalle joen suuntaisesti, niin paaset tielle Samokseen, joka on siis meille se oikea tie.
Tahdon nahda Samoksen luostarin ja mieluusti vieraillakin luostarissa.
Mutta hei…takaisin Triacastelaan…kiersimme siis kylan ja pysahdyimme lasilliselle viinia ennen kirkkoon tutustumista.
Kun saavuimme kirkolle, pappi olikin jo valmiustilassa ja messu tuotapikaa alkamassa.
Ari papaili kaytavalla ja hoki mulle, etta hopi-hopi ulos, messu alkaa–ei kai me jaada???!
Pappi ja yks rouva jo huuteli meille, etta ¿Ingles?
Mina ajattelin, etta kysyvat milla kielella haluavat meidan saavan messuohjelman, niin vastasin ”Si, si, ingles”. Ari puolestaan huhuili ”Finlandes, finlandes”.
Kirkossa oli peregrinoja ehka 30 ja messun edetessa saattoi olla jopa 40-50 henkea.
Pappi komensi meidat kaikki eturiveista tayttamaan istuinpaikat ja sanoi hanen messunsa olevan vuorovaikutteinen -”niin Jeesuskin aikanaan kulkaas opetti” vertasi pappi.
Ok, tullaan tullaan. Hymyillen porukat liikkuivat eteenpain.
Nyt pappi kyseli ihmisilta, mita kielta he puhuvat. Brassimies taitaa tietysti portugalin eli hanet, italialaisen naisen, ranskalaisen tyton seka minut han komensi alttarille ymparilleen sivupenkeille istumaan ja jakoi kaikille Luukaksen evankeliumista a4 paperille kirjoitetut sakeet. Minun oli siis englanniksi /ingles.
Brassi joutui myos tulkkamaan espanjan englanniksi kirkkokansalle muutamaan otteeseen, kun pappi ei osannut kuin espanjaa. Miesta nolotti, kun sen englanti oli kehnoa, mutta mina kannustin ja vakuutin sujuvan hyvin ja lupasin auttaa…
En miakaan voinut asioita kertoa, kun espanjan taitoni ei riittanyt ymmartamaan kaikkea papin puhumaa.
Sitten tuli hetki, kun me kaikki luimme samat Luukaksen sakeet jokainen vuorotellen mikrofonin edessa kielet vaihtuen.
Onneksi minulla oli ok lauseet ja osasin ne lausuakin 🙂 Yritin valttaa uutislukija vaikutusta.
Messu jatkui. Luin muiden mukana Isa meidan rukouksen ja Uskontunnustuksen, tietty suomeksi issekseni ja kohta pappi jakoi kaikille meille uudet laput. Lapuissa oli Pyhiinvaeltajan siunaus ja taas ”jokaisen omalla aidinkielella eli ”mi lengua materna es ingles”:).Jep.
Lisaksi pappi alkoi huudella, etta missa se suomalainen on ja tahyili Aria?? Ari sitten hieman ihmetellen nousi ja tuli…heilla oli siunaus siella suomeksikin! Ari luki sen hienosti kirkkokansalle….kolmen kappaleen siunaus ja joka kappaleen jalkeen kaikki lausuivat yhteenaaneen Amen.
Ja sitten pyhiinvaeltajat siunattiin ranskaksi, italiaksi, portugaliksi ja minun lukemana englanniksi ja monien aameneitten kera.
Tata ennen pappi oli puhunut perheistamme: lapsistamme, isista, aideista. Kaikista ketka ovat kaukana meista. Olemassaolevista ja kuolleista ja minua alkoi siina itkettaa jo vallan sujuvasti.
Tartutin itkun ranskalaismimmiinkin, jonka huomasin ja herkistyneen.
Ei mulla ollut nessua taskussa, joten mun Pilgrim-siunaus oli hieman ryystaen luettu, muttei voinut minkaan.
Ehtoollisen jalkeen Padre Augusto halasi joka ikisen kirkossaolijan kunnolla rutistaen!
Voi vitsit!!! Aivan ihana kokemus!
Etta olikin niin onnistunut paiva kaikin puolin….
Arikin oli niin tyytyvainen messuun ja meininkiin!
Ranskalaistyton kanssa juttelin ”misan” jalkeen ja molemmilla meilla jo hymy niin herkassa. Tykattiin!
Lopuksi viela ihanassa ilta-auringossa hyvat ruoat kelpo viinin kera katuravintolassa.  Jotkut kirkossa tulleet tulivat kertomaan kuinka hyvin hoidin oman osuuteni, vaikka ei se ingles sitten se minun ”lengua materna” olekaan:)

Vuorille O Cebreiroon ja kauemmas….

Lahdimme aamulla loisto Alberguestamme matkaan ja kulmalla tormasimme ”tuttuun” tanskalaisnaiseen. Mua jo otti pattiin tuo sade, niinku heti alkuun, kun se ei ollut edes tihkua, vaan kunnon lotinaa.
Tanskalainen sanoi, etta menee bussilla alkumatkan ja jatkaa sitten tallaten matkaa. Mina sanoin, ettei taalta kulje arkena busseja? ”Juu juu..sinne menee sellainen pikku pikku paikallisbussi”. Mietittiin 0.05 sekuntia ja kirmattiin rouvan messiin pysakille:)
1.45 euroa per nuppi ja prrrrmmmm 20 kilsaa meni hurauksessa.
Ihan jo minuakin hymyilytti! Bussi olikin taynna muitakin peregrinoja: 2 nuorta espanjalaismimmia, jotka sitten loppumatkan kulkivat melko tasatahtia meidan kanssa Santiagoon saakka. Nelja italiasnaista ja jokunen muu. Kaksi miesta vaihtoi viela taksiin ja silla O Cebreiroon, me muut jatkoimme kavellen.
Tarvoimme noin 10 kilsan nousun (—palauduin pian ennalleni pieneen synkkyyteen sateen takia..inhoan rillipaana, kun en voi pitaa laseja paassa ja sitten en nae mitaan…) hiljaisina…
Ihan ok puuskutus ja kauniit maisemat alas laaksoon.
O Cebreiro: aivan ihana kivikyla!
Painelimme kirkkoon joka on pieni, mutta hmmm..hemaiseva ei ehka ole oikea sana, mutta menettelee nyt. Minuun osui ja upposi tama kirkko!
Leimattiin itse passimme kun ketaan ei ollut paikalla. Jatin 6 euroa koriin, kun ostin ja otin postikortin aitille ja englanninkieliseksi kaannetyn kirjasen: ”Towards a Christian Understanding of the Way of St.James”-kirjasen on kirjoittanut Lugon kirkkoherra. Ymmarrystahan olen kaivannut siihen, miksi ihmiset taalla ovat, josko se vitosella minulle selkiaa…?
Kolmen hengen vaeltaja porukka oli kanssamme kirkossa ja Ari huuteli yhdelle miehista, kun meinasi hattunsa unohtaa.
Ulkona nainkin munkinkaavussa ja lipokkaissa herra papin baarin nurkalla tupakalla. Puhuin toruen mukavakasvoiselle papille kun ei ollut kirkossaan, vaan baarissa —-naurettiin ja kysyin, etta voisko mun mies ottaa kuvan meista kahdesta.
Jostakin syysta kysyin asiaa ranskaksi. Mies vastasi ranskaksi, etta ”ei, ei se kay…ei han saa olla samassa kuvassa naisen kanssa”. Nauroin halle ja sanoin suomeksi, etta hopolopo! Sitten taas naurettin, kuvattiin ja hetki rupateltiin.
Me kierrettiin omituisella tavalla hyvinkin ihastuttava kivikyla lapi ja jetkettiin matkaa. Seuraavaksi jos tulen caminolle, aion yöpyä O Cebreirossa.


Tanne meidan piti jaada yoksi, mutta kun tehtiin osamatkaa bussilla ja sataa, sataa…ei huvita.
Taisimme taalla vuorilla jossain kohdin saapua Caliciaan, siella kuulemma sataa paljon eli emme huomaa eroa:)
Tallattiin muutaman piskuisen kylan lapi.

Hospital´ssa kurkkasimme kirkkoon ja siella istui nuori tytto, joka kirjoitti listaan kaikkien kavijoiden nimet ja kansalaisuudet ja leimasi peregrinopassimme. Kiva kurkkaus.
Kolmen porukka oli tassakin kirkossa samaan aikaan ja taas huutelimme samalle miehelle, kun unohti sen hattunsa! Kehottivat meita menemaan edelta, mutta sanoin, etta me tullaan takana, jotta voimme huolehtia taman yhden herran hatusta:)!
Alto de Pojossa 1330 metrin korkeudessa soimme lampoisen ruoan kolean sadesaan piritykseksi.
Jatkoimme matkaa ja Fonfrian kylassa ehdotin Arille, etta tanne jaadaan. Pikku albergue naytti siistilta.
Olimme tallanneet nyt yli 20 kilsaa ja koska reitti alkoi taas olla alamakea, niin hieman mun varvas lauleli..
Aria inhotti mutainen kyla , jossa oli siis yksi mutainen ”kylaraitti”. Paineltiin kylan viimiseen taloon mietinta viinille, kun aikaisempi mainos lupasi sellaisen loytyvan. Ja loytyi se. ”Dos vasos de viño tinto, por favor”
Hetki mietittiin ja pyydettiin naista soittamaan taksi:)
Oman kylan poika tuli meidat hakemaan ja heitti meidat 9 kilsan paahan Triacastelaan. Mukana oli joku pappa seuramiehena.
Onneksi otettiin kyyti! Reitti oli alamakea ja kulki autotieta pitkin koko sen 9 kilsaa ja mun varpaat ei vaan vielakaan kesta noita pitkia alamakia!
Selitin miehille, etta ”mi pied cantos halluluja!!” Tuntuivat ymmartavan.
Me talla kuviolla oikaistiin yksi paiva. Aamun aloitus bussilla ja lopetus taksilla. Ei me kavellen oltais millaan muotoa voitu nain pitkalle tulla. Itseasiassa maisema on molemmin puolin O Cebreiroa samanlaista eli olen erittain tyytyvainen paivaamme!
Taksikuski suositteli meille Triacastelassa melkein viimeista Hostelia ja suostuin helposti ilahduttamaan Aria…hostel olikin oiva paikka. 40 euroa…maran paivan jalkeen hyva vaihtoehto ja hei…aurinko alkoi paistamaan! Tiedossa kaunis ilta, yes!

Hanhikorppikotkista….

Luin tanaan uutisia ja Pyreneilla on 52 vuotias ranskalaisnainen pudonnut vuorelta 300 metria. Ollut ulkoilemassa/vaeltamassa kahden kamunsa kanssa.
Pelastushelikopterin saapuessa paikalle oli naisesta jaljella bootsit, osa vaatteista ja luut.
Hanhikorppikotkat tekivat ilmeisen aggressiivisen nopeasti tyonsa ja alle tunnissa oli ”Menu del dìa” ohi”
Hitto!
Naita me just ihastelimme Pyreneitten ylityksella ja vitsina sanoin, etta kyttaavat heikkoja peregrinoja toivoen harha-askelia!
Itseasiassa noin 7 vuotta sitten olin suht kevyella rotkovaelluksella Kreetalla. Paikallisopas mukana.
Alhaalla laaksossa saapui parvi…kymmenkunta hanhikorppikotkaa kaartelemaan ymparillemme ja lopulta asettuivat kallionreunamille tarkkailemaan meita. meita oli samanverran vaellusporukassa kuin kotkia omassaan.
Paikallisopas oli ihmeissaan ja aivan intona, etta harvoin nain hyvaa tsakaa kay! Wau!
Tipuset ovat siis yli 2 metrisia siipienvaliltaan..
Tuntui aika kammottavalta ja sanoin, etta olen vuoden ollut antibioottikuurilla (=mulla oli helikobakteeri) niin ne haistaa melkein raadon ja kyttaavat mua…
No joo..jatkettiin matkaa, mutta ovat siis melko reippaita kun sopivan uhrin kohtaavat he… Jos yhtaan lohduttaa, niin korppikotkathan eivat (ymmartaakseni) hyokkaa elavan kohteen kimppuun. Istuvat kuolevaa tekevan kohteen ymparilla. Nokkasevat varmistaakseen, ettei uhri liiku ja sitten toimeksi.

KONICA MINOLTA DIGITAL CAMERAValokuva internetistä lainattu.

Villafranca del Bierzoon sateessa tallaten…

Aamulla hyvin nukutun yon jalkeen matkaan.
Sataa tihuttaa…aikas tylsaa reittia. Ekat kylat ovat rumia. Kuin Ponferradan (jossa siis kuitenkin yli 60.000 asukasta eli aikas iso city) lahioita -ei ihka oikeita kylia.
Cacabelos on jo kaunis omanlaisensa pikkukaupunki viiniviljelysten keskella. Heilla on oma hyva valkoviininsa. Sita on muistettava maistaa!
Yritan aina muistaa pyytaa baareissa paikallisisa viineja lasilliseeni.
Olemme Bierzon alueella ja taalla riittaa viineja. On sellaisia rypalelajeja, joista en ole koskaan kuullutkaan.
Baarimikko Ponferradassa sanoi, etta ihmiset saattavat tilata viininsa niin, etta sanovat rypaleen nimen, mita tahtovat. Maistoin baarimikon omaa suosikkia Mencia nimisesta rypaleesta valmistettua viinia -se tuntuu olevan suosiossa taalla. Maistui mainiosti!
Pullot ovat baarissa isossa esim. kupariamparissa jaiden seassa-myos punkku eli sekin juodaan tassa maassa aina kylmana. Siita sitten pullo kateen, korkki irti ja ilman mittoja aina tarkasti kaatavat lasilliset asiakkaille.
Lasilliseen saa aina eurolla. Pulloon nahden toki hintavaa, mutta kiva maistella eri lajeja. Minahan tykkaan niin valko, -puna, kuin roseviinista, joten olen hyvin helppo asiakas:)
Kirjauduimme taalla ranskalaiskylassa viimeisena sijaitsevaan albergueen; albergue de la Piedraan. Nuoripari on pitanyt tata vasta reilu vuoden kultaisen noutajansa kanssa.
Siisti. Otimme kahden hengen huoneen (wc+suihkut yhteisia), aamupalan ja annoimme kundille pestavaksi ja kuivattavaksi KAIKKI muut vaatteemme, paitsi yhdet, mitka ovat paalla. Ihanaa! Saan yokkarinkin lampoisena ja puhtaana paalle!
Koko paketti meilta yhteensa 29 euroa. Ei paha.
Nyt unille ja sitten kylille.
Niin…tietsikan kayttokin on vapaaehtoismaksuun perustuva. Olimme ensimmaiset taman paivan peregrinot yhdessa jenkki-Jerryn kanssa, ketka kirjautuivat de la Piedraan.
Toimituksen jälkihuomautus: Jerry olikin sitten ”kuvioissa” koko loppumatkan Santiago de Compostelaan kanssa eli mitähän tuolta meillä onkaan jäljellä..pari sataa kilsaa.

Mun pitaa tutkia, mista tama ranskalaisuus nailla alueilla pohjautuu…mulla on mennyt tama historiantunneilta ohi korvien;)
Palaillaan…España vaikenee. Toistaiseksi.

NIIN JOO..unohdin sanoa, etta tanaan nahtiin kavellessa yks ”nuorten, kivojen poikien poppoosta”–sellainen karibialaisen nakoinen ihana (=lue komea..jopa kaunis!) gasellimainen kundi!
Se hihkaisi meille jo kaukaa moikat leveasti hymyillen ja ihmettelin, etta on karistanut muut hulttiot pois!? Muilla kundeilla ei ole kuulemma kiire mihinkaan ja ilonpito hidastaa matkantekoa, mutta talla odottaa tyot ja muutenkaan ei jaksa tallustaa niin hitaasti…hymynaamoin ja kevein askelin mokoma jatkoi matkaansa! Aijai..
Mentiin kylille syomaan menuut ja taas tormattiin viimeisimpiin jenkkikamuihin Minnesotasta -ketka yllytettiin eilen jatkamaan matkaa….ne aikoo huomenna painella suoraan O Cebreiroon..tah?? 30 kilsaa ja ylos ylos ihmettelen mina??! Ahaa…he paljastavat, etta heilla on tiedossa vaihtoehtoreitti, joka kiertaa helpomman kautta…noh..me ehka tullaan paiva perasta..katsellaan nyt kun on luvattu tota halvatun sadetta viela pariksi paivaa.
Ai niin.. tama puhelias jenkkimies Minnesotasta kertoi, etta heilla joku LasVegas miljardoori rakennutti kaupunkilaisille hulppean jaakiekkohallin.
Mies selosti niin intona, etta hieman meni ohi, etta mahtuiko sinne vain 15.000-20.000 ihmista, jotta kaikilla on aina huippupaikkaistua…jokainen penkki on nahkaa ja luksusta koko sisutus etc etc. Hulppeaa!
Tama pieni kyla taalla on taynna kirkkoja —ihania kujia ylos ja alas..4000 asukasta…kiva mesta..ranskalaisuutta en jaksa viela selvittaa..jaapa jotain ihmeteltavaa..
Meilla on vielakin taalla kivaa!

Matkaan auringonnousunaikaan…Cruz de Ferro-Ponferrada

Nukuimme tosi huonosti Albergue Monte Iragossa siella Foncebadónissa. Muuten ok paikka baarin,ravintolan ja henkilokunnan puolesta, mutta tama huone oli kellarikerroksessa. 10 heppua nukkui samassa hapettomassa ja kuumassa huoneessa..ihan kamala! Tama on vasta kolmas huono albergue, muut olleet ok.
Klo 6 pompattiin ylos ja laitoimme hissukseen kaytavassa itsemme valmiiksi. Syotiin banaanit ja juotiin mehu ja klo 7.00 matkaan!
Auringonnousu oli vuorilla kaunis, kun taivas oli punainen.


Lehmien ammuntaa ja lintujen laulantaa. Tietysti kukkokin kiekui —aina taalla kukot kiekuvat, olkoon aamu tai ilta:)
Parin kilsan paassa saavutimme ristin, Cruz de Ferron (1504m korkeudessa) ja tanne jatimme kivet.
Aamuaika oli kiva, kun meita oli vain nelja paikalla. Ristin ymparilla oleva paikka on tosin aika rupuinen–sijaitsee ns. levahdyspaikalla eli autollakin sinne paasee.
Minua aina harmittaa roskat,joita ihmiset ovat tuonnekin jattaneet. Muovipullot vaellusreitilla suututtavat myos, kun ne ei maadu. Tyhmaa jattaa niita luontoon, kun tyhja pullo ei edes paina mitaan! Mur!
No mutta! Ajatus kaunis:) Sinne jai taakkaamme ja kevyina jatkoimme matkaa.
Manjarinissa on varmaan reitin kuvatuin kulmaus paikallisen alberguen kohdalla –koko kylassa lienee 2,5 ehjaa taloa, eika tamakaan ihan huippukunnossa ole:)
Kysyin miehilta saiskos aamukahvia? No problema! Kiva..horpin kahvit ja soin 3 pipruakin, juteltiin paikan pitaja papan kanssa kaiken omituisen romppeen keskella! Pappa soitti aina isoa lehmankelloa kun peregrino kaveli tiella ohi -pysyy kasilihakset kunnossa. Maksu oli ”donativo” eli vapaaehtoinen eli pari euroa purkkiin ja matka jatkuu varoituksen sanat mukanamme –pappa kaski olla varuillaan nyt tasta edespain; huonoja ihmisiakin on liikkeella eli kun nukumme, niin arvotavarat oltava hyvin piilossa. Varkaat saattavat iskea yollakin ja nappaa paan vieressa pidetyt pussukat!! Ok.
Minun arvokamat ovat pussukassa silkkipussin sisalla kanssani yoajan.
Vuoren rinnetta alas ja jalat huutaa taas hallelujaa!
Kavelemme ja voihkimme jenkkipariskunnan kanssa lahetysten, jotka olivat Astorgassa kanssamme samassa hotellissa.
Acebon kylassa syomme hyvat munakkaat ja juomme kahvit+teet.
Tuuletan jalkojani ulkona ja rupean juttusille (–olen aika uteliaalla tuulella) kahden elakepariskunnan kanssa ja kysyn hetken paasta mista ovat. Australiasta, vastaavat he. Kysyn hammastyneena, etta niinko…oletteko ihan varmoja? No sitten nauravat ja kertovat, etta ovat asuneet toistakymmentavuotta Ausseissa, mutta ovat alunperin puolalaisia! Heh..ei mua noin vain huijata…kehun heille Suomen vaellusreitteja Lapissa. He aikovat vuokra-auto-lomailla matkan paatteeksi Portugalissa. Aloittivat Caminon Leonista. Naiset kehuvat mun ihoa niin kauniiksi! Hah…siis meikiton ihoni, jossa Españan aurinko sai heti maksalaikat tosi kivasti esille. Noh..kiitos kaunis kumminkin!
Niin..moni voisi iloita kun ei tartte meikata, mutta voi kuulkaa kun olin iloinen kun Astorgan lepopaivina SAIN meikata! Yes! Ihanaa kun saa piirtaa silmat paahan ja ihon oikeesti kauniimmaksi…tykkaan!
Maisemat jatkuvat nyt todella hienoina!
Isot kastanjapuut, paljon kauniita laventelinippuja ja kanerva muuttuu punaisista puskista valkoisiksi!
Ihanaa..
Loppumatkasta alas vuorenrinnetta alkaa satamaan -jenkit siirtyvat kavelemaan tasaista maantieta pitkin.
Saavumme Molinanescan kylaan uupuneina sateessa.
Kylan loppupaassa menemme ravintolaan sisalle ja mietimme jaammeko vai jatkamme.
Paatamme syoda Menu del Dián ja juoda hieman mietintaviinia.
Jenkitkin tulevat. Ottavat kahvit ja kyselevat meilta jatkammeko vai jaamme. Sanon, etta syomme kunnolla ja paatamme sitten.
Kohta mies tulee sanomaan, etta he paattivat tehda kuten me, syoda kunnolla ja sitten paatos.
Yllytamme heidat jalkiruoan aikana jatkamaan kanssamme ja niin viela tarvomme  8 kilsaa Ponferradaan. Siis kulku on kirjaimellisesti tarpomista…tie on tappotylsa –johtunee sateesta, vasymyksesta ja jalkojen kipuilusta, mutta Ponferradaan on ilo saapua ohi Temppeliherrojen valtavankokoisen linnan ohitse! 27 kilsaako me hullut kaveltiin..juu…se on meille liikaa ja se tuntuu jaloissa! Aijai…
En oikein jaksa tajuta missa alberguet ovat ja painumme kysymaan linnan viereisesta Hostelista huonetta: peregrino hinta 40 euroa, muuten 48e. Si, si, señor. Meille kelpaa!
Oi vitsi..paikka on niiin hieno…kuin hotelli ja ihana alakerran baari!
Voi meita onnellisia!
Suihku, pienet ettonet ja kylille.
Mietin jo messuun menoa, mutta kun astuin kirkkoon, niin sain kammottavan yskanpuuskan jostakin makeasta suitsukkeesta ja ryntasin takaisin sateeseen yskimaan!!
Illalla soimme laheisella plazalla. Mina soin lampiman herkullisen sieni-rapusalaatin ja Ari menuun. Musiikkina ihanaa Katie Meluaa:)

Plussat ja miinukset

Tanne kasaan kokemuksiamme matkasta.
Merkitsen lauseen loppuun jos mielipide on vain jommankumman.
Olemme melkoisen samanmielisia. Onneksi.

PLUSSAA:
– Ilmasto, silloin kun on aurinkoista

– Reitti, silloin kun ollaan ominemme -siis pois autoteilta. Ei liikenteen melua ja maisemat palkitsevat.

– Ihmiset. Ystavalliset, auttavaiset ihmiset. Niin muut vaeltajat kuin paikalliset, jotka omatoimisestikin pysahtyvat auttamaan sinut oikealle tielle, vaikka olisit etsimassa ruokapaikkaa:) Mita sinulta puuttuu, niin joku auttaa sinua…miten se olikaan: ”Camino antaa sinulle kaiken tarvittavan!”

– hyva ja edullinen ruoka

– hyva ja edullinen viini: viño tinto=punkku, viño blanco=valkkari ja viño rosado=rose viini. Ravintolasta pullo ollut halvimmillaan 2.50 euroa => 7 euroon. Pahanmakuista viinia en ole taalla juonut. Arille una cana eli pieni olut, mun tilaamana.

– Albergue = majatalo =refugio: eli yhteismajoitukset, joihin paasee yoksi vain peregrinot=pyhiinvaeltajat nayttamalla ”Credencial del peregrino`n” eli Pyhiinvaelluspassin. Majoitukset maksavat yleensa 5-8 euroa riippuen menetko kunnalliseen (municipal) vai yksityiseen (priv). Joskus salit ovat valtavia. Kivempia on pienemmat salit ja tuskaa joillekin on jos kovia kuorsaajia on paljon. Mua etoo kylmageeli-linimenttien lemu. Meilla on ollut onnekkaasti melko hyvin peseytyvia matkakumppaneita eli muita hajuhaittoja ei kamalasti ole ollut. Luulin, ettei Ari suostu nainkaan usein niissa makaamaan, mutta hyvin on maannut!
Caliciassa hinta nousi 10 euroon, mutta kestettiin sekin:)

– Leimojen keruu (Ari).
Aijai…sen peregrinopassissa on paljon enemman leimoja kuin minulla. Leimoilla todistamme kulkeneemme matkan, joka oikeuttaa meidat saamaan todistuksen kuljetusta matkasta Santiago del Compostelassa ja jotkut jatkavat matkaa Finisterraan viela 80 kilsaa ja saavat prameamman totarin.

– Hauskanpito -istuimme Foncebadonissa illalla baarin ”terassilla” ja naureskeltiin kaiken maailman juttuja..Ari tuumasi ”etta onkohan meilla liian hauskaa ollaksemme pyhiinvaelluksella?”

– PEUKALON KYNNET! Olen ollut kynsien purija pennusta saakka. Kun Krista syntyi noin 20 vuotta sitten, sain kasvatettua muut kynnet, koska kudoin niin paljon nuttuja, paitoja ja mekkoja, mutta purin yha peukun kynnet aina ihan nysiksi. Edes nainenkaan ei pysty nakojaan vaeltamaan vaellussauva kadessa ja puremaan kynsia eli minulla on peukun kynnet ekaan kertaan 40 vuoteen! Siis nyt mulla on kaikki kynnet! YES!

– Varvas: Olin laittamassa sen ekana miinuksiin, mutta nyt kun sain kynnen irrotettua, niin siina on kauniimpi kynsi kuin koskaan…eli siellakin on soma kynsi. Koitteli hieman, mutta mutta….kuka naita laskee!

MIINUS:
– Ilmasto, silloin kun on kylmaa ja tuulista tai sataa vetta tai LUNTA!

– reitti, silloin kun se kulkee motarin vartta ja autoilijat nakevat samat maisemat kuin me. Niiiiiin epareilua, niin epareilua!

——–tassahan naita olikin——

Matkaan Astorgasta kukon laulun aikaan kohti kevennysta…

Starttasimme seiskan maissa Astorgasta matkaan!
Lepopaivat tekee taman, etta ajoissa matkaan hus hus…Varpaat tuntuvat nyt taas kestavan. Meita ennen matkaan oli jo startannut Minnesota-USA pariskunta, jotka yopyivat samaisessa hotelissa.

Sovitin eilen Astorgan urheilukaupassa kaikki vaellussandaalit lapi, mutta kaikissa oli leikkaus just niin, etta osui mun pullukkavarpaaseen. Poistokorista nappasin mukaan vitosella mustat Aku Ankka-malliset lipokkaat, jotka natsaa mun jalkaan loistavasti! Ne on varmaan pari numeroa isot mulle, mutta tyhjio jaa karkeen eli just hyvin mun valtaville varpaille:) Nyt voin ainakin iltaisin taapertaa ilmavasti ja kivuitta! Varvaslipokkaat jatin hipin oloiselle myyja miehelle.

Ostin apteekista sellaisen pitkan ns kangastuubin, josta leikataan sopivia palasia varpaisiin. Ulkopuoli on sidemaista ja sisus geelimassaa. Ari puki mun kolme (=tamanhetkinen saldo:)) ongelmavarpasta kunkin omaan ”sukkaansa”, niin katsotaanpa kuinka tyton kay!
Shortseissa lahdimme, aurinkorasva nahassa ja pian riisuimme jo fleecetkin pois! Ihanaa!
Taas kulkee…
Tie kulkee joo maantiella, mutta tama ei arsyta minua, silla tie on pikkutie ja harvakseltaan liikennoity.
Santa Galina de Somozasta tie pienenee yksikaistaiseksi. Hyva!
Jotkut vastaantulevat autoilijat toottaa ja vilkuttaa…poliisitkin. Ollaan niin maalla…
Polku erkanee tiesta kolariauton kohdalla ja nousee koko ajan.
Kivisen polun vieressa on pari sataa metria aitaa, johon ihmiset ovat kiinnittaneet oma tekemiaan risteja risuista ja kanervista.
Kyla nakyy kaukana, mutta sinne on matkaa…
Ihania kirkkaan vihreita perhosia—siipien tyvi on ruskea. Kuin sinisiipemme.
Valtavia, upeita mannynkapyja! Keraan syksyn ja talven aikana kotona kaikki kynttilanjamat talteen ja kevaalla keraan isoja hyvia mannynkapyja ison kasan. Kynttilat sulatan vanhassa retkikattilassa, kiepautan kavyt kynttiläkattilassa ja lopuksi kastan astiaan, jossa on kylmaa vetta. Nain saan aikaiseksi oivia sytykkeita vaelluksille ja mokillekin. Tämä duuni on ehdottomasti ulkohommia!
Siksi mieleni teki kerata noita ihania kapyja…onneksi se on mahdottomuus!
Pikku mannytkin ovat niin kauniita—nain jo sielun silmilla sellaisen koristeltuna joulupuukseni olohuoneeseeni!

Rabanal del Caminossa (populaatio 50 hlöä ja korkeus 1150m) soimme pienet pastat kahvion omistajan koira seuranamme. Kylan lapi kavellessani sapsahdin kadulla, kun penkilla on ketjuun kiinnitettyna iso haukka!
Matka jatkuu kauniina. Pikkupuista laaksoa, lilaa pusikkomaista kanervikkoa ja kivaa keltaista kukkaa, tuulimyllyja kaukana rinteilla ja molemminpuolin lopuksi lumihuippuiset vuoret. Kelpaa meille!
Me ollaan ilmiselvia ylamaki-ihmisia!
–kielioppia en nyt noudata, kun ei oo niita pisteita aan ja oon hatuiksi, niin kirjoitan kuin kuvittelen olevan helpompi lukea!

Lopuksi kiipeamme 1440 metrin korkeudessa sijaitsevaan Foncebadònin piskuiseen rupukylaan ja otamme auberge yon ekasta paikasta. 7 euroa per nuppi.
Respan kundi on italialainen. Kysyn kylan asukaslukua…3-4 henkiloa, muut tulevat passaamaan peregrinoja lahikylista. Siksi siis tienvarressa seisoi useampi auto.
Menin suihkuun ja hain sitten pyykit. Pyykkeja pestessani tama nuori-respan-kundi tuli viereeni ajamaan partaansa –siina samalla turistiin. Yhtakkia kundi riisui vaattensa ja painui samaan suihkuun mista olin hetkea aikaisemmin tullut.
..mun silmat kierteli kieroina ympariinsa, kun yritin olla tirkistelematta…:=) Ari oli kulman takana suihkussa ja VANNOIN etten kauheen kauaa tuijottanut nakua italiaanoa:) Heh…
Porukka hevosien kanssa pysahtyi syomaan.
Istuimme ulkoterassilla viini/olutlasillisella, kun vanha tuttu saksalaispoika saapui kylille. Se joka lahti sielta jostakin pikkukylasta takaisin Burgosiin Newcastle-Adamin kanssa -kundi loytyy illanistujaiskuvista aiemmin.
Olivat menneet junalla Leoniin ja juhlineet siella muutaman paivan. Loytaneet hauskan baarin, jossa oli tosi mukavia tyyppeja -osoittautui homobaariksi. Good for them:)
Adam oli sanonut olevansa liian lihava kavelemaan eli matkaa Sarriaan julkisilla ja kavelee sen vimpon 100 kilsaa. Tama kundi jatkoi jalkaisin matkaa ja toivoo tapaavansa Adamin viela Santiagossa. Kundilla ei ole ollenkaan sadevaatteita mukana. Jos sataa, niin huilaa tai kulkee bussilla.
Kylakauppa taalla on auki seuraavaksi 8.5.2013.
Makuupaikat ovat taas aikas taynna.
Varpaani kestivat hyvin vajaan 26 kilsaa tanaan, mutta matka olikin mukavaa ylamakea. Mun mielesta se pahin varvas on nyt parantumaan pain –voi olla etta kohta kynsi irtoaa mutta se onkin siina pienin ongelma–sakemanni-pojan mielesta varvas on kamala, mutta se ei ole nahnyt pahinta vaihetta….Hyvin menee!

Tasta on huomenna matkaa pari kilsaa Cruz de Ferrolle.
Ristille, johon pyhiinvaeltajat jattavat kotoonta tuoman kiven.
Kivi sympoloi kaikkea kantamaanne taakkaa, jonka tanne vuorille saamme aamulla jattaa.
Siita jatkamme kevyina ja keventyneina matkaamme.