Avainsana-arkisto: santiago de compostela

Loppuhajatelmien aika…

by

1.
Kiitos matkaseuralaiselle!
Ari on ja on ollut kelpo kumppani taalla-kin.
Joskus murisee mun reittivalinnoille tai mun haslaamiselle, mutta se on silti niin hyvantuulinen ja kannustava.
Muistutan sita, etta mia olen kuitenkin the matkanjohtaja ja se on tilannut taman seikkailumatkan –joskus on han ajatellut aaneen, etta ”niinko tilasin…?” Hmm..
Reipas tallaaja ja vaikka ei puhu tuon stadin lisaksi montaa kielta, niin on parjannyt mainiosti mun ja muiden kanssa 🙂
Kuuluu joukkoon ”hyva ruoka, parempi mieli” , mutta pelkka lupauskin, ”etta 4 kilsan paassa saat hei valipalaa” saa miehen taas iloiseksi!
2.
Kiitos maailman paras tyttareni Krista!
Tayspainen mimmi (vaikka haslaa niinkuin minakin) eli aina tiedan, jos jotain tarttee selvittaa tai hoitaa kotipuolessa, niin homma hoituu.
Ja olet nyt tarvittaessa auttanut mummiakin, kun mina olen taalla!
Kiitti muru!
3.
Iska odottelee uurnassa mereen menoa ja muistotilaisuudet hoidettu…Kiitos veljeni Ossian ja Marja-Liisa.
4.
Ystavat rakkaat –niin toissa kuin muuallakin!
Kiitos kaikista tekstareista, terkuista, latkatulostiedoituksista, tsempeista, osanotoista…
Ja ISO kiitos kun olette lukeneet mun blogia!!!! Ja kommentoineetkin sita!
KIVA!!!!
Ollaan naurettu kommenteille ja tieto siita, etta olette ”mukana” on sekin kannustanut ja ilahduttanut meita molempia!!

_______________________________________________________________________________________________

Aina ei ole ollut alyttoman kivaa eika aina ihan leikkisan helppoa.
Triacastelassakin pappi/padre Augusto kysyi messussaan ihmisilta, etta onko caminolla kaikki ollut helppoa? Katsoi minuun ja kysyi minulta samaa? Vastasin etta ei, ei ole aina ollut helppoa…”no, no siempre facil…” ja sainpas luvan istua ja levata, muiden yha seistessa.

Paallimmaiset tunteet ovat kuitenkin positiivisia.
Kokonaisuus ihan ehdottomasti reilusti plussalla ja enimmakseen kulkuhan on ollut helppoa!

Kaikki ei ole ollut odotettua eika aina mennyt odotetusti, mutta muokkaamalla omia asententakin, ollaan kuitenkin oleskeltu siella kuuluisalla mukavuusalueella. Itsestaanhan kaikki on loppujen lopuksi kiinni, kuinka missakin viihtyy ja parjaa.

Yhtena paivana huomasimme juttelevamme ”etta Camino Norte voisi olla kiva reitti kavella”. Nain se menee. Jossain kohdin vannoimme, etta emme kavele enaa askeltakaan taman jalkeen.
Mutta kun tulen caminolle uudelleen, niin tulen silloinkin ajan kanssa. Se on mun menolle oleellista.
On oltava lepopaiviakin ja tilaa muuttaa suunnitelmia tarvittaesa.
Elakkeella kenties seuraavaksi pidemman kaavan kautta. Ilman mitaan aikatauluja.
En usko alkuunkaan, etta olisin nauttinut matkasta, jos olisin ollut ”sadan kilsan matkaaja”. Liian lyhyt aika.
On taalla mentava ainakin kolmisen viikkoa ja vietettava ehdottomasti albergue elamaakin! Silloin tahan outoon hulluuteen paasee sisalle….

Huomasittehan, etta muutin otsikkoa.
En viitsinyt poistaa alkuperaista otsikkoa, silla sehan oli tavoite, joka muuttui matkalla, kun mukaan astui muutama muuttuva tekija.
Ehka sen pitikin muuttua, jotta tasta tuli juuri meidan ”the camino”.

Kuvia lisailen tanne sitten kotona, mutta nyt Camino de Santiagon uutistoimisto vaikenee.

Adios, hasta luego!

Advertisement

Muistotilaisuudessa Astorgassa

by

Aamu aurinkoinen.
ASTORGA
Kaunis kaupunki eli”Que bonito ciudad!” Kehuin tuolla lailla puistossa istuvalle papalle ja han hymyili ja kertoili kaupungin historiaa…hymyilin leveasti ja kehuin lisaa ja kiittelin tarinoinnista eli en tietenkaan likimainkaan kaikkea sanomaansa ymmartanytkaan 🙂

Vanha kaupunki sijaitsee kokonaan muurien sisapuolella. Kiva paussipaikka peregrinoille, silla kaikki on lahella eli saa oikeasti huilia!
Suurkaupungissahan tallaat huomaamatta kilometreja jalat kipeiksi eli siksi jatkoimme matkaa Leonista pikaisesti ja tulimme tanne.

Taalla on paljon pyoratuoliporukkaa, mutta sitten tajusimmekin, etta koko vanhakaupunki on portaaton! Sileaa laattaa ilman kavalia kynnyksia…
Taalla on myös uskomattoman suuri ja kaunis katedraali, jonka kiersimme aamulla. Gaudikin on jattanyt tanne jalkensa ja tunnistettavat muodot loytyvat katedraalin viereisesta palatsista. Eika siihen komeat rakennukset lopu..
Otimme 3 tahden hotellista huoneen kahdeksi yoksi. Pyhiinvaeltajille hinta olikin vain 60 euroa/yo ja meille vaeltajille minibaarin juomatkin ilmaisia. Myos hotellin ravintolassa on tarjolla ”menu peregrino”, joka on euron halvempi koyhille peregrinoille (pobre peregrinos) kuin normaali ”Menu del dia”. Me saamme hotellin asukkaina siitakin viela euron alennusta. Respan loistavaa englantia puhuva mimmi ohjeisti ottamaan pyhiinvaelluspassin mukaan, jotta saamme alennuksen—maksaessamme sanoin tarjoilijalle, etta odota, niin naytan passin. Tytto elehti, etta ”ei hei tarvitse, han kylla nakee, etta olette peregrinoja! MITAAH???  Kummastelin!!?? Kysyin, etta mitenka pystyisin todistamaan, etta olenkin tavallinen turisti, enka peregrino??
”Ei noilla vaatteilla onnistu..ehei!” Haukuin torkeaksi, mutta meni nauruksi:=) Haloo!!!

Ruhtinaallinen aamupalakin kuuluu meille ja tanaan meni huoneemme lukko rikki, niin jouduimme muuttamaan toiseen huoneeseen.
Emme pyyda hyvitysta, vaan kestamme. Uusi huone on valtava…hierovat suihkut ja parveke Plaza Mayorille. Jihuu!
Kysyimme sivukadun Hostellista huonetta, niin 50 euroa yo. Ilman aamupalaa..hah..me nautimme plazan tunnelmasta ja kulmabaarin loistavista tapaksista –maukasta mustekalaakin!

ps. vain muutama espanjalainen taalla on puhunut sujuvaa englantia matkan varrella. Astorga on melkoinen poikkeus taman suhteen. Enemmisto ei vaan puhu sanaakaan muuta kuin castellanoa eli kylla kannattaa panostaa ja opiskella ainakin ne noin sata sanaa, niin kuin mina laiskimus, niin sujuu asiat jouhevasti. Tai siis edes jotenkin. Verbit ovat kylla karanneet minun muistista!!

ISKAN MUISTOTILAISUUS klo 14.00:
Kavin jo eilen testaamassa Skypen laheisesta InternetCafesta -tassa hotellin koneella Skypeä ei ole. Kuulokkeiden vaihdon jalkeen homma toimi hyvin.
Kaupan kautta hain ”nessuja” ja sitten kahvilaan. Mikrofoni ei toiminut eli porukat eivat kuulleet minua, mutta kamerayhteys toimi moitteetta ja me kuulimme täällä kaikki puheet ja kommentit!
Ihmeellista tama tekniikka.
Kauniit olivat puheet -kait niita oli enempikin kuin mita kuulin, mutta tarkeimmat kuulin.  Veljeni itketti mua jo edellisiltana puhelimessa, kun luki mulle Raittilan Jaakon kirjoittaman runon iskasta. Erittain hyvin ja osuvasti luonnehdittu eli tunnistettavissa oli runon kohde.
Netticafeessa keskityin tilaisuuteen. Itkin ja nauroin. Elehdin ja peukutin ja lentopussailin, kun tyttareni kierratti minua eli mun naamaa vieraiden keskella –kun mun puhettahan ei kukaan kuullut! Sain toki viesteja tekstailtua Skypen kautta. Aika hupaisaakin.
Osallistuinpa ”Kotkan poikia ilman siipia” lauluun -kiitos Aatu! Nooh..en laulanut taysin palkein kuitenkaan. Nettikahvilassa oli viereisessa kopissa mies, joka ei kaantanyt paataan, mutta silmat kiersi ja kaarsi, kun tarkkaili ihmeissaan mun tekemisia. Mina en asiaa huomioinut, mutta Ari toimi tarkkailijana mun vieressa.

Sitten tuli muistotilaisuudessa lampiman ruoan vuoro ja se sitten vei voiton eli rakas tyttareni hihkui, et soitellaan mami, mut meen nyt syomaan!! No nettikahvilassakin siesta-sulkemisaika oli hilkulla, joten ihan ok.
Onneksi paasin mukaan…

Nyt ollaan Roncesvalles’ssa ja eniten vasyttaa kaikki!

by

Alkumatkasta ei sen enempia, kaikki meni niinkuin piti. Lento Toulouseen -joka ei ole kummoinen kaupunki eli pelkastaan Tolousen sen takia ei tuonne kannata matkustaa. Juna vei hyvin meidat aloituspaikkaan Saint-Jean-Pied-de-Portiin, jossa yovyimme mukavassa hotellissa ja sen kylmassa huoneessa kirkon ja hautuumaan kanssa samassa pihapiirissa.
Junassa treenasin ranskan taitojani pikkupojan kanssa, jolla oli lelukoira mukana. Biarriz/Bayonnessa oli junan vaihto.


Aamulla klo 7.15 matkaan ja kiva baskikyla jaa sijoilleen. Ylamaki alkoi heti eika ihan kevyena–no jos Pyreneet on ylitettava ja matkaa on noin 27 km, niin ei kait helppoa kukaan odottanutkaan. Kuitenkin refugio Orisson tuli aikas pian n. 8 kilometrin kuluttua ja taalla kannattaa sitten tankata, silla ennen Roncesvallesia ei ole mitaan tarjolla kuin huikeita maisemia. Join kahvin ja nautittiin juustopatonki puokkiin ja lautaselliset loisteliasta keittoa, jota oli niin paljon, etta ilahdutin Aria kun sai satsata mun kulhosta loput sopat:)
Nauratin varttuneempaa jenkki pariskuntaa vinkumalla Arilta niskahierontaa samalla kun pupelsin ruokaa ja heiluttelin kengista vapaita varpaitani. Ari ei innostunut asiasta (outoa:)) -keskittyi mielummin ruokaansa, niin naukaisin, etta ”aijaa, et enaa rakasta minua”. Jenkkiherra Jim ihmetteli naureskeluamme ja selitin saman hanelle…. sitten han vetosikin vaimoonsa samalla lauseella aina kun sai tilaisuuden. Pitipa senkin miehen tulla Ranskaan saakka oppimaan miten hassuuttaa puolisoaan:)

Mielettoman paljon upeita, valtavia hanhikorppikotkia liitelee yllamme -vaanimassa toiveikkaina sairaimpia vaeltajia….?
Maisemat ilahduttaa koko reitin ajan vaeltajaa. Lunta kohden tallatessa ilma viilenee huomattavasti. Pipo paahan ja sormikkaat kayttoon!
Taalla antaa voimia se kun matkalla on muitakin kuin me. Kaiken nakoisia, kokoisia ja ikaisia.  Askel askeleelta matka taittuu..

Matka ei jatku muualle kuin ylos. Pyhiinvaellus toimistossa varoitettiin menemasta Napoleonin reittia pitkin tai olemaan ainakin hyvin varovainen, silla loppumatkassa on alasvievalla rinteella paljon lunta.
No joo…pian katoavaa lunta oli jonkun verran paikoitellen, ei ihan ”danger” painotusten arvoisesti enaa.
Toimituksen myöhempi lisäys: sää muuttuu täällä nopeasti ja 3 päivää aiemmin lunta olikin paikoitellen puoli metriä jos hieman enempikin. Matkalla kuultua myöhemmin ja valokuvista todistettu todeksi.
Matkalla on viela yksi lahde, josta voi tankata energiajuomaa varten lisaa vetta ja siina samalla on sitten se hetki kun hihkaisin ”Au revoir France y Hola España” eli valtioiden rajalla ollaan ja siirrytaan Navarran maakuntaan!!
Alkureitti oli hyvin pitkalti kapeahko asfaalttitie…sitten muuttuu onneksi normi poluksi, mutta helppoa tallata. Korkeuserot ja reitin pituus tuovat haasteensa reittiin.

Alamaet ovat aina mulle tappavia, jalat on kovilla ja sitakin kestaa loppumatkassa ihan liikaa.. Saavumme vihdoin Roncesvallesiin, juomme oluen ja viinin ja buukkaamme itsemme petipaikoille. Heti kun saapuu kylaan on albergue vastapaata ja siistikin, 4 hengen punkkapedeilla eli ei kande lahtea oikealle jattisuureen municipal-albergueen. Saa mut ei oo pakko.

Ostamme alberguen yhteydesta olevasta Pyhiinvaeltajan toimistosta myos simpukat rinkkoihimme kertomaan, etta olemme peregrinoja. Leimaamme toki passimmekin, kuten teimme Orisonnissakin.
Kohta paasemme ravintolaan –paikat on taynna, mutta 20.30 kattaus sattuu meille hyvin…ah ihanaa ja sitten aa-tuuti–lullaa…

Minulla tulikin rankka lahto reissulle ja ennen matkaa vasytti jo kulkea muutamia askelluksia eteenpain, silla isani kuoli talla viikolla —niin…samalla viikolla kun meilla oli lahto. Laheisimpien tuella ja vahvalla hyvaksynnalla lahdimme matkaan. Ei rehellisesti sanottuna kamalasti ollut tahtoa jaadakaan. Ripotellaan sitten tuhkat mereen, kun palaamme.
Ari saa kestaa mun ”poissaolon hetkia” ja satunnaisia itkun tirskahduksia. Onneksi mulla on ukko ihan priimaa…:)
Tanaan tuli sellainen -siis itku, kun ne hienot kotkat liiteli yllamme ja ehdin ajatella, etta niista pitaa muistaa kertoa iskalle…No lupaan yrittaa, etten itke laheskaan aina!
Sitten jos meille tulee erimielisyytta; kummin tehdaan–tauko nyt vai kohta yms. —niin kaytan toki haikailemattomasti hyvaksi sita, etten kesta enempaa vastoinkaymisia saadakseni tahtoni toteutettua….heh.
Adios, hasta luego! Seuraavaan kertaan!