Parinpäivän eli yhden yöpymisen reittinä mukava pätkä. Näitä suosimme kun ukon kanssa kahdestaan mennään, niin ei paisu kannettavat kilot selässä ihan mahdottomiksi! Kuitenkin pääsee tallaamisen makuun ja ehtii mainiosti löytää sen rauhan, kun ajatukset katoaa päästä –ainakin turhat otsaa rypyttävät aatokset:) Se on syy, miksi suosin edes hieman pidempiä tallaamisia, koska siitä irtoaa se lunkki olemisen harmonia:) Tulipa outo lause. Jääköön.

Hiljaista, ei ole tungosta ei.  Riekot vain säikyttelivät minua tuon tuosta. Nehän pysähtyvät maastoon sulautuvalla värityksellään paikoilleen meidät kuullessaan ja kun olet astellut liki kohdille, niin pyrähtävät räväkästi liikkeelle. Meidän takana ”yhden etapin päässä meistä” tallasi kaksi naista -tiesimme sen vain siitä, että ihan loppumatkasta toisen naisen mies tuli vastaan. Naisilla oli vedet vähissä ja huolehtivainen mies lähti tarkistamaan, että kaikki on ok. Kerroimme Ahmatuvalta saavan juotavaa vettä eli ei suurempaa hätää.

Porotkin olivat tuolla siirtyneet maanteille pois metsästä ja ilmeisesti houkutelleet hyttyset mukaan, kun ei niitä ollut meidän kiusanakaan! Siksi ei viitsitty pystyttää telttaakaan, vaan yövyttiin liki taivasalla eli Koljatinlaella laavussa. Ihan luksusta! Tuuleton aurinkoinen ilta ja valo pysyy!

Alkumatkan kunnostettujen jokusen kilsan rengasreittien Riisin Rietaksen ja Riisin Rääpäsyn ansiosta Riisitunturi valittiin vuoden retkeilykohteeksi 2010. Me jätettiin auto lähtöpaikalle parkkiin. Yövyimme Tolvassa mökkimajoituksessa ennen vaellusta ja reilu Teemu-isäntämme ajoi hakemaan meidät bensarahapalkalla seuraavana päivänä reitin toisesta päästä Kirintövaarasta  -arvioitu saapumisaika tielle osui ihan nappiin. Näin pääsimme hakemaan automme ja jatkamaan Suomi-turneetamme autoillen. Bussit ei kulkeneet ennen koulujen alkamista tuolla päin maailmaa, mutta onneksi löytyy avuliaita ihmisiä ja asioillahan on tapana järjestyä.

Talvella olisi varmaan upea maasto hiihdellä ja ihastella tykkylumen taakasta taipuvia puita…