O Pedrouzo: (kylaa nimitetaan myos nimella Arca, se on ilmeisesti ”vanhempi” kylan osa, jossa on pikku kirkko ja sittemmin ovat kasvaneet yhdeksi ja samaksi…ehka nain..) Kyla koostuu 3-4 pitkasta poikittaisesta kadusta ja siina se sitten on. Paakatu on kuitenkin ilmiselva the paakatu .

Mina etsin palkkapaivan kunniaksi ”cajeron” ja taydensin rahavarastoja. Hauskaa matkalla on ollut sekin, etta vaikka lompakossa on vain 20-40 euroa, niin tuumitaan, etta ok…parjaa pari paivaa mainiosti. Siis yopymiset ja ruokailut 🙂
No…viinittelimme paakadulla ja katu oli tuttuja taynna…kaikilla oli ”viimeisten askelien fiilis” ja viinia ja olutta taisi kulua porottavassa helteessa aika kivasti kaikilla.
Kolmen hollantilaisen seurue –ne keista yhden miehen hattua olemme vahtineet. En tieda haukuinko aiemmin heita saksalaisiksi, mutta holtsuja ovat he. Sitten on yksi mimmi hollannista, joka hengailee naiden mukavien kolmen elakelaisen kanssa iltaisin.
Sabine saksasta. Sabine on hieman yli parikymppinen rauhallinen farmaseutti, joka viime vuonna kaveli caminon yksin ST Jean Pied de Portista Santiagoon ja nyt Lèonista Finesterraan eli tekee asioita, joita voi tehdä ennen kuin alkaa perhetta perustamaan. Mukava mimmi.
Jenkkiperhe: äiti, kaksi poikaansa, jotka ovat kovia syomaan. Toisella pojalla on mukanaan girlfriend. Kerran tama poika soi meidan loput salaatit, joita ei jaksettu syoda lisa-aamiaiseksi. Neljä pikkureppu 100 kilsan irkkunaista. Tuttu kamppiksenne elakkeella oleva espanjalaismies-Luis on loytanyt seurakseen vimpoiksi paiviksi sen mukavan brassimiehen, joka hoiti portugalin osuuden Triacastelissa messussa. Viihtyvat hyvin keskenaan ja nauravat paljon!
Onhan meita!

Kadulla katsoimme kun eilisillasta tuttu naky valtasi kadun…noin 30 nuorta keltaisissa ja punaisissa t-paidoissaan simpukat kaulanauhoissa valtaavat kadun —ja kaartavat alas vasemmalle! Siella ei ole muita albergueita kuin meidan Edreira! Eeiih…
Puolisen tuntia menee ja lahdemme kaymaan alberguessa. Alberguen ystavallinen rouva hoiteli pyykkimme meidan valipala ja viinin lipittely retkemme aikana! ”Muchos gracias” ja ”de nada”…
Painelemme ylos huoneeseemme, johon mahtuisi 12 henkea, mutta meita on siella vain pieni kanukki rouva Quebecista, ranskalainen mies, Sabine ja yksi nuori kundi. Meteli on huima kun paikalle saapuneet lapset majoittuvat. Onneksi lapset ja heidan valvojansa mahtuvat kaikkiin muihin huoneisiin, joten rauha maassa.
Lahdemme metelia karkuun takaisin paakadulle. Syon ihan superhyvan annoksen ”Pulpo à prancha” eli mustekalaa potuilla ja oikein runsaalla valkosipulilla (ajo) ja suolaa (la sal) seassa! NAM! Maksan iloiten 11 euroa tuosta + hyvat valkoviinit.
Quebecin rouva kay kertomassa selvittaneensa reitin, mista se jatkuu meille helpoiten aamulla ja etta, lapset starttaavat klo 8.00 aamulla. Hienoa! Me siis heraamme ajoissa ja pakenemme alta ennen heidan heraamista.
Saavumme takaisin alberguelle ja meluava lapsilauma on muuttunut enkelikuoroksi! Uskomattoman kaunis laulu kaikuu jo tien patkalle…saamme tietaa, etta lapset laulavat Santiago de Compostelan katedraalissa keskiviikkona klo 12 messussa.
Paatamme ettemme kiirehdi messuun seuraavan paivana, vaan osallistumme juuri tuohon messuun. Hyva tieto:)
Jo ennen klo 22 olemme unessa.
Kanada-Quebec ja Ranska heraavat klo 5.30. Suomi klo 6.00 ja Saksa heti peraan. Kun lahdemme alas, niin kundi nurkassa nousee haukotellen, mutta on nopea liikkeellelahtija.
Kaikki olemme matkassa ennen lasten heraamista.

Pilvista, mutta lamminta. Klo 6.50 me lahdemme ja kymmenen minsan kuluttua kaarramme hamaran hyssyssa eucalyptuksen tuoksuun metsatielle.
Niin joo…minulle kevytkenkaisyys kostautui eilen ja sain vasurijalkaan euron kolikon kokoisen mojovan rakkulan. Matkalla hutaisin vain compeeden siihen paalle ja illalla puhkoin rakkulan, desifioin, jotta sain jalan litteana bootseihin. Nyt minulla on taas rinkkakin kannossa ja tunnen itseni taas vaeltajaksi, kun pari paivaa olen loikkinut ihan sunnuntaikavelijana 😉 Alles ok!
Jo reilu parin kilometrin paassa juomme aamukahvit ja syomme paahtoleivat.
Pienten kylien lapi matka taittuu sujuvasti. Yllattavan hiljaista. Lienee vaki lahtenyt aikaisin, jos mielivat jo tanaan klo 12.00 messuun. Koko matka on 19 kilsaa.
Kuljemme Santiagon lentoaseman paadysta. Polkumme erottaa lentokentasta verkkoaita, johon ihmiset ovat taas askarrelleet tikuista ja muista tarveaineista risteja.
Samalla ylitsemme nousee lentokone ja ajattelen, etta ristit siunaavat hyvan lennon. Ari avaa sanaisen arkkunsa ja tuumaa, etta ajatteles mika paikka terroristille singon kanssa…no just niin. Miehen ja naisen ajatusmaailmat ne tassa sitten taas kohtasivat….hui hai…
Reitti muuttuu tylsaksi ja ohitamme leirinta-alueen, jonka kahvioon pysahdymme kahville ja Ari syo burgerin, rouva Quebec liittyy seuraamme. Han on ”tres petit”, mutta omaa ison aanen ja naurun.
8 kilsaa jaljella.
Monet tallaavat Monte de Gozoon, josta on enaa vajaa 5 kilsaa perille ja naet jo kaupunkia ja sitten jaavat siihen yoksi. Minua ei moiseen saisi..en kykenisi ikina tuossa vaiheessa pysahtymaan en sitten millaan! No,nay, never…
Me jatkamme ja saavumme kaupunkiin. Matkalla juomme jo laitakaupungilla pikku baarissa olusen ja viinin saavutuksellemme ja jatkamme simpukoiden ja keltaisten nuolien viitoittamaa tieta kohti katedraalia!

Kaarramme katedraalin ohi Pyhiinvaellustoimistoon hakemaan todistuksemme. Muutaman harhailun jalkeen loydamme toimiston, jonka edessa roikkuu miehia tyrkyttamassa yopaikkamainoksia.
Toimiston piha on epasiisti ja karu. Toisessa kerroksessa odottaa kaksi kundia melko tympaantyneita ja tutkivat pyhiinvaeltaja passejamme. Kylla he oikein katsovat leimat (sello =stamp) ja kysyvat viela tivaten, etta kavelitteko viimeisen 100 kilsaa?
Mua alkaa nyt tympia…hymyilkaa nyt edes…ollaanko me jonkin halvatun gestapon kuulustelussa??!
”Kato kuule jatka ne leimat ja litase se totari nyt mulle ja vahan akaseen!” murahdan suomeksi! Jatka kirjoittaa totarin ja mun nimi on siina miten on…mutisen hanelle nimestani…kun siina lukee jotain outoa. Nimi on kuulemma kirjoitettava latinaksi todistukseen, mutta uskoisko heidan osanneen?? Kiitan lopulta kuitenkin kauniisti ja haivymme loppujen lopuksi hieman huvittuneena.
Siis minuun ei vaan uppoa nama ns. valmiit ohjelmanumerot talla matkalla!
Enhan mina mitaan paperitodistusta tasta suorituksesta tarvitse, kun tama oli minun camino! Ollaan tallattu se niinkuin meille parhaiten sopi ja ollaan siita onnellisia.

Niin…saavuimme katedraalille klo 11.55, mutta emme astuneet täyteen kirkkoon viela vaan menemme sinne huomenna!
Jatkamme toimistolta matkaamme ja huomaamme seisovan Hostel Suson edessa. Taalla yopyivat viime vuonna Kotkalaiset Tiina ja Matti oman caminonsa lopuksi..niin suomalaiset askeleet kulkevat samoja jälkiä. Astumme sisaan ja otamme huoneen –alkuun yhdeksi yoksi, kiitos.
Ravintolakatu kaartuu oikealle. Katedraalille paasee parissa minsassa. Hienoa!
Suihkun jalkeen kiertelemme kylalla, tapaamme ja halailemme tuttujen kanssa. Onnittelemme toisiamme! Syomme ja lopuksi juomme Orujot. Olen juonut tuota yrttipaukkua ennenkin, mutta nyt oli tujakka versio: pohjalla oli sokeria, muutama kahvipapu ja juoma sytytettiin tuleen noin minuutiksi!! Sittenkin se maistui ihan pontikalle ja juotiin siis kuumana! Jessus kun oli pahaa!
Outoa. Saisi valvoa pitempaakin, kun ei ole alberguen ”hiljaisuus” aikataulua, mutta taidettiin nukkua ennen yhtatoista kuitenkin.