Portomarin-Palas de Rei – n 22-25 km

Vertailimme toisten vaeltajien kanssa opaskirjojamme ja mehan olemme mainiosti parjanneet Michelinin ohjekirjalla. Sita on monilla muillakin kaytossa, se on napparan kokoinen ja edullinen. Ihan Akateemisesta ostimme sen. Jotkut ovat matkalla ilman mitaan opaskirjaa, mutta tallaisella melko alkeellisella parjaa hyvin.
Enka edes tykkaa, etta kaikki on etukateen selvitetty, kristallinkirkasta ja varmistettua.
Heratys lauantai aamuun Portomarinissa –jotenkin minua jo arsytti valmiiksi…
Ilma oli kalsea, mutta sateeton. Yolla lampotila ollut nollassa, silla matkalla heinapellot olivat huurussa! Toki ekat auringonsateet osuessaan jaariitteeseen sulattavat sen heti, mutta kuitenkin..
Fleecet paalla ja sormikkaat kadessa.
Matka jatkui kuten heraaminen ounasteli…jalat arsytti, rinkka arsytti, kohta koski selkaakin ja Arikin arsytti. –ei se siis tehnyt mitaan arsyttavaa, mutta arsytti vaan.
Reittikin oli mitaansanomaton. Ei mitaan uutta, eika yllattavaa.
Arille tuhahdin, etta tanaan on EVK paiva.
Kertoi huomanneensa. Hirrween tarkka. Siis ”Eniten Vituttaa Kaikki” paiva.
Saavuimme hyvissa ajoin Palas de Reihin ja ohjasin meidat albergue Buen Caminoon.
Alhaalla nain uusimman jenkkituttumme Jerryn ja han iloisena kysyy”Hi, how are you? Fine?”
Vastasin, etta koko paiva on ollut ihan inhottava, suorastaan paska ja mikaan ei huvittanut. Meidan kanssa jokusen paivan ristiin rastiin kavellyt saksalaismimmi Sabine saapui paikalle ja sanoi hanella olleen ihan samat fiilikset tanaan kuin mulla!
Heti helpotti..ja hymyilytti…otettiin siina porukalla oluset ja viinit. Tuli kummasti parempi olo.

Soitin aidillekin nyt jo aitienpaiva soiton, kun tiesin veljeni olevan siella lastensa kanssa seka tyttareni ja sen boyfriend. Olivat olleet ulkona syomassa ja just siirtymassa mutsille kahville kun soitin…siellakin oli ollut lievaa arsytyspaivaa, mutta hyva ruoka oli perinteisesti saanut mielet muuttumaan! Kiva oli jutella kuulumisia..
Siisti Albergue. Galician hinnat 10 euroa yo/nuppi. Meilla oli kolmen hengen huone ja kolmantena oli espanjalainen mukava elakelaismies Luis. Puhui jopa sujuvasti englantia.

Illalla istuimme Jerryn ja parin italialaismiehen kanssa alberguen keittiossa punaviinin, juustojen ja omenien aarella.
Nyt utelin Jerrylta miksi on lahtenyt matkaan. Jai finanssialalta elakkeelle alkuvuonna ja tahtoi tehda jotain erilaista! Han oli sita mielta, ettei kukaan taalla voi matkata ilman jonkinsorttista hengellisyytta= without spiritual meaning.
Lisaksi han urheilullisena tykkaa kun tassa on urheiluelementti mukana eli jokapaiva saa liikkua.
Vaimo on viela tyoelamassa ja Jerrya harmitti, ettei han ollut mukana. Jatti valiin matkan huonojen jalkojen takia, koska tiedossa ei ollut onnistuuko joskus matkata bussilla tai taksilla eli mainiosti olisi voinut olla vaimokin taalla.
Noh..toisen kerran, tuumasi han…
Yon nukuimme hyvin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s